pienoiskuva|265x265px|Andreas II:n sinetti Andreas II (unk. II. András, myös Andreas Jerusalemilainen, Jeruzsálemi András); (n. 1171/1175 – 26. lokakuuta 1235) oli Unkarin kuningas vuosina 1205–1235. Hänet muistetaan ns. Kultaisen bullan (1222) antajana, jonka on katsottu luoneen pohjan maan valtiopäivälaitokselle. Andreas osallistui valtakaudellaan epäonnistuneeseen viidenteen ristiretkeen, ja Saksalainen ritarikunta karkotettiin Transsilvaniasta vuonna 1225. Andreaksen kuoltua vuonna 1235 maan hallitsijaksi nousi hänen poikansa Béla IV.
Lapsuus ja nuoruus Andreaksen tarkkaa syntymävuotta ei tiedetä, mutta hänen arvellaan syntyneen 1170-luvun alkupuolella. Hänen vanhempansa olivat Unkarin kuningas Béla III ja tämän ensimmäinen puoliso, Antiokian prinsessa Agnes (Anne de Châtillon).
Ensimmäisen kerran Andreas mainitaan historialähteissä luultavasti alaikäisenä nuorukaisena, vuonna 1188. Tuolloin hän sai vähän aikaa hallita Galitsian (vanhemmissa unkarilaisissa lähteissä Halics) ruhtinaskuntaa. Galitsian ruhtinas Vladimir oli paennut kapinoivaa kansaansa Béla III:n hoviin. Béla kuitenkin vangitsi Vladimirin ja asetti poikansa Andreaksen vähäksi aikaa Galitsian valtaistuimelle. Vladimir pääsi pian pakoon ja palasi valtaan puolalaisten avulla, ja Andreas joutui pakenemaan takaisin Unkariin.
Valtataistelu ja nousu kuninkaaksi Béla III:n kuollessa Andreas oli noin 20-vuotias. Kruununperilliseksi oli määrätty hänen vanhempi veljensä Imre, Andreakselle taas oli jätetty perinnöksi suuria omaisuuksia sekä velvoitus käyttää näitä varoja ristiretken järjestämiseen Pyhälle maalle. Andreas kuitenkin tuhlasi omaisuuden ja nousi 1190-luvun lopulla taistelemaan veljeään vastaan. Saatuaan veljensä joukoista voiton Slavoniassa 1197 hän hallitsi jonkin aikaa valtakunnan eteläosia, lyötätti omaa rahaa ja keräsi veroja. Vuonna 1199 Andreaksen ja Imren välillä käytiin Balatonin seuduilla taistelu, jonka Imre voitti. Paavin välityksellä veljekset tekivät sovinnon, ja Andreas jäi hallitsemaan eteläistä herttuakuntaansa.Kristó & Makk 1988, s. 241-242
1200-luvun alussa Andreas avioitui Meranian Gertrudin kanssa, jonka isä Bertold hallitsi Adrianmeren koillispäässä Istrian ja Krajinan rajakreivinä sekä Dalmatian ja Kroatian herttuana. Myös tämä avioliitto vei Andreaksen vastakkain veljensä kanssa: Imre oli vaimonsa, Aragonian prinsessan suvun kautta paavi Innocentius III:n liittolainen, Andreaksen vaimon suku taas oli paavin poliittisen vastustajan, Saksan Filip Schwabenilaisen puoluelaisia.Kristó & Makk 1988, s. 242
Paavi tuki Unkarin kruununperijäksi Imren poikaa Lászlóta (László III), joka kruunattiinkin jo tuskin kolmivuotiaana, isänsä vielä eläessä kuninkaaksi vuonna 1204. Pian tämän jälkeen Imre kuoli, nimettyään poikansa holhoojaksi veljensä Andreaksen. Andreas kuitenkin ajoi lapsikuningas Lászlón äiteineen maanpakoon Wieniin, missä László kuoli seuraavana vuonna. Näin Andreas pääsi vuonna 1205 lopultakin nousemaan Unkarin valtaistuimelle.Kristó & Makk 1988: 242-243
Ensimmäinen avioliitto ja kuningattaren murha Andreaksen ensimmäinen puoliso oli Gertrud de Andechs-Merania (n. 1185–28. syyskuuta 1213), joka oli Andechsin, Carniolan (Krajina, Kranjska) ja Istrian maakreivi Berthold IV:n ja Agnes von Wettinin tytär.pienoiskuva|Gertrud von Andechs-Meranien ja Andreas II, miniatyyri Landgrafenpsalter, tuntematon taiteilija, n. 1211-1213Heille syntyivät lapset:
Anna Maria (1204–1237) avioitui Bulgarian tsaarin Ivan Asen II:n kanssa, heillä oli jälkeläisiä
Béla IV (1206–1270), seurasi isäänsä kuninkaana
Pyhä Elisabet (1207–1231), avioitui Thüringenin maakreivi Ludvig IV:n kanssa, julistettiin kuoltuaan pyhimykseksi Kálmán (1208–1241), Galitsia-Lodomerian kuningas Andreas II (n. 1210–1234), Galitsian ruhtinas. Gertrudin veljistä nuorin, Berthold, muutti sisarensa luokse Unkariin ja järjestettiin lankonsa avustuksella Kalocsan arkkipiispaksi vuonna 1207, vaikka hän ei ikänsä eikä oppineisuutensa puolesta täyttänyt vaatimuksia. Vuonna 1209 kuningas Andreas teki Bertholdista myös Dalmatian ja Kroatian baanin ja vähän myöhemmin Transilvanian voivodin. Vuosina 1208–1211 Unkarista saivat turvapaikan Gertrudin veljet Heinrich ja Eckbert, joita syytettiin Saksan kuningas Filipin murhasta. Kuningattaren sukulaisten sekä vuonna 1211 maahan asutettujen saksalaisten ritarien kohtuuton suosiminen nostatti Unkarin ylimystössä pahaa verta.Kristó & Makk 1988, s. 243–246
Syyskuussa 1213, kuningas Andreaksen ollessa sotaretkellä Galitsiassa, joukko salaliittolaisia murhasi kuningatar Gertrudin ja useita hänen seurueeseensa kuuluneita saksalaisia Pilisin metsässä. Kuningattaren veli Berthold ja heidän vieraansa, Itävallan herttua Leopold VI pääsivät pakoon. Salaliiton johtajaa, išpaani Péteriä rangaistiin kuolemalla, mutta arkkipiispa Berthold sai muutaman vuoden päästä palata rauhassa Unkariin ja jopa piispanistuimelle, mistä hän ei enää puuttunut politiikkaan.Kristó & Makk 1988: 244–246
Toinen avioliitto ja ristiretki Leskeksi jäätyään Andreas solmi toisen avioliiton vuonna 1215 Jolanda (ransk. Yolande, unk. Jolánta) de Courtenayn (n. 1200 – kesäkuu 1233) kanssa, jonka isä kuului ranskalaisen Kapetingien kuningassuvun Courtenay-haaraan ja hallitsi sittemmin Bysantissa neljännen ristiretken tuloksena syntynyttä ns. Latinalaista keisarikuntaa, äiti oli Flanderin prinsessa Jolanda. Kuningatar Jolandan enoja olivat keisari Balduin I ja Latinalaisen keisarikunnan hallitsija Henrik I Flanderilainen. Andreaksen ja Jolandan tyttärestä prinsessa Violanta Unkarilaisesta (n. 1215 – n. 1251) tuli Aragonian kuninkaan Jaime I:n puoliso.Kristó & Makk 1988, s. 248
Andreas saattoi jo toista puolisoa valitessaan haaveilla Latinalaisen keisarikunnan valtaistuimesta, joka vapautui Henrik I:n kuollessa vuonna 1216, ja tätä ajatellen ruveta lopultakin toteuttamaan pitkään suunniteltua ristiretkeä. Paavi Honorius III kuitenkin kruunasi keisariksi hänen appensa Pierre de Courtenayn. Andreas, joka ei enää voinut perua ristiretkihanketta, ei matkannutkaan Pyhälle maalle Konstantinopolin kautta vaan meriteitse Splitistä Kyproksen kautta suoraan Lähi-Itään. Tätä ristiretkeä on luonnehdittu enemmän turismiksi kuin sotaretkeksi: Andreas kävi katsomassa Raamatun tapahtumapaikkoja, osteli pyhäinjäännöksiä ja vietti niin tuhlailevaa elämää, että joutui välillä rahapulassaan panttaamaan Veszprémin kirkolta lainaamansa kuningatar Giselan (Tapani Pyhän puolison) kruunun.Kristó & Makk 1988, s. 249 Ristiretkensä aikana Andreas sai Jerusalemin kuninkaan arvonimen, mutta ristiretki päättyi muuten pettymykseen.
Paluumatkalla Andreas vieraili Nikaian keisarikunnassa ja järjesti keisari Theodoros I Laskariksen ja Anna Komnena Angeluksen tyttären Maria Laskariksen (n. 1206–1270) poikansa Bélan, tulevan kuningas Béla IV:n puolisoksi. Täällä hänen kimppuunsa myös hyökkäsivät hänen setänsä Gézan pojat, joita Andreaksen valtaan tyytymättömät juonittelijat halusivat nostaa Unkarin valtaistuimelle. Andreas kuitenkin selvisi serkkujensa hyökkäyksestä ja jatkoi matkaa Bulgariaan, missä hän kihlasi vanhimman tyttärensä Maria Annan Bulgarian tsaari Ivan Asen II:n kanssa.Kristó & Makk 1988: 249–250.
Kultainen bulla ja muita hallintotoimia Andreaksen asema Unkarin kuninkaana oli heikko. Unkarissa paljon valtaa oli paikallisilla mahtimiehillä, joiden yksityisarmeijat kävivät sotia keskenään, ja ajoittain he myös liittoutuivat Unkarin kuningasta vastaan etuoikeuksiensa puolesta. Andreas pyrki ostamaan heidät puolelleen avokätisillä maalahjoituksilla. Maalahjoitukset tekivät itsenäisistä maanomistajista magnaattien vasalleja, ja Unkarin vanha linnaläänijärjestelmä romuttui. Tilannetta pahensi kuninkaan tuhlaavaisuus. Unkari velkaantui pahasti ristiretken kustannuksien takia, ja hopearahan arvoa laskettiin. Lisää rahaa yritettiin saada vuokraamalla maan suolakauppa sekä tullien ja verojen kanto-oikeus juutalaisille ja muslimeille. pienoiskuva|Kultainen bulla 1222 Lopulta tilanne johti muutamien magnaattien johtamaan niin sanottuun kuninkaan palvelijoiden kapinaan. Kapinan johdosta Andreaksen oli vuonna 1222 pakko antaa niin sanottu Kultainen bulla Székesfehérvárissa. Bulla määritteli kuninkaan palvelijoiden eli maan vasta muodostuvan alemman aatelin oikeudet. Kultainen bulla on Unkarin vanhin valtio-oikeudellinen asiakirja. Kultainen bulla lupasi aatelille esimerkiksi verovapauden, turvan oikeudettomilta vangitsemisilta ja erikoisaseman tuomioistuimen edessä. Vapaat miehet velvoitettiin maan puolustamiseen, mutta hyökkäyssotaa tämä ei koskenut. Kuningasta asiakirja kielsi tekemästä suuria maalahjoituksia tai asettamasta ulkomaalaisia virkoihin. Verojen ja tullien kanto-oikeus vietiin muslimeilta ja juutalaisilta. Kuninkaan oli myös vuosittain järjestettävä Székesfehérvárissa kuninkaan palvelijoiden kokous, jossa keskusteltaisiin maan asioista.
Järjestelmän pohjalta kehittyi sittemmin maan valtiopäivälaitos, ja itse bulla toimi pitkään eräänlaisena perustuslakina. Bullan noudattamista valvomaan asetettiin palatiini eli nádor. Sopimuksen rikkominen oikeuttaisi aateliston nousemaan kapinaan.
Vuonna 1224 Andreas teki kauaskantoisen päätöksen luodessaan antamallaan peruskirjalla eteläisen Transilvanian sakseille yhtenäisen asuinalueen.Kristó & Makk 1988: 252 Saksalainen ritarikunta taas karkotettiin heidän hallitsemistaan osista kaakkoista Transilvaniaa vuonna 1225.
Viimeinen avioliitto ja valtataistelu 1220-luvulta lähtien Andreas kävi kamppailua vallanhimoisen poikansa Bélan kanssa, jonka hän nimitti ensin Slavonian, sitten Transilvanian herttuaksi mutta joka ei ilmeisesti tyytynyt isänsä antamiin alueisiin: asiakirjassa vuodelta 1230 Bélaa nimitetään "Unkarin hallitsijaksi", Andreasta taas "suurkuninkaaksi". Myös Andreaksen ja paavi Gregorius IX:n välejä rasitti Saksalaisen ritarikunnan karkottaminen Unkarista sekä veronkanto-oikeuksien luovuttaminen ei-kristityille.Kristó & Makk 1988, s. 252–254.
Vuonna 1233 kuningatar Jolanda kuoli, ja vajaan vuoden päästä jo kuudettakymmenettä käyvä Andreas meni kolmannen kerran naimisiin nuoren italialaisen Beatrice (Beatrix) d’Esten (1215 – ennen 8. toukokuuta 1245) kanssa, joka oli markiisi Aldobrandino I d'Esten ja nimeltään tuntemattoman naisen tytär. Avioliittoa varjostivat juorut Beatricen suhteesta palatiini Dénesin kanssa. Andreas kuoli 21. syyskuuta 1235, ja samoihin aikoihin kuningatar Beatrice kertoi olevansa raskaana. Kuninkaan vanhemmat pojat syyttivät Beatricea aviorikoksesta, tämä pakeni maasta – tarinan mukaan mieheksi pukeutuneena, Andreas-kuninkaan hautajaisiin tulleen saksalaisen valtuuskunnan mukana – ja synnytti Saksassa seuraavana vuonna pojan, joka sai nimensä Unkarin ensimmäisen Árpád-sukuisen kuninkaan mukaan: Tapani Postuumi (Utószülött István, 1236–1271).Kristó & Makk 1988, s. 255-256. Tapani jäi jo lapsena myös äidistään orvoksi ja kasvoi Italiassa äitinsä sukulaisten luona. Hänen ja venetsialaisen ylimysnaisen Tomasina Morosinin (n. 1250–1296/1297) pojasta Andreas III:sta tuli Unkarin viimeinen Árpád-sukuinen hallitsija.Kristó & Makk 1988, s. 298.
Perintö Andreaksen seuraajaksi nousi poika Béla IV, joka oli pitkään vastustanut kuninkaan vallan heikkenemistä ja maalahjoituksia. Yritykset parantaa kuninkaan asemaa vesittyivät kuitenkin mongolien hyökkäykseen vuonna 1241.
Andreaksen muisto ja jälkimaine Andreas II:ta on pidetty heikkona, tuhlailevaisena ja huikentelevaisena joskin ritarillisena kuninkaana.Kristó & Makk 1988, s. 256–257. Kultaisen bullan 800-vuotisjuhlan kunniaksi 2022, Unkarin hallituksen avokätisellä tuella tuotettu televisiosarja Aranybulla sekä siihen perustuva elokuva esittivät hänet kuitenkin "aikaansa edellä olevana uudistajana, kristillisten arvojen puolustajana", mikä – tuotannon taiteellisten heikkouksien ohella – nostatti kirpeää kritiikkiä.