Mooseksen laki on Raamatun Mooseksen kirjoissa oleva laaja uskonnollinen laki, jolla on keskeinen merkitys juutalaisuudessa. Raamatun mukaan laki annettiin, kun Jumala teki liiton Israelin kansan kanssa. Myös kristinuskon käsitys on, että laki on Jumalan antama, peräisin mutta suuret osat siitä eivät enää Jeesuksen ajan jälkeen, uuden liiton aikana ole voimassa.

Lain alkuperä Raamatun mukaan

Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa eli Mooseksen kirjat tunnetaan varsinkin juutalaisten keskuudessa nimellä toora, joka usein käännetään sanalla laki, mutta joka varsinaisesti merkitsee papillista määräystä tai opetusta. Nämä kirjat sisältävät sekä lakitekstejä että historiallisia ja myyttisiä kertomuksia muinaisilta ajoilta, maailman luomisesta Mooseksen kuolemaan saakka. Lakitekstit on sijoitettu kertomusten lomaan siten, että niissä esitetään Mooseksen tiettyinä ajankohtina ilmoittaneen kansalle Jumalalta saamansa lait. Ne muodostavat suurelta osin Toisen Mooseksen kirjan (Exodus) loppuosan, johon sisältyvät muun muassa Kymmenen käskyä eli Dekalogi ja Liiton kirja (2. Moos. 20:22 - 23:33), Kolmannen Mooseksen kirjan (Leviticus) lähes kokonaisuudessaan, osan Neljättä Mooseksen kirjaa (Numeri) ja suuren osan Viidettä Mooseksen kirjaa (Deuteronomium).

Raamatun mukaan Jumala teki Israelin kanssa liiton kolmannessa kuussa sen jälkeen, kun kansa oli lähtenyt Egyptistä. Tätä liittoa kutsutaan lakiliitoksi, ja se oli kansallinen liitto. Israelin kansaan syntyvä oli syntymästään asti lakiliitossa ja erikoissuhteessa Jumalaan. Mooseksen laki oli järjestyksellinen lakikokoelma. Jumala välitti enkelien ja Mooseksen kautta lain Israelin kansalle. Laki saatettiin voimaan Siinainvuorella uhraamalla eläimiä; ; . Mooses luki liitonkirjan kansalle, joka lupasi totella Jumalalta saatua Lakia.

Raamatun mukaan Mooses johti Israelin kansaa Egyptistä lähdön jälkeen 40 vuotta sen vaeltaessa autiomaassa keitaalta toiselle. Elämänsä lopulla hän piti pitkän puheen, joka muodostaa suurimman osan Viidennestä Mooseksen kirjasta. Puheen alkuosassa hän palautti mieleen tärkeimmät korpivaelluksen aikaiset tapaukset, kun taas sen loppupuolella hän julisti uudestaan lain säännöksiä. Tämän vuoksi Viides Mooseksen kirja tunnetaankin kansainvälisesti kreikkalaisperäisellä nimellä Deuteronomium (, "toinen laki").Smend, s. 20

Raamatussa kerrotaan edelleen, että myöhemmin Mooseksen laki pääsi suurelta osin unohtumaan. Mutta Josian aikana vuonna 622 eaa.Smend, s. 52, kun Jerusalemin temppelissä suoritettiin kunnostustöitä, ylipappi Hilkia löysi sieltä "Herran lain kirjan".. Kun kuningas kuuli lain sisällön, hän järkyttyi, sillä laissa uhattiin sen rikkojia Jumalan lähettämillä rangaistuksilla eikä sitä ollut noudatettu eikä edes tunnettu useaan sukupolveen. Tämän vuoksi hän panikin toimeen suuria jumalanpalveluselämää koskevia muutoksia.

Jo eräät kirkkoisät kuten Hieronymus, Johannes Khrysostomos ja Prokopios pitivät selvänä, että Hilkian löytämä kirja oli nimenomaan Deuteronomium, Viides Mooseksen kirja. Samaa mieltä ovat useat nykyisetkin tutkijat, sillä monet niistä säännöksistä, joiden mukaisia muutoksia Joosia suoritti, olivat juuri tässä kirjassa.

Lain sisältö

Mooseksen laki tunnusti Jumalan Israelin kansan ehdottomaksi Suvereeniksi ja myös sen kuninkaaksi. Israelin kansan päämiehet ja kuninkaat olivat toiminnastaan tilivelvollisia Jumalalle. Laki vaati yksinomaista palvontaa Israelin Jumalalle. Kaikenlainen sekauskonto oli kielletty. Esimerkiksi uskonnollista puhtautta, ruokavaliota ja pukeutumista koskevat säännökset erottivat israelilaiset muista kansoista. Laki suojeli elämän pyhyyttä. Perheen, avioliiton ja ihmisten arvokkuutta ja kunniaa suojeltiin. Laki edisti myös israelilaisten terveyttä monilla hygieniaa ja puhtautta koskevilla laeilla.

Lain perustan muodostavat kymmenen käskyä. Näistä neljä ensimmäistä määrittelevät ihmisen suhteen Jumalaan. Viides käsky määrittelee ihmisen suhteen Jumalaan ja vanhempiin. Viisi viimeistä käskyä määrittelee suhteen lähimmäiseen. Viisi viimeistä käskyä on esitetty vahingon vakavuuden mukaisessa järjestyksessä: murha, aviorikos, varastaminen, väärä todistus ja himoitseminen. Kymmenes käsky kielsi itsekkään haluamisen ja se koski kaikkien muiden käskyjen rikkomisen perussyytä.

Juutalaisten oppineiden laskelmien mukaan laissa on kaikkiaan 613 käskyä, joista 248 on positiivisia käskyjä, loput 365 kieltoja.

Lain määräykset voidaan karkeasti ottaen ryhmään, kasuistisiin ja apodiktisiin.Smend, s. 76 Kasuistiset säännökset ovat luonteeltaan siviili- tai rikos­oikeudellisia, ja ne on tarkoitettu tuomioistuimissa sovellettaviksi; niissä kuvataan tietynlainen oikeustapaus ja määrätään, millainen rangaistus on tuomittava tai miten tapaus on muutoin on ratkaistava. Sellaisia on runsaasti esimerkiksi Liiton kirjan alkupuoliskolla.

Sitä vastoin sijaan tyypilliset apodiktiset määräykset ovat luonteeltaan pikemminkin moraalisia elämänohjeita, kehotuksia ja käyttäytymissääntöjä, joista monet on annettu toisessa persoonassa. Niihin ei liity säännöksiä inhimillisissä tuomioistuimissa langetettavista rangaistuksista. Mooseksen kirjoissa on kuitenkin myös uhkauksia, että Jumala tulee rankaisemaan ihmisiä tai koko kansaa onnettomuuksilla, jos niitä ei noudateta.

Laajat osat Mooseksen lakia ovat luonteeltaan kultillisia. Siinä on yksityis­kohtaisia säännöksiä muun muassa uhreista ja uskonnollisista juhlapäivistä. Laissa on myös uskonnollisia määräyksiä sallituista ja kielletyistä ruoista ja puhtaussäännöksiä.

Rikoslaki

Mooseksen lain säännökset rikosten rankaisemisesta muistuttavat monessa suhteessa Hammurabin lakia. Yhtäläisyytenä on varsinkin talio-periaate, jonka mukaan rangaistukset on kärsittävä saman suuruisena ja samassa muodossa kuin on tehty rikos, mikä Mooseksen kirjoissa on kolmeen kertaan ilmaistu sanoilla silmä silmästä, hammas hampaasta. Molempien lakien mukaan tämän periaatteen mukainen rangaistus voitiin kuitenkin eräissä tapauksissa korvata sakolla. Huomattavana erona Mooseksen ja Hammurabin lain välillä on kuitenkin, että rangaistus Hammurabin lain mukaan yleensä määräytyi rikoksella aiheutetun vahingon suuruudesta, Mooseksen lain mukaan siitä, kuinka suuressa määrässä rikoksentekijän katsottiin rikkovan Jumalaa vastaan. Hammurabin laki vaikuttaakin selvästi juristien laatimalta, Mooseksen laki sen sijaan luonteeltaan vahvasti uskonnollilta ja eettisiä näkökohtia korostavalta.

Murha

Mooseksen lakiin sisältyi paljon ihmishengen riistämistä koskevia säädöksiä. Laki erotti tahallisen ja vahingossa tapahtuneen surman. Kun joku sanoi olevansa tahaton tappaja, hänen väittämänsä kyseenalaistettiin jos hän oli aiemmin vihannut surmattua hän oli väijynyt uhriaan tai hän oli käyttänyt esinettä tai välinettä, jolla saattoi aiheuttaa kuolettavan vamman.

Jos isäntä tappoi orjansa, niin isäntä oli kuolemantuomion alainen. Kun joku oli syyllinen tahalliseen murhaan, niin hänet tuomittiin kuolemaan, eikä häntä voitu vapauttaa millään keinoilla, vain hänen oma elämänsä saattoi peittää uhrin kuoleman. Kuulusteltuaan murhaajaa tuomarit luovuttivat hänet sen jälkeen kostajalle, joka oli uhrin lähisukulainen. Kostaja surmasi murhaajan. Ketään ei voinut tuomita murhasta pelkästään epäsuorien todisteiden perusteella; vaadittiin vähintään kaksi silminnäkijää; .

Surmaaja, joka oli tehnyt tekonsa vahingossa, saattoi säilyä hengissä, jos hän käytti hyväkseen tiettyjä Lain tarjoamia turvakeinoja; . Jotkin tahalliset teot, jotka epäsuorasti aiheuttivat tai olisivat voineet aiheuttaa toisen ihmisen kuoleman, rinnastettiin tahalliseen murhaan. Esimerkiksi, jos omistaja tiesi että hänen sonnillaan on tapana puskea, ja omistaja ei välittänyt siitä ja sonni puski ihmisen kuoliaaksi, omistaja voitiin surmata. Joissakin tapauksissa sonnin omistaja selvisi maksamalla lunnaat. Ilmeisesti tuomarit huomioivat olosuhteet.

Myös ihminen, joka juonitteli surmauttaakseen jonkun toisen esittämällä hänestä väärän todistuksen, tuli itse surmata.

Itsepuolustus oli sallittu Mooseksen laissa. Ihmisellä oli esimerkiksi lupa suojella omaisuuttaan, tosin tietyillä rajoituksilla. Jos varas murtautui kotiin päiväsaikaan ja talon omistaja surmasi varkaan, tuli omistajasta verivelkainen. Jos talon isäntä surmasi varkaan yöllä, surmaajasta ei tullut verivelkaista. Syynä oli ilmeisesti se, että päivällä varas voitiin tunnistaa ja saattaa oikeuden eteen. Yöllä oli vaikea tietää mitä murtautuja tuli tekemään ja sitä joka tappoi sisääntunkeutujan pidettiin syyttömänä.

Raiskaus Mooseksen lain mukaan raiskaaja piti surmata, jos uhri oli kihlattu toiselle. Israelilaissotilaat eivät saaneet myöskään raiskata sotavankejaan.

Mooseksen laki tekee kuitenkin poikkeuksen koskemattomien, kihlaamattomien tyttöjen osalta. Raiskaaja pystyi sovittamaan tekonsa maksamalla sakot tytön isälle ja ottamalla tytön vaimokseen.

Sieppaus Lain alaisuudessa sieppaus oli rikos, josta seurauksena oli kuolemanrangaistus. Jos joku sieppasi ihmisen orjakseen tai myi hänet eteenpäin, oli sieppaaja surmattava; . Neitsyitä tyttöjä sai kuitenkin ottaa orjaksi sotasaaliina.

Orjuus Mooseksen laki ei sallinut israelilaisten ottamista orjiksi. Orjat piti ostaa muilta, ympärillä asuvilta kansoilta. Orjat olivat pysyvää omaisuutta, jotka sai antaa lapsille perintönä. Heprealaiset orjat piti kuitenkin päästää vapaaksi seitsemän vuoden päästä. Orjia sai hakata, mutta ei pahoinpidellä kuoliaaksi.

Varkaus Laki kielsi varastamisen; ; . Riippuen siitä mitä oli varastettu, varkaan piti antaa uhrilleen kaksin-, nelin- tai viisinkertainen korvaus. Jos varkaaksi tuomittu ei kyennyt maksamaan korvausta, hänet myytiin orjaksi ja hän pääsi vapaaksi suoritettuaan täyden korvauksen. Laki suojeli uhria ja takasi sen, että hän sai kokemastaan menetyksestään korvauksen.

Lahjonta Laki kielsi suoraan lahjusten ottamisen. Laissa varoitettiin, että lahjus sokaisisi tuomarit. Tämä estäisi puolueettoman oikeudenkäynnin. Laki vaati tuomareita olemaan puolueettomia ja kohtelemaan ihmisiä tasa-arvoisesti.

Sotalait

Luvatun maan valloittaminen edellytti sotien käymistä, mutta sodankäyntiä ohjasivat sotalait. Joidenkin nimeltä mainittujen Kanaaninmaan kansakuntien jumalattomuus oli tullut täyteen mittaansa, ja niiden kaupungit piti ehdottomasti tuhota, mutta niille kaupungeille, jotka eivät kuuluneet näille kansakunnille, tuli tarjota vaihtoehdoiksi antautuminen tai tuho. Jos kaupunki antautui, asukkaat pantiin pakkotyöhön. Laki kuitenkin vaati että orjiakin tuli kohdella huomaavaisesti. Laki suojeli sodassa vallattujen kaupunkien naisia ahdistelulta. Jumalan vaati sotilailta puhtautta. Sukupuoliyhteys teki miehen Lain mukaan epäpuhtaaksi seuraavaan päivään asti. Esimerkiksi sekä Daavid että Uuria välttivät huolellisesti olemasta sukupuolisuhteissa ollessaan sotapalveluksessa . Israelilaismiehet eivät siis saaneet raiskata valloittamiensa kaupunkien naisia. Jos israelilaissotilas halusi vaimokseen naisvangin, hänen piti odottaa kuukausi, ennen kuin hän sai tehdä niin. Jos kaupungit kieltäytyivät antautumasta, kaikki miehet tuli surmata ja ainoastaan pikkulapset ja naiset, jotka eivät olleet olleet sukupuolisuhteissa miesten kanssa, säästettiin.;

Asevelvollisuus