thumb|220px|Uuden- ja vanhantyylinen katuvalo. Katuvalot tai tievalot ovat katua tai tietä valaisevia, kiinteästi asennettuja ulkovalaisimia, joita pidetään päällä hämärän ja pimeän aikaan. Samankaltaisilla tehokkailla valaisimilla voidaan valaista myös rakennusten julkisivuja, puistoja, urheiluareenoita, ulkomainoksia sekä ulkoveistoksia ja muistomerkkejä. Katuvalaistuksen tarkoituksena on parantaa asuinalueiden yleistä turvallisuutta ja viihtyisyyttä, kohentaa liikenneturvallisuutta ja vähentää pimeän ajan onnettomuuksia. Lampputyypeistä nykyään ovat käytössä monimetalli-, suurpainenatrium- ja LED-valaisimet. Vanhojen elohopeahöyrylamppujen käytöstä on suurilta osin luovuttu niiden tultua myyntikieltoon EU:n alueella vuoden 2015 jälkeen. Lamput voidaan kiinnittää pylväiden, varsien tai vaijerien avulla. Etenkin maaseudulla puisia valaisinpylväsjonoja pitkin kulkee muitakin sähkö- ja puhelinlinjoja.Kuva yhdistetystä valaistus- ja sähkölinjasta Ypäjän Hevosopistolla
Tievalaistuksen historiaa
thumb|left|150px|1860-luvun katuvalaisin. Helsingin Sofiankadun katumuseo. thumb|Katuvalo.
Katuvalaistusta on ollut suurkaupungeissa jo vuosisatoja. Lontoon pormestari Sir Henry Barton antoi vuonna 1417 määräyksen, että pyhäinpäivästä kynttilänpäivään tuli ripustaa lyhtyjä valaisemaan pimeitä talvi-iltoja. Pariisissa valaistuksesta määrättiin ensimmäisen kerran vuonna 1524. Asukkaiden tuli pitää valot palamassa kaikissa kadunvarren ikkunoissa. Vuonna 1668 Lontoon katuja korjattiin ja asukkaita muistutettiin, että heidän tulee ripustaa lyhdyt ulos iltaisin. Vuonna 1690 määrättiin ripustamaan lyhty ulos pimeän tultua joka ilta mikkelinpäivästä (29. syyskuuta) jouluun. Kaupunginvaltuusto määräsi vuonna 1716 kaikkien talollisten, joiden talot olivat tien, kujan tai kulkutien varrella, ripustamaan yhden tai useampia lyhtyjä ulos pimeinä iltoina. Tulen piti palaa iltakuudesta yhteentoista yhden šillingin sakon uhalla.
Öljylamppujen jälkeen tulivat käyttöön kaasulamput. Ensimmäiset kaasulyhdyillä varustetut katuvalot sytytettiin Lontoon Pall Mallilla 28. tammikuuta 1807. Vuonna 1812 syntyi maailman ensimmäinen kaasuyhtiö, kun parlamentti myönsi toimiluvan London and Westminster Gas Light and Coke Companylle. (Internet Archive) Kaasuvalot suljettiin aina lasin sisälle, jotta tuuli ei sammuttaisi liekkiä, ja ne sytytettiin useimmiten käsin. Kaasuvalaistus levisi nopeasti muihin maihin: Yhdysvalloissa ensimmäinen valaistu kaupunki oli Baltimore vuonna 1816, ja Pariisi sai kaasuvalot vuonna 1820. Marraskuun 14. päivänä vuonna 1860 sytytettiin Helsingissä ensimmäiset kaasuvalolyhdyt nykyisen Ruotsalaisen Teatterin edustalla.
Sähkön tulo mullisti kaiken myös tievalaistuksen saralla. Ensimmäiset sähkövalot keksi venäläinen insinööri Pavel Jablotškov, joka kehitti vaihtovirralla toimivat "Jablotškovin kynttilät" vuonna 1876. Jablotškovin kynttilät olivat mekanismiltaan yksinkertaisia, halpoja ja kaasulamppuja huomattavasti kirkkaampia, ja ne toivat sähkövalaistuksen suuren yleisön tietoisuuteen. Vuonna 1879 Thomas Edison kehitti kuuluisan hehkulamppunsa, ja avasi muutamaa vuotta myöhemmin Manhattanilla maailman ensimmäisen sähkövoimalaitoksen, joka tuotti sähköä 800 hehkulampulle. 1880-luvulla Helsinki ja Tampere seurasivat maailmanluokan kaupunkien jalanjälkiä hankkimalla ensimmäiset sähkövalot kaduilleen. Ensimmäiset katuvaloissa käytetyt lamput olivat hehkulamppuja, jotka toimivat siihen aikaan tarjotulla tasavirralla.
Hehkulamppuja ehdittiin käyttää katuvaloissa monta vuosikymmentä, kunnes parempia vaihtoehtoja tuli tarjolle. 1930-luvulta lähtien ehdittiin kokeilla kahta eri tekniikkaa, elohopealamppuja ja loisteputkia, ja siirryttiin samalla vaihtovirran käyttöön. Molemmat olivat tehokkaampia ja vähemmän ylläpitoa vaativia kuin hehkulamput. Kompaktimmat elohopealamput jäivät voitolle, ja 1950-luvun jälkeen niitä asennettiin suuria määriä.
Pienpainenatriumlamppujen kehittely alkoi 1920-luvulla, ja ensimmäiset natriumkatulamput saatiin käyttöön Alankomaissa ja Lontoossa vuonna 1932. Viime vuosina elohopealamppuja on alettu korvata Suomessa pääosin suurpainenatriumlampuilla niiden paremman energiatehokkuuden vuoksi. Käytännössä saavutettu energiansäästö on jäänyt melko vaatimattomaksi, koska vanhat lamput on korvattu aiempaa kirkkaammilla malleillaJorma Ikonen: Kumpulaa valaisevat nyt suurpainenatriumlamput. Kumposti 18.5.2011..
Hyödyt ja haitat thumb|150px|Valaisinmalli, joka päästää valoa karkaamaan ja aiheuttaa valosaastetta... thumb|150px|...toisin kuin malli, jossa kuvun alareuna peittää polttimon.
Tievalaistus parantaa asuinalueiden yleistä turvallisuutta ja viihtyisyyttä ja vähentää pimeän ajan onnettomuuksia noin 30 prosenttia. Se tuottaa myös kustannussäästöjä onnettomuuksien vähentymisen ja matka-aikojen lyhentymisen kautta, kun ajonopeudet ovat lähellä päiväajan tasoa. Rakennusten julkisivujen, monumenttien ja patsaiden valaiseminen puolestaan korostaa niiden historiallista ja taiteellista arvoa ja lisää katujen viihtyisyyttä.
On myös perusteita katuvalaistuksen laajentamista vastaan. Katuvalot aiheuttavat niin kutsuttua valosaastetta, joka haittaa muun muassa tähtien tarkkailua ja saattaa sekoittaa kasvien vuosirytmin ja muuttolintujen lennon. Yöaikainen ikkunasta sisään tuleva valo voi häiritä ihmisten unta. Valosaastetta voidaan vähentää valaistuksen oikeanlaisella suunnittelulla ja valaistustarpeen uudelleen harkinnalla. Valoa ei pääse karkuun taivaalle, jos katuvalojen ylin valosäde ulottuu viisi astetta horisontin alapuolelle. Tähtitieteilijöiden teleskooppien ja observatorioiden lähellä on suositeltu käytettäväksi vain pienpainenatriumlamppuja. Koska pienpainenatriumlamput tuottavat vain yhden aallonpituuden valoa, on esimerkiksi taajaman valaistus suhteellisen helppo suodattaa asianmukaisilla laitteilla pois näkyvistä.
Katuvalojen pylväät voivat olla riski liikenneturvallisuudelle, jos niiden törmäysominaisuudet auto-onnettomuuksissa ovat huonot. Nykyään käytetään jäykkien pylväiden ohella turvallisempia pysäyttäviä ja taipuvia pylväitä, jotka törmäyksessä murtuvat tai katkeavat. Jälkimmäiset eivät kuitenkaan sovi tiiviisti rakennetulle kaupunkialueelle, jossa pylvään katkeaminen saattaisi aiheuttaa lisävahinkoja taloille tai ihmisille.
Hankinta ja ylläpito Tievalaistus Suomessa Valaistuksen rakentaminen Suomessa valtio on vastuussa yleisten teiden valaistuksen hankinnasta, jos valaistusta pidetään tarpeellisena liikenneturvallisuuden, alueen muun valaistuksen tai varustelun kannalta. Valtion tienpitoviranomaisena toimii Väylävirasto, joka on liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla toimiva virasto. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset huolehtivat alueidensa teiden kunnosta ja lupa-asioista.
Väylävirasto omistaa valaistuksen valta- ja kantateillä. Seutu- ja yhdysteiden valaistuksen omistaa joko Väylävirasto tai kunta, riippuen siitä, pitääkö Väylävirasto valaistusta tarpeellisena vai ei. Työnjako tievalaistuksen suhteen perustuu Suomen Kuntaliiton ja Väyläviraston solmimaan periaatesopimukseen. (Internet Archive Kunta voi rakentaa valaistuksen Väyläviraston luvalla, jos kunta haluaa korkealuokkaisemman tai laajemman valaistuksen kuin mitä on Väyläviraston ohjeiden mukaan tarpeen.
Vuonna 2005 tievalaistuksen rakentaminen Suomessa maksoi 2+2-kaistaisilla teillä 60 000–77 000 euroa, kaksikaistaisilla teillä 55 000–72 000 euroa ja jalankulun ja pyöräilyn väylillä 35 000–45 000 euroa kilometriltä, kun käytettiin metallipylväitä ja maakaapelia. Jos valaistus rakennettiin puupylväiden varaan ja käytettiin ilmajohtoja, se maksoi kaksikaistaisilla teillä 20 000–35 000 euroa ja jalankulun ja pyöräilyn väylillä 18 000–35 000 euroa kilometriltä.
Valaistuksen ylläpito
Katuvalojen ylläpidosta, parantamisesta ja uusimisesta huolehtii Suomessa tien omistaja, eli yleisten teiden kohdalla valtio tai kunta. Valtio voi rahallisesti avustaa kunnan omistaman valaistuksen ylläpitoa, jos se katsotaan liikenneturvallisuuden kannalta tarpeelliseksi Yksityisten teiden tienpitovelvollisuus, johon luetaan kuuluvaksi myös tievalaistus, on tieosakkailla.
Väylävirasto pyrkii tarkastamaan omistamansa yli 20 vuotta vanhat valaisimet ja saneeraamaan ne esimerkiksi silloin, kun valaistusteho on liian alhainen, valaisimien energiankulutus on korkea tai käyttöikä lyhyt verrattuna moderneihin lamppuihin, tai jos tietä levennetään tai siirretään. Väyläviraston tavoitteena on uusia tievalaisimet viimeistään 30 vuoden iässä, mutta kunnilla tämä vuosiluku vaihtelee. Esimerkiksi Turussa vaihtoväli on 40 vuotta. Kunnilla on usein valtiota vähemmän rahaa käytettävissään, mikä näkyy vanhempana valokantana. Vuonna 2004 tievalaistuksen käyttö ja kunnossapito eli valaisimien tarvitsema energia ja huolto maksoivat kaksikaistaisilla valtateillä 1 900–4 300 euroa kilometriltä ja jalankulun ja pyöräilyn väylillä 1 200–1 900 euroa kilometriltä.
Katuvalaisimen lampun elinkaari on kahdesta neljään vuoteen valaisintyypistä riippuen. Esimerkiksi Helsingissä vaihdetaan vuosittain noin 25 000 katulamppua, kun niitä on pääkaupunkiseudulla yhteensä 79 000.
Tievalaistus ulkomailla Isossa-Britanniassa valtaosan katuvaloista omistaa paikallishallinto. Britanniassa on noin 7,6 miljoonaa tievalaistusyksikköä, joihin lasketaan mukaan katuvalot ja valaistut kyltit, ja sektorin arvoksi on määritelty noin 450 miljoonaa puntaa vuodessa. Tästä summasta 40 prosenttia kuluu energia- ja palvelumaksuihin julkiselle sähkönjakeluyhtiölle, ja vuotuisesta taseesta 70 prosenttia käytetään ylläpitoon ja loput uusiin projekteihin.
Australiassa katuvalaistuksen omistaa paikallishallinto (local councils). Palvelut tuottavat erilaiset jakeluyhtiöt, ja ostajan eli paikallishallinnon ja palveluntuottajan välisestä yhteydestä vastaavat alueelliset säätelyviranomaiset (State and Territory electricity regulators). Australiassa on 1,94 miljoonaa katuvaloa, jotka vuodessa käyttävät 1,035 GWh sähköä (0,57 prosenttia Australian kokonaissähkönkulutuksesta) ja maksavat 210 miljoonaa dollaria.
Yhdysvalloissa tievalaistuksen hankinnasta ja ylläpidosta vastaa kunnan- tai kaupunginhallitus, joiden alaisuudessa on erilaisia valaistusjärjestelmiä. Esimerkiksi Sacramentossa valaistus rahoitetaan omaisuusverosta otettavalla osuudella, ja San Diegossa kaupungin valaistuspiirit voivat maksaa ylimääräistä maksua, jos ne haluavat omaan kaupunginosaansa lisää katulamppuja. (Internet Archive)
Valojen ohjaus thumb|right|180px|Öisiä katuvaloja.
thumb|right|180px|Langattomalla älyohjauksella ohjattavia katuvaloja Varkauden Niittykadulla. Katuvalot on tavallisesti ryhmitelty alueittain tietyn kokoisiksi katuvalopiireiksi. Kullakin katuvalopiirillä on oma katuvalokeskuksensa, josta löytyvät piiriä koskevat ohjaustiedot. Ohjaustietojen mukaan lamput syttyvät ja sammuvat joko hämäräkytkimenä toimivien valokennojen ohjaamina tai ajastetusti.Katuvalojen sammuttaminen yöajaksi (viitattu 4. lokakuuta 2006) Esimerkiksi Helsingissä automaattiohjatut katuvalot palavat yhteensä noin 4 000 tuntia vuodessa ja pimeimpään vuodenaikaan 17 tuntia vuorokaudessa.