Demokratia

pienoiskuva|450px|Maailman demokraattisimmat maat vuonna 2019 kartassa tummanvihreällä. thumb|Vaalit ovat demokraattisen maan yksi tunnusmerkki.

Demokratia eli kansanvalta on kansan valtaan perustuva valtiojärjestys. Demokratian perusajatuksena on, että hallintovallan edustajat nousevat kansan joukosta ja että hallintovalta toteuttaa kansan tahtoa.

Tavallisena demokratian ominaispiirteenä pidetään sitä, että tärkeimmistä valtiollisista asioista päättää joko kansa itse tai kansan yleisillä vaaleilla kilpailevien ehdokkaiden joukosta valitsemiensa edustajien muodostama toimielin, parlamentti. Jotta kilpailulliset vaalit voisivat toteutua kunnolla, se edellyttää tavallisesti, että vallitsee ilmaisun- ja lehdistönvapaus ja jonkinasteinen oikeusturva. Armeijan siviilimääräysvalta on usein nähty välttämättömäksi, koska näin voidaan ehkäistä sekä sotilasdiktatuuri että armeijan puuttuminen politiikkaan. Joissakin maissa demokratia perustuu tasa-arvo-oikeuksien filosofiselle periaatteelle.

Demokratian pääperiaatteena on enemmistösääntö, vaikka monet demokraattiset järjestelmät eivät noudatakaan tätä kurinalaisesti – edustuksellinen demokratia on suoraa demokratiaa yleisempi demokratian muoto, ja tällä yleensä pyritään turvaamaan vähemmistön oikeuksia niin kutsutulta “enemmistön tyrannialta”. Kansan itsemääräämisoikeus on tavallinen, muttei universaali, kannustava filosofia demokratian vakiinnuttamisessa.

Demokratia juontaa juurensa muinaiseen Intiaan, antiikin Kreikkaan ja Roomaan, muinaiseen Eurooppaan sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan, mutta aikojen saatossa mielikuvat demokratiasta ovat merkittävästi muuttuneet ja luoneet eri suuntauksia. Demokratiaa on kutsuttu “viimeiseksi valtiomuodoksi” ja se on levinnyt merkittävästi ympäri maailmaa."The Global Trend" chart on Freedom in the World 2007: Freedom Stagnation Amid Pushback Against Democracy published by Freedom House Vaikka termiä “demokratia” tyypillisesti käytetään poliittisen valtion asiayhteydessä, ovat periaatteet sovellettavissa myös yksityisiin organisaatioihin ja muihin ryhmiin. Aikojen kuluessa äänioikeutta on laajennettu monilla lainkäyttöalueilla suhteellisen kapeista ryhmistä (tietyn etnisen ryhmän varakkaat miehet), mutta asia on yhä pysynyt kiistanalaisena koskien kiistelyn kohteina olevia maa-alueita, merkittävän maahanmuuton alueita ja tietyt kansalliset ryhmät poissulkevia maita.

Yhdistyneet kansakunnat on julistanut 15. syyskuuta kansainväliseksi demokratian päiväksi.

Etymologia

Sana demokratia on peräisin antiikin kreikkalaisesta dēmokratia () -sanasta, jolla nykyaikana tarkoitetaan tavallisesti kansanvaltaa. Sana on muodostettu alkuosasta dēmos (), 'kansa',Democracy:Britannica Student Encyclopedia 'väkijoukko', 'monet'Inoguchi, Takashi, Edward Newman, John Keane (1998). The Changing Nature of Democracy Page 255. United Nations University Press, ja kratos () 'komento' tai 'valta'. Latinankielisistä teksteistä varhaisimmat maininnat sanasta on löydetty 1200-luvulta.

Alkuperäisesti dēmos ei tarkoittanut koko kansaa. Nimitystä dēmos lienee käytetty alun perin eräistä Attikan alueista. Vasta myöhemmin se on muuttunut merkitsemään tällaisen alueen syntyperäisten asukkaiden muodostamaa yhteisöä. Yhdyssana dēmokratia saattoi tarkoittaa köyhälistön etuja ajavaa köyhälistön valtaa, kuten esimerkiksi Aristoteleen Politiikassa (1279 b). Modernina aikana sana demokratia on tullut niin täyteen myönteissävyisiä sivumerkityksiä, että miltei mitä tahansa hallitustapaa on kutsuttu demokraattiseksi: esimerkiksi Britannian, Alankomaiden, Belgian ja Skandinavian maiden monarkiaa, Yhdysvaltojen, Meksikon ja latinalaisamerikkalaisten maiden kaltaisia tasavaltoja sekä Neuvostoliiton ja Kiinan kansantasavallan kaltaisia kommunistivaltioita.Boas, George (1972). "Mitä aatehistoria on" Sivu 40. WSOY: Porvoo.

Demokratiakäsite

Demokratiakäsite on laajentunut antiikinaikaisesta kansanvallasta paljon siihen liitettyjen myönteisten mielleyhtymien vuoksi. Tällaisia ovat muun muassa poliittinen vapaus, tasa-arvo ja osallistumisoikeus. Nykyään demokratia on jakautunut eri muotoihin, ja ideologisia eroja syntyy jo sen perusteella, minkälaisia mielikuvia demokratiaan liitetään. Empiirisessä tutkimuksessa keskeisiä demokratian tunnusmerkkejä ovat kansalaisten poliittiset perusoikeudet ja päättäjien valinta kilpailullisilla vaaleilla.

Yleisesti hyväksyttyä ‘demokratian’ määritelmää ei ole, mutta mielleyhtymät, kuten tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, kuvastavat nykydemokratiaa.Demokratiaindeksi 2006. Liberty and justice for some at Economist.com Monet ihmiset käyttävät liberaalin demokratian lyhenteenä “demokratia”-termiä, johon saattaa sisältyä lisäelementtejä muun muassa poliittisesta moniarvoisuudesta, yhdenvertaisuudesta lain edessä, oikeudesta vedota vaaleilla valittuihin viranomaisiin epäkohtien oikaisemiseksi, oikeusturvasta, kansalaisoikeuksista, ihmisoikeuksista ja hallituksen ulkopuolisesta kansalaisyhteiskunnasta. Yhdysvalloissa vallanjaolla usein viitataan sivuominaisuuteen, mutta muissa Yhdistyneen kuningaskunnan kaltaisissa maissa parlamentaarinen itsemääräämisoikeus on määräävänä filosofiana (vaikka yleisesti käytännössä pidetään yllä oikeuden riippumattomuutta). Muissa tapauksissa “demokratiaa” käytetään tarkoittamaan suoraa demokratiaa.

Demokratian muodot Edustuksellinen

Edustuksellinen demokratia käsittää kansaa edustavien hallitusvirkailijoiden valinnan. Yleisimpiin mekanismeihin kuuluu ehdokkaan valinta äänten enemmistöllä tai lukuisuudella. Edustajat saatetaan valita edustamaan tiettyä aluetta tai vaalipiiriä tai suhteellisen järjestelmän myötä edustamaan koko äänestäjäkuntaa käyttäen valinnassa joskus näiden kahden yhdistelmää. Jotkut edustukselliset demokratiat sisältävät myös kansanäänestyksen kaltaisia suoran demokratian elementtejä. Kansan valittua edustajansa toimimaan sen etujen mukaisesti se säilyttää itsellään vapauden toimia oman harkintakykynsä sekä mielensä mukaisesti. Tämä on edustuksellisen demokratian tunnuspiirre.

Parlamentaarinen demokratia

Parlamentaarisessa demokratiassa hallituksen jäsenten edellytetään nauttivan parlamentin luottamusta, toisin kuin muunlaisissa valtiojärjestelmissä, joissa valtionpäämies nimittää hallituksen jäsenet oman mielensä mukaan. Hallitusvaltaa käyttää toimeenpaneva ministeristö, ja hallitus on kansan valitseman ja lakeja säätävän parlamentin tarkistusten ja tasapainottavien tekijöiden alainen sekä käynnissä olevan tarkastelun kohde.

Liberaali demokratia

Liberaali demokratia on edustuksellista demokratiaa, jossa valittujen edustajien kyky käyttää päätöksentekovaltaa on laillisuusperiaatteen alaisuudessa. Sitä tavallisesti suitsitaan perustuslailla, joka korostaa yksilöiden vapauksien ja oikeuksien suojelua ja asettaa rajoituksia johtajille silloin, kun enemmistön tahtoa käytettäisiin vähemmistöjen oikeuksien vastaisesti (kts. kansalaisoikeudet).

Liberaalissa demokratiassa osallistuminen ei ole arvo sinänsä, vaan on ennemminkin jokaisen oma asia, osallistuuko hän politiikkaan esimerkiksi äänestämällä vai ei. Oleellista on yksilöiden mahdollisuus äänestämällä vaihtaa vallanpitäjät – omien intressiensä ja vapauksiensa turvaamiseksi. Käsitys korostaa tiedotusvälineiden politiikkaa arvioivaa roolia. Ihmiset nähdään tässä perinteessä yksilöinä. "Kansan" käsitteellä tai luokka- ja kulttuurieroilla ei ole suurta merkitystä. Perimmäisenä ajatuksena on organisoida yhteiskunta demokratian avulla siten, että "alkuperäistä" valtiotonta tilaa luonnehtivaa vapautta jää yksilöitten käyttöön mahdollisimman paljon.

