Antti Veikko Ilmari ”Jammu” Siltavuori (29. lokakuuta 1926 Vaasa – 9. maaliskuuta 2012Helsingin maistraatti: Ote väestötietojärjestelmästä henkilömatrikkelia varten 28.11.2012. Siltavuori, Antti Veikko Ilmari. — Otteen mukaan Siltavuori oli kirjoilla Helsingissä kuolemaansa saakka. (Tässä lähteessä on virheellinen kuolinpäivä 10. maaliskuuta.) Kuopio) oli suomalainen rikollinen, joka tuli tunnetuksi kahden kahdeksanvuotiaan tytön murhaamisesta ja ruumiiden polttamisesta maaliskuussa 1989. Tekojen motiivi jäi epäselväksi. Sitä ennen hän oli viimeistään 1950-luvulta lähtien syyllistynyt useisiin alaikäisten tyttöjen raiskauksiin. Niiden lisäksi hänet oli tuomittu muista siveellisyysrikoksista, omaisuusrikoksista sekä murhayrityksestä, joista hän istui tuomiota jo 1960-luvulla.Jammu Siltavuoren vaimon haastattelu. Hymy 3/1966.
Nuorena poliisina Siltavuoren tapauksen tutkintaan osallistunut rikosylikomisario, entinen kansanedustaja Kari Tolvanen luonnehti tapausta käsitelleessä MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa vuonna 2026:
Aikaisempi elämä Veikko Siltavuoren elämän varhaisemmista vaiheista on julkisuudessa niukasti tietoa. Siltavuoren lapsuus oli hyvin vaikea, mikä johtui muun muassa kodin köyhyydestä sekä hänen isänsä alkoholismista. Isä myös pahoinpiteli Siltavuorta. Alakouluaikoina Siltavuorta kutsuttiin pilkkanimellä ”Näätä”, mikä johtui hänen haisevista vaatteistaan. Pohjolan poliisi kertoo 1991 -kirjan mukaan Siltavuori vaurastui myöhemmin perittyään ison omaisuuden. Murhatessaan helsinkiläiset tytöt hän oli nuhjuisuudestaan huolimatta varsin varakas mies.Markkula, 1997
Siltavuori omisti huoneiston Helsingissä ja huvilan Vihdissä, mutta asui siitä huolimatta Helsingin kaupungin vuokra-asunnossa Myllypurossa. Ennen vuoden 1989 surmatöitä hän oli harjoittanut liiketoimintaa siten, että hänellä oli muun muassa kaksi autoa ja traktori, ja perinyt edesmenneen sisarensa omaisuuden. Santavuori 1997, s. 120–127.
Siltavuorella oli aikanaan vaimo, poika ja adoptiotytär. Vuonna 1966 Hymy-lehdessä haastateltiin hänen entistä vaimoaan ja artikkelissa kerrottiin seuraavaa:
Ensimmäisen tuomionsa Siltavuori oli saanut vuonna 1955 väkisinmakaamisesta, jossa uhrina oli ollut 6-vuotias pikkutyttö. Siltavuori oli houkutellut tytön autioon huvilaan ja raiskannut tämän siellä. Seuraavana vuonna lääkintöhallitus oli antanut Siltavuorta koskeneen kastraatiopäätöksen, jonka korkein oikeus oli vahvistanut. Päätös oli kuitenkin peruutettu ennen sen täytäntöönpanoa. Tämän jälkeen Siltavuori oli vuosien aikana syyllistynyt useisiin alle 14-vuotiaisiin tyttöihin kohdistuneisiin seksuaalirikoksiin. Kaikissa tapauksissa hän oli oikeudessa kiistänyt käyttäneensä tyttöjä seksuaalisesti hyväkseen. Eräs entinen vanki, joka oli ollut Siltavuoren sellitoverina Helsingin keskusvankilassa ja Katajanokan vankilassa, sanoi Siltavuoren olleen ”kovasti kiinnostunut pienistä tytöistä”.
Siltavuori oli Itäkeskuksen seudulla asuneiden nuorten keskuudessa hyvin tunnettu henkilö, sillä hän oli välittänyt nuorille alkoholia ja antanut näiden juopotella hänen asunnollaan Kauppakartanonkadulla. Nuoret kutsuivat Siltavuorta ”Jampaksi” ja kertoivat poliisikuulusteluissa tämän ”pyörineen” milloin kenenkin pikkutytön kanssa. Useat nuoret olivat kertoneet, kuinka Siltavuori oli kyydinnyt heidät mökilleen ja tarjonnut heille alkoholia. Saunoessaan Siltavuori oli ollut alasti, mutta nuoret vaatteet päällä; he kertoivat Siltavuoren tulleen mielellään istumaan heidän viereensä lauteilla. Alkoholin nauttimisen lomassa mökillä oli pelattu videopelejä.
Ennen vuotta 1989 Siltavuorelle oli tehty kaksi mielentilatutkimusta, joissa hänellä oli todettu sairaudenasteinen yhteiskunnan vastainen luonnehäiriö, tunneköyhyys, moraalin mataluus ja muista piittaamaton itsekkyys. Siltavuoren mielestä tilanteet, joihin hän joutui, ja asiat, jotka hänelle tapahtuivat, olivat aina ulkopuolisten, ennen muita viranomaisten syytä. Itsensä hän kuvasi halukkaasti passiiviseksi olosuhteiden uhriksi ja muiden hyväkseen käyttämäksi välikappaleeksi. Siltavuoren itsekontrolli todettiin olemattomaksi ja rikosten uusimisriski sen vuoksi suureksi.
Kaksoismurha Veikko Siltavuori houkutteli (haastattelussa hän itse väitti tyttöjen tulleen oma-aloitteisesti) 3. maaliskuuta 1989 autoonsa 8-vuotiaat vuonna 1980 syntyneet Päivi-Maria Hopiavuoren ja Tanja Johanna Pirisen näiden kotipihalta Helsingin Myllypurosta. Ritva Santavuoren mukaan tyttöjen lapsellisuus koitui heidän kohtalokseen; he eivät vain yksinkertaisesti olleet käsittäneet, mistä oli kysymys.
Oman selityksensä mukaan Siltavuori oli ollut tyttöjen katoamisiltana Myllypurossa vakoilemassa muuatta Arskaa, koska hän epäili tämän varastaneen häneltä 200 000 markkaa perintörahoja edellisenä syksynä. Arska oli entinen vanki ja hän oli tutustunut Siltavuoreen vankila-aikoinaan 1970-luvulla. Poliisit puhuttivat tutkinnan yhteydessä myös Arskaa, joka kiisti tietävänsä Siltavuoren rahoista mitään. Siltavuori väitti oikeudessa, että hänen mennessään autolleen tytöt olivat tuppautuneet väkisin hänen mukaansa haluten päästä ajelulle. Hopiavuoren äiti huolestui, kun tytöistä ei ollut kuulunut mitään iltaan mennessä, ja soitti hätänumeroon noin kello 22.46.Suomalainen televisiodokumentti Rikoksen anatomia: Jammu Siltavuoren tapaus.
Eräs oikeudessa kuultu todistaja kertoi nähneensä kaksi pikkutyttöä perjantai-iltana 3. maaliskuuta Myllypurossa sijainneen talon pihalla leikkimässä. Tytöt olivat juosseet pihan poikki keinuille, ja heidän peräänsä oli kiirehtinyt juoksujalkaa vanha, melko pienikokoinen mies käsiään voimakkaasti heiluttaen. Todistaja sanoi saaneensa vaikutelman, että mies olisi pelännyt kadottavansa tytöt näköpiiristään, ja harkinneensa, olisiko hänen ollut mentävä väliin, ”mutta koska en tuntenut lapsia, en sitten mennytkään”. Keinujen luona kolmikko oli pysähtynyt, ja toinen tyttö oli selittänyt vilkkaasti miehelle jotakin. Tämän jälkeen tyttöjä ei ollut enää nähty.
Siltavuori ajoi kesämökilleen Vihtiin, missä murhasi Päivi-Maria Hopiavuoren kuristamalla. Sen sijaan Johanna Pirisen hän murhasi tappavalla annoksella pentobarbitaali-unilääkettä; tämä selvisi palojätettä tutkittaessa. Oikeuskemiallisessa tutkimuksessa todettu unilääkkeen määrä Pirisen ruumiissa oli niin suuri, että se olisi ollut aikuiselle miehellekin kuolettava. Murhattuaan tytöt Siltavuori poltti heidän ruumiinsa, pakkasi palojäänteet peräkonttiin ja ajoi takaisin Helsinkiin.Alibi lokakuu 1992: Pikkulasten tappaja Siltavuoren rotankolo pakkohuutokaupattiin.
Lauantaina 4. maaliskuuta nuori uutisankkuri Matti Rönkä luki Kymmenen Uutisissa poliisitiedotteen, jossa pyydettiin yleisön havaintoja Helsingin Myllypurossa edellisiltana kadonneista kahdesta pikkutytöstä. Tuolloin tyttöjä oli etsitty tuloksetta jo vuorokauden ajan.
Poliisi sai silminnäkijävihjeitä, joiden mukaan tytöt oli nähty vanhan miehen seurassa. Ritva Santavuoren kuvauksen mukaan Siltavuori oli ikäistään huomattavasti vanhemman näköinen, valkohapsinen, pukkimainen olento, jonka kasvoilla oli jatkuvasti ilmeetön jäykkä hymy. Siltavuori puhui monotonisella äänellä ilman nousuja ja laskuja sekä käveli lyhyin askelin ja käsiään viuhtoen.Markkula, 1991, Jammu ja Myllypuron lapsisurmat.
Tutkimukset Rikospoliisin väkivaltatoimiston tekemien sisäisten tutkimusten ja arkistojen penkomisen perusteella joukko poliisin tutkijoita lähetettiin sunnuntaina 5. maaliskuuta suorittamaan kotietsintä Siltavuoren asunnossa, joka sijaitsi pari kilometriä tyttöjen katoamispaikasta Kauppakartanonkadulla Itäkeskuksessa. Poliisit löysivät käsiraudat eteisen tuolille heitetyn takin taskusta ja kaasusumuttimen sohvatyynyn alta. Asunnosta ei löytynyt mitään kadonneisiin tyttöihin viittaavaa.
Pohjolan poliisi kertoo 1991 -kirjassa on valokuva Siltavuoren jääkaapista, josta löytyi kaiken kaikkiaan 300 suklaalevyä. Poliisi epäili, että Siltavuori käytti suklaalevyjä lasten houkuttelemiseen, vaikka Siltavuori itse väitti sairastavansa diabetesta ja säilyttävänsä suklaalevyjä verensokerin liiallisen laskun varalta. Asunnossa oli myös paljon lapsille tarkoitettuja videoita.
Poliisit tutkivat samalla Siltavuoren omistaman auton. Siltavuorelta jouduttiin kysymään useasti, jotta hän kertoisi autonsa sijainnin taloyhtiön parkkipaikalla. Siltavuoren auto oli malliltaan Ford Granada. Auton tavaratilasta löytyi epämääräistä, eloperäiseltä näyttänyttä tuhkaa ja palojätettä.
Molemmat ruumiit olivat tyttöjen. Tyttöjen iät voitiin suunnilleen päätellä puhkeamattomista ja puhjenneista hampaista. Merkkejä siitä, että tytöt olisi raiskattu, ei ruumiista löytynyt. Siltavuori oli kertomansa mukaan surmannut tytöt, asettanut heidän ruumiinsa tynnyreihin, valellut ne bensiinillä ja sytyttänyt palamaan. Siltavuoren mökkinaapurit olivat luulleet, että hän poltti mökkinsä pihalla roskia. Palo oli ollut niin voimakas, että mökin räystään alapuoli oli mustunut ja maali verannan pylväissä kuplinut.
Mökillä tehdyissä tutkimuksissa todettiin ainakin toisen tytöistä olleen mökissä sisällä, sillä hänen vaatteistaan irronneita kuituja löytyi viidestä nojatuolista ja sängyn vuodevaatteista. Toisen tytön vaatteiden kuituja löytyi Siltavuoren alushousuista.
Poliisit saivat tutkimuksissaan selville, että Siltavuori oli vuokrannut maatilan Paltamon Mieslahdesta ja rakentanut sinne kalteri-ikkunoita, sellejä ja pieniä käymälöitä. Päivi-Maria Hopiavuori ja Tanja Johanna Pirinen tosin eivät tutkimusten perusteella joutuneet tähän vankilaan, eikä poliisilla ollut täyttä selvyyttä siitä, oliko vankila rakennettu lapsiuhreja varten. Kun tutkimuksissa ei löydetty merkkejä siitä, että Siltavuori olisi pitänyt ketään muitakaan vankina Mieslahden tilallaan, Paltamon vankityrmät jäivät oikeudenkäynnissä sivujuonteeksi.
Seurauksia Koska surmattujen tyttöjen yksinhuoltajaäidit olivat vähävaraisia, useat Itäkeskuksen alueen kauppiaat ja SPR:n paikallisosasto huolehtivat tyttöjen hautajaisten järjestelyistä ja kustannuksista.
Tapaus johti laajaan mediajulkisuuteen, jonka aikana Siltavuoresta kirjoitettiin satoja yleisönosastokirjoituksia. Rikosposti-lehden huhtikuun 1991 numerossa julkaistiin Siltavuoren haastattelu, jossa hän sanoi olevansa Suomen vihatuin ihminen. Hänelle vaadittiin rangaistukseksi muun muassa kuolemantuomiota tai kastraatiota. Suuri medianäkyvyys aiheutti myös vihanpurkauksia, jotka johtivat Siltavuoreksi epäiltyjen, täysin sivullisten henkilöiden häirintään ja jopa pahoinpitelyyn. Kirkkonummelainen teollinen muotoilija Antti Siltavuori joutui puhelinterrorin kohteeksi nimensä vuoksi, ja helsinkiläisessä ravintolassa pahoinpideltiin vanha mies, koska hän muistutti ulkonäöltään Jammua. Toisaalta myös surmattujen tyttöjen äidit saivat eräiden uskonlahkojen kannattajilta häiriösoittoja ja kirjeitä, joissa sanottiin tyttöjen kuoleman olleen ”Jumalan kosto”.
Tapauksen johdosta Holkerin hallitukselle tehtiin eduskuntakysely lasten seksuaalisesta ahdistelusta. Oikeudenkäynnin aikana Helsingin raastuvanoikeuden edustalla järjestettiin mielenosoitus. Mielenosoittajien kylteissä luki muun muassa seuraava: ”Seksuaalirikollinen ei parane vankilassa. Asiantuntijat pakkohoidon kannalla.” Eräs oikeuspsykiatrian dosentti sanoi lehtihaastattelussa, että Siltavuoren lopulliseen eristämiseen yhteiskunnasta olisi ollut riittävästi perusteita jo vuosia ennen hänen viimeisimpiä tekojaan.
Siltavuoren Rantakumpu-niminen mökki Vihdin Tervalammen kylässä pakkohuutokaupattiin elokuussa 1992. Mökistä saaduilla rahoilla yritettiin saada kasaan kummankin uhrin äidin vaatimat 17 000 markan korvaukset, ja 6 282 markkaa Kelalle.