thumb|200px|Gallienus, Rooman keisari 260-268.
Lucius Domitius Aurelianus (9. syyskuuta 214 tai 215 – syyskuu tai lokakuu 275) oli Rooman keisari vuosina 270–275. Aurelianus oli useiden muiden tuon ajan keisareiden tavoin illyrialaista syntyperää ja kotoisin vaatimattomista oloista. Hän nousi keisari Claudius Gothicuksen suosioon ja toimi ratsuväen komentajana. Kun Claudius kuoli vuonna 270, Tonavan armeija huusi Aurelianuksen keisariksi. Kun Aurelianus oli ensin kukistanut kilpailijansa Quintilluksen, hänestä tuli valtakunnan kiistaton hallitsija. Hän oli sotilaiden keskuudessa suosittu ja kyvykäs sotilaskeisari, joka onnistui yhdistämään hajonneen valtakunnan ja rauhoittamaan sitä vuosikausien sisällissotien ja sekasorron jälkeen. Hän kukisti germaanit ja gootit useaan otteeseen ja pysäytti näiden hyökkäykset Rooman alueille. Hän myös uudisti Rooman hallintoa, otti Sol Invictus -jumalan Rooman pääjumalaksi ja rakennutti suojamuureja Italian kaupunkien ympärille, muun muassa Rooman kaupungin suojaksi kuuluisan Aurelianuksen muurin. Hänen omat sotilaansa murhasivat hänet Traakiassa vuonna 275.
Elämä Nuoruus Aurelianus syntyi 9. syyskuuta vuonna 214 tai 215. Hänen syntymäpaikastaan ei ole päästy täyteen varmuuteen, sillä antiikin lähteet antavat ristiriitaista tietoa. Eutropius kertoo hänen syntyneen Dacia RipensiksenDacia Ripensis oli tosin Aurelianuksen itse myöhemmin perustama provinssi. provinssissa, keisarien elämäkerta Historia Augustan mukaan hän oli kotoisin joko Moesiasta, Dacia Ripensiksestä tai Sirmiumin kaupungista Ala-Pannoniassa nykyisen Serbian alueella. Aurelius Victor taas kertoo, että hän syntyi Daakiassa tai Moesiassa. Todennäköisesti hän kuitenkin syntyi Sirmiumissa. Aurelianus oli kotoisin vaatimattomista oloista. Hänen isänsä oli Aurelius-nimisen senaattorin työläinen, ja hänen äitinsä sanottiin olleen kylänsä Sol-jumalan temppelin papitar.Historia Augusta: Divus Aurelianus 4.2, 5.5 Tosin jälkimmäinen saattaa olla puhdasta Historia Augustan keksimää sepitettä, sillä myöhemmin Aurelianus otti samaisen jumalan Rooman pääjumalaksi.Watson s. 1
Kuten monet muut alueen nuoret miehet, Aurelianuskin liittyi armeijaan ja aloitti uran tavallisena sotilaana. Hän oli tuolloin todennäköisesti noin 20-vuotias. Aurelianuksen urasta ennen vuotta 268 ei ole paljonkaan varmaa tietoa, mutta hän oli pätevä sotilas ja kohosi urallaan nopeasti. Hänen sanottiin tappaneen eräässä taistelussa 48 germaania,Historia Augusta: Divus Aurelianus 6.4 mikä lienee kuitenkin liioittelua.Historia Augustassa kerrotut tarinat Aurelianuksesta hänen syntymästään vuoteen 268 saakka eivät liene todenperäisiä.
Gallienuksen salamurha
Myöhään kesällä 267 gootit hyökkäsivät suurena joukkona Balkanille ja Vähään-Aasiaan. Kun keisari Gallienus kuuli tästä, hän marssi heti kohtaamaan vihollisensa. Hän jätti kenraali Aureoluksen vartioimaan Italiaa, mutta otti muut vanhemmat upseerinsa mukaan. Näiden joukossa oli varmasti myös noin 50-vuotias Aurelianus.Watson s. 39
Roomalaiset onnistuivat lyömään gootit seuraavana vuonna, mutta sillä aikaa Aureolus julistautui Italiassa keisariksi.Watson s. 40 Gallienus jätti kenraali Marcianuksen Tonavalle ja lähti itse suuren sotajoukon kanssa kukistamaan Aureolusta. Gallienuksen joukot voittivat ensimmäisen taistelun Pons Aureoluksessa, ja Aureolus joutui perääntymään Mediolanumiin, joka piiritettiin. Kun piiritys jatkui, monet Gallienuksen upseerit alkoivat tulla tyytymättömiksi keisariin.Watson s. 41
Pretoriaaniprefekti Aurelius Heraclianus, Aurelianus, Marcus Aurelius Claudius sekä monet muut suunnittelivat Gallienuksen salamurhaamista. Zosimos kertoo, että kun keisari oli ilta-aterialla teltassaan, dalmatialaisten ratsuväkijoukkojen komentaja Cecropius juoksi telttaan kertomaan Gallienukselle, että vihollisen joukot olivat hyökkäämässä. Gallienus ryntäsi nopeasti ulos ilman henkivartijoitaan, jolloin Cecropius surmasi hänet. Salaliittolaiset julistivat nyt Claudiuksen keisariksi. Tämä lienee tapahtunut syyskuun alussa vuonna 268.
Claudius Gothicuksen kenraali
Myöhemmin Claudius julistutti Gallienuksen senaatilla jumalaksi ja hänen murhansa rikolliseksi teoksi. Cecropius luultavasti teloitettiin, tai hän teki itsemurhan. Myös Heraclianus kuoli epäselvissä oloissa, mutta Claudius säästi Aurelianuksen, johon hän luotti. Sotilaiden keskuudessa suosittu Aurelianus saattoi myös helpottaa Claudiuksen tietä valtaan. Aurelianus sai Cecropiuksen paikan dalmatialaisen ratsuväen komentajana, ja myöhemmin hänet ylennettiin koko Rooman ratsuväen johtoon (dux equitum). Aurelianuksesta tuli keisarin oikea käsi.Watson s. 42
Aurelianus matkasi Claudiuksen mukana vuonna 269 Pohjois-Italiaan sotimaan alemanneja ja juthungeja vastaan, jotka olivat ylittäneet Alpit ja hyökänneet Rooman alueille. Roomalaiset löivät germaanit alkuvuonna 269 Gardajärvellä. Aurelianuksen ratsuväellä oli varmasti merkittävässä osuus taistelussa.Watson s. 43
Heti voiton jälkeen seurasi kuitenkin lisää vastoinkäymisiä; gootit olivat herulien johdolla päättäneet hyökätä Balkanilla Tonavan yli Moesiaan, Traakiaan ja Kreikkaan. Claudius lähetti Aurelianuksen johtaman sotajoukon karkottamaan gootit Balkanilta. Keisari itse jäi vielä Pohjois-Italiaan, sillä germaaneja ei ollut vielä täysin kukistettu ja samaan aikaan Gallian keisarikunnassa oli alkanut Ulpius Laelianuksen johdolla kapina keisari Postumusta vastaan. Claudius suunnitteli luultavasti hyökkäävänsä pääarmeijan kanssa Galliaan ja valtaavansa Postumuksen hallitsemat alueet takaisin Rooman haltuun. Claudius kuitenkin totesi myöhemmin, että goottien uhka oli paljon vakavampi, ja marssi armeijansa kanssa auttamaan Aurelianusta.Watson s. 43–44
Roomalaiset voittivat lopulta gootit kesällä 270, ja Claudius otti voitostaan arvonimen Gothicus Maximus (). Myös Aurelianus oli kunnostautunut taisteluissa ja pelastanut kerran uhkaavan tilanteen ratsuväkensä avulla.Watson s. 44–45
Nousu keisariksi pienoiskuva|Antoninianus-kolikko, jossa Quintilluksen kuva ja teksti IMP QVINTILLVS AVG (Imperator Quintillus Augustus). Claudius oli kuitenkin sairastunut sodan aikana kulkutautiin, ja hän kuoli elokuussa Sirmiumissa. Kuultuaan tästä hänen veljensä Quintillus julistautui saman tien keisariksi ja sai myös senaatin hyväksynnän. Mutta samoihin aikoihin syyskuussa Tonavan raja-alueen joukot julistivat Balkanilla Aurelianuksen keisariksi. Hän lähti armeijansa kanssa kohti Italiaa. Quintillus kokosi armeijansa Aquileiassa ja valmistautui torjumaan Aurelianuksen joukkojen hyökkäyksen. Quintilluksen sotilaista ei kuitenkaan ollut vastusta taisteluiden karaisemalle Tonavan armeijalle. Lisäksi Aurelianus oli sotilaskomentajana kokeneempi ja suosittu sotilaiden keskuudessa, ja hänellä oli lukuisia tukijoita. Aurelianuksen joukkojen lähestyessä Aquileiaa Quintillus luultavasti tajusi, ettei mitään ollut tehtävissä. Hän kuoli epäselvissä oloissa joko oman käden kautta tai omien sotilaiden murhaamana. Marraskuussa Aurelianus vastaanotti senaatin lähetystön Ravennassa. Lähettiläät tervehtivät Aurelianusta ja vahvistivat tämän keisariuden. Uusi keisari lyötätti ensitöikseen kolikoita edesmenneen Claudiuksen kunniaksi, mahdollisesti yhdistääkseen itsensä suosittuun keisariin. Toinen syy saattoi olla se, että Aurelianus halusi vähätellä Quintillusta ja tämän lyhyttä hallintokautta.Watson s. 47–49 Myöhemmin Aurelianus väitti, että Claudius oli kuolinvuoteellaan nimittänyt hänet seuraajakseen, mutta se saattaa olla Aurelianuksen omaa propagandaa.
Aurelianuksen tullessa keisariksi tilanne Roomassa oli heikko. Valtakunta oli hiljattain hajonnut kolmeen osaan. Idässä Palmyran valtakunta oli Septimius Odaenathuksen ja kuningatar Zenobian johdolla irtautunut edeltäneinä vuosina Roomasta ja vallannut laajoja alueita Vähästä-Aasiasta, Syyriasta ja Egyptistä. Lännessä taas Gallian keisarikunta, joka oli irtautunut vuoden 260 tienoilla, hallitsi Galliaa, Germaniaa ja Britanniaa. Myös gootit ja germaanit uhkasivat toistuvasti Rooman Tonavan provinsseja.Watson s. 48
Sotaretki vandaaleja vastaan left|pienoiskuva|Rooman valtakunta vuonna 271. Aurelianuksen armeijan marssittua Italiaan Tonavan alue jäi puolustamatta. Suuri vandaalien germaaniheimon armeija ylitti Tonavan ja hyökkäsi Pannoniaan lähellä Aquincumia. Kuullessaan tästä Aurelianus marssitti armeijansa Aquileiaan ja alkoi organisoida joukkojaan ja huoltoa. Tämän jälkeen roomalaiset marssivat Italiasta Pannoniaan, jonne he saapuivat vuoden lopussa. Aurelianus asetti päämajan Sisciaan, jossa hän myös otti vastaan konsulinviran tammikuussa 271. Tämä oli epätavallista, sillä yleensä keisari teki näin Roomassa. Aurelianus taas ei ollut keisariksi tultuaan käynytkään pääkaupungissa.Watson s. 49–50 Hänen konsulikumppaninaan toimi arvostettu senaattori Pomponius Bassus.
Sillä aikaa vandaalit olivat ryöstelleet maaseutua ja kyliä, mutta talven takia ruokaa oli niukasti. Aurelianus tiesi, ettei germaaniheimoilla ollut tarvittavia taitoja ja varusteita piirityksiin, joten hän käski viedä kaiken omaisuuden ja ruoan turvaan linnoitettuihin kaupunkeihin. Kun Aurelianus katsoi, että hänen joukkonsa olivat valmiit ja huoltolinjat kunnossa, hän eteni vandaaleja vastaan.
Sotaretkestä tuli pitkä ja vaikea. Roomalaisten ei onnistunut saada ratkaisevaa voittoa vandaaleista, mutta lopulta germaanit saatiin pysäytettyä niin, että nämä pyysivät rauhaa keisarilta. Aurelianus vaati germaaneja luovuttamaan sotavangit ja antamaan 2 000 ratsumiestä Rooman armeijaan. Lisäksi heidän täytyi rajoittaa kauppareittejään ja antaa roomalaisten vahtia niitä. Vastapalvelukseksi vandaalit saivat ruokatarvikkeita ja heidän annettiin mennä Tonavan yli pohjoiseen kotiseuduilleen. Jotkin pienet germaanijoukot jatkoivat kuitenkin ryöstelemistä, mutta ne kukistettiin pian.
Germanicus Maximus pienoiskuva|Juthungien armeijan reitti. thumb|right|200px|Antoninianus-kolikko, jossa Aurelianuksen kuva ja teksti IMP C AVRELIANVS AVG (Imperator Caesar Aurelianus Augustus). Aurelianus ei kuitenkaan ehtinyt juhlia voittoaan, kun hän kuuli vieläkin vakavammasta invaasiosta. Suuri juthungien germaaniheimoon kuulunut armeija oli käyttänyt hyväkseen roomalaisten kiireitä Pannoniassa ja hyökännyt Tonavan yli Noricumin provinssiin. Se oli jatkanut länteen Raetiaan ryöstellen ja kylväen tuhoa aina Bodenjärvelle asti. Tämän jälkeen juthungit kääntyivät etelään kohti Alppeja ja Italiaa. Jo kolmatta kertaa yhdentoista vuoden aikana germaanien armeija oli Italian maaperällä ja uhkasi valtakunnan sydäntä.Watson s. 50
Aurelianus kokosi heti pääarmeijansa ja marssitti sen nopeasti kohti Italiaa. Hän jätti vain pienempiä osastoja Pannoniaan valvomaan vandaalien vetäytymistä. Kun Aurelianus pääsi Mediolanumin lähettyville, hän huomasi, että germaanit olivat suunnanneet kaakkoon ja ryöstäneet Placentian kaupungin. Aurelianus lähetti germaaneille viestin, jossa hän käski heitä antautumaan roomalaisille. Juthungit kuitenkin vastasivat olevansa vapaita ihmisiä, ja jos Aurelianus halusi taistella, he näyttäisivät hänelle, miten vapaat miehet taistelevat. Juthungit jatkoivat marssiaan syvemmälle Italiaan. Aurelianuksen armeijalla ei ollut aikaa levätä, joten sotilaat olivat väsyneitä pitkästä marssista. Väsymys kostautui, kun roomalaiset joutuivat germaanien väijytykseen metsäisessä maastossa Placentian lähettyvillä kärsien suuria tappioita. Tappio oli nöyryyttävä ja vakava takaisku Aurelianukselle, ja germaanit pystyivät nyt etenemään Via Aemiliaa pitkin kohti valtakunnan pääkaupunkia Roomaa.
Kun uutiset roomalaisten tappiosta Placentiassa kantautuivat Roomaan asti, kaupungissa puhkesi paniikki. Roomalaisilla ei ollut käytännössä mitään joukkoja pääkaupungin turvaksi, ja kaupunki oli jo kauan sitten kasvanut vanhojen muuriensa ulkopuolelle. Aikaisemmin roomalaiset olivat luottaneet siihen, että ulkoiset uhat pystyttiin torjumaan kaukana Roomasta.Watson s. 51