Suomen juutalaiset on noin 1 500 hengen kokoinen vähemmistö ja etninen ryhmä Suomessa. Vuonna 2017 juutalaisiin seurakuntiin kuului 1 093 jäsentä, joista noin 130 henkilöä Turun seurakuntaan. Suurin osa Suomen juutalaisista asuu pääkaupunkiseudulla. Suomenjuutalaiset ovat yleensä kaksikielisiä ruotsin- ja suomenkielisiä. Monet heistä puhuvat myös jiddišiä, saksaa, venäjää ja hepreaa. Suomessa on kaksi juutalaista seurakuntaa, Helsingin ja Turun juutalaiset seurakunnat, ja niiden kaksi synagogaa, Helsingin ja Turun synagogat.RKY.fiUskonnot Suomessa. Jumalanpalveluskielenä on pääosin heprea.
Historia 1600- ja 1700-luku
Ruotsin vallan aikana Suomessa ei asunut juutalaisia, lukuun ottamatta joitakin kristinuskoon kääntyneitä.Torvinen, Taimi: Kadimah - Suomen juutalaisten historia. Otava 1989. Muuan heistä oli kauppias Isak Zebulon, joka hyväksyttiin Oulussa porvarissäätyyn vuonna 1672. Hänen tyttärensä oli Zachris Topeliuksen isoäidin isoäiti, mistä kirjailija itse oli tietoinen.Max Jakobson: Väkivallan vuodet: 20. vuosisadan tilinpäätös I, s. 152. Helsinki: Otava, 1999.Heikka 2018, s. 146
Vuoden 1772 hallitusmuodon ensimmäisen pykälän mukaan valtakunnan kaikkien alamaisten oli tunnustettava Lutherin oppia.Jakobson 1999, s. 151. Juutalaisten asumisoikeus rajoitettiin vuonna 1782 koskemaan ainoastaan Tukholmaa, Göteborgia ja Norrköpingiä. Vuosien 1721 ja 1743 jälkeen säädetyt Ruotsin valtakunnan lait eivät koskeneet niin sanottuja Vanhan Suomen alueita, ja tiettävästi ensimmäinen pysyvästi asettunut juutalainen oli Jacob Weikaim perheineen, joka muutti Haminaan vuonna 1799.Lechaim! s. 154.
1800-luku Abraham Cohn muutti todennäköisesti ensimmäisenä juutalaisena pysyvästi Helsinkiin. Ruotsin valtakunnassa säädettiin vuonna 1806 laki, joka kielsi juutalaisten maahanmuuton. Ruotsissa laki oli voimassa kolme vuotta, mutta Suomessa periaatteessa koko autonomian ajan. Ruotsin lait jäivät Venäjän alaisessa Suomen suuriruhtinaskunnassa edelleen voimaan, ja siten vuoden 1782 lakia tulkittiin niin, että juutalaiset eivät saa asettua Suomeen.
Juutalaiset joutuivat vuodesta 1827 suorittamaan asepalveluksen Venäjän armeijassa, jonka mukana heitä saapui 1830-luvun alussa myös Suomeen. Suomessa asui jonkin verran juutalaisia kolmella paikkakunnalla: Viipurissa, Helsingissä ja Turussa. Juutalaisten muutto muulla tavoin Suomeen estettiin Venäjän senaatin päätöksellä vuonna 1831. Silloisen kenraalikuvernööri Arseni Zakrevskin tilaaman selvityksen mukaan Suomessa asui yhdeksän juutalaisperhettä, joista Turussa asui yksi, Helsingissä kuusi ja Viipurissa kaksi. Selvityksen jälkeen heidät karkotettiin, lukuun ottamatta muutamaa, jotka saivat erityisluvan jäädä. Ensimmäinen juutalainen synagoga perustettiin Suomenlinnaan 1830-luvulla. Vuonna 1837 syntynyt Rohel Lea Anker oli ensimmäinen Helsingissä syntynyt juutalainen.
Suomessa asuneiden muutaman sadan Venäjän armeijassa palveluksensa päättäneen juutalaissotilaan ja heidän perheidensä asema vakiinnutettiin asetuksella vuonna 1858. He olivat Itä-Euroopan puhdasoppisia ashkenaaseja.Heikka 2018, s. 246-247 Suomen senaatille ja Venäjän armeijalle syntyi kiistaa asetuksesta, mutta se ratkesi kun Suomen senaatti hyväksyi sen Venäjän painostuksesta. Vuonna 1862 Venäjän senaatti sääti passiasetuksen, jonka mukaan passin saaneet juutalaiset saivat oleskella maassa vain määräajan.
Myöhemmällä asetuksella rajoitettiin niitä ammatteja, joita juutalaiset saivat harjoittaa. Niihin kuuluivat eräät käsityöläisammatit sekä vanhojen vaatteiden kauppa. Sitä varten 1850-luvulla perustettiin venäläinen Narinkkatori nykyisen Suomen Pankin kohdalle, ja siitä tuli juutalaisten suosima myyntipaikka. Tori siirrettiin vuonna 1870 Kamppiin Simonkadun varrelle nykyisen Scandic Simonkenttä -hotellin paikalle, jonka vieressä nykyisinkin on Narinkkatori-niminen aukio.
Hautausyhdistys Chewra Kadischa perustettiin vuonna 1869, ja vuonna 1867 Helsingin juutalainen yhteisö palkkasi ensimmäisen rabbiininsa, rabbi Naftali Zwi Amsterdamin. Helsingin, Turun, Viipurin ja Oulun kaupungeissa suoritettiin vuonna 1870 ensimmäinen todelliseen väkilukuun perustava väestönlaskenta. Helsingissä oli sen mukaan 226, Turussa 59 ja Viipurissa 175 juutalaista. Helsingin ensimmäinen synagoga perustettiin Langenin huvilan tiloihin Siltasaareen.
Ensimmäinen Suomessa kirjoitettu Toora-käärö saatiin valmiiksi vuonna 1872. Samana vuonna juutalaisten oikeudellinen asema oli ensimmäistä kertaa esillä valtiopäivillä Leo Mechelinin aloitteesta.Lechaim!, s. 154-155 Porvarissäätyyn kuulunut Mechelin esitti niiden säädösten kumoamista, jotka jättivät Suomessa asuvat juutalaiset lainsäädännön ulkopuolelle. Hänen mielestään Suomessa oli ”perintönä menneitten vuosisatojen vääristä luuloista” edelleen voimassa juutalaisia koskevia rajoituksia, jotka oli muissa sivistysmaissa jo kumottu. Porvarissäädyn edustajat hyväksyivät esityksen äänin 25–8. Kaikkein kiivaimmin oikeuksien myöntämistä juutalaisille vastustettiin pappissäädyssä. Muun muassa Turun tuomiorovasti, myöhempi arkkipiispa Torsten Thure Renvall ennusti, että jos rajoitukset poistettaisiin, juutalaiset valtaisivat muutamassa vuodessa Suomen kaupan ja teollisuuden. Renvall epäili, että Suomeen tuskin tulisi sivistyneitä juutalaisia Länsi-Euroopasta, vaan ”juutalaiskansan huonoin aines” Baltiasta ja Puolasta. Myös talonpoikaissäädyssä Mechelinin esitys torjuttiin Agathon Meurmanin johdolla miltei yksimielisesti, ja aatelissäädyssäkin suurella enemmistöllä. Kun kolme säätyä neljästä oli kielteisellä kannalla, Mechelinin ehdotus raukesi.Jakobson 1999, s. 154–155.
Juutalaisten asumisoikeuksia ja toimeentulomahdollisuuksia kavennettiin olennaisesti 1880-luvun lopussa ja 1890-luvun alussa, jolloin viranomaiset alkoivat tulkita säädöksiä entistä pikkutarkemmin ja sen seurauksena monia juutalaisperheitä karkotettiin maasta tai määrättiin muuttamaan muilta paikkakunnilta Helsinkiin, Turkuun ja Viipuriin. Suomen senaatti hyväksyi maaliskuussa 1889 senaattori J. G. Sohlmanin valmisteleman päätöksen, jonka mukaan noin 150 nimeltä mainittua juutalaista perheineen sai jäädä Suomeen ja muut karkotettiin. Suomen noin tuhannesta juutalaisesta kolmesataa muutti pois tai karkotettiin muutaman vuoden kuluessa.Teppo Sillantaus: ”Luvattu maa”, Helsingin Sanomien Kuukausiliite 11/2020, s. 57.
Ensimmäinen juutalaisen seurakunnan ylläpitämä koulu aloitti toiminnan Helsingissä vuonna 1893. Toiminta lakkautettiin vuonna 1900 varojen puutteessa. Juutalaiset saivat Hietaniemen hautausmaa-alueelle vuonna 1896 oman Helsingin juutalaisen hautausmaan.
1900-luku Helsingin kaupunki lahjoitti vuonna 1900 seurakunnalle Malminkatu 26:n tontin synagogarakennusta varten. Uudenmaan läänin kuvernööri vahvisti 1903 seurakunnan ensimmäiset säännöt ja tunnusti sen näin ensimmäistä kertaa seurakunnan aseman uskonnollisena seurakuntana. Siltasaaren synagoga lopetti silloin toimintansa. Myös Turun kaupunki lahjoitti tontin synagogarakennusta varten.
Johan Jacob Ahrenbergin suunnittelema Helsingin synagoga valmistui 1906 Malminkatu 26:n tontille. Syksyllä synagogan tiloissa aloitti toimintansa hepreankielinen koulu. Perustettiin myös juutalainen urheiluseura Stjärnan. Seuran nimi vaihtui vuonna 1930 Makkabiksi. Jiddišinkielinen kirjallisuus-, teatteri- ja musiikkikerho perustettiin 1906. Tuona vuonna pidettiin Helsingissä Venäjän sionistinen kolmas konferenssi. Sen julistuksella oli suuri vaikutus sionistisen liikkeen toiminnalle eri puolilla Eurooppaa.
Vuonna 1908 Suomessa asui noin 1 186 juutalaista, joista 782 Helsingissä. Juutalaisen teurastustavan mukainen teurastaminen kiellettiin vuosina 1909–1913. Arkkitehtien August Krookin ja J. Eskil Hinderssonin suunnittelema Turun synagoga valmistui vuonna 1912. Ensimmäisen maailmansodan aikana juutalaisten liikkumisoikeutta rajoitettiin.
Suomen itsenäistyttyä 1917 juutalaisille taattiin täydet kansalaisoikeudet. Eduskunta hyväksyi asiaa koskeneen lain 22. joulukuuta 1917 äänin 163–6, ja laki tuli voimaan 1. tammikuuta vuonna 1918.Jakobson 1999, s. 177. Moshe Kotschak sai ensimmäisenä juutalaisena Suomen kansalaisuuden vuonna 1918, ja samana vuonna Helsingin juutalainen seurakunta rekisteröitiin viralliseksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi.Verkkosivusto "Uskonnot Suomessa" 11072011 Sen jäseninä oli 930 henkilöä. Pian sen jälkeen Helsingissä aloitti toimintansa juutalainen koulu. Sen opetuskieli oli aluksi ruotsi, vuodesta 1933 lähtien suomi.
Juutalainen kirjallisuusseura aloitti toimintansa vuonna 1919. Jiddišinkielinen teatteriseura aloitti toimintansa vuonna 1922. Juutalainen Elias Katz voitti kultaa Pariisin vuoden 1924 kesäolympialaisissa 3 000 metrin joukkuejuoksussa yhdessä Paavo Nurmen ja Ville Ritolan kanssa.
Talvi- ja jatkosota pienoiskuva|Kenttäsynagoga jatkosodassa Vaikka Suomi liittoutui jatkosodassa Saksan kanssa, juutalaisten kansalaisoikeuksiin ei kajottu. Kaikkiaan talvi-, jatko- ja Lapin sodissa palveli yli 350 juutalaista. Sodissa kaatui 23 juutalaista. Yad Vashemin tilastojen mukaan noin 22 suomenjuutalaisia kuoli holokaustissa, mutta tosiasiassa nämä kaatuivat Suomen armeijan riveissä taistelussa Neuvostoliittoa vastaan. Viipurin synagoga tuhoutui talvisodassa.
Max Jakobsonin mukaan se seikka, että Suomen armeijan riveissä oli juutalaisia sotilaita, ei vaikuttanut Suomen ja Saksan joukkojen yhteistoimintaan. Lääkintämajuri Leo Skurnik pelasti monien Kiestingin mottiin joutuneiden saksalaisten sotilaiden hengen, mutta kieltäytyi hänelle tarjotusta rautarististä.Jakobson 1999, s. 374.
Saksalaiset yrittivät sodan aikana saada Suomen luovuttamaan juutalaisia kansalaisiaan tuhottaviksi, mutta tämä kilpistyi viime kädessä ylipäällikkö C. G. E. Mannerheimin vastustukseen: koska Suomen armeijassa taisteli juutalaisia sotilaita, ei muitakaan Suomen juutalaisia luovutettaisi saksalaisille. Saksalaiset joutuivat hyväksymään tämän. Itse asiassa Suomessa vallitsi koko toisen maailmansodan mittakaavassa eriskummallinen tilanne: juutalaisia sotilaita taisteli saksalaisten rinnalla, ja heillä oli saksalaisten voimatta puuttua asiaan jopa kenttäsynagoga.Daavid – tarinoita kunniasta ja häpeästä (1997). Elonet. (Dokumenttielokuva Suomen juutalaisten vaiheista toisen maailmansodan aikana.) Tasavallan presidenttinä C. G. E. Mannerheim otti osaa Helsingin synagogassa 6. joulukuuta 1944 sodissa kaatuneiden juutalaisten kunniaksi järjestettyyn muistotilaisuuteen. Suomen juutalaisten keskusliitto julkaisi vuonna 1944 muistion juutalaisten tilanteesta sodan aikana: siinä todettiin että ”Suomen juutalaisten vapauksia ja oikeuksia ei millään tavoin loukattu” sodan aikana.
Ulkomailta tulleet juutalaispakolaiset Vuodesta 1938 lähtien Suomeen alkoi tulla varsinkin Saksasta juutalaisia pakolaisia. Heitä tuli kaikkiaan 500, joista 350 jatkoi Suomesta johonkin muuhun maahan. Esimerkiksi rahtialus m/s Mathilda Thordénin mukana New Yorkiin saapui 2. heinäkuuta 1940 Keski-Euroopan juutalaispakolaisia, jotka olivat saaneet Suomen valtiolta luvan lähteä Petsamosta yhdessä talvisodasta palaavien amerikansuomalaisten vapaaehtoisten kanssa.Kari Kallonen: Tähtilippu talvisodassa. Amerikan Suomalaisen Legioonan tuntematon tarina. Revontuli 2016. Sivut 192-195.
Elokuussa 1938 Suomeen saapui SS Ariadne -aluksella 53 juutalaispakolaista, joita ei kuitenkaan päästetty maihin. Yhden raskaana olleen naisen annettiin 19. elokuuta synnyttää maissa, minkä jälkeen tämä kuitenkin palautettiin laivaan. Suomen juutalaisten yhteisö tarjoitui huolehtimaan kaikista 53 pakolaisen tarpeista, mikäli nämä päästettäisiin maihin, mutta sisäministeri Urho Kekkonen päätti käännyttää juutalaiset takaisin Natsi-Saksaan tästä huolimatta. Sittemmin suomen juutalaiset ovat vaatineet anteeksipyyntöä ja ehdottaneet rahoituksen myöntämistä tutkimukselle, jossa selvitettäisiin, mitä näille ns. Kekkosen juutalaisille ja yhdelle Helsingissä syntyneelle lapselle lopulta kävi.