Waterloon taistelu

Waterloon taistelu oli 18. kesäkuuta 1815 käyty Napoleon I:n viimeinen taistelu. Taistelu käytiin 12 kilometriä Brysselistä eteläkaakkoon Waterloon kylän lähistöllä Yhdistyneessä Alankomaiden kuningaskunnassa, nykyisen Vallonian alueella Belgiassa. Vastakkain olivat Napoleonin johtamat ranskalaiset ja liittoutuma, johon kuuluivat Wellingtonin herttuan johtamat britit ja alankomaalais-belgialaiset joukot, sekä Gebhard Leberecht von Blücherin johtamat Preussin joukot.

Napoleonin armeija hävisi taistelun. Hän antoi miestensä paeta ja yritti myös itse paeta, mutta antautui 15. heinäkuuta 1815 Britannian kuninkaallisen laivaston linjalaiva HMS Bellerophonilla aluksen päällikölle, Frederick Lewis Maitlandille. Napoleon vietiin Saint Helenan saarelle, missä hän kuoli vuonna 1821Pieni Tietosanakirja, art. Napoleon.

Taustaa Ranskassa Napoleon oli syrjäytetty vallasta vuonna 1814, minkä jälkeen hänet siirrettiin Elban hallitsijaksi. Seuraavana vuonna hän kuitenkin yritti palata valtaan myös Ranskassa ja onnistuikin tässä. Hän hallitsi tällöin Waterloon taisteluun asti, jolloin kärsi tappion Yhdistyneen kuningaskunnan ja Preussin armeijoille. Napoleonin lyhyeksi jäänyt toinen valtakausi tunnetaan yleisesti nimellä satapäiväinen keisarikunta.

13. maaliskuuta 1815, kuusi päivää ennen Napoleonin tuloa Pariisiin, liittoutuneiden Wienin kongressi oli julistanut hänet lainsuojattomaksi. Neljä päivää myöhemmin Yhdistynyt kuningaskunta, Venäjä, Itävalta ja Preussi mobilisoivat armeijat tuhotakseen Napoleonin.Hamilton-Williams, s. 59. Viitattu 19.1.2009. Napoleon tiesi, että tämä oli hänen viimeisiä yrityksiään estää yhden tai useamman valtion liittoutuman Ranskan-valtaus. Napoleonin ainoa mahdollisuus oli pysyä vallassa hyökkäämällä ennen kuin liittoutuma järjestäytyySiborne, s. 82.. Jos hän voisi tuhota liittoutuman asevoimat Brysselin eteläpuolelta ennen niiden voimistumista, hän saattaisi ajaa britit takaisin mereen ja lyödä preussilaiset sodan ulkopuolelle.

Wellingtonin suunnitelmissa oli liittoutuman armeijoiden siirtäminen Monsin kautta Brysselin lounaispuolelleHoefsehröer, Waterloo Campaign Ligny and Quarte Bras s. 136–160. Viitattu 19.1.2009., mikä saattaisi katkaista Napoleonin yhteydet tukikohtaan Ostendeen. Näin hän voisi työntää armeijoita lähemmäksi von Blücherin joukkoja. Napoleon puolestaan houkutteli Wellingtonia kauemmaksi huoltoyhteyksistä kanaalin satamiin. Napoleon jakoi armeijansa vasemman siiven komentajan marsalkka Neyn ja oikean siiven komentajan marsalkka Grouchyn joukkoihin.

Taistelu thumb|Waterloon taistelun kulku

Yksi Napoleonin menestyksekäs taistelutapa oli vastustajan joukkojen hajottaminen osiin ja niiden lyöminen yksi kerrallaan. Niinpä hän iski ensin 16. kesäkuuta päävoimillaan preussilaiseen armeijan kimppuun. Tämä Lignyn taistelu käytiin Namurin kaupungin luoteispuolella noin seitsemän kilometrin päässä Waterloosta etelään. Napoleon hyökkäsi kahtena kiilana brittien ja preussilaisten väliin ja voitti Blücherin johtaman armeijan, mutta sekaannus käskynannossa esti ylivoimaisen voiton. Koska preussilaisen armeijan apu varsinaisessa Waterloon taistelussa oli hyvin tärkeä, voi arvioida, että pieni sekaannus saattoi estää Napoleonin voiton.

Samaan aikaan Lignyn taistelun kanssa marsalkka Michel Neyn johtamat ranskalaiset taistelivat tasaväkisesti brittejä vastaan risteyksessä nimeltä Quattre Bras. Paikka oli länsipuolella Lignyn kylää. Se sijaitsee nykyisin Vallonian Brabantin provinssissa Belgiassa lähellä Genappen kaupunkia.

Tappion jälkeen von Blücherin armeija pysytteli lähellä Wellingtonia ja vetäytyi Wavreen. Hän järjesti siellä joukkonsa ja ilmoitti 17. kesäkuuta Wellingtonille tulevansa apuun seuraavana päivänä. Napoleon arvioi puolestaan, että von Blücher ei pystyisi toimimaan pariin päivään. Sitä varmistamaan hän lähetti lähes kolmanneksen armeijastaan marsalkka Grouchyn johdolla. Wellington perääntyi joukkoineen Quattre Bras'n taistelun jälkeen 17. kesäkuuta pohjoiseen asemiin, jotka oli suunniteltu ennalta puolustukselle sopiviksi. Ne sijaitsivat Waterloon kylän eteläpuolella.

Waterloon taistelu alkoi 18. kesäkuuta puolenpäivän aikaan. Napoleonin kuninkaallisen tykistön 80 tykkiä avasivat tulen kohti lordi Hillin joukkoja klo 11.50.Fitchett Jotkin lähteet sijoittavat alkamisajan puolenpäivän ja klo 13.30 välilleBarbero, s. 131.. Napoleon näki noin klo 13 ensimmäiset preussilaiset rivistöt Chapalle St. Lambertin kylän lähellä seitsemisen kilometriä hänen oikeasta sivustastaan. Hän reagoi lähettämällä viestin Grouchylle käskeäkseen tämän tulla suoraan kohti taistelukenttää ja hyökätä tulevia preussilaisia vastaan. Grouchy oli kuitenkin ohjannut joukkonsa Napoleonin joukkojen taakse kohti Wavren linnoitusta, joka oli liian kaukana Waterloosta. Grouchy oli neuvonut ”marssimaan kohti aseiden ääniä”, mutta hän perui käskynsä ja suuntasi kohti Wavren linnoitusta. Kello 13:n jälkeen Ranskan 1. armeija hyökkäsi. D’Erlon aloitti etenemisen kolmen divisioonan voimin, ja noin 14 000 miestä marssi kilometrin levyisenä rintamana kohti Wellingtonin vasempaa sivustaa. He kohtasivat arviolta 6 000 miestä: hollantilaisen toisen divisioonan ja toisen brittiläisistä sekä hannoverilaisista sotilaista koostuvan divisioonan Sir Thomas Pictonin komennossaHofscher, Waterloo Campaign Ligny and Quatre Bras, s. 136–160..

Napoleon olisi kipeästi tarvinnut Grouchyn komennossa ollutta 20 000 miestä, mutta hänen lähettämänsä paluukäsky tuli perille Grouchylle vasta, kun taistelu oli ratkeamassa. Samaan aikaan Blücher eteni pääjoukkonsa kanssa huomaamatta pohjoisemmassa Wavresta länteen Grouchyn ohi hyökätäkseen Napoleonin oikeaan sivustaan. Grouchya vastaan taisteli vain osa preussilaisista.Volanen s. 125.

Vähän ennen kello neljää Ney huomasi, että miehiä pakeni Wellingtonin keskustaryhmässä. Ney yritti rikkoa Wellingtonin keskustan yksistään ratsuväen avulla siinä onnistumatta.Siborne, s. 439. Napoleon teki yhteensä neljä eri hyökkäystä suoraan Wellingtonin puolustuksen vahvimpaan keskustaan, missä kukkuloiden takana odottivat Wellingtonin jalkaväen muodostelmat. Tällä jalkaväellä oli ratkaiseva merkitys taistelun lopputuloksen kannalta.

Ensimmäiset preussilaiset joukot, jotka saapuivat, olivat Bülow’n IV armeija. Bülow'n tavoitteena oli Plancenoit, jota preussilaiset käyttivät hyväkseen päästäkseen ranskalaisten asemiin. Blücher turvasi oikean sivustansa Frichemontissa käyttämällä Bois de Paris-tietäHofschöer, s. 116.. Blücherin johtamien preussilaisten hyökkäyksen kärki osui Napoleonin oikeaan sivustaan ja aiheutti siellä sekasortoa.

Kansalliskaartin hyökkäys alkoi klo 19.30. Tällöin Napoleon heitti viimeiset reservinsä taisteluun. Kansalliskaartin hyökkäys kuitenkin torjuttiin. Samaan aikaan Preussin 5., 14., ja 16. prikaati aloittivat Plancenoitin valtauksenHofschöer, s. 144–145.. Kello 23.00 taistelu oli ohi. Ranskan oikea, vasen ja keskusta olivat hävinneet taistelun. Kaksi pataljoonaa kansalliskaartista ja Napoleonin henkivartiosto vetäytyivät taistelusta.

Jälkipyykki

Historioitsija Peter Hofschöerin mukaan Wellington ja Blücher tapasivat Genappessa noin klo 22.00 taistelun päätteeksiHofschöer, s. 151.. Toiset lähteet mainitsevat tapaamisen olleen noin klo 21.00 Napoleonin henkivartioston ”La Belle Alliance” lähellä.

Brysselin pormestari paroni d’Hooghvorst tarjosi 17. kesäkuuta koko kaupunkia koalition armeijan sairaalaksi. Kaikki saatavilla olleet vaunut ja hevoset otettiin käyttöön haavoittuneiden kuljettamiseksi kaupunkiin, mutta kesti yli kaksi päivää, ennen kuin kaikki koalition sotilaat oli saatu perille. Ranskalaisista haavoittuneista osa joutui odottamaan kuljetusta jopa viisi yötä.Glover 2014, s. 203–204

Nathan Rothschild ja Waterloo

Ajasta välittömästi Waterloon taistelun jälkeen on esitetty väite, jonka mukaan liikemies Nathan Rothschild olisi ollut seuraamassa taistelua ja sen päätyttyä lähettänyt tiedon taistelun voittajasta Lontooseen, missä olisi osakekeinottelulla ansainnut valtavia summia ennen kuin muu liikemaailma sai tietää taistelun lopputuloksesta. Joidenkin versioiden mukaan hän olisi myös käyttänyt kirjekyyhkyjä tiedon välittämiseen tai maksanut kalastusveneen omistajalle valtavan summan Englannin kanaalin ylittämisestä keskellä myrskyä. Rothschild ei kuitenkaan ollut Waterloon taistelun aikaan poissa Lontoosta, eikä ole todisteita, että hän olisi hyötynyt Waterloon taistelun jälkeisestä ajasta rahallisesti väitteen mukaisessa mittakaavassa. Väitteen ensiesiintyminen ja todennäköinen alkuperä on Georges Dairnvaell -nimisen antisemitistisen vasemmistolaisen salanimellä Satan julkaisemassa traktaatissa vuodelta 1846. Se on esiintynyt myös Dictionary of National Biography- ja Encyclopædia Britannica -tietosanakirjojen vanhemmissa versioissa, Elizabeth Longfordin 1970-luvulla julkaistussa elämäkerrassa Wellingtonin herttuasta sekä saksalaisessa vuoden 1940 propagandaelokuvassa Die Rothschilds.Glover 2014, s. 208–209

Sotilasansiomitalit

Waterloo Medal oli vuonna 1816 käyttöön otettu brittiläinen sotilasansiomitali, joka myönnettiin Waterloon taistelussa taistelleille brittisotilaille.

Preussi ja Braunschweig julkistivat omat sotilasansiomitalinsa vuoden 1815 taistelujen kunniaksi. Mitalien valmistuksessa käytettiin ranskalaisilta sotasaaliiksi saatujen tykkien metallia. Myös Nassau julkisti oman hopeisen mitalinsa.Glover 2014, s. 209–210

Ranskassa ei myönnetty mitaleita Waterloon taisteluun osallistuneille, mutta keisari Napoleon III myönsi vuonna 1857 pronssisen mitalin kaikille ranskalaisille sotilaille, jotka olivat osallistuneet vuosien 1792–1815 sotiin.

Alankomaissa myönnettiin vuosien 1813–1815 taisteluihin osallistuneille hopeiset mitalit vuonna 1865.

Muuta Thames-joen ylittävä Waterloon silta (Waterloo Bridge) on nimetty taistelun muistoksi. Ruotsalaisen Abba-yhtyeen kappale ”Waterloo” viittaa Waterloon taisteluun.

Lähteet Barbero, Alessandro (2005). The Battle: A New History of Waterloo. Atlantic Books. Fitchett, W. H. (1897, reprint 1921 & 2006). Deeds that Won the Empire. Historic Battle Scenes. London: John Murray. Hofschröer, Peter (1999). 1815: The Waterloo Campaign. Vol. 2: The German Victory. London: Greenhill Books. Hofschröer, Peter (2005). Waterloo 1815: Quatre Bras and Ligny. London: Leo Cooper. Siborne, William (1844, reprint 1894 & 1990). The Waterloo Campaign. Birmingham. 4th edition. London: Greenhill Books.

Viitteet

Aiheesta muualla

Luokka:Napoleonin sotien taistelut Luokka:Yhdistyneen kuningaskunnan taistelut Luokka:1815 Luokka:Vallonia Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit