Ponzi-huijaus eli Ponzi-järjestelmä on pyramidihuijauksen muoto, jossa joku kerää pääomia kuviteltua tai olemassa olevaa sijoituskohdetta varten luvaten sijoituksille nopeaa ja korkeaa tuottoa: korkeampaa kuin mistään muusta sijoitustoiminnasta on mahdollista saada. Sijoituskohde voi olla kultavaranto, kaivos, öljyesiintymä, lomaosake, kryptovaluutta tai mikä tahansa tuottoisalta kuulostava kohde. Todellisuudessa mitään laillista liiketoimintaa ei harjoiteta tai se on vähäistä.
Ponzi-huijaus on saanut nimensä Charles Ponzista.
Alussa sijoittajille maksetaan luvattua korkoa tai tuottoa sijoituksille niistä varoista, joita myöhemmät sijoittajat tuovat järjestelmään. Nopeat ja runsaat tuotot saavat monet osallistujat sijoittamaan rahat uudestaan järjestelmään ja houkuttelemaan mukaan uusia sijoittajia. Ideaa markkinoidaan ja levitetään henkilökohtaisen suosittelun periaatteella tutulta toiselle samoin kuin verkostomarkkinointia ja ketjukirjeitä.
Ponzi-huijausten historia Ponzi-huijauksia on tehty ainakin 1800-luvulta lähtien. Tyypillinen sijoituskohde olivat keksityt Etelä-Amerikan kaivokset, öljylähteet ja pienet yksityiset rautatieyhtiöt. Erilaiset käärmeöljyjä ja muita ihmerohtoja myyvät supliikit liikemiehet harjoittivat myös osakekauppaa, mitä voidaan pitää Ponzi-huijauksina. Henkilökohtaisten todistuskertomusten avulla myydyillä ihmelääkkeillä ei ollutkaan parantavia vaikutuksia eikä väitettyä yhtiötä tai suuria tuotantolaitoksia ollut olemassa, jolloin myydyt osakkeet olivat arvottomia niihin sijoittaneille henkilöille. Kun totuus paljastui, myyntimiehet olivat jo matkustaneet lain kouran ulottumattomiin uusille alueille myymään ideaansa.
Pörssiyhtiöiden tilinpäätöstietoja ja vuosikatsaustiedotteita väärentämällä on saatu aikaan sijoittajien ryntäys ostomarkkinoilla. Yhtiöiden osakkeita on ostettu valtaisia määriä yli niiden todellisen arvon suurien kasvuodotusten ja osinkojen toivossa. Näin tapahtui 1990-luvulla erityisesti it-yritysten ja 2000-luvulla yhdysvaltalaisen energiajätin Enronin kohdalla. It-kuplan puhjettua tuhannet sijoittajat menettivät rahansa yhtiöiden paljastuttua lähes arvottomiksi. Enron teki puolestaan historian ehkä kuuluisimman ja suurimman konkurssin vuoden 2001 lopussa. Näitä vedätyksiä voidaan pitää tietyin varauksin eräänlaisina Ponzi-huijauksina, joskin yritykset harjoittivat yleensä laillista liiketoimintaa toisin kuin monissa perinteisissä ponzeissa tehdään. Pörssiyhtiöiden osakkeiden myynti ei tapahdu henkilökohtaisen suosittelun periaatteella niin kuin tyypillisessä ponzissa, joten tässäkin on eroja tyypilliseen Ponzi-huijaukseen.
Suomen tunnetuin ja ehkä Pohjoismaiden laajin Ponzi-huijausepäily on sijoitusklubi WinCapita, joka toimi aiemmin nimillä WinClub ja GiiClub. Sen kautta väitetään huijatun jopa 70–100 miljoonaa euroa vuodesta 2003 aina 7. maaliskuuta 2008 asti, jolloin klubin internetsivusto suljettiin ja päätekijät katosivat jäljettömiin sijoittajien rahat mukanaan. Poliisi tutkii vuoden 2008 keväällä järjestelmää epäiltynä petoksista, rahankeräysrikoksesta, markkinointirikoksista ja rahanpesusta. Ponzi-huijaus on uudehko tapa saada rikollisesti hankittu raha näyttämään laillisilta tuloilta.
Charles Ponzi
thumb|Charles Ponzi, 1920 Ponzi-huijaukset ovat saaneet nimensä Charles Ponzin mukaan (mies tunnetaan myös nimillä Carlo ja Carl Ponzi, Charles Ponei ja Charles P. Bianchi). Hän syntyi Italiassa vuonna 1882, mutta muutti Yhdysvaltoihin omien sanojensa mukaan vuonna 1903. Oltuaan välillä Kanadassa ja kärsittyään rangaistuksia petoksista, hän keksi vuonna 1920 idean, joka teki hänestä maailmankuulun ja josta hänen nimensä on annettu vastaaville muille huijauksille.
Ponzi huomasi, että kansainvälisillä postivastauskupongeilla (IRC eli International Postal Reply Coupon) oli mahdollista tehdä voittoa eri maiden erisuuruisten postimaksujen ja osin nopean inflaationkin ansiosta. Jos joku lähetti rahaa Italiaan ja siellä ostettiin edullisesti IRC, joka lähetettiin sitten Yhdysvaltoihin, niin samaa kuponkia vastaan saatiin vaihdettua suuremman summan edestä postimerkkejä kuin mistä lähtömaassa oli maksettu. Tämän järjestelmän ansiosta Ponzi väitti olevan mahdollista tehdä täysin laillisesti järjestelmän heikkoutta hyväksi käyttäen jopa yli 400 prosentin voittoa kulujen jälkeen, kun vain oli tarpeeksi asiamiehiä hoitamassa muiden sijoituksia.
Ponzi sai muutaman tuttavan sijoittamaan postikuponkeihin ja lupasi heille 50 prosentin tuoton 45 päivän sijoituksesta. Hän maksoi ensin sijoittaneille viimeksi sijoittaneiden varoista lupaamansa tuoton ja sai siten uusia sijoittajia aiempien sijoittajien suositellessa järjestelmää heille. Suuria voittoja saaneet sijoittajat sijoittivat enimmäkseen saamansa voitot ja alkupääoman uudestaan järjestelmään lisävoittojen toivossa, joten Ponzi ei joutunut maksamaan nettovoittoa kovinkaan monelle. Tämä mahdollisti sijoitusten määrän nopean kasvun ja maksukyvyn aiemmin sijoittaneille, jos joku halusi sijoituksensa pois järjestelmästä.
Ponzi sai kerättyä puolessa vuodessa monta miljoonaa dollaria sijoittajilta ennen kuin jäi kiinni rikoksistaan elokuussa 1920. Osa sijoittajista uskoi vielä Ponzin kiinnijäämisen ja syytteiden jälkeen, että hän oli rehellinen liikemies ja että sijoitukset olivat hyvässä turvassa hänen huomassaan. Ponzi tuomittiin lopulta viideksi vuodeksi liittovaltion ja yhdeksäksi vuodeksi osavaltion vankilaan. Hän kuoli myöhemmin köyhissä oloissa Brasiliassa vuonna 1949, vaikka hänen kauttaan oli kiertänyt miljoonia dollareita huijauksen menestysaikana.
Ponzi-huijaukset ja lainsäädäntö Ponzi-huijaus on Suomessa ja useimmissa maissa lainvastaista. Suomessa rikotaan rahankeräyslakia ja syyllistytään petokseen. Kyseeseen tulee myös markkinointirikos, koska ideaa markkinoidaan totuudenvastaisten ja harhaanjohtavien markkinointiväittämien avulla. Huijaukseen rahojaan sijoittavien asema on tukala, sillä he syyllistyvät itsekin rahankeräys- ja markkinointirikoksiin, vaikka eivät sitä tietäisi. Käytännössä rahaa ja aikaa järjestelmään hävinneet sijoittajat ovat kuitenkin pääsääntöisesti rikoksen uhreja eivätkä rikollisia. Heidän juridinen asemansa on silti heikko, sillä sijoitettuja rahoja ei yleensä voi saada takaisin. Ne tuomitaan valtiolle menetetyiksi, jos pääsyylliset tuomitaan ja varat saadaan takavarikoitua. Muussa tapauksessa ne päätyvät päätekijöiden taskuihin ja jäävät sijoittajien henkilökohtaiseksi tappioksi.
Ponzi-huijaukset ja verkostomarkkinointi
Verkostomarkkinointi on myyntijärjestelmä, jossa tuotteita ja palveluita kaupitellaan henkilöltä toiselle suositteluperiaatteen mukaan. Suosittelija saa palkkioita oman tuotemyyntinsä sekä henkilökohtaisten ostojensa lisäksi alalinjaan värvätyn myyjäjoukon tuottaman liikevaihdon perusteella. Palkkiojärjestelmä on monitasoinen eli palkkioita saa useammalta kuin yhdeltä tasolta myyjiä alapuolisesta organisaatiosta. Tästä syystä järjestelmää kutsutaan myös nimellä monitasomarkkinointi. Henkilökohtaiseen suositteluun perustuvan markkinointimenetelmän vuoksi järjestelmää kutsutaan myös suosittelumarkkinoinniksi monien muiden nimien lisäksi. Ponzi-huijausten ja verkostomarkkinoinnin välinen raja ei ole selvä. Esimerkiksi Albaniaa vuonna 1997 ryöstäneet yritykset voidaan luokitella verkostomarkkinoinniksi samoin kuin Ponzi-huijaukseksi sanottu pyramidipeli nimeltä TaxPeople eli Renaissance Yhdysvalloista.
Ponzi-huijaus voi erota verkostomarkkinoinnista siten, ettei siinä välttämättä kaupitella todellista tuotetta tai palvelua. Myös palkkiojärjestelmä voi poiketa verkostomarkkinoinnin palkkiojärjestelmistä. Verkostomarkkinointi muuttuu kuitenkin Ponzi-huijaukseksi, kun se leviää uusille maantieteellisille alueille tai kun yhtiö avaa uusia tuotantolinjoja, jolloin myöhemmin mukaan lähtevien sijoituksista maksetaan palkkiota aiemmin mukaan lähteneille. Tällöin tuotteiden hintaan sisältyy ns. vastikkeetonta osuutta eli tuotteet myydään reiluun ylihintaan, jolloin pyramidipelin toteennäyttäminen on vaikeaa ja jopa mahdotonta. Tästä syystä viranomaiset eivät voi tehdä paljoakaan estääkseen verkostomarkkinoinnin tavoin toteutettua pyramidipeliä, vaikka se sisältää saman osallistujien kannalta itsetuhoisen tappiomekanismin, joka aiheuttaa valtaosalle osallistujista vääjäämättömän taloudellisen tappion.
Ponzi-huijaukset ja verkostomarkkinointi aiheuttavat valtaosalle osallistujia taloudellisen tappion, koska rahaa ei tule verkoston sisälle kovinkaan paljoa sen ulkopuolelta. Suurin osa tai kaikki raha tulee järjestelmään sen sisältä, osallistujilta. Näin myöhemmin mukaan lähteneet maksavat aiemmin mukaan lähteneiden saamat palkkiot, vaikka virallisesti maksut kulkevatkin pääyhtiön kautta ja ne maksetaan tuotemyyntien perusteella.
Kun tuotteet sisältävät reilua ylihintaa ja jäsenet maksavat lisäksi ylihintaa koulutuksesta ja markkinointimateriaalista, niin järjestelmiä voidaan epäillä pyramidipelistä, vaikka tuotteita ja palveluita myytäisiinkin jonkin verran myös loppukäyttäjille eli verkoston ulkopuolisille asiakkaille. Pyramidipelin määritelmän mukaan riittää, että vain osa maksetuista palkkioista aiheutuu vastikkeettomasta myynnistä ja on siten laitonta rahankeräystä, jossa maksajina toimivat myöhemmin mukaan lähteneet eivätkä todelliset asiakkaat.
Pääosa kaikista verkostoon palautetuista maksuista on peräisin osallistujien tuoteostoista omaan kotitalouteen ja suorista tai epäsuorista osallistumismaksuista, mikä antaa verkostomarkkinointiyrityksistä pyramidipelin vaikutelman kaikkine tunnusmerkkeineen: suurin osa osallistujista häviää rahaa ja näiden häviäjien rahoilla maksetaan harvojen aiemmin mukaan lähteneiden voittajien palkkiot sekä pääyhtiön omistajien voitot tai osa niistä.
Henkilökohtainen luottamus idean markkinoijaan ja usko rahan saamiseen Sijoituskohteen markkinoija on taitava psykologinen manipuloija ja uskottava esiintymisessään. Hän herättää luottamusta ja ihailua kuulijoissaan ollen heille esikuva yrittäjyydestä ja rohkeudesta. Ehdokkaat uskovat hänen lupauksiinsa suurista tuloista, jos nämä vain rohkenevat sijoittaa tähän "uuteen toimintaan". Sijoituskohde on yleensä aina jotakin uutta ja mullistavaa, ennen näkemätöntä laajuudessaan, suuruudessaan, tehossaan, tuotto-odotuksissaan, kasvuvauhdissaan ja loistossaan. Se on jotakin, mitä ihmiset haluavat uskoa voidakseen olla osallisia uskomattomasta onnenpotkusta, kun juuri heidät on valittu saamaan vaurautta löydön avulla.
Ponzi-huijauksen aloittaja maksaa alussa saamistaan sijoituksista korkoa tai sijoitusten palautusta osalle osallistujista. Nämä innostuvat tästä nopeasta voittojen kotiuttamisesta niin paljon, että suosittelevat ideaa äveriäille tai rahaa muuten vain haluaville tuttavilleen. Voittoja kotiuttaneet osallistujat sijoittavat usein saamansa voitot takaisin järjestelmään, jolloin huijauksen käynnistäjän ei tarvitse maksaa kaikkia sijoituksia kovin monelle takaisin – tuskin yhdellekään.
Pelin ideana on se, että myöhemmin mukaan lähtenyt maksaa aiemmin verkostoon liittyneelle palkkion värvätyksi tulemisestaan. Värvätyksi tullut ja hänet värvännyt henkilö eivät tiedä sitä, että uusi osallistuja maksaa itse palkkion omaan "ylälinjaansa". He luulevat, että palkkiot ovat peräisin tuottavasta sijoituskohteesta eikä uusilta osallistujilta.