Einojuhani (oik. Eino Juhani) Rautavaara (9. lokakuuta 1928 Helsinki – 27. heinäkuuta 2016 Helsinki) oli suomalainen taidemusiikin säveltäjä. Hän on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaissäveltäjistä.
Elämä
Musiikki kuului Rautavaaran elämään lapsuudesta alkaen. Hänen isänsä oli oopperalaulaja Eino Rautavaara. Oopperalaulaja Aulikki Rautawaara ja sellisti Pentti Rautawaara olivat hänen serkkujaan. Rautavaaran lapsuus oli dramaattinen. Hän menetti isänsä 10-vuotiaana ja äitinsä 16-vuotiaana. Nuoruutensa hän vietti kasvatusäitinsä hoivissa Turussa. Vuosina 1948–1952 Rautavaara opiskeli Helsingin yliopistossa musiikkitiedettä (filosofian kandidaatti 1952 ja maisteri 1954) sekä Sibelius-Akatemiassa sävellystä Aarre Merikannon johdolla. Rautavaara voitti vuonna 1954 yhdysvaltalaisen Thor Johnson Contest -sävellyskilpailun vaskiteoksellaan A Requiem in our Time, mikä herätti runsaasti huomiota niin Suomessa kuin ulkomailla. Seuraavana vuonna hän pääsi opiskelemaan Juilliardiin, New Yorkiin sekä Tanglewoodin kesäkursseille Jean Sibeliuksen nimeämänä stipendiaattina. Stipendinluovutustilaisuudessa Rautavaara tapasi Sibeliuksen. Tanglewoodissa Rautavaaran opettajana toimi muun muassa Aaron Copland. Yhdysvalloissa vietettyjen vuosien jälkeen Rautavaara opiskeli myös Sveitsissä Vladimir Vogelin johdolla sekä Kölnissä.
Rautavaara solmi 1950-luvulla avioliiton laulaja Mariaheidi Rautavaaran (o.s. Marjatta Suovanen) kanssa. Myrskyisäksi osoittautunut liitto päättyi eroon 1982. Kaksi vuotta myöhemmin säveltäjä solmi avioliiton itseään 29 vuotta nuoremman laulajan ja pedagogin Sinikka (Sini) Rautavaaran (o.s. Koivisto) kanssa. Säveltäjä korosti uuden avioliiton tasapainottavaa vaikutusta sekä luonteeseensa että musiikkiinsa. Kuin sinetiksi päättyneelle elämänvaiheelle Rautavaara asetti monet ensimmäiselle vaimolleen sävelletyistä teoksista esityskieltoon, esimerkiksi sopraanolle ja orkesterille sävelletyn Meren tyttären.
Säveltäjäntyönsä ohella Rautavaara toimi muun muassa Ilta-Sanomien musiikkikriitikkona ja Käpylän musiikkiopiston rehtorina. Sibelius-Akatemian sävellyksen professorina Rautavaara toimi 1976–1990, ja hänen tunnetuimpiin oppilaisiinsa kuuluvat muiden muassa Kalevi Aho, Magnus Lindberg, Kalevi Olli, Olli Mustonen ja Esa-Pekka Salonen. Jäätyään eläkkeelle Sibelius-Akatemiasta Rautavaara keskittyi säveltämiseen. Hän sai vakavan sairauskohtauksen alkuvuodesta 2004 mutta toipui lähes puolen vuoden sairaalajakson jälkeen ja kykeni jatkamaan työtään.
Rautavaara oli Kalevalaseuran jäsen, mutta erosi siitä vuonna 1985 vastalauseena sille, että seura oli päättänyt myöntää kekrinpäivän tunnustuspalkintonsa iskelmäsäveltäjä Toivo Kärjelle.Tiikkaja 2014, s. 432. Vuonna 1989 Rautavaara paheksui voimakkaasti sitä, että Valtion säveltaidetoimikunta oli myöntänyt säveltaidepalkinnon Juice Leskiselle. Rautavaara ei pitänyt Leskisen tuotantoa vakavasti otettavana ja hänen mielestään säveltaiteen määritelmä koki Leskistä palkittaessa inflaation.Tiikkaja 2014, s. 491.
Rautavaaran poika on muusikko Markojuhani Rautavaara.
Teokset ja tyyli
pienois|Rautavaara 1950-luvulla. Rautavaara vaihteli tyylisuuntaustaan vuosikymmenten saatossa ja sittemmin pyrki yhdistelemään eri vaikutteitaan. Hän aloitti uusklassikkona, mutta 1950- ja 1960-luvun taitteessa hän alkoi siirtyä kohti sarjallisuutta ja avantgardismia. Suuntaus huipentui 4. sinfoniassa lisänimeltään Arabescata. Teos on säveltäjänsä radikaalein ja edelleen ainoa suomalainen sarjallinen sinfonia. 4. sinfonian jälkeen Rautavaara kyllästyi ankaran systemaattiseen avantgardismiin, ja hänen musiikkinsa alkoi avautua kohti romantiikkaa.
Rautavaaran viimeisille teoksille oli ominaista romanttinen, vahvasti tonaalisuuteen viittaava sävelkieli, jossa melodisella ja varsinkin harmonisella ilmeikkyydellä on suuri merkitys. Rautavaaran tuotannossa on havaittu merkkejä myös postmodernismista. Tyylivaihteluista huolimatta Rautavaara säilytti musiikissaan tietyt peruspiirteet halki vuosikymmenien. Näitä ovat muun muassa viehtymys mystisiin aiheisiin ja polyharmonisten sointukulkujen runsas käyttö. Hän hyödynsi usein 12-säveltekniikkaa, jolla hän ei välttämättä kuitenkaan tavoitellut täyskromaattisuutta tai atonaalisuutta. Hän käytti rivejä liittääkseen perinteiset harmoniat dodekafonisiin rakenteisiin luodakseen siten modernien ja perinteisten keinojen synteesin.
Rautavaara sävelsi useita oopperoita, kahdeksan sinfoniaa ja lisäksi muun muassa orkesteri- ja laulumusiikkia. Yksi säveltäjän suosituimmista oopperoista lienee taiteilija Vincent van Goghin elämästä kertova Vincent. Muita Rautavaaran oopperoita ovat Unkarin vuoden 1956 kansannousuun pohjautuva, 1962 valmistunut Kaivos (esitettiin Suomessa ensimmäisen kerran 1963 televisio-oopperaversiona, mutta poliittisista syistä sijoitettiinkin tapahtuneeksi Francisco Francon valtakauden EspanjassaEnnen Rautavaaran Kaivos-oopperaa. Yle Areena.) sekä muun muassa Thomas, Auringon talo, Aleksis Kivi ja Rasputin.
Kansainvälisen uran aukeaminen
Rautavaara kohosi 1990-luvulla huomattavaan kansainväliseen kuuluisuuteen 7. sinfoniansa, alaotsikoltaan Angel of Light (1994) myötä. Teos sai erinomaisen vastaanoton sekä kriitikoiden että nykymusiikin harrastajien keskuudessa ja myönteisimmissä arvioissa Rautavaaran merkitys rinnastettiin jopa Sibeliukseen. Ulkomaisten tilausteosten määrä kasvoi jyrkästi ja Rautavaarasta on tullut esitetyin suomalainen klassisen musiikin säveltäjä Sibeliuksen jälkeen. Vladimir Ashkenazy tilasi omalla kustannuksellaan 3. pianokonserton Unien lahja ja maailman parhaisiin orkestereihin kuuluva Philadelphia Orchestra 8. sinfonian The Journey 100-vuotisjuhliinsa kevääksi 2000. Hänen Cantus arcticus -teoksensa on yksi kansainvälisesti esitetyimpiä suomalaisia orkesteriteoksia. Rautavaaran viimeisiin kansainvälisiin tilausteoksiin kuuluivat Minnesotan sinfoniaorkesterin tilaama 2. sellokonsertto sekä Missa a cappella.
Tunnustukset
Pro Finlandia 1968 Sibelius-palkinto 1965 Suomen Leijonan komentaja 1985 Ritarin kunniaristi, Unkari 2012Einojuhani Rautavaara sai unkarilaisen kunniamerkin. Helsingin Sanomat 20.3.2012, s. C 1.
Keskeiset teokset
Rautavaara sävelsi muun muassa seitsemän kokoillan oopperaa ja kahdeksan sinfonian sarjan. Se myös tarjoaa hyvän läpileikkauksen säveltäjän tyylillisestä kehityksestä, joka kulki uusklassismin kautta modernismiin ja myöhemmin postmodernismia sivuavaan omaan persoonalliseen tyylisynteesiin.
Kirjallinen tuotanto Muistelmateos. Esseekokoelma. Yhdessä Sini Rautavaaran kanssa. Keskusteluja ja kirjoituksia (yhdessä Mikko Franckin kanssa). Toim. Pekka Hako, WSOY, 2006. .
Sävellysoppilaita
Harri Ahmas Kalevi Aho Carl Armfelt Kimmo Hakola Paavo Heininen Oliver Kohlenberg Olli Kortekangas Jukka Koskinen Pekka Kostiainen Magnus Lindberg
Jyrki Linjama Olli Mustonen Kalevi Olli Otto Romanowski Esa-Pekka Salonen Kari Tikka Patrik Vidjeskog Harri Viitanen Harri Vuori Markus Lehtinen
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Einojuhani Rautavaaran muistokirjoitus Helsingin Sanomissa. Einojuhani Rautavaara teki haaveistaan totta. Ylen Elävä arkisto. Rubiinipoika. TV-dokumentti 2025. Yle Areena.
Luokka:Pro Finlandia -palkitut Luokka:Sibelius-Akatemian professorit Luokka:Sibelius-palkinnon saajat Luokka:Suomalaiset oopperasäveltäjät Luokka:Suomalaiset professorit Luokka:Suomalaiset taidemusiikin säveltäjät Luokka:Vuonna 1928 syntyneet Luokka:Vuonna 2016 kuolleet Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit