pienoiskuva|Arsinotherium, eräs kenotsooisen maailmankauden jo sukupuuttoon kuollut kasvinsyöjänisäkäs, joka muistutti jossakin määrin sarvikuonoa ja virtahepoa.
Kenotsooinen maailmankausi eli elämän uusi aika on geologinen ajanjakso, joka alkoi liitukauden lopun joukkotuhosta noin 65 miljoonaa vuotta sitten ja jatkuu edelleen. Tälle nykyiselle maailmankaudelle on ollut tyypillistä nisäkkäiden kehitys sen alkuvaiheen pienistä päästäisen ja majavan kokoisista eläimistä kirahvin, norsun ja valaiden kaltaisiksi suurnisäkkäiksi. Kaudella on esiintynyt nykyistä suurempiakin maanisäkkäitä, esimerkiksi Baluchitherium. Nisäkkäiden evoluutio oli täydessä vauhdissa noin 5 miljoonaa vuotta liitukauden lopun joukkotuhon jälkeen.
Kauden alussa ilmasto oli huomattavan lämmin ja alun kuivuuden jälkeen todella kostea, mutta alkoi kauden edetessä viiletä ja kuivua. Jaksolliset, alle miljoonan vuoden mittaiset lämpötilan vaihtelut voimistuivat kauden lopulla jääkausiksi. Metsää kuivemmat ruohoa kasvavat savannit ja arot valtasivat alaa. Tämä mahdollisti esimerkiksi hevosen kehityksen. Kädelliset kehittyivät ihmisapinoiksi. Ihminen kehittyi aivan kauden lopulla.
Geologisesti kaudella tapahtui mantereiden siirtyminen nykyisille paikoilleen. Alpit alkoivat nousta, kun Afrikan pohjoispuolella ollut merenpohja painui Euroopan alle. Kun Afrikan manner törmäsi lopulta Eurooppaan ja Aasiaan, Intian valtameren ja Atlantin yhdistänyt Tethysmeri suurimmaksi osaksi hävisi. Tämä muutti merivirtoja ja viilensi Maan ilmastoa. Himalaja syntyi Intian mantereen törmätessä Aasiaan.
Kenotsooisen maailmankauden jako
Kenotsooinen maailmankausi jaetaan kolmeen kauteen, jotka edelleen jakautuvat seitsemään epookkiin: paleogeenikausi (paleoseeni, eoseeni, oligoseeni), neogeenikausi (mioseeni, plioseeni) ja kvartäärikausi (pleistoseeni ja holoseeni). Vanhempi, perinteinen jaottelu oli kahteen pääkauteen, tertiääriin (=paleogeeni+neogeeni) ja kvartääriin. Kausi Epookki Ylävaihe Vaihe Alkoi (milj v. sitten) Päättyi Muuta<center>Kvartääri Holoseeni 0,01 0 (nyt) Ihmisen sivilisaatio, maanviljely, kaupungit. Pleistoseeni Yläpleistoseeni 0,126 0,01143 Jääkausi Keskipleistoseeni 0,781 0,126 JääkausiAlapleistoseeniCalabria 1,806 0,781 Jääkausi Gela 2,588 1,806 (Tertiääri) NeogeeniPlioseeniYläplioseeni Piacenza 3,6 2,588 Alaplioseeni Zancla 5,332 3,6 Mioseeni Ylämioseeni Messina 7,246 5,332 Tortona 11,608 7,246 Keskimioseeni Serravalle 13,65 11,608 Langhe 15,97 13,65 Alamioseeni Burdigala 20,43 15,97 Akvitania 23,03 20,43PaleogeeniOligoseeni Yläoligoseeni Khatt 28,4 23,03 Alaoligoseeni Rupel 33,9 28,4 Eoseeni Yläeoseeni Priabona 37,2 33,9 Keskieoseeni Barton 40,4 37,2 Lutetia 48,6 40,4 Alaeoseeni Ypres 55,8 48,6Paleoseeni Yläpaleoseeni Thanet 58,7 55,8 Keskipaleoseeni Selandia 61,7 58,7 Alapaleoseeni Dania 65,5 61,7 Geologinen yhteisö sopi nykyisestä kolmijaosta (paleogeeni-, neogeeni- ja kvartäärikausi) vuonna 2009. Samalla Gela-vaihe siirrettiin plioseenista pleistoseeniin, jolloin kvartäärikauden alku siirtyi ajanjaksoltaan oletettua aikaisemmaksi, 1,8 miljoonan vuoden takaisesta 2,6 miljoonan vuoden takaiseksi. Tertiäärikauden käsite ei sisälly nykyiseen viralliseen jaotteluun, mutta puheessa siihen viitataan vielä yleisesti.
Eläimistö Epookkien nimitykset
Kenotsooisen maailmankauden kahdeksan epookkia (eepokkia) on nimetty eläimistön monimuotoisuuden mukaan kreikaksi. Esimerkiksi eoseeni tarkoittaa nykyisen nisäkäseläimistön sarastuksen aikaa (kreikan eos, "sarastus"), jolloin ei ollut nykyisen kaltaisia nisäkkäitä. Plioseeni tarkoittaa aikaa, jolloin oli enemmän nykynisäkkäitä kuin aiemmin (pleios, "enemmän").
Paleoseeni paleos, muinainen Eoseeni eos, sarastus Oligoseeni oligos, muutama Mioseeni meion, vähemmän Plioseeni pleion, enemmän Pleistoseeni pleistos, eniten Holoseeni, holos, kokonaan, kaikki
pienoiskuva|Oravamainen Purgatorius, jota pidetään kädellisten edeltäjänä. pienoiskuva|Uintatherium, varhaisen eoseenikauden nisäkäs, joka muistutti sarvikuonoa. Se eli Pohjois-Amerikassa arviolta noin 52 miljoonaa vuotta sitten. Tämän tyyppiset jättimäiset sarvelliset kasvinsyöjänisäkkäät olivat varhaiselle kenotsooisella kaudelle tyypillisiä. pienoiskuva|Thylacosmilus oli plioseenikauden sapelihammaskissa, joka kuului pussieläimiin. Se oli kehittänyt samalla tavoin sapelihampaat kuin varsinaiset nisäkkäät, esimerkiksi Smilodon.
Nisäkkäiden evoluutio
Kenotsooisen maailmankauden alkupuolella kehittyi pienistä hyönteis- ja toukansyöjistä nykyistä alkeellisempia kavioeläimiä, sorkkaeläimiä, jyrsijöitä, petoja, kädellisiä ja lepakoita. Näitä kutsutaan arkaaisiksi eli alkukantaisiksi nisäkkäiksi. Ne elivät yleensä metsissä.
Tyypillisiä pieniä hyönteissyöjiä olivat Leptictidium-tyyppiset hieman päästäistä muistuttavat leptikidit, jotka elivät Euroopassa 75–34 miljoonaa vuotta sitten. Paloseenikaudelle eli oravaa muistuttava kädellisten edeltäjä Purgatorius. Nisäkkäiden evoluutio tuotti noin kymmenessä miljoonassa vuodessa dinosaurusten tuhon jälkeen jättiläismäisiä muotoja. Jättinisäkkäät olivat yleisiä savanneilla ja viileissä ilmastoissa. Viileässä suuri koko varastoi lämpöä, ja savannilla suuret kasvinsyöjänisäkkäät ovat puolustuskykyisempiä. Jättiläiset pedot saavat saalista helpommin. Suurikokoinen nisäkäs sietää ajoittaista ravinnon puutetta paremmin kuin pieni. Eoseenin merissä eli alkukantainen valas Basilosaurus, joka oli kehittynyt eri vaiheiden kautta liitukauden jälkeen.
Pohjois-Amerikassa ja Euraasiassa kehittyi jättiläismäistä sarvikuonoa muistuttavia brontoteerejä 50–30 miljoonaa vuotta sitten. Uintatherium oli eräs jättisarvikuono Pohjois-Amerikassa ja Itä-Aasiassa 52–36 miljoonaa vuotta sitten. Alkaallinen koiramainen Hyaenodon muistutti ehkä suden ja karhun risteytystä, ja se eli Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa 41–21 miljoonaa vuotta sitten. Koiramainen Andrewsarchus eli Mongoliassa 40–35 miljoonaa vuotta sitten. Se oli suurin koskaan maalla elänyt petonisäkäs- Andrewsarchus oli 1,9 metriä korkea ja ehkä 500 kiloa painava, nykykissapedot vain 1,0–1,2 metriä korkeita ja 120–250 kiloa painavia. Indricotherium oli valtava, kirahvimainen sarvikuono joka eli 30–25 miljoonaa vuotta sitten. Sen lähisukulaisia eli Amerikassa vielä viime jääkaudella. Macranchenia eli Etelä-Amerikassa 7 000 000 – 20 000 vuotta sitten. Gigantopithecus oli jättiläismäinen Kaakkois-Aasiassa 6 000 000 – 100 000 vuotta sitten. Kylmiin jääkauden oloihin sopeutunut villasarvikuono eli Euraasiassa 500 000 – 10 000 vuotta sitten.
Suuri joukkosukupuutto pyyhki Maata eoseenin lopuilla. Se saattoi liittyä asteroiditörmäykseen. Samoihin aikoihin tapahtui merivirtojen muutoksia ja ilmasto kylmeni. Heinäkasvit ilmestyivät. Valtavat ruohotasangot levittäytyivät Maan pinnalle.
Oligoseenikaudella ilmestyivät ensimmäiset nykyisen hevosen näköiset ja sukuiset eläimet, joilla oli kolme varvasta. Mioseenilla ja plioseenilla oli lyhytkärsäisiä norsueläimiä. Näihin aikoihin ilmasto kuivui edelleen. Evoluutio tuotti ruohoaroille gaselleja ja nopeita hevosia sekä niitä takaa ajavia kissa- ja koiraeläimiä. Sapelihampaat kehittyivät moneen kertaan eri eläinlajeille. Norsueläimistä tuli suuria. Kehittyi mastodontti ja mammutti. Kauden lopulla kädellisten kehitys johti ihmisapinoiden, apinaihmisten ja ihmisen syntyyn. Plioseenilla eli Afrikassa eteläapinoita, joista kehittyi jo ennen pleistoseenia nykyihmisen edeltäjiä.
Ilmasto Mannerliikunnot määräsivät pitkälti ilmastoa kenotsooisella maailmankaudellakin, sillä mantereet ohