Suomen avaruustoiminta tarkoittaa tässä mitä tahansa hanketta, jossa on mukana jokin suomalaiseksi katsottava taho. Suomen julkisen vallan ja myös yritysten avaruustoiminta keskittyy miehittämättömiin avaruuslentoihin. Tähän kuuluu satelliittien ja avaruusluotainten joidenkin laitteiden, ohjelmistojen ja tieteellisten mittalaitteiden suunnittelu ja valmistaminen. Tieteellisiin laitteisiin liittyy aina myös niiden datan avulla tehtävä tiede tai muu hyödyntäminen. Hyödyntäminen on operatiivista esim. sääsatelliittien, satelliittitietoliikenteen ja satelliittipaikannuksen kohdalla, mutta perustuu muiden maiden satelliitteihin.
Suomi on ollut vuodesta 1987 alkaen Euroopan avaruusjärjestön (ESA) jäsen. ESAssa Suomea edustaa Tekes ja Työ- ja elinkeinoministeriö. Suomen avaruustoiminnan voidaan katsoa alkaneen 1980-luvun puolivälissä. Neuvostoliiton Phobos-marsluotainten pääosin ruotsalaisten ASPERA-avaruuslaitteiden suunnittelu alkoi 1. huhtikuuta 1985 ja tämä ensimmäinen osin suomalainen avaruuslaite laukaistiin avaruuteen Phobos-1-luotaimella 7. heinäkuuta 1988. Avaruustoiminta alkoi yhteistyönä Ruotsin kanssa ensin Neuvostoliiton tieteellisissä avaruuslennoissa laajeten Euroopan avaruusjärjestöön liittymisen puitteissa.
Valmistelevaa toimintaa 1925–1987 thumb|left|150px|Satelliittien lentoon liittyvä tutkimus alkoi Suomessa Sputnik 1 -satelliitin radan seurannalla 13. lokakuuta 1957. Vuonna 1925 Helsingin yliopiston tähtitieteen professori Gustaf Järnefelt piti tähtitieteellisen seuran Ursan kokouksessa esitelmän avaruusraketeista. Vuonna 1938 ilmestyneeseen Ursan kirjaan Tähtitiedettä harrastajille II Järnefelt kirjoitti perusteellisen artikkelin "Matkustus muihin taivaankappaleisiin", jossa hän muun muassa kuvaa matkaa Kuuhun.
Silloinen diplomi-insinööri Henrik Ryti piti Ilmailuinsinöörien kerhossa 18. syyskuuta 1951 esitelmän "Avaruuslennosta". Tämä pohjautui Rytin 69-sivuiseen Valtion lentokonetehtaan lomakkeille tehtyyn monisteeseen satelliiteista, raketeista ja avaruustekniikan tilasta maailmalla. Raportti ei tietenkään kerro mitään asiain tilasta Suomessa, koska alan toimintaa ei Suomessa ollut. Dokumentin laatiminen kertoo kuitenkin avaruustekniikan seuraamisesta suomalaisessa lentokoneteollisuudessa.
Satelliittien lentoon liittyvä tutkimus alkoi Suomessa 13. lokakuuta 1957 Gustaf Järnefeltin aloittaessa Sputnik 1:n radan seurannan.Radio-ohjelma Sputnikin seurannasta Helsingistä, mukana muun muassa professori Järnefelt Seuranta tehtiin Ilmatieteen laitoksen Jokioisten observatorion laitteilla, joita oli käytetty Vaisalan säähavaintopallojen seurantaan.
Martti Tiuri väitteli Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1960 Sputnik 3:n lennon vaikutuksista ilmakehän kaikkein ylimpiin osiin. Tutkimus tehtiin tutkan avulla.
Vuonna 1965 Suomi liittyi SPARMOn (myöhempi nimi SBARMO) toimintaan Vetypalloilla avaruuteen – Avaruustutkimuksen alkuvaiheita Oulussa , jossa tehtiin monikansallisesti kokeita stratosfäärissä lentävillä palloilla; lentokampanjoita tehtiin Suomessa 1965–79. Tällainen toiminta on monen maan kohdalla ollut avaruusalusten tieteellisten mittalaitteiden edeltäjä. Suomalaisia toimijoita olivat muun muassa Juhani Oksman ja Pekka Tanskanen Oulun yliopistosta.
Valtioneuvoston alaisuudessa toiminut Avaruustutkimuskomitea julkaisi vuonna 1969 kaikkiaan 150-sivuisen mietinnön (D78/1969) muun muassa kehottaen Suomea liittymään ESROoon, joka oli ESAn edeltäjä. Tätä pidettiin tuohon aikaan kerskakulutuksena. Avaruustoiminta liittyi tuolloin voimakkaasti sotilaallisten ohjusten kehittämiseen – todennäköisesti Suomea ei olisi tuolloin pidetty Länsi-Euroopassa luotettavana maana eikä sitä olisi hyväksytty ESROn jäseneksi.
Saksan avaruustutkimuslaitos DLR rakennutti Utsjoen Kevolla sijaitsevalle Turun yliopiston tutkimusasemalle vuonna 1968 yhden neljästä Saksan ensimmäisen satelliitin – eli Azur-satelliitin – vastaanottoasemista. Maa-asemaan kuului iso suunnattava antenni ja vastaanotto- ja nauhoituslaitteita. Azur toimi vain puoli vuotta. Kun asemaa alettiin käyttää saksalaisen Aeros-satelliitin maa-asemana, sinne tuli myös satelliitin komentolähetin. Ionosfääriä tutkinut Aeros toimi puoli vuotta vuonna 1972. Vuonna 1974 laukaistiin sen kopio Aeros B, joka toimi vuoteen 1975 asti. Senkin maa-asema sijaitsi edelleen Utsjoella. Asema siirrettiin vuoden 1975 lopulla Sodankylään. Sodankylässä maa-asemaan ainakin aiottiin käyttää kanadalais-amerikkalaisen ionosfääriä tutkivan ISIS 2 -satelliitin datan vastaanottoasemana.
Vuonna 1972 Teknillisen korkeakoulun Radiolaboratoriossa aloitettiin kaukomittaustutkimus eli kaukokartoitusmittaus. Tällöin kehitettiin muun muassa merijäätä tutkivaa laitteistoa. Tämä oli TKK:n Avaruustekniikan laboratorion syntymisen varhaisia alkumerkkejä. Maaliskuussa 1974 aloitti toimintansa TKK:n radioteleskooppi, Metsähovin radiotutkimusasema. Sen perustamisen voimahahmoja olivat Martti Tiuri ja Seppo Urpo, joka johti Metsähovin asemaa 2000-luvun alkuun asti.
Dosentti Risto Arho alkoi opettaa Tampereen teknillisessä korkeakoulussa satelliittien ratamekaniikkaa, jota hän oli tutkinut aiemmin tehden aiheesta muun muassa väitöskirjansa. TKK:ssa ratamekaniikan opetus alkoi vuonna 1974. Näissä yliopistoissa oli vuosina 1972–1979 käynyt satelliittien ratamekaniikan kurssin 55 opiskelijaa. Ensimmäinen suomalainen avaruustekniikan luento pidettiin Tampereella Tampereen teknillisen korkeakoulun Pyynikintien rakennuksessa vuonna 1972.. Tämäkin oli heijastuksia Suomen aikomuksista liittyä Länsi-Euroopan avaruustoimintaan 1970-luvulla, mikä ei kuitenkaan toteutunut.
Geodeettiselle laitokselle alettiin vuonna 1972 kehittää satelliittilaseria, jolla tehtiin maan geoidiin liittyvää tutkimusta. Hanketta johtivat professori Seppo Halme TKK:lta ja professori Juhani Kakkuri Geodeettiselta laitokselta. Laserin suunnattavan alustan suunnitteli ja valmisti VTT:n Kojetekniikan laboratorio, josta myöhemmin tuli VTT:n Avaruustekniikan laboratorio. Satelliittilaser valmistui vuonna 1978. Sillä mitattiin etäisyyksiä geodeettisiin satelliitteihin kuten NASAn GEOS 2 ja 3, Starlette, Lageos ja Seastar-A.
11. huhtikuuta 1981 neuvostoliittolainen V. I. Savastianov ehdotti, että Suomi lähettäisi henkilön Neuvostoliittoon kosmonauttikoulutukseen. Vuonna 1982 Suomi päätyi siihen, ettei Ruotsin Viking 2 -satelliittiohjelmaan liitytä, kuten oli aiottu. Vuonna 1984 Suomi alkoi neuvotella Neuvostoliiton avaruusohjelmaan osallistumisesta. Neuvottelu käytiin Ruotsin välityksellä tarkoituksena osallistua sellaiseen tiedelaiteosuuteen, jossa Ruotsi olisi johtava taho. Tammikuussa 1985 tehtiin sopimus Interball-luotaimien PROMICS-3-laitteisiin osallistumisesta. Neuvostoliiton Mars-luotaimiin (Phobos) päätettiin osallistua kolmen miljoonan markan panoksella. Phobosin LIMA-D-laserlaite aiheutti hallituksen iltakoulussa Yhdysvaltain sotilaallisen "Tähtien sota" -ohjelman vuoksi pohdinnan, onko tämä Mars-luotaimen laserlaite varmasti vain siviilisovellus. Kesäkuussa 1984 Suomi jätti hakemuksen Euroopan avaruusjärjestöön ja allekirjoitti vuonna 1986 "associate member" -sopimuksen. Neuvostoliiton avaruusalan tieteellistekninen sopimus allekirjoitettiin 7. tammikuuta 1987.
VTT:llä järjestettiin 18. syyskuuta 1980 "Avaruusseminaari", jolla koulittiin suomalaisia tutkijoita ja insinöörejä avaruustoimintaan liittymiseen. 16.–19.2.1987 Oulun yliopisto järjesti Avaruustutkimuksen ja -tekniikan kurssin. Tällaisia seminaareja järjestettiin 1990-luvun puoliväliin asti, jonka jälkeen Suomen avaruustoiminnan aloittelijavuodet olivat ohi.
Suomen jäsenyys kansainvälisissä avaruusorganisaatioissa
Suomi liittyi seuraaviin kansainvälisiin avaruusalan organisaatioihin pääosin 1980-luvun aikana ja toimii tavalla tai toisella niissä edelleen.
COSPAR (Committee on Space Research) – suomalainen avaruustututkimusyhteisö liittyi vuonna 1958 perustettuun globaaliin yhteisöön vuonna 1964. http://m.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/kuuhun_marsiin_saturnukseen Leena Tähtinen, Kuuhun, Marsiin, Saturnukseen, Tiede-artikkeli 7/2003
INTELSAT – Suomi liittyi vuonna 1972 jäseneksi tietoliikennesatelliittiorganisaatioon.
EUTELSAT on eurooppalainen tietoliikennesatelliittiorganisaatio, joka oli alun perin valtioiden välinen organisaatio, mutta 1990-luvun lopussa se yksityistettiin. Liikenneministeriö edusti Suomea. Alun perin varsinainen sopijaosapuoli ja Suomen edustaja organisaatiossa oli Posti- ja telehallinto. Kun EUTELSAT muutettiin valtioidenvälisestä organisaatiosta liikeyritykseksi, "Suomen intressejä edustaa" osakkeenomistajana ruotsalainen Telia.
INMARSAT on kansainvälinen tietoliikennesatelliittiorganisaatio, joka alun perin oli valtioiden välinen organisaatio, jossa Liikenneministeriö edusti Suomea. Alun perin sopijaosapuoli ja Suomen edustaja hallintoneuvostossa oli Posti- ja telehallitus. 1990-luvulla INTELSAT on yksityistetty liikeyritykseksi, jossa "Suomen ja Ruotsin intressejä edustaa" osakkeenomistajana ruotsalainen Telia.
COSPAS/SARSAT (Search And Rescue, Satellite Aided Tracking) on kansainvälinen, globaali, meripelastussatelliittijärjestö. Suomea siinä edustaa Rajavartiolaitos. Suomi oli pitkään "associate member" mutta vuonna 2009 Suomi nosti osanottonsa täysjäseneksi.
EISCAT – Suomi liittyi vuonna 1975 mukaan Eiscat-tutkajärjestelmään Vuonna 2017 alkoi tutkan uuden version, EISCAT 3D, rakentaminen, johon Suomen akatemia panostaa 12 miljoonaa euroa.
EUMETSAT: Suomi liittyi 12. joulukuuta 1983 tähän eurooppalaiseen sääsatelliitteja rakentavaan ja operoivaan organisaatioon. Liikenne- ja viestintäministeriön alainen Ilmatieteen laitos edustaa Suomea organisaatiota hallinnoivassa neuvostossa ja sen alaisissa komiteoissa. LVM maksaa sen jäsen- ja ohjelmamaksut, jotka ovat 2000-luvun alussa olivat noin kolme miljoonaa euroa vuodessa, nousten 2010-luvulla keskimäärin viiteen miljoonaan euroon. Kesäkuusta 2010 alkaen kolmen vuoden ajan Ilmatieteen laitoksen ylijohtaja Petteri Taalas toimi EUMETSATin neuvoston puheenjohtajana.http://www.fmi.fi/uutiset/index.html?Id=1277184370.html 2000-luvun alussa Ilmatieteen laitoksen Jorma Riissanen toimi EUMETSATin neuvoston puheenjohtajana kolmen vuoden ajan.
ESA: Suomi liittyi Euroopan avaruusjärjestön liitännäisjäseneksi 1. tammikuuta 1987 ja (varsinaiseksi) jäseneksi 1. tammikuuta 1995. Sopijaosapuolena oli Kauppa- ja teollisuusministeriö. KTM edusti ja TEM edustaa Suomea ESAn neuvostossa. KTM delegoi ESA-edustusvastuun Tekesille, joka edusti Suomea valtaosassa ESAn komiteoista, jotka liittyvät ESAn ohjelmiin, joissa Suomi on mukana. Sittemmin delegaatteja on valittu muistakin valtion laitoksista jne. TEM maksaa ESAn jäsenmaksun, jonka suuruusluokkaa on 2000-luvulla ollut noin kolme miljoonaa euroa. Tekes maksaa ESAn ohjelmamaksut, noin 16 miljoonaa euroa vuodessa. Toukokuussa 1983 alkoi varsinainen toiminta ESA-jäsenyyden hakemiseksi, kun kauppa- ja teollisuusministeriön neuvotteleva virkamies Per-Håkan Slotte laati muistion Suomen avaruustoiminnan tilanteesta. Hallituksen ulkoasiainvaliokunta sai asiasta esityksen ja teki päätöksensä marraskuun lopussa 1983. ESAn pääjohtajalle E. Quistgaardille tammikuun 1984 alussa lähetetyssä, ulkoministeriön muotoilemassa kirjeessä Suomi esittäytyi ”teknologisesti kehittyneenä maana”, joka käytti rutiininomaisesti meteorologian, telekommunikaation ja muiden alojen satelliittisovelluksia. Kirjeessä ehdotettiin tapaamista ESAn pääjohtajan ja suomalaisten kesken. Tapaaminen toteutui 10. helmikuuta 1984 ESAn päämajassa Pariisissa. http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/viewFile/259/232 Sputnikista suomalaisen avaruustutkimuksen nousuun, Risto Pellinen ja Ilkka Seppinen, Tieteessä tapahtuu, 5/2007