thumb|200px|right|C-duurikolmisointu koostuu sävelistä c, e ja g. Sointu eli akordi on vähintään kahden, tavallisesti kolmen tai useamman, eri korkuisen sävelen samanaikaisesti muodostama ääni.Linnala, s. 215Valpola et al, palsta 748
Soinnut ja niiden analyysi- ja merkintätavat jaotellaan tavallisesti niiden sisältämien intervallien mukaan. Suuri osa länsimaisesta taidemusiikista ja populaarimusiikista käyttää sointuja, jotka rakentuvat tersseistä. 1900-luvulla on kehitelty myös muihin intervalleihin pohjautuvia sointuja.
Terssirakenteisten sointujen laatu määritellään niiden sisältämien intervallien mukaan. Esimerkiksi pohjasävelen kanssa soiva suuri terssi ja siihen yhdistyvä puhdas kvintti muodostavat duurikolmisoinnun.
Muita sointuja on esimerkiksi kvartteihin ja kvintteihin pohjautuvat soinnut sekä 1900- ja 2000-luvun taidemusiikissa käytetyt jopa 12-säveliset soinnut.
Sointuja esiintyy laajasti myös muissa musiikkikulttuureissa, joskin esimerkiksi klassinen intialainen musiikki ei tunne sointuja länsimaisessa mielessä.
Siihen, miltä sointu kuulostaa, vaikuttaa sävelten lisäksi myös mm. käytetty soitin, soittotapa ja sävelten asettelu, eli ovatko sävelet lähellä vai kaukana toisistaan. Tässä artikkelissa soinnut esitetään lähtökohtaisesti mahdollisimman tiiviissä ja pelkistetyssä muodossa, kuten musiikinteoreettisissa julkaisuissa on tapana. Teoreettisesta abstraktiosta johdettu käytännön toteutus vaihtelee merkittävästi tyylistä ja soittajasta toiseen.Joutsenvirta & Perkiömäki 2008, Reaalisointumerkintä
Terssirakenteiset soinnut
Kolmisoinnut Länsimaisessa tonaalisessa musiikissa kolmisointu on soinnullisen ajattelun perusta.Encyclopaedia Britannica, "Triad". Vierailtu 26.12.2006. Kolmisoinnussa alimman sävelen eli pohjasävelen päällä on siihen nähden terssin ja kvintin päässä olevat sävelet. Kahden ylemmän sävelen välille muodostuu täten myös terssi, ja kolmisointujen laadut määritellään näitä intervalleja tutkimalla. Koska kumpikin terssi voi olla suuri tai pieni, on mahdollisia kolmisointuja neljä kappaletta.Mattila 2013, s. 23Joutsenvirta & Perkiömäki 2008, Kolmisoinnut +SointulaatuTerssien laadutKvintin laatuReaalisointumerkintäEsimerkkiMuita vaihtoehtojaDuurisointuyllä: pieni alla: suuripuhdaspohjasävel isolla kirjaimellaCMollisointuyllä: suuri alla: pienipuhdaspohjasävel isolla kirjaimella ja pieni mCmC- (erityisesti jazzissa)Vähennetty sointuyllä: pieni alla: pienivähennettypohjasävel isolla kirjaimella ja dim tai o Cdim CoCm♭5Ylinouseva sointuyllä: suuri alla: suuriylinousevapohjasävel isolla kirjaimella ja aug tai +Caug C+C♯5 keski|pienoiskuva|871x871px|Kolmisointujen laadut nuottiesimerkkinä. Jos soinnun pohjasävel on esimerkiksi d, käytetään sitä sointumerkeissä ylläolevan C:n sijaan. Näin ollen sävelistä d, f ja a muodostuva sointu merkitään Dm.
Kolmisoinnun käännökset Kolmisointujen sävelet voivat esiintyä myös tavallisesta poikkeavassa järjestyksessä. Koska säveliä on kolme, on mahdollisia käännöksiäkin kolme. Käännös määritetään basson perusteella, eli ylempien sävelten järjestyksellä tai asettelulla ei ole väliä.Mattila 2013, s. 24 +SointukäännösAlin sävel eli bassoYlempien sävelten intervallit suhteessa bassoonReaalisointumerkintä, esimerkkinä C-duurisointuPohjamuotoinen sointuPohjasävelkvintti terssiCSekstisointuSoinnun terssiseksti terssiC/EKvarttisekstisointuSoinnun kvinttiseksti kvarttiC/G keski|pienoiskuva|588x588px|C-duurisoinnun käännökset Sointujen käännöksiä käytetään korvaamaan pohjamuotoisia sointuja soinnillisen vaihtelun tai äänenkuljetuksen vuoksi.
Septimisoinnut Septimisoinnut rakentuvat kolmisoinnusta ja pohjasävelen päälle lisätystä suuresta tai pienestä septimistä. Kolmisointuja on neljää eri laatua, ja kukin voi saada pienen tai suuren septimin, jolloin mahdollisia septimisointuja on yhteensä kahdeksan kappaletta. Poikkeus on vähennetty kolmisointu, johon voi lisätä vain pienen tai vähennetyn septimin.
