Sarcófago (portugalia, ) oli vuosina 1985–2000 toiminut Brasilian Belo Horizontesta kotoisin ollut extreme metal -yhtye. Yhtyeen musiikissa on vaikutteita thrash ja death metalista ja ensimmäisissä julkaisuissa on myös black metal vaikutteita
Merkittäviä musiikillisia esikuvia yhtyeelle olivat Venom, Hellhammer, Bathory, Celtic Frost, Slayer ja Black Sabbath. Myös suomalainen hardcore punk vaikutti Sarcófagon musiikkiin, ja yhtye esittääkin Nights in Hell -bootlegillä kaksi Terveiden Käsien kappaletta.
Myöhemmin Sarcófagosta tuli yksi brasilialaisen thrash metalin merkittävimmistä ja pitkäaikaisimmista yhtyeistä. Yhtyeen on katsottu vaikuttaneen myös koko extreme metalin kehitykseen, mutta erityisesti black metalin toiseen aaltoon. Sarcófago ei vaikuttanut pelkästään musiikkiin, sillä se oli myös yksi ensimmäisiä mustavalkoisia kasvomaalauksia corpse paintia käyttäneitä yhtyeitä.
Brasiliassa Sarcófago julkaisi musiikkiaan aluksi omakustanteena ja myöhemmin Cogumelo Records -levymerkillä. Euroopassa yhtyeen albumeja on levittänyt Music for Nations. Lisäksi Nuclear War Now! on julkaissut yhtyeen albumeista uusintapainoksia vinyylilevyinä. Sarcófagon levyjä ei ole koskaan myyty kovin paljon, ja niitä on ollut Brasilian ulkopuolella saatavilla melko heikosti. Yhtye on myös kärsinyt runsaasta piratismista. Sarcófagon maine ei perustukaan kaupalliseen menestykseen, vaan lähinnä sen asemaan extreme metalin edelläkävijänä.
Historia
Alkuvuodet
Sarcófago perustettiin vuonna 1985 Belo Horizontessa, joka oli yksi Brasilian metallimusiikin ”pääkaupunkeja”. Vastoin yleistä käsitystä Wagner Lamounier ei ollut sen perustajajäsen, vaan hän vaikutti aluksi death metal -yhtye Sepulturassa. Sepulturan kautensa aikana Lamounier ei ehtinyt levyttää, mutta hän teki kappaleen Antichrist sanat Sepulturan esikois-EP:lle Bestial Devastation. Lamounier erotettiin Sepulturasta sisäisten erimielisyyksien ja riitojen vuoksi, ja sen jälkeen hänet pyydettiin vastamuodostettuun Sarcófagoon.
Sarcófagon kokoonpano vaihteli kaksi vuotta, kunnes siihen vakiintui neljä henkeä: Wagner ”Antichrist” Lamounier lauloi, Gerald ”Incubus” Minelli soitti bassoa, ”Butcher” kitaraa ja ”D. D. Crazy” rumpuja. Vuoden 1987 loppuun mennessä Sarcófago oli levyttänyt useita demoja, joista varsinkin kolme – Satanic Lust, Black Vomit ja Christ’s Death – levisivät nauhanvaihdonKun helpompia levityskeinoja ei vielä ollut, omakustanneyhtyeet levittivät itse tekemiään C-kasetteja vaihtamalla ja myymällä niitä toisten yhtyeiden kanssa. Monet näistä nauhoista ovat nykyään keräilyharvinaisuuksia. avulla, mikä loi yhtyeelle pienen mutta uskollisen fanipohjan. Kesällä 1987 paikallinen levy-yhtiö Cogumelo Records julkaisi yhtyeen ensimmäisen albumin I.N.R.I.:n, joka tosin jo aiemmin oli ilmestynyt omakustanteena. Jo edellisenä vuonna Cogumelo Records oli julkaissut kaksi Sarcófagon kappaletta Warfare Noise I -split-albumilla. Aikakauden muista metalliyhtyeistä poiketen Sarcófagon musiikissa oli varsin paljon vaikutteita punkista. Yhtyeen ulkoasukin oli epätavallinen: panosvyöt, corpse paint -maalaukset, niitit, piikit ja ylösalaisin käännetyt ristit keräsivät aluksi huomiota ja arvosteluakin. Sittemmin niistä on kuitenkin tullut black metal -yhtyeille tyypillisiä.
I.N.R.I.:n menestys oli olosuhteisiin nähden hyvä, ja sitä myytiin viidessä kuukaudessa noin 2 000 kappaletta. Albumi sai muutenkin melko hyvän vastaanoton, ja sen merkitys black metalille oli suuri, erityisesti Brasiliassa. Heti albumin ilmestyttyä sitä arvosteltiin liian runsaasta efektien käytöstä. Sen kovaäänisimpiä arvostelijoita oli Sepultura, jolle Sarcofagó vastasi samalla mitalla. Huhuttiin myös, että Sarcófago olisi soittanut jokaisen soittimen raidat erikseen, sillä varsinkin rumpujen tempo I.N.R.I.:llä oli ennennäkemättömän nopea. Yhtye kuitenkin kiisti huhut.
I.N.R.I.:n jälkeen rumpali D. D. Crazy erosi perustaakseen oman yhtyeen Sextrashin, ja hänen tilalleen tuli Manoel ”Joker”. Myös kitaristi Butcher erosi, ja Lamounier ryhtyi laulamisen lisäksi soittamaan kitaraa, joten yhtye muuttui trioksi. Yhdeksi merkittävimmistä underground black/death metal -yhtyeistä noussut Sarcófago teki vuonna 1989 lyhyen kiertueen, ja sen päätyttyä yhtye levytti toisen albuminsa Rottingin. Rottingin kansi, jossa luuranko suutelee Jeesusta, ja albumin sisältämä lyhyt uskonnonvastainen manifesti herättivät pahennusta. Albumi on herättänyt runsaasti keskustelua metallipiireissä, mutta se toi yhtyeelle mainetta ja sopimuksen Music For Nationsin kanssa. Siitä lähtien yhtyeen albumit olivat saatavilla Euroopassa ja myöhemmin myös Yhdysvalloissa, jossa Rottingin kansi tosin muutettiin.
Aikuistuminen ja tyylillinen muutos
Sarcófagon kaksi ensimmäistä albumia olivat tuoneet sille julkisuutta, varsinkin kun Rotting sai laajahkon levityksen myös Brasilian ulkopuolella. Albumia tosin markkinoitiin – ilman Sarcófagon lupaa – sillä, että yhtyeessä oli mukana Sepulturan alkuperäinen laulaja. Yhdysvalloissa tieto painettiin jopa albumin kanteen. Sarcófago suunnitteli laajaa kiertuetta, ja joissakin metallilehdissä sen arveltiin pystyvän nousemaan Sepulturan rinnalle brasilialaisen metallin tärkeimpien yhtyeiden joukkoon. Vaikka Sarcofagó lopulta jäikin Sepulturan varjoon, sillä oli Amerikoissa ja Euroopassa omat kannattajansa. Kiertuetta ei kuitenkaan tehty, ja kokoonpano hajosi. Seuraavassa kokoonpanossa olivat edelleen mukana Lamounier ja Minelli, ja uudeksi rumpaliksi tuli Lucio Olliver sekä toiseksi kitaristiksi Fábio Jhasko. Tällä kokoonpanolla Sarcófago julkaisi vuonna 1991 albumin The Laws of Scourge. Uudella levyllä ei enää kuulunut punk- ja black metal -vaikutteita, vaan se oli tyylillisesti lähinnä thrash ja death metalia, ja siitä tuli siten käännekohta yhtyeen uralla. Soittajat myös luopuivat taiteilijanimistä ja esiintyivät sen jälkeen omilla nimillään. The Laws of Scourgen sävellykset olivat kokeellisempia ja monimutkaisempia kuin aiemmilla levyillä, ja se oli tuotettu huomattavasti paremmin. Albumista tulikin yhtyeen menestynein, ja All Music Guide nimeää The Laws of Scourgen Sarcófagon parhaaksi albumiksi. Myös sanoitukset, jotka olivat ennen käsitelleet saatanallisia aiheita, muuttuivat arkisemmiksi. Yhtye itse kommentoi tyylillistä muutostaan näin:
pienois|Sarcófago "Screeches from the Silence" -musiikkivideolla. Myös useimmat vanhat, raaempaan Sarcófagoon tottuneet fanit ottivat The Laws of Scourgen hyvin vastaan. Osa vanhoista faneista ei kuitenkaan pitänyt uudesta suunnasta, vaan he tuomitsivat uuden suuntauksen kaupallisena. Wagner Lamounier itsekin myönsi myöhemmin, että albumi olisi voinut olla parempi ja omaperäisempi. Suosionsa huipulla yhtye ei kuitenkaan miettinyt sellaista, vaan aloitti pian levyn julkaisun jälkeen laajan kiertueen, jota oli suunniteltu jo aiemmin. Kiertue käsitti Etelä-Amerikan ja Euroopan, ja siitä tuli lopulta yhtyeen laajin. Sarcófago konsertoi silloin ensimmäisen kerran Euroopassa, vieläpä varsin menestyksekkäästi. Kiertueella sattui myös kiusallinen tapaus, kun Wagner Lamounier myöhästyi Perun lennolta juopottelun takia, ja kitaristi Fábio Jhasko joutui Perun keikalla myös laulamaan. Samoihin aikoihin Sarcófago teki Screeches from the Silence -kappaleesta uransa ainoan musiikkivideon. Sitä esitettiin Brasilian MTV:llä.
Vuoden kuluttua The Laws of Scourgen ilmestymisestä yhtye julkaisi samantapaisen EP:n nimeltä Crush, Kill, Destroy. Sarcófagon jäsenet totesivat myöhemmin, että EP tehtiin vain rahan takia. Eräs ulkomainen levy-yhtiö oli pyytänyt Sarcófagoa tekemään kaksi bonuskappaletta albumin CD-versiolle. Brasiliassa CD:t eivät vielä olleet yleistyneet, joten kappaleet julkaistiin EP:llä yhdessä kahden The Laws of Scourgen remasteroidun kappaleen kanssa.
Duo-Sarcófago
Lucio Olliver ja Fábio Jhasko erotettiin Sarcófagosta vuonna 1993. Sen jälkeen yhtye kyllästyi jatkuviin rumpalin vaihdoksiin ja ryhtyi käyttämään rumpukonetta. Koneen ohjelmoi Eugenio ”Dead Zone”, joka oli aloittanut kosketinsoittajana The Laws of Scourgen aikoihin. Lamounierin mukaan koneen käyttö ei juuri vaikuttanut rumpusoundiin, sillä death metal -rumpalit käyttävät usein triggereitä, joiden avulla kaikki iskut saadaan kuulostamaan yhtä voimakkailta ja joista syntyy samantapainen steriili rumpusoundi kuin rumpukoneesta. Lisäksi extreme metalissa juuri rumpali yleensä asettaa rajan tempon nopeudelle, mutta rumpukone voitiin ohjelmoida juuri niin kuin yhtye halusi.
Kokoonpanomuutosten jälkeen olivat jäljellä Wagner Lamounier ja Gerald Minelli, ja he jatkoivat yhtyeen toimintaa duona. Kritisoidakseen 1990-luvun alussa kansainväliseen suosioon nousseita pitkätukkaisia rock-yhtyeitä, kuten Nirvanaa ja Pearl Jamia, he ajoivat hiuksensa pois. Eräässä haastattelussa he perustelivat tätä sillä, että Sarcófagon piti näyttää oudolta ja epämuodikkaalta. Vuosia myöhemmin yhtye teki aiheesta myös kappaleen ”Shave Your Head”, jossa julistettiin, että pitkät hiukset eivät kerro enää rohkeudesta tai vihasta, vaan niistä on tullut muotia.Long hairs is not more, a mark of the braves. It became just a fashion, and had lost it’s anger. (Sarcófago: "Shave Your Head" (The Worst). Cogumelo Records, 1996) Muutenkin Sarcófago korosti koko ajan epäkaupallisuuttaan: yhtye pyrki aina tekemään äärimmäistä musiikkia, ja eräässä haastattelussa Lamounier väitti:
Duo-Sarcófagon ensimmäinen julkaisu oli vuonna 1994 julkaistu Hate. Hatella yhtye palasi alkuaikojensa karkeaan tyyliin. Sanoitukset kuitenkin säilyttivät kypsyytensä, ainakin osittain. Haten jälkeen yhtye ei lähtenyt kiertueelle vaan vältti julkisuutta ja antoi vain muutamia haastatteluja. Itse asiassa Sarcófago ei Haten julkaisun jälkeen konsertoinut kuin harvoin, vuoden 1996 jälkeen ei ollenkaan. Yhtyeen jäsenten mukaan esiintyminen ei koskaan ollut juuri kiinnostanut heitä, ja toimiessaan vain kahdestaan heillä ei enää ollut mitään motiivia konsertoida.
Vuonna 1995 Cogumelo Records julkaisi Sarcófagon kymmenvuotisen uran kunniaksi kokoelman Decade of Decay, jossa oli muun muassa vanhojen kappaleiden demoversioita ja harvinaisia valokuvia yhtyeestä. Yhtye itse kuvaili kokoelmaa ”lahjaksi vanhoille faneille”.
Seuraavana vuonna yhtye julkaisi uuden albumin The Worst, jonka nimi () oli vastaus niille, jotka olivat brasilialaisen musiikkilehden Rock Brigaden vuosittaisessa äänestyksessä äänestäneet Sarcófagoa maailman huonoimmaksi yhtyeeksi. Vaikka monet olivat äänestäneet yhtyettä myös parhaaksi, Lamounier vitsaili yhtyeen olevan mieluummin huonoin. Musiikki ja varsinkin sanoitukset palasivat hieman lähemmäs The Laws of Scourgen tyyliä. Yleisesti sekä Hate että The Worst jäivät melko vähälle huomiolle, sillä yhtye ei markkinoinut albumeita juuri lainkaan: Sarcófago ei esimerkiksi tehnyt kiertuetta kummankaan albumin jälkeen eikä antanut juurikaan haastatteluja.
The Worstin jälkeen Sarcófago vietti hiljaiseloa vuosikaudet, kunnes julkaisi vuonna 2000 Crust-EP:n. Neljä kappaletta sisältäneen levyn kappaleista F.O.M.B.M. (Fuck Off Melodic Black Metal) () on sittemmin saanut jonkin verran mainetta sanomansa vuoksi. Omat black metal -juurensa lähes kymmenen vuotta aiemmin hylännyt Sarcófago oli osoittanut kappaleen lähinnä moderneille yhtyeille, joiden katsoi pilaavan black metalin alkuperäisen hengen. Crustin julkaisun jälkeen Gerald Minelli kertoi yhtyeen aikovan juhlistaa 15-vuotista uraansa vuoden 2001 alussa uudella albumilla sekä mahdollisesti myös kiertueella. Aikeet eivät kuitenkaan toteutuneet, vaan Sarcófago hajosi vielä vuoden 2000 aikana.
Hajoamisen jälkeen
Vuonna 2002 Cogumelo Records julkaisi Tribute to Sarcófago -tribuuttialbumin, jolla eri yhtyeet esittivät Sarcófagon kappaleita. Yli tuhat yhtyettä lähetti demon osallistuakseen kokoelman tekoon. Lopulliselle tribuuttialbumille Sarcófagon ja Cogumelo Recordsin jäsenet valitsivat 18 kappaletta.