Suora demokratia

Suora demokratia on poliittinen järjestelmä, jossa kansalaiset henkilökohtaisesti osallistuvat päätöksentekoon ilman välittäjiä tai edustajia. Suoran demokratian kannattajat väittävät, että demokratia on muutakin kuin vain prosessioikeudellinen, äänestämiseen liittyvä kysymys. Useimmat suorat demokratiat ovat olleet muodoltaan heikkoja, suhteellisen pieniä yhteisöjä, tavallisesti kaupunkivaltioita, esimerkiksi antiikin Ateena. Kuitenkin erittäin suuressa yli 30 miljoonan asukkaan Kalifornian järjestäytyneessä yhteisössä tavattu Kalifornian mallin mukainen laaja kansanäänestysten käyttö on joidenkin mielestä sukua suoralle demokratialle. Sveitsissä viisi miljoonaa äänestäjää osallistuu päätöksentekoon kansallisissa kansanäänestyksissä ja aloitteissa kahdesta neljään kertaan vuodessa; kantoni- ja kunta­tasolla suoran demokratian instrumentit ovat myös hyvin vakiintuneita.

Virtaava demokratia on suoran demokratian ja edustuksellisen demokratian välimuoto. Siinä äänestäjä voi joko äänestää itse tai delegoida äänensä jollekulle toiselle äänestäjälle.

Sosialistinen demokratia

Sosialistisella ajattelulla on useita eri näkemyksiä demokratiasta. Sosialidemokratia, demokraattinen sosialismi ja proletariaatin diktatuuri – tavallisesti pantu toimeen neuvostodemokratian myötä – ovat joitakin esimerkkejä. Monet demokraattiset sosialistit ja sosialidemokraatit uskovat edustuksellisella demokratialla yhdistettyyn osallistuvan demokratian sekä työpaikkademokratian muotoon.

Marxistiortodoksien keskuudessa on vihamielisyyttä yleisesti kutsuttua ”liberaalia demokratiaa” kohtaan. Tällä he yksinkertaisesti viittaavat parlamentaariseen demokratiaan usein sen keskitetyn luonteen vuoksi. Koska marxistit, leninistit ja trotskilaiset halusivat tuhota kapitalistisen yhteiskunnan poliittisen eliitin, he uskovat kommuunijärjestelmän tai neuvostojen avulla toteutettuun suoraan demokratiaan. Tämä järjestelmä pohjimmiltaan julistaa itseänsä neuvostodemokratiana ja ensi alkuun työpaikkademokratiana. (Katso demokratia marxismissa)

Anarkistinen demokratia

Monet anarkistit hyväksyvät ainoana demokratian muotona suoran demokratian. Jotkut anarkistit vastustavat suoraa demokratiaa, kun taas toiset suosivat sitä. Pierre-Joseph Proudhon väitti, että ainoa hyväksyttävä suoran demokratian muoto on sellainen, jossa tunnustetaan se, etteivät enemmistöpäätökset senhetkisestä yksimielisyydestä huolimatta sido vähemmistöä.Pierre-Joseph Proudhon. General Idea of the Revolution See also commentary by Graham, Robert. The General Idea of Proudhon's Revolution Kuitenkin anarkokommunisti Murray Bookchin arvosteli yksilöanarkisteja demokratian vastustamisestaBookchin, Murray. Communalism: The Democratic Dimensions of Social Anarchism. Anarchism, Marxism and the Future of the Left: Interviews and Essays, 1993–1998, AK Press 1999, p. 155 ja sanoo “enemmistösäännön” olevan yhdenmukainen anarkismin kanssa. Jotkut anarkokommunistit vastustavat suoran demokratian enemmistöluonnetta tuntien, että se voi haitata yksilönvapautta ja valitsevat suositellun konsensusdemokratian ei-enemmistömuodon, mikä on yhtenevä Proudhonin suoran demokratian asenteen kanssa.Graeber, David and Grubacic, Andrej. Anarchism, Or The Revolutionary Movement Of The Twenty-first Century

Valikoiva demokratia

Arpomisen myötä suoritettavan päätöksentekijöiden valintaprosessin sanotaan joskus olevan demokratiaa ilman vaaleja. Tarkoitus tähän on se, että valitut edustavat kansan mielipiteitä ja kiinnostuksia laajassa mittakaavassa ja valitut ovat reilumpia ja tasapuolisempia kuin vaaleilla valittu virkailija. Käytäntö oli levinnyt laajalle ateenalaisessa demokratiassa ja nykyään sitä yhä käytetään muun muassa Yhdysvalloissa juryn valitsemisessa. Todellisten vaalien puutteen vuoksi kaikkialla ei olla yhtä mieltä siitä, voidaanko arpomista pitää demokratiana.

Konsensusdemokratia

Konsensusdemokratiassa päätöksentekoon ei riitä yksin­kertainen enemmistö, vaan sitä varten vaaditaan eriasteista konsensusta tai määräenemmistöä. Tyypillisesti tällä yritetään suojella vähemmistön oikeuksia enemmistösäännön määräysvallalta. Monissa maissa perustuslain muuttaminen edellyttääkin vähintään tietyn suuruista määräenemmistöä.

Vuorovaikutteinen demokratia