Septimisointuja kutsutaan toisinaan myös nelisoinnuiksi, sillä niissä on neljä säveltä. Neljä säveltä sisältäviä sointuja on muitakin, mutta septimisoinnut ovat niistä ylivoimaisesti yleisimpiä. +SeptimisointuKolmisoinnun laatuSeptimin laatuReaalisointumerkintä, kun pohjasävel on cHuomioitaduuripienseptimisointu tai dominanttiseptimisointu (puhekielessä esim. cee-seiska)duuripieniC7duurisuurseptimisointu (maj-seiska)duurisuuriCmaj7 tai CΔmollipienseptimisointu (molliseiska)mollipieniCm7mollisuurseptimisointu (molli-maj-seiska)mollisuuriCmmaj7vähennetty septimisointu (dimiseiska)vähennettyvähennettyCo7 tai Cdim7Symmetrinen sointu, koostuu pelkistä pienistä tersseistä.puolivähennetty septimisointu (puolidimi, molliseiska-bee-vitonen)vähennettypieniCØ7 tai Cm7(♭5)(ei vakiintunutta nimitystä)ylinousevapieniC7(♯5)Melko harvinainen, käytetään lähinnä V asteen sointuna, etenkin mollisävellajissa.ylinouseva suurseptimisointuylinousevasuuriCmaj7(♯5)Harvinainen. keski|pienoiskuva|888x888px|Septimisoinnut.
Septimisointujen käännökset Septimisoinnut voivat kolmisointujen tapaan esiintyä myös käännöksinä, jolloin alimpana sävelenä eli bassona on joku muu kuin soinnun pohjasävel. Reaalisointumerkeissä menetellään samoin kuin kolmisoinnuissa, eli basson sävel merkitään vinoviivan jälkeen, esimerkiksi C7/E. pienoiskuva|Esimerkki drop 2 -asettelusta. Jazz-musiikin parissa puhutaan mm. drop 2 -soinnutuksesta, mikä tarkoittaa sitä, että soinnun toiseksi ylin sävel pudotetaan alimmaksi.
Muut terssirakenteiset ja niistä johdetut soinnut pienoiskuva|6- ja 7-sointujen käänteisyys. Sointumerkeissä, joissa on 6 (esim. C6), lisätään kolmisointuun pohjasävelestä suuren sekstin päässä oleva sävel. Tämä sävel on myös suurta sekuntia ylempänä kuin soinnun kvintti. 6-soinnut voi tulkita myös 7-sointujen käännöksiksi. Tilanteesta riippuu, kumpi merkintä on mielekkäämpi.
9-, 11- ja 13-soinnuissa on teoriassa mukana kaikki alemmat, toisistaan terssin päässä olevat sävelet. Esimerkiksi 11-sointuun kuuluu soinnun pohjasävel, terssi, kvintti, 7, 9 ja 11. Käytännössä kuitenkin yksi tai useampi sävel jätetään monesti soittamatta toteutuksen helpottamiseksi ja kuulokuvan keventämiseksi. UseimmitenMattila 2013, s.32 puuttuva sävel on soinnun kvintti.
Intervalli 9 on nimeltään nooni, eli 9-sointuja voi siis kutsua noonisoinnuiksi. Lähtökohtaisesti nooni on suuri. Jos sitä on muutettu, kirjoitetaan sointu 7-sointuna, ja lisätään erikseen merkintä ylennetystä tai alennetusta noonista. Esimerkiksi: C7(♭9).Joutsenvirta & Perkiömäki 2008, Nelisoinnut Intervalli 11 on lähtökohtaisesti puhdas ja 13 suuri. Poikkeamat näihin sääntöihin merkitään jälleen ylennys- tai alennusmerkeillä.
Jos sointuun on lisätty jokin yksittäinen sävel ilman alempia säveliä, käytetään merkintää add. Esimerkiksi Cadd9 on C-duurikolmisointu, johon on lisätty suuri nooni. Tässä soinnussa ei siis ole septimiä kuten yleensä. Toisinaan käytetään myös merkintää omit, esimerkiksi C9omit7, jolloin soinnun septimi jätetään soittamatta.
Voimasoinnuksi tai avosoinnuiksiMattila 2013, s.33 kutsutaan kolmisointuja, joista on jätetty terssi pois. Näissä soinnuissa on siis vain soinnun pohjasävel ja kvintti, ja ne merkitään esimerkiksi C5.
Merkinnät sus2 ja sus4 tarkoittavat sitä, että soinnussa on terssin sijaan sekunti (2) tai kvartti (4). Nimitys tulee englannin kielen sanasta suspension eli pidätys.
