Whitesnake on brittiläinen rockmusiikkia esittävä yhtye, jonka laulaja David Coverdale perusti vuonna 1978, kun hänen edellinen yhtyeensä Deep Purple oli hajonnut vuonna 1976.
Whitesnake nousi suosioon kotimaassaan jo vuonna 1980 ilmestyneen studioalbuminsa Ready an’ Willingin myötä, mutta Yhdysvalloissa yhtyeen suosio käynnistyi toden teolla vasta studioalbumin 1987 ilmestyttyä. Yhtye julkaisi tämän jälkeen 1980-luvun kuluessa vielä studioalbumin Slip of the Tongue (1989), kunnes Coverdale hajotti yhtyeen pitääkseen taukoa musiikinteosta. Yhtye palasi lavoille muutamaan otteeseen 1990-luvun kuluessa, mutta molemmat comebackit jäivät vain vuoden mittaisiksi. Vuonna 1997 yhtye julkaisi levy-yhtiön painostuksen alla paluualbumin Restless Heart nimellä David Coverdale & Whitesnake, vaikka albumi oli alun perin tarkoitettu Coverdalen omaksi sooloalbumiksi.
Restless Heart -albumin julkaisemisesta huolimatta yhtyeen varsinaista paluuta saatiin odottaa vielä viisi vuotta, kunnes yhtye palasi virallisesti esiintymislavoille vuonna 2002. Yhtyeen seuraavaa, pelkällä Whitesnake-nimellä ilmestynyttä studioalbumia puolestaan jouduttiin odottamaan lähes 20 vuoden ajan, vuoden 2008 Good to Be Badiin saakka. Yhtyeen seuraava studioalbumi Forevermore ilmestyi vuonna 2011 ja The Purple Album vuonna 2015.
Historia 1978–1979: Perustaminen ja ensimmäiset julkaisut thumb|left|Yhtyeen vuosina 1979–1984 käyttämä ”käärmelogo”. Coverdale perusti Whitesnaken vuonna 1978,Whitesnake sukupuu 1978-1981.Classic Rock presents Whitesnake The Official Magazine s.127 mutta yhtye toimi alun perin Coverdalen taustaorkesterina, kun hän julkaisi toisen soololevynsä Northwinds (1978). Taustayhtyeen nimi tuli sekä Coverdalen ensimmäisestä soololevystä White Snake (1977) että hänen siihen aikaan alituisesti käyttämistä käärmeennahkabootseista. Kitaristit Micky Moody ja Bernie Marsden olivat ensimmäiset yhtyeeseen kiinnitetyt jäsenet.
Whitesnakesta kehittyi vuoden 1978 aikana Coverdalelle varsinainen yhtye ja samana vuonna yhtye julkaisi Snakebite EP:n. Se oli Whitesnaken ensimmäinen julkaisu, mutta se uudelleenpaketoitiin jo samana vuonna (Coverdalen Northwinds-albumin kappaleilla täydennettynä) jälleen nimellä Snakebite.
Snakebitea seurasi Whitesnaken ensimmäinen kunnon pitkäsoitto, joka myös julkaistiin vuonna 1978. Kyseessä oli Trouble, joka sai nimensä Coverdalen ensimmäisen lapsen samanaikaisesta syntymästä. Levyllä soitti myös Coverdalen entinen yhtyetoveri Jon Lord, jonka kanssa hän oli ollut samaan aikaan Deep Purplessa vuosina 1973–1976. Vaikkei levy ollutkaan suuri menestys (se ylsi Britannian myyntitilastoissa vain sijalle 50, ja albumin kaksi singleä eivät nousseet listoille lainkaan), se sisälsi sille ajalle suosittuja kappaleita, kuten ”Take Me with You”, jota yhtye tulisi esittämään vielä 2000-luvullakin. Trouble-kiertueen aikana Whitesnake, ja sen kokoonpano Coverdale, Lord, Micky Moody, Bernie Marsden, Neil Murray ja Dave Dowle, äänitti myös kuuden kappaleen livealbumin, Live at Hammersmith, mutta se julkaistiin vain Japanissa.Whitesnake Music in Review.
Kiertueen jälkeen yhtye palasi takaisin studioon äänittämään toista pitkäsoittoaan. Vuoden 1979 loppupuolella julkaistiin Lovehunter, joka aiheutti pientä kohuakin hieman rohkealla kannellaan, jossa nähdään alaston nainen jättimäisen käärmeen päällä. Siitä huolimatta levy nousi edeltäjiään korkeammalle Britannian myyntilistoilla, vaikkei sijaa 29 korkeammalle. Levyltä julkaistiin myös single, ”Long Way from Home”, joka ei kuitenkaan noussut Britanniassa sijaa 55 korkeammalle. Singlen B-puoli, ”Walking in the Shadow of the Blues”, muodostui kuitenkin Whitesnaken suosituimmiksi kappaleiksi. Levyn päätöskappale ”We Wish You Well” tulisi myös olemaan niin sanottu "konserttioutro" tähän päivään asti, sillä kappale soi kaiuttimista jokaisen Whitesnake-konsertin päätteeksi.
1979–1983: Menestystä Englannissa thumb|left|Whitesnake esiintymässä vuonna 1980. Pian Lovehunter-albumin julkaisun jälkeen Deep Purplen entinen rumpali Ian Paice liittyi Whitesnakeen ja oli mukana albumin kiertueellakin. Kiertueen aikana yhtye esiintyi muun muassa kuuluisalla Readingin festivaalilla.Uudelleenmasteroidun Ready an’ Willingin lehtinen, sivu 8. Paicen liittyminen lisäsi myös Whitesnaken yhteyttä hajonneeseen Purpleen, jolloin yhtye sai entistä enemmän huomiota. Paicen ensimmäinen levy Whitesnaken kanssa osoittautuikin yhtyeen siihen mennessä menestyneimmäksi. Vuoden 1980 Ready an’ Willing (numero 6 Britannian myyntilistoilla ja 90. Yhdysvalloissa) sisälsi myös Whitesnaken ensimmäisen brittihitin; Bernie Marsdenin säveltämän singlen ”Fool for Your Loving”, joka ylsi sijalle 13 Britanniassa.
Levyn julkaisun jälkeen yhtye aloitti maailmankiertueensa, jonka aikana äänitettiin myös livealbumi. Kyseinen Live...In the Heart of the City äänitettiin vuoden 1980 kesäkuun lopulla kuuluisassa Hammersmith Odeonissa. Levy julkaistiin saman vuoden lokakuussa tupla-LP:nä, joka sisälsi myös Live at Hammersmith -levyn toisella vinyylillä. Live...In the Heart of the City osoittautui menestykseksi yltäen sijalle 5 Britanniassa. Levyltä onnistuttiin julkaisemaan singlekin; Whitesnaken cover-versio Bobby Blandin ”Ain’t Love in the Heart of the City” -kappaleesta, josta yhtye oli tosin julkaissut studioversion Snakebite-EP:llä (1978). Vaikkei se olekaan alun perin omaa tuotantoa, ”Ain’t Love in the Heart of the City” -kappaleesta on tullut yksi Whitesnaken suosituimpia kappaleita, ja se on pysynyt yhtyeen livesetissä tähän päivään saakka.
Jo vuoden 1980 lopulla Whitesnake oli aloittanut äänittää uutta studiolevyä. Vuoden 1981 alussa julkaistu Come an’ Get It oli jälleen suuri menestys Whitesnakelle päästen sijalle kaksi Britanniassa, mutta vain sijalle 151 Yhdysvalloissa. Levyn singleistä ”Don’t Break My Heart Again” ylsi Britanniassa sijalle 17, ja ”Would I Lie to You” sijalle 37. Yhtye aloitti jälleen kiertueen, johon kuului esiintyminen myös kuuluisalla Monsters of Rock -festivaalilla.
Come an’ Get It -kiertueen loputtua vuonna 1981, solisti David Coverdale matkusti perheineen eteläiseen Portugaliin aloittamaan uuden albumin kappaleiden kirjoitukset.Uudelleenmasteroidun Saints & Sinnersin lehtinen, sivu neljä. Coverdalen palattua Britanniaan yhtye aloitti albumin harjoitukset, mutta tähän mennessä välit jäsenten välillä olivat alkaneet kiristyä.Haastattelu Micky Moodyn kanssa, vuodelta 1997. Joulukuussa 1981 kitaristi ja alkuperäisjäsen Micky Moody erosi yllättäen Whitesnakesta. Samaan aikaan Coverdalen 4-vuotias tytär sairastui vakavasti,Uudelleenmasteroidun Saints & Sinnersin lehtinen, sivu seitsemän. joten hän päätti panna Whitesnaken tauolle. Kun Whitesnake oli tauolla, Coverdale oli alkanut olla huolissaan yhtyeen pienistä palkoista, joten hän päätti lopettaa yhteistyön manageri John Colettan kanssa (joka oli ollut myös ollut Deep Purplen manageri, vuosina 1968–1976).Uudelleenmasteroidun Saints & Sinnersin lehtinen, sivu seitsemän ja kahdeksan. Coverdalen palattua Whitesnaken pariin vuonna 1982, muut jäsenet alkoivat myös lähteä. Ainoa, joka jäi Coverdalen kanssa yhtyeeseen oli kosketinsoittaja Jon Lord. Coverdale sai kuitenkin kasattua uuden kokoonpanon, johon kuuluivat hänen ja Lordin lisäksi Mel Galley (kitara), Colin Hodgkinson (basso) ja Cozy Powell (rummut), mutta ketkään näistä jäsenistä eivät päässeet soittamaan uudelle albumilla, joka oli lähes valmis (Galley tosin äänitti joitain taustalauluja).
Elokuussa 1982 Micky Moody yllättäen palasi Whitesnakeen, ja pääsi myös äänittämään kitaraosuuksia levylle. Saints & Sinners julkaistiin viimein marraskuun 1982 lopulla. Albumi oli jälleen menestys, yltäen Britannian listoilla sijalle yhdeksän ja sisälsi jälleen kaksi Whitesnaken suositumpien joukkoon päässyttä kappaletta; ”Here I Go Again” ja ”Crying in the Rain”. Saints & Sinnersia seurasi jälleen kiertue, jonka aikana yhtye esiintyi jo toista kertaa Monsters of Rock -festivaalilla.
1983–1985: Lisää jäsenten vaihdoksia ja läpimurto Yhdysvalloissa pienoiskuva|oikea|330px|Whitesnake esiintymässä Monsters of Rock -festivaalilla 1983. Vaikka Whitesnake olikin vuoden 1983 kiertueella, työ seuraavaa levyä varten oli jo alkanut. Kappale ”Guilty of Love” julkaistiin singlenä juuri ennen Monsters of Rock -festivaalia, jotta yhtyeellä olisi jotain mitä promotoida. David Coverdale onkin myöhemmin sanonut, että koko levy olisi pitänyt julkaista jo vuonna 1983.Slide It In 25-vuotis juhlajulkaisun lehtinen, sivu viisi. Kun levyn äänitykset oli viimeistelty 1983 lopulla, Colin Hodgkinsonille annettiin potkut yhtyeestä musiikillisten erimielisyyksien takia, ja hänet yllättäen korvasi alkuperäinen basisti Neil Murray.Slide It In 25-vuotis juhlajulkaisun lehtinen, sivu seitsemän. Samaan aikaan Micky Moody ilmoitti jälleen lähtevänsä Whitesnakesta, mutta tällä kertaa lopullisesti. Coverdale onnistui hankkimaan Thin Lizzy -kitaristi John Sykesin Moodyn paikalle,Deep Purple Appreciation Society uutisoi Sykesin liittymisestä, Galleyn loukkaantumisesta ja Lordin lähdöstä. joka toi monien mielestä rankempaa ja voimakkaampaa kitaran soittoa yhtyeeseen. Näistä jäsenmuutoksista huolimatta uusi albumi Slide It In julkaistiin tammikuussa 1984. Se ylsi jälleen Britannian myydyimpien levyjen joukkoon, ja oli korkeimmillaan sijalla yhdeksän. Tämä versio sai tosin vaihtelevia arvosteluita, pääasiassa kaksimielisten sanojen ja huonona pidetyn tuotannon vuoksi.Whitesnaken sukupuu 1982-1985. Samalla kun Slide It In julkaistiin, Whitesnake sai levytyssopimuksen yhdysvaltalaiselta Geffen-levy-yhtiöltä, joka vaati, että albumi miksattaisiin uudelleen. Tuottaja Keith Olsenin avulla Slide It Inin äänet uusittiin, jolloin niistä saatiin paljon terävämpiä ja dynaamisempia.Slide It In 25-vuotis juhlajulkaisun lehtinen, sivu 11. Tämä antoi myös oivan mahdollisuuden John Sykesille ja Neil Murraylle korvata Micky Moodyn kitara- ja Colin Hodgkinsonin basso-osuudet.
Ennen kuin albumia Slide It In (1984) aloitettiin miksaamaan Yhdysvaltoja varten, ehti yhtye aloittaa maailmankiertueensa, jonka aikana se teki monia TV-esiintymisiä, mukaan lukien Top of the Pops -esiintyminen Englannissa. Yhtye jatkoi Euroopan kiertämistä, kunnes Mel Galley loukkasi onnettomuudessa kätensä. Galley jouduttiin lopulta erottamaan yhtyeestä, jonka jälkeen yhtye jatkoi kiertämistä kokoonpanolla Coverdale, Sykes, Murray, Powell ja Lord, mutta pian tapahtui lisää vaihdoksia yhtyeen kokoonpanossa, kun Jon Lord palasi uudelleen koottuun Deep Purpleen huhtikuussa 1984. Tämän jälkeen yhtye joutui jatkamaan nelimiehisenä – lukuun ottamatta kosketinsoittaja Richard Baileyta, joka soitti lavan takana.
Kun Jon Lord lähti Whitesnakesta huhtikuussa, Slide It Inin uudelleenmiksattu versio julkaistiin Yhdysvalloissa. Levy osoittautuikin siellä yhtyeen läpimurroksi, minkä jälkeen Whitesnaken kysyntä kasvoi. Pian virtaviivaisempi, nelimiehinen Whitesnake alkoi kiertää Yhdysvaltoja, ensin Quiet Riotin ja myöhemmin Dion lämmittelijänä.Slide It In 25-vuotis juhlajulkaisun lehtinen, sivu 16. Kappaleista ”Love Ain't No Stranger” ja ”Slow an' Easy” kuvattiin myös musiikkivideot. Pitkä Slide It In -kiertue päättyi esiintymiseen vuoden 1985 Rock in Rio -festivaalilla Rio de Janeirossa, Brasiliassa.
1985–1988: 1987 ja maailmanlaajuinen suosio