Vesa-Matti Loiri

Vesa-Matti Loiri () oli suomalainen näyttelijä, koomikko, laulaja ja muusikko.

Loiri teki jo ennen ammattiuraansa väkevän vaikutuksen Jaken roolillaan draamaelokuvassa Pojat. Myöhemmin hän näytteli muun muassa elokuvissa Rakastunut rampa, Pedon merkki ja Ulvova mylläri sekä televisiosarjassa Rauta-aika. Uransa myöhäisvaiheessa Loiri näytteli muutamissa draamakomedioissa, kuten Tie pohjoiseen.

Loirin imago näyttelijänä alkoi kaartua koomikon suuntaan hänen aloittaessaan Spede Pasasen elokuvissa 1960-luvun lopulla. Yhdessä Pasasen kanssa Loiri loi kenties tunnetuimman hahmonsa Uuno Turhapuron, josta tehtiin kaikkiaan 20 elokuvaa vuosina 1973–2004. Muita Loirin esittämiä komediahahmoja ovat muun muassa Nasse-setä, Jean-Pierre Kusela ja Tyyne. Voimakkaasti karrikoidut hahmot luotiin 1980-luvulla Pasasen tuottamiin television sketsiohjelmiin (mm. Spede Show), ja niiden suosiota hyödynnettiin lainaamalla niitä myös elokuviin ja musiikkialbumeihin. Loiri, Pasanen ja Simo Salminen muodostivat suositun komediatrion Spede, Vesku ja Simo.

Teatterissa Loirin vahvoja tulkintoja olivat Kosolan rooli Ylioppilasteatterin Lapualaisoopperassa ja Tuomaksen rooli Turun kaupunginteatterin Seitsemässä veljeksessä. Loiri samaistui toisinaan liiankin voimakkaasti roolihahmoihinsa. Tällaisia rooleja olivat esimerkiksi Poikien Jake, itsemurhaa hautova Seth Mattson ja Pahat pojat -elokuvan väkivaltainen Jouko Takkunen, joka Loirin sanoin tunki suorastaan uniin. Jaken osasta Loiri pääsi lopullisesti eroon vasta Lapinlahden sairaalassa 1970-luvun lopulla.Marjamäki, s. 201–203, 323

Laulajana Loiri sai suosiota etenkin Eino Leinon runoihin sävellettyjen laulujen tulkitsijana. Hän levytti myös suomalaisia iskelmiä, kuten Reino Helismaan ja Juha Vainion tuotantoa, ja vuosina 2006–2008 hän julkaisi Lappi-trilogian, joka sisältää vanhoja suomalaisia pop- ja rock-kappaleita akustisina sovituksina. Levyjen nimet ovat Ivalo, Inari ja Kasari.

Loiri kuoli syöpään 10. elokuuta 2022. Helsingin Sanomien kuolinuutisessa musiikkitoimittaja Ilkka Mattila kirjoitti Loirin olleen Suomen kaikkien aikojen tunnetuimpia, rakastetuimpia ja menestyneimpiä viihdetaiteilijoita.

Lapsuus ja nuoruus

Vesa-Matti Loirin isä oli Lappeella vuonna 1911 syntynyt tekninen piirtäjä Taito Vilho Loiri. Hänen äitinsä oli Mustasaaren pitäjässä vuonna 1916 syntynyt ja Porissa varttunut kotirouva Lily Ida Annikki Nylund, joka oli suorittanut Porin tyttöjen ammattikoulun talousosaston. Taito ja Lily olivat kihlautuneet keväällä 1942.Tervo 2019, s. 23, 34 & 37.Veistäjä 1965, s. 264. Perhe oli asettunut Helsingin Töölöön ja siihen syntyi runsas vuosi Vesa-Matin jälkeen kuopus Veli-Pekka Loiri. Loirien sukua asui Kruununhaassa, mukaan lukien Taito Loirin sisaren Sigridin ja tämän aviopuolison Hjalmar Berglundin poika Paavo Berglund, josta tuli aikuisena kuuluisa kapellimestari.Tervo 2019, s. 19–21. Vesa-Mattia kutsuttiin lapsena Matiksi, hänellä oli eripariset silmät, ja hänen kerrotaan oppineen laulamaan ennen kuin hän oppi puhumaan.Tervo 2019, s. 13 & 27.

Vesa-Matti oli tunneherkkä lapsi, hän saattoi alkaa itkeä kansakoulun opettajan napakasta huomautuksesta. Myös musiikki aiheutti hänelle voimakkaita tunnereaktioita. Esimerkiksi Johann Sebastian Bachin Air sai hänet miltei ”irtaantumaan kehostaan”. Hän hankki myös omia äänilevyjä, joita Olavi Virran poika myi hänelle varastettuaan ne isältään. Suurimman inspiraationsa Vesa-Matti sai kuitenkin elokuvista. Ohjaaja Ingmar Bergmanin Kasvot oli erityisen vaikuttava.Marjamäki 2023, s. 23–25 & 27.

Vesa-Matti ja veljensä Veli-Pekka viettivät lapsuutensa kesiä usein mummolassaan, Lilyn lapsuudenkodissa. Se sijaitsi omakotialueella Porin keskustan tuntumassa ja siellä oli paremmat puitteet leikkeihin kuin Töölössä, jossa ympäristö oli leikkien kannalta karumpi ja liikennettä oli enemmän.Nevalainen 2012, s. 14.

Loiri kuului suuriin ikäluokkiin, joten samanikäisiä lapsia oli paljon. Vesa-Mattia pidettiin kaveripiirinsä johtajana ja hän toimi päällikkönä poikien leikeissä, joissa jäljiteltiin valkokankailta nähtyjä elokuvia. Usein kyse oli lännenelokuvista.Tervo 2019, s. 41. Loiri kuului 1950-luvun alussa poikakuoro Cantores Minoresin B-ryhmään, mutta kun oli tarkoitus edetä A:han, hän oli jo kiinnostuneempi muista asioista ja kuorolaulu jäi.Tervo 2019, s. 81. Helsingin olympiavuonna 1952 Loirit muuttivat Haagaan, missä Vesa-Matti sai näytellä ensi kerran kesäteatterissa.Tervo 2019, s. 53 & 57. 1950-luvun koululaitos ei suosinut luovuutta, vaan päätavoitteena oli ohjaaminen käytännönläheisiin ammatteihin. Niinpä Loirin pojat eivät kiinnostuneet koulunkäynnistä.Nevalainen 2012, s. 17. Vesa-Matti jatkoi kansakoulun jälkeen vastaperustettuun Pohjois-Haagan yhteiskouluun. Haagassa hän tutustui Kuoppamäen veljeksiin Jukkaan ja Mikkoon, joiden kanssa hän teini-ikäisenä näytteli tiernapoikia.Tervo 2019, s. 64.

1950-luvun lopulla Vesa-Matilla oli yhtye Rock Brothers Loiri, johon kuuluivat Loirin veljesten ohella Mikko Kuoppamäki ja Timo Juslin. Rock Brothersin yhteydessä Vesa-Matti pukeutui toisinaan Rock-Olgaksi, joka oli rockia esittävä naishahmo.Nevalainen 2012, s. 23. Yhtyeen jäsenet esittivät alkuvuonna 1962 nuorisomusikaalin Huipulla tuulee, jonka näki myös Suomen Filmiteollisuuden näyttelijä ja järjestäjä sekä ohjaaja Mikko Niskasen edustaja Paavo Hukkinen. Tämä kysyi, olisiko Vesa-Matti kiinnostunut elokuvaroolista.Tervo 2019, s. 85–88. Kyse oli draamaelokuvasta Pojat.

Pojat-romaanin Loiri oli lukenut jo tuoreeltaan, ja hän oli alkanut haaveilla Jaken osan näyttelemisestä.Nevalainen 2012, s. 27–28. Loiri ei kuitenkaan hakeutunut rooliin aktiivisesti, vaan hänet löydettiin edellämainitusta musikaalista.Nevalainen 2012, s. 31. Loiri arveli, ettei olisi pyrkinyt teatterikouluun ilman Poikia, sillä hänen mielenkiintonsa suuntautui tuolloin voimakkaasti musiikkiin.Nevalainen 2012, s. 43.

Varusmiespalvelus

Loiri pyrki Suomen teatterikouluun keväällä 1962, mutta tuolloin hän ei päässyt sisään. Hän päätti käydä armeijan pois alta. Hän haki sinne 17-vuotiaana vapaaehtoisena, mutta lääkäri oli merkinnyt hänen kuntoisuusluokkansa siten, että se tulkittiin päinvastoin kuin oli tarkoitettu.Marjamäki 2023, s. 56–57 & 62. Loiri aloitti varusmiespalveluksensa Suomenlinnan rannikkotykistörykmentissä Isosaaressa Helsingin edustalla lokakuussa 1962, pari viikkoa ennen Pojat-elokuvan ensi-iltaa. Samaan aikaan hänellä oli harjoittelijasopimus oopperan näyttämömiehenä. Sopimuksen purku varusmiespalveluksen takia onnistui, joskin vaivalloisesti. Loiri sai armeijasta lomaa matkustaakseen Ouluun Poikien ensi-iltaan.Tervo 2019, s. 104–107. Hän haki Teatterikouluun toistamiseen keväällä 1963, jolloin hänet hyväksyttiin oppilaaksi. Loirin varusmiespalvelus päättyi syyskuussa 1963, ja hän kotiutui sotilasarvonaan alikersantti.Tervo 2019, s. 120.

Astuessaan armeijan palvelukseen Loiri oli 169 senttimetriä pitkä ja kotiutuessaan jo 183 senttimetriä. Hän kasvoi armeijassa myös henkisesti, vaikka kokikin sen kaikkiaan melko ikäväksi paikaksi.Marjamäki 2023, s. 60.

Teatterikoulu

Loiri kävi Suomen teatterikoulun vuosina 1963–1966. Opettajista hänen mieleensä jäi varsinkin improvisointia opettanut Tea Ista. Koulussa opetettiin myös muun muassa lausuntaa, rytmistä liikuntaa, akrobatiaa ja miekkailua. Opiskelijat saivat kokemusta ja lisätuloja avustamalla Suomen Kansallisteatterin ja Helsingin kaupunginteatterin tuotannoissa. Loirin kurssikavereita olivat muun muassa Esko Roine, Eero Melasniemi sekä Elli Castrén, jonka tunnettuihin rooleihin kuuluu Turhapuro-elokuvien sihteerin osa.Tervo 2019, s. 120–124.

Loirilla oli ilmennyt ongelmia äänenkäytön kanssa jo armeijassa. Se ei kestänyt huutamista, joten hän turvautui pilliin.Nevalainen 2012, s. 45. Niinpä myös hänen näyttelijän uransa oli kaatua jo ensi metreillä heikkoon puheääneen. Puhetekniikan opettajat pitivät sitä pahasti sairaana ja sen hoitaminen kuntoon oli edellytys teatterikoulun aloittamiselle. Tohtori Aatto Sonninen opetti Loirille äänenkäytön perusteita, minkä jälkeen Teatterikoulun laulunopettaja antoi Loirille yksityistunteja yksityiskohtaisesti ja tulos oli onnistunut.Tervo 2019, s. 118–119.

Teatterikoulussa Loirille tärkeimmät asiat olivat laulutaidon parantaminen ja vakavan teatterin tuntemuksen syventäminen. Komedian perusteet hän taisi jo vanhastaan.Nevalainen 2012, s. 70. Lisätuloja Loiri hankki televisiomainoksilla, mutta koska hän ei nauttinut vielä tähtistatusta, palkkiot jäivät pieniksi.Marjamäki 2023, s. 188. Opiskeluvuosinaan Loiri tapasi myös ihailemansa Tauno Palon, joka opasti nuorta näyttelijänalkua olutkulttuurin saloihin.Marjamäki 2023, s. 68.

Näyttelijä

Loirin näyttelijän ura kesti noin 60 vuotta. Hän näytteli sekä teatterissa, elokuvissa että televisiossa, ja hänen on sanottu luoneen uransa hyvin ristiriitaisista aineksista. Loiri tuli tunnetuksi etenkin komediarooleistaan, vaikka hän onkin tehnyt myös vakavaa draamaa. Elokuvarooleja Loirille kertyi yli 70.

Teatteriroolit

Loiri oli kiinnitettynä Helsingin kaupunginteatteriin vuosina 1966–1971 ja Turun kaupunginteatteriin 1973–1977. Vuosina 1971–1973 hän työskenteli vapaana näyttelijänäSeppälä 1993, s. 273..

Helsingin kaupunginteatteri Monet Loiria edeltäneen sukupolven näyttelijöistä olivat varsin viinaanmeneviä. Leo Lähteenmäki auttoi nuorta näyttelijää saamaan otteen sivuroolistaan näytelmässä Kurdin prinssi tarjoamalla tälle alkoholia. Tarkoitus oli tuottaa pieni krapula, jonka avulla roolitehtävä avautuisi. Myöhemmin Loiri opetti menetelmän Aake Kallialalle.Marjamäki 2023, s. 70. Muuan varhaisimmista Loirin teatterirooleihin liittyvistä maininnoista julkaistiin Helsingin Sanomissa syyskuussa 1964. Loiri näytteli pienen sivuosan teoksessa Täällä Pohjantähden alla. Kriitikko luonnehtii roolia ”kuumeiseksi Laulajapojaksi”.Marjamäki 2023, s. 65.

Loirin uran alkuvaihetta 1960-luvulla leimasi vasemmistolaisuus, johon olivat syynä hänen yhteytensä poliittiseen laululiikkeeseen.Nevalainen 2012, s. 10. Teatterissa Loirin tärkeitä rooleja olivat ”Jumalan valitsema kansanjohtaja” Kosola Arvo Salon Lapualaisoopperassa, Tuomas Kalle Holmbergin ohjaamassa Seitsemässä veljeksessä ja Nikolai Stavrogin Dostojevskin Riivaajissa. Hänen ohjaajinaan teatteritaiteessa olivat muun muassa Matti Aro, Ralf Långbacka ja Arto af Hällström.Tervo 2019, s. 697–698. Tärkein ohjaaja oli kuitenkin Kalle Holmberg. Tarvittaessa Loiri perui kevyemmät tehtävät, kuten elokuvat, jos tiedossa oli yhteistyötä Holmbergin kanssa.Nevalainen 2012, s. 47. Loirin osalta kyse saattoi olla tarpeesta tehdä toisenlaista ilmaisua kuin komedia ja kaatumiset. Hänen voimansa palautuivat yhteistyöstä Holmbergin kanssa.Nevalainen 2012, s. 48.

Lapualaisoopperaa Ylioppilasteatterille työstäessään ohjaaja Holmberg kysyi Loirilta, voisiko tämä kuvitella tekevänsä poliittista teatteria, mihin Loiri totesi, ettei ”politiikka kiinnosta häntä pätkääkään”. Holmberg tarkensi, että kyse on teatterista, ei politiikasta, jolloin Loiri kuitenkin suostui oitis. Tästä alkoi Holmbergin ja Loirin kolmikymmenvuotinen yhteistyö.Tervo 2019, s. 138.

Lapualaisooppera sai ensi-iltansa maaliskuussa 1966. Loirin osasuoritus oli vahvasti sisäistetty ja väkevästi tulkittu. Hän otti yleisönsä heti lavalle astuessaan vuorosanoilla: ”Kosola tulee!”. Näytelmästä tuli yksi Suomen teatterihistorian merkittävimmistä ja se sai valtavasti palstatilaa. Helsingin Sanomien Sole Uexküll kiinnitti huomionsa Loirin muhkeaan ääneen ja lapsenkasvoisuuteen.Tervo 2019, s. 144–147. Lapualaisoopperaa näyteltiin myös Tukholmassa Dramatenin pienellä näyttämöllä. Dagens Nyheterin Göran O. Eriksson arvioi esityksen sensaatioksi. Loirin muhkea ääni teki vaikutuksen myös Svenska Dagbladetin Urban Stenströmiin, siitä käytettiin adjektiiveja ”arvovaltainen” ja ”kivikova”.Tervo 2019, 148–149.