Hajasävelet Hajasävelet ovat sointuun kuulumattomia säveliä. Ne voivat olla joko diatonisia tai kromaattisia ja esiintyä pareittain tai ryhmittäin muodostaen hajasointuja. Hajasävelet jaetaan loma-, sivu-, vaihto-, ennakko-, pidätys-, appogiatura- ja urkupistesäveliin.Schönberg 1983, s. 331–343Mattila 2013, s.40–41
Soinnun asemointi Soinnun asemoinnilla tarkoitetaan sitä, mikä sävel on ylä-äänessä. Soinnun ylimmän sävelen ollessa oktaavi, sanotaan asemointia oktaaviasemaksi. Samoin käytetään nimityksiä terssiasema ja kvinttiasema, asianmukaisten sävelten ollessa ylä-äänessä.Linnala, s. 222
Sointu on ahtaasti aseteltu jos sopraanon ja tenorin välimatka on enintään oktaavi. Sointu on hajallisesti aseteltu, jos sopraanon ja tenorin välimatka on vähintään oktaavi. Neliäänisessä asettelussa jokin soinnun sävelistä on kaksinnettava. Yleensä kaksinnetaan soinnun pohjasävel, joskus terssi tai kvintti.
Näitä termejä käytetään lähinnä harmonia- ja satsiopin eli 1700- ja 1800-lukujen länsimaiseen taidemusiikkiin perustuvien oppiaineiden parissa.
Muut merkintätavat Sointuja merkitään monilla tavoilla tarkoituksesta ja musiikkityylistä riippuen.Joutsenvirta & Perkiömäki 2008, Sointujen merkitsemistavoista
Huomio reaalisointumerkinnöistä Yllä esitelty reaalisointumerkintöjen tapa on vain yksi mahdollinen. Erityisesti internetissä leviää monet kansainväliset standardit. Kromaattiset muunnokset voidaan merkitä ylennys- ja alennusmerkin sijaan plussalla ja miinuksella, eikä niitä välttämättä laiteta sulkuihin tai yläindeksiin; mollisoinnut saatetaan merkitä toisinaan pelkällä pienellä pohjasävelen kirjaimella m-kirjaimen käytön sijaan; ja niin edelleen. Sointumerkkejä lukevan muusikon onkin oltava valppaana sen suhteen, mitä järjestelmää kulloinkin käytetään.
Astemerkintä Roomalaisia numeroita (I-VII) käytetään kuvaamaan sävellajin eri sointuasteita. Astemerkintä kuvaa pohjasävelen sijaintia sävellajin asteikolla. Esimerkiksi C-duuriasteikossa a-mollikolmisointu sijaitsee VI asteella. Soinnun intervallirakennetta voidaan tarvittaessa ilmaista arabialaisilla numeroilla kenraalibassomerkinnän tapaan. Astemerkit ilmaisevat myös soinnun tonaalisen tehon: +SointuasteSointutehoEsimerkkisoinnut C-duurisävellajissaItoonika (T)CIIsupertoonikaDmIIImedianttiEmIVsubdominantti (S)FVdominantti (D) ks. myös dominanttiseptimisointuGVIsubmedianttiAmVIIjohtosävelHo Astemerkintöjä käytetään yleisesti länsimaisen taidemusiikin analyysissä sekä toisinaan myös populaari- ja jazz-musiikin parissa. Kirjainmerkintä Kirjainmerkintää käytetään varsinkin Hugo Riemannin funktio-opin piirissä. Soinnut merkintään niiden tonaalisen tehon mukaan kirjaimilla T, S ja D. T merkitsee toonikaa, S subdominanttia ja D dominanttia. Sointujen käännökset ilmaistaan kirjainten alle numeroilla.Salmenhaara, s. 136
Suomessa Ilmari Krohn on kehitellyt teoriaan sävelala -käsitteen; rinnakkaissävellajit merkitään yhdeksi sävelalaksi, esimerkiksi F-d. Pienillä t-, s- ja d-kirjaimilla viitataan rinnakkaismollin vastaaviin tehoihin.
Kenraalibassomerkintä
Kenraalibassomerkinnässä ilmaistaan nuotinnetusta bassosävelestä rakentuvat intervallit numeroilla.Korhonen, s. 246
Muista intervalleista rakennetut soinnut
Kvartti- ja kvinttisoinnut Kvarteista ja kvinteistä rakentuvia sointuja esiintyy monissa musiikkityyleissä 1900- ja 2000-luvuilla aina Bartókista Evansiin.
Sekuntisoinnut
Klusteri Klusteri on sointu, joka koostuu yksinomaan pienistä ja/tai suurista sekunneista.
12-sävelsointu 12-sävelsointu sisältää kaikki 12 kromaattista säveltä. Ne voi olla aseteltu monella tavalla.
Kirjallisuutta Wincent Persichetti esittelee kirjassaan Twentieth-Century Harmony: Creative Aspects and Practice monia lähestymistapoja muihin kuin tersseihin pohjautuviin sointuihin. Toinen klassikkoteos on Joseph N. Strausin Introduction to Post-Tonal Theory, joka esittelee mm. matematiikasta peräisin olevan joukkoteorian soveltamista sointuanalyysiin.
Historiaa Jo barokkimusiikissa esiintyi nelisointuja, jotka ovat neljän sävelen muodostamia sointuja. Näissä on kolmisoinnun päälle lisätty vielä yksi terssi, joka on septimi suhteessa perussäveleen. 1700- ja 1800-lukujen länsimaisessa taidemusiikissa sekä näihin perustuvissa teorioissa kaikki nelisoinnut ovat dissonansseja ja vaativat sisältämänsä septimin purkausta.