Augsburgin tunnustus (Confessio Augustana) on luterilaisen kirkon tärkein tunnustuskirja. Augsburgin tunnustuksen laati Philipp Melanchthon, ja se annettiin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarille Kaarle V:lle Augsburgin valtiopäivillä 25. kesäkuuta 1530.Tiililä s. 176–177 Tunnustuksessa esiteltiin asiat, joista luterilaiset olivat samaa mieltä katolisten kanssa sekä ne asiat, joista oli kiistaaTiililä s. 178.. Se on käytössä kaikilla luterilaisilla kirkoilla opin kuvauksena ja ohjeena.
Tausta Tunnustuksen laatiminen sai alkunsa keisari Kaarle V:n päättäessä kutsua kokoon valtiopäivät. Tällöin Saksin vaaliruhtinas Juhana Horjumaton sai 11. maaliskuuta 1530 keisarilta kehotuksen kutsua valtiopäivät koolle Augsburgiin. Vaaliruhtinas lähetti kanslerinsa kehotuksesta Wittenbergin teologeille kirjelmän, jossa hän pyysi näitä laatimaan mietinnön uskontokysymyksestä. Vaaliruhtinas tahtoi näet tietää, kuinka pitkälle hän saattoi myöntyä katolilaisten vaatimuksiin luopumatta kuitenkaan evankelisesta uskonnäkemyksestä. Nämä teologit kokoontuivat Torgaussa, ja heidän työnsä tuloksena syntyivät maaliskuussa Torgaun artikkelit, jotka vaaliruhtinas otti mukaansa Augsburgiin.Castrén s. 8–9.
Torgaun artikkelit muodostivat myöhemmin syntyneen Augsburgin tunnustuksen toisen osan perustan, kun taas ensimmäisen osan alkuasteen muodostivat niin sanotut Schwabach-Marburgin artikkelit. Aluksi aiottiin keisarille antaa Torgaun artikkelit, mutta niitä pidettiin toisaalta liian laajoina ja toisaalta riittämättöminä, sillä niissä ei selitetty kylliksi varsinaisia opinkysymyksiä. Philipp Melanchthon piti tärkeänä itse uskon sisällön selvittämistä, ja hän laati tunnustuksen sanamuodon Martti Lutherin itsensä ollessa Coburgissa. Tämä johtui siitä, etteivät vaaliruhtinas Juhana eivätkä Augsburgin kaupunki voineet taata Lutherin turvallisuutta, minkä vuoksi Lutherin oli tyydyttävä vilkkaaseen yhteydenpitoon kokoukseen osallistuvien kanssa Coburgista käsin. Melanchthon myös lähetti tunnustuksen Lutherin hyväksyttäväksi. Melanchthon pyrki olemaan ärsyttämättä vastapuolta, minkä vuoksi kirjassa oli myös laaja, erittäin kohtelias esipuhe keisarille.
Sisältö Tunnustus jakautuu kahteen pääosaan, joista ensimmäisessä käsitellään luterilaisen opin pääkohdat, articuli fidei praecipui, johon kuuluvat artikkelit 1–21. Toinen osa, artikkelit 22–28, käsittelee katolisen kirkon erehdyksiä (articuli, in quibus recensentur abusus mutati). Ensimmäisen osan tavoitteena oli osoittaa, etteivät evankeliset ole kerettiläisiä vaan että he kannattavat alkuperäistä oikeaa katolista oppia. Toisen osan tarkoituksena on osoittaa, että koko kirkkojen välinen ristiriita on syntynyt evankelisten poistettua eräitä katolisten väärinkäytöksiä ja että keisarin olisi ymmärrettävä evankelisten asian oikeutus. Tunnustuksessa viitataan kirkon varhaisempaan käytäntöön, mutta sen pääpaino on kuitenkin siinä, että esitettyjä näkemyksiä pidetään raamatullisina.
thumb|right|21 artikkelia Wenceslas Hollarin kuvaamana.
Uskon ja opinkappaleet
Artikkeli Otsikko Tiivistelmä Viite I Jumalasta Uskotaan kolmiyhteiseen Jumalaan ja hylätään kaikki muut tulkinnat Jumalan olemuksesta.Castrén s. 18–19 II Perisynnistä Opetetaan kaikkien Aadamin lankeemuksen jälkeen syntyneiden olevan luonnostaan syntisiä, eikä heillä voi luonnostaan olla jumalanpelkoa eikä todellista uskoa häneen. Ainoa keino päästä perisynnin aiheuttamasta tuomiosta on uudestisyntyminen kasteesta ja Pyhästä Hengestä. Ne, jotka eivät pidä perisyntiä syntinä, hylätään.Castrén s. 19–20 III Jumalan Pojasta Opetetaan Poika Jumalan tulleen ihmiseksi ja että Kristus oli tosi ihminen ja tosi Jumala, sillä hänen jumalallinen ja inhimillinen persoonansa olivat erottamattomasti yhtyneet. Hänet ristiinnaulittiin, jotta hän olisi uhri niin perisynnin kuin kaikkien muidenkin syntien tähden ja että hän sovittaisi Jumalan vihan. IV Vanhurskauttamisesta Emme voi saada syntien anteeksiantoa emmekä vanhurskautta omilla teoillamme, vaan saamme syntien anteeksiannon ja vanhurskauden Jumalan edessä armosta Kristuksen tähden uskoessamme, että hän on kärsinyt puolestamme ja että hänen tähtensä meille lahjoitetaan syntien anteeksianto, vanhurskaus ja iankaikkinen elämä.Castrén s. 21 V Saarnavirasta Opetetaan, että uskon saamiseksi Jumala on asettanut saarnaviran sekä antanut evankeliumin ja sakramentit, joiden välityksellä hän antaa Pyhän Hengen. Tämä puolestaan vaikuttaa uskon niissä, jotka kuulevat evankeliumin, missä ja milloin tahtoo.Castrén s. 22 VI Uudesta kuuliaisuudesta Opetetaan uskon tuottavan hyviä tekoja, mutta näillä hyvillä teoilla ei ansaita pelastusta.Castrén s. 22–23 VII Seurakunnasta Opetetaan yhden, pyhän kristillisen seurakunnan olevan kaikkina aikoina. Tämä seurakunta on kaikkien uskovien yhteisö, jossa saarnataan evankeliumia puhtaasti ja jaetaan pyhät sakramentit evankeliumin mukaisesti. Sen sijaan yhteyteen ei vaadita sitä, että kaikkialla noudatettaisiin yhteneviä ihmisten asettamia seremonioita.Castrén s. 23–24. VIII Mitä seurakunta on? Vaikka seurakunta on ainoastaan kaikkien uskovien ja pyhien yhteisö, on tässä elämässä kuitenkin paljon vääriä kristittyjä ja teeskentelijöitä ja jopa julkisyntisiäkin hurskaiden joukossa. Kuitenkin sakramentit vaikuttavat, vaikka niitä jakavat papit eivät olisikaan hurskaita. IX Kasteesta Opetetaan, että kaste on tarpeellinen pelastukseen ja että siinä tarjotaan Jumalan armo. Myös lapset on kastettava, että heidät kasteessa annettaisiin Jumalan haltuun ja että he tulisivat hänelle otollisiksi.Castrén s. 25. X Pyhästä Ehtoollisesta Opetetaan, että Kristuksen ruumis ja veri ovat leivän ja viinin muodossa todellisesti läsnä ja että ne siinä jaetaan ja nautitaan. XI Ripistä Opetetaan, että yksityinen synninpäästö on säilytettävä seurakunnissa eikä sitä tule hävittää, vaikkakin kaikkien syntien luetteleminen ripissä ei ole tarpeen, sillä se on mahdotonta.Castrén s. 26. XII Parannuksesta Ne, jotka ovat kasteen jälkeen tehneet syntiä, saavat koska tahansa tehdä parannuksen, eikä seurakunta saa kieltää heiltä synninpäästöä. Parannus on synnin katumista ja tuskaa ja sen ohessa kuitenkin uskomista evankeliumiin ja synninpäästöön, joka usko lohduttaa ja tyynnyttää sydämen. Tämän jälkeen tulee seurata sellaisen parannuksen, että luovutaan synneistä. Harhana tuomitaan sellainen käsitys, etteivät kerran hurskaiksi tulleet voisi langeta. XIII Sakramenttien käytöstä Sakramentteja ei ole tarkoitettu ainoastaan kristittyjen ulkonaisiksi merkeiksi, vaan myös merkeiksi ja todistuksiksi Jumalan tahdosta meitä kohtaan herättämään ja vahvistamaan uskoamme. Sakramentit myös vaativat uskoa ja niitä käytetään oikein, kun ne otetaan uskoen vastaan ja niillä vahvistetaan uskoa.Castrén s. 27–28. XIV Kirkollisesta hallinnosta Kukaan ei saa seurakunnissa julkisesti opettaa, saarnata eikä jakaa sakramentteja, ellei häntä ole asianmukaisesti kutsuttu tehtävään. XV Kirkkojärjestyksistä Sellaisia ihmisten säätämiä kirkkojärjestyksiä on noudatettava, joita voidaan synnittä noudattaa ja jotka edistävät seurakunnassa rauhaa ja hyvää järjestystä, kuten määrätyt pyhäpäivät ja juhlat. Näillä ei saa kuitenkaan raskauttaa omiatuntoja väittämällä niiden olevan autuuteen tarpeellisia. Kaikki sellaiset ihmisten määräykset ja perinnäissäännöt, joiden tarkoituksena on Jumalan sovittaminen ja armon ansaitseminen ovat evankeliumin ja Kristuksen uskomisen opin vastaisia.Castrén s. 28–29. XVI Esivallasta ja maallisesta hallinnosta 'Kaikki hallitusvalta maailmassa ja järjestetty hallinto lakeineen on Jumalan luoma ja säätämä hyvä järjestys'. Kristitty voi syntiä tekemättä olla esivallan palveluksessa, jakaa oikeutta, taistella, ostaa ja myydä, omistaa, jne. Jos esivallan käskyä ei voi kuitenkaan täyttää tekemättä syntiä, on toteltava Jumalaa enemmän kuin ihmisiä.Castrén s. 29–30. XVII Kristuksen tuomiolle tulosta Opetetaan Jeesuksen tulevan viimeisenä päivänä tuomitsemaan ja herättämään kuolleet. Uskovat saavat iankaikkisen elämän ja ilon, kun taas jumalattomat tuomitaan helvettiin ja iankaikkiseen rangaistukseen. Oppi siitä, etteivät kadotukseen tuomitut saisi osakseen ikuista vaivaa ja tuskaa hylätään, samoin hylätään oppi ennen kuolleiden ylösnousemusta syntyvästä pyhien ja hurskaiden maanpäällisestä valtakunnasta, joka hävittää jumalattomat.Castrén s. 30–31. XVIII Vapaasta tahdosta Opetetaan, että ihmisellä on jossakin määrin vapaa tahto, sillä hän voi viettää ulkoisesti kunniallista elämää ja tehdä järjenmukaisia asioita koskevia valintoja. Kuitenkaan hän ei voi ilman Pyhän Hengen armoa, apua ja vaikutusta tulla Jumalalle otolliseksi eikä uskoa eikä myöskään poistaa synnynnäisiä pahoja himojaan.Castrén s. 31–32. XIX Syntien syystä Jumala on luonut koko luonnon ja pitää sen voimassa, mutta kieroutunut tahto aiheuttaa kuitenkin synnin kaikissa pahoissa ihmisissä ja Jumalan halveksijoissa.Castrén s. 33. XX Uskosta ja hyvistä teoista Kumotaan väite, että luterilaiset kieltäisivät tekemästä hyviä tekoja. Teot eivät voi sovittaa meitä Jumalan edessä eivätkä hankkia meille armoa, vaan tämä tapahtuu ainoastaan uskoen. Hyviä tekoja kyllä tulee ja täytyy tehdä, mutta niillä ei saa uskoa ansaittavan armoa, vaan niitä tehdään siksi, että Jumala tahtoo niitä tehtävän ja hänen ylistyksekseen. Koska Pyhä Henki annetaan uskon kautta, tulee sydänkin kykeneväksi tekemään hyviä tekoja.Castrén s. 33–38. XXI Pyhien palveluksesta Pyhiä tulee uskon vahvistamiseksi muistella, ei siten, että heitä huudettaisiin avuksi tai heiltä etsittäisiin apua, sillä Kristus on ainoa välimies, mutta heidän elämästään voidaan katsoa, kuinka he ovat saaneet osakseen armon ja ottaa heidän hyvät tekonsa esikuviksi itsellemme.Castrén s. 40.
Riidanalaiset opinkappaleet, joissa muutetut väärinkäytöt luetellaan