Puheviestintä on tieteenala, joka tarkastelee ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta. Tieteenalan tavoitteena on ymmärtää ja selittää puhe- ja viestintäkäyttäytymistä sekä vuorovaikutuksen dynamiikkaa kasvokkais- ja verkkoviestinnässä sekä medioidussa viestinnässä. Tarkastelun kohteina ovat esimerkiksi ystävyys-, pari- ja perhesuhteet, tiimit, ryhmät ja verkostot, työyhteisön ja organisaation sisäisen vuorovaikutuksen kysymykset, vuorovaikutuksen ja hyvinvoinnin yhteydet, vaikuttamisen ja argumentoinnin keinot, puhe- ja esiintymistilanteet sekä viestinnän eettiset kysymykset.
Puheviestintää voi Suomessa opiskella vain Tampereen yliopiston Viestintätieteiden tiedekunnassa, aiemmin myös Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa. Jyväskylän yliopiston puheviestintä muutti nimensä viestinnäksi vuonna 2017, ja Helsingin yliopiston puheviestinnän tutkintoon johtava koulutus on lakkautettu.
Puheviestinnän asiantuntijat toimivat yrityselämän, median, koulutuksen, viestintäteknologian, politiikan, kulttuurin sekä hallinnon aloilla. He ovat sijoittuneet esimerkiksi yrityksen, järjestön tai muun organisaation johtoon, työyhteisön ja henkilöstön rekrytointi- ja kehittämistehtäviin, viestintäkouluttajiksi ja -valmentajiksi, puheviestinnän opettajiksi, tiedottamisen ja viestintäsuunnittelun alalle sekä kansainvälisten yritysten ja järjestöjen asiantuntijatehtäviin.
Puheviestinnän historia
Puheviestinnän juuret ovat 1800-luvun loppupuolen Yhdysvalloissa klassisen äidinkielen opetuksessa. Puheviestinnän ensi vuosikymmenet olivat valtaosiltaan lausunta- ja esiintymisopin aikaa, ja erot tuon ajan eurooppalaisen puhetaidon ja retoriikan ja yhdysvaltalaisen puheviestinnän välillä olivat alkujaan pienet. Yhdysvaltalaisen puheviestinnän ja eurooppalaisen puheopin suunnat erosivat käytännössä vasta 1930-luvulle tultaessa, jolloin natsismin nousu vei puheoppia propagandistiseen suuntaan, kun taas puheviestintä pysyi 1950-luvulle asti kohtalaisen tiukasti yliopistojen sisällä eräänlaisen humanististen aineiden opiskelun sivuaineena.Puro 1996, s. 10–11
Ensimmäiset merkit puheviestinnän kehittymisestä itsenäiseksi tieteenalaksi on löydettävissä esiintymisopin alueelta, jossa 1940- ja 1950-luvuilla huomattava määrä tutkijoita, kuten esiintymispelon käsitteen kehittänyt Theodore Clevenger, ryhtyi tutkimaan perinteisten esiintymisopin ohjekirjojen tuloksettomuutta.Puro 1996, s. 11 Kehitystä nopeutti esiintymisopin tieteellistymisen lisäksi sähköisen joukkoviestinnän merkityksen kasvaminen toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa. Etenkin natsien propagandan herättämät kysymykset johtivat yhteiskunnallisesti orientoituneen viestintätieteen syntymiseen. Joukkoviestinnän tutkimuksen nousu jätti jälkensä myös puheviestintään, jossa omaksuttiin monia käsitteitä joukkoviestinnän tutkimuksesta ja joka hyötyi viestintään kohdistuvasta yleisestä mielenkiinnon kasvusta. Esiintymisopin rinnalle nousivat 1950-luvun jälkeen keskinäisviestinnän, ryhmäviestinnän ja organisaatioviestinnän tutkimusalueet. Puheviestinnästä terminä muodostui 1950-luvulle tultaessa eräänlainen sateenvarjokäsite, joka keräsi alleen suuren määrän ihmisten välisestä viestinnästä tavalla tai toisella kiinnostuneita tutkijoita.Puro 1996, s. 12–13
Puheviestinnän historia Suomessa Suomessa puheviestinnän varhaisin historia kytkeytyy puhetaiteen sekä julkisen puhetaidon opetustraditioon. Turun Akatemiassa oli sen perustamisesta (v. 1640) alkaen kaunopuheisuuden professuuri. Kansanvalistuksella ja lausuntatraditiolla oli vielä 1900-luvun alkupuolella vahva vaikutus suomalaiseen käsitykseen puhetaidosta. Puhetaidon ja erityisesti ääntämistä ja äänenkäyttöä sekä lausuntaa koskevan opetusalan viriäminen kytkeytyi suomalaisuus-aatteeseen ja suomen kielen aseman vankentamiseen sivistyskielenä.
Puheviestinnän opetusalaa nimitettiin vielä 1900-luvun alkupuoliskolla kaunopuheeksi, kaunoluvuksi, suulliseksi esitystaidoksi tai puhetekniikaksi. Puheoppi-nimitystä käytettiin yleisesti 1960- ja 1970-luvulla, ja se oli käytössä Tampereen yliopistossa vielä vuoteen 2010 saakka. Puheviestintä-nimike otettiin käyttöön 1980-luvun alussa Jyväskylän yliopistossa.
Puheviestinnän tutkimus sai Suomessa alkunsa Jyväskylän yliopistossa 1980-luvun alussa. Ensimmäinen puheviestinnän professuuri perustettiin vuonna 1984 Jyväskylän yliopistoon. Ensimmäinen puheviestinnän pro gradu -tutkielma valmistui vuonna 1984 ja ensimmäinen väitöskirja, Aino Sallisen Finnish Communication Reticence, vuonna 1986. Puheviestinnän tieteellinen yhdistys Prologos ry perustettiin vuonna 1989. Tampereen yliopistoon alan professuuri perustettiin 2003. Nykyisin Suomessa on kaksi puheviestinnän professoria: Maarit Valo Jyväskylän yliopistossa ja Pekka Isotalus Tampereen yliopistossa.Pekka Isotalus
Vuosina 1902–2001 Suomessa tehtiin viisi puheviestinnän alan väitöskirjaa, kaikki vuoden 1981 jälkeen.
Puheviestintä tieteenalana
Puheviestintä kuuluu viestintätieteisiin. Tiedejärjestelmässä se sijoittuu humanististen tieteiden, käyttäytymistieteiden ja yhteiskuntatieteiden risteykseen. Puheviestintä on humanististen ja yhteiskunnallisten tieteiden yleislinjasta poiketen tavallista käytäntöpainoitteisempi tieteenala, sillä siinä on ilmiöiden selittämisen, ymmärtämisen, tulkitsemisen ja kuvailemisen lisäksi kiinnitetty erityistä huomiota käytännön sovellusten kehittämiseen. Puheviestintä onkin yhtäältä oppinaine, jossa paneudutaan tehokkaan ja tilanteisiin sopivan puheviestinnän kouluttamiseen, ja toisaalta tieteenala, johon kuuluu teorioita, malleja ja empiiristä tutkimusta.Puro 1996, s. 10
Puheviestintä on hyvin edustettuna monissa kansainvälisissä viestintätieteellisissä järjestöissä, kuten ECREA:ssa, ICA:ssa ja NCA:ssa. Eurooppalaisessa viestintätieteellisessä yhdistyksessä ECREA:ssa (European Communication Research and Education Association) on puheviestinnän oma osasto, jonka nimi on ECREA Section for Interpersonal Communication and Social Interaction.ECREA Section for Interpersonal Communication and Social Interaction International Communication Association (ICA) järjestää vuosittain kansainvälisen kongressin, jossa käsitellään myös puheviestinnän tutkimuksen tuloksia. National Communication Association (NCA) järjestää puheviestinnän alan suurimman kansainvälisen kongressin vuosittain Yhdysvalloissa. Suomalainen puheviestinnän tieteellinen yhdistys Prologos ry järjestää yleensä joka toinen vuosi puheviestinnän valtakunnallisen kongressin Puheviestinnän päivät ja julkaisee puheviestinnän vuosikirja PrologiaPrologi. Prologia on julkaistu vuodesta 2005. Sen päätoimittajina ovat toimineet Tuula-Riitta Välikoski, Pekka Isotalus, Tarja Valkonen, Maarit Valo, Leena Mikkola ja Jonna Koponen.
Puheviestinnän tutkimuskohteet Puheviestinnän tutkimus keskittyy interpersonaaliseen viestintään, ryhmäviestintään ja esiintymiseen. Puheviestinnän tutkimuksessa tarkastellaan ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta, viestintäprosesseja sekä puhe- ja viestintäkäyttäytymistä. Tutkimus ei rajoitu kasvokkaisviestintään, vaan tutkimuskohteena on myös viestintäteknologian välityksellä tai muissa medioissa tapahtuva kanssakäyminen.
Vuorovaikutusta tarkastellaan monenlaisissa yhteyksissä, kuten ystävyys-, pari- ja perhesuhteissa, tiimeissä, ryhmissä ja verkostoissa, työyhteisön ja organisaation sisäisen vuorovaikutuksen kysymyksissä, vuorovaikutuksen ja hyvinvoinnin yhteyksissä, opetuksessa, hoito- ja ihmissuhdetyössä, politiikan kontekstissa sekä mediassa. Lisäksi perehdytään vaikuttamiseen ja argumentointiin, viestintäteknologian ja vuorovaikutuksen välisiin yhteyksiin, viestinnän yhteiskunnalliseen merkitykseen sekä viestinnän eettisiin kysymyksiin.
Puheviestinnän alalla tutkitaan esimerkiksi
esiintymistä retoriikkaa, argumentointia ja vaikuttamista vuorovaikutuksen kognitiivista perustaa puheviestinnän merkkijärjestelmiä (sanallista ja sanatonta viestintää) viestintäosaamista ja sen kehittymistä puheviestinnän oppimista ja opettamista vuorovaikutuskäyttäytymisen piirteitä vuorovaikutussuhteita vuorovaikutusta ryhmissä viestintää työelämän tilanteissa ja eri professioissa viestintäkontekstien ominaispiirteitä puhekulttuureja viestintäteknologian merkitystä kanssakäymisessä yhteiskunnallista vuorovaikutusta.
Suomessa puheviestinnän jatko-opintoja voi tehdä Jyväskylän yliopistossa viestintätieteiden laitoksella ja Tampereen yliopiston Viestinnän, median ja teatterin yksikössä. Näiden kahden laitoksen lisäksi alan tutkimusta on ainakin Helsingin ja Turun yliopistoissa. Jyväskylän yliopistossa puheviestinnän tutkimuksen painoalueet ovat vuorovaikutusosaaminen ja viestintäkoulutus, yksityis- ja työelämän vuorovaikutussuhteet sekä teknologiavälitteinen vuorovaikutus. Tampereen yliopistossa puheviestinnän tutkimuksen painopisteet ovat poliittinen viestintä, ammatillinen puheviestintä, puheviestintä hyvinvoinnin edistäjänä, kuunteleminen sekä medioitu interpersonaalinen viestintä.
Puheviestinnän tutkimusmenetelmät Puheviestinnässä tehdään sekä laadullista eli kvalitatiivista että määrällistä eli kvantitatiivista tutkimusta. Puheviestinnän ilmiöitä tutkittaessa käytetään samoja tutkimusmenetelmiä kuin ihmistieteissä yleensäkin. Käytetyimpiä aineistonkeruumenetelmiä ovat haastattelu, havainnointi, kyselylomake, erilaiset mittarit sekä päiväkirjat ja muut kirjalliset aineistot. Ihmisten keskinäisen vuorovaikutuksen tarkastelussa ja tutkimuksessa käytetään esimerkiksi seuraavia teorioita ja teoreettisia näkökulmia:
Puheviestinnän osa-alueet ja teoriat Puheviestinnän teoriat jaetaan yleensä laki-, sääntö- ja systeemiteorioihin.Puro 1996, s. 14
Lakiteoriat pyrkivät selittämään puheviestinnän ilmiöt luonnonlakien kaltaisina lainalaisuuksina ja syy-seurassuhteina, jotka toteuvat väistämättä aina samalla tavalla.Puro 1996, s. 15 Sääntöteoriat pyrkivät selittämään puheviestinnän ilmiöt ihmisten toiminnassaan noudattamien tapojen, sääntöjen ja normien avulla, joissa ei ole kyse välttämättömyyksistä vaan taipumuksista. Systeemiteoriat pyrkivät selittämään puheviestinnän ilmiöt ihmisten ja heidän viestintänsä muodostamina järjetelminä, joista osa on lakien ja osa sääntöjen alaisia ja jotka muodostavat yhtenäisen ja järjestelmällisen verkoston, jossa kaikki ovat vuorovaikutussuhteessa toisiinsa.Puro 1996, s. 16
Puheviestinnän teorioita on kritisoitu yhtäältä siitä, että suurin osa niistä on lainattu muilta tieteenaloilta, ja toisaalta siitä, että ne eivät tarjoa selityksiä moniin kysymyksiin, minkä vuoksi tulisi kehittää uusia teorioita.Puro 1996, s. 106–107
Keskinäisviestintä Keskinäisviestintä tarkoittaa puheviestinnässä tilannetta, jossa vähintään kaksi ihmistä viestii vastavuoroisesti toisilleen. Keskinäis- ja ryhmäviestinnän raja on häilyvä. Keskinäisviestinnän teoriassa tarkastellaan usein vain kahden henkilön muodostamaa viestintätilannetta eli dyadia sen yksinkertaisuuden vuoksi, mutta se on kuitenkin vain osa keskinäisviestinnän tutkimusalueesta.Puro 1996, s. 19
Yksi tunnetuimmista keskinäisviestintää visuaalisesti ja graafisesti kuvaavista malleista on Rossin malli vuodelta 1965. Rossin mallin mukaan keskinäisviestintätilanteessa pyritään ymmärtämään sitä ajatusta, jota toinen yrittää viestillään välittää. Tämä tulkinta ei perustu pelkästään puhuttuun vaan koko tilanteeseen, kuten toisen äänenpainoihin ja ilmeisiin. Näiden keskinäisviestinnän perustekijöiden lisäksi henkilöiden viestintään vaikuttavat Rossin mallin mukaan tilannekohtaisesti teoreettiset taustamuuttujat, joihin kuuluvat tiedot, aiemmat kokemukset, mielialat, asenteet ja tunteet.Puro 1996, s. 20–21
Epävarmuuden vähentämisen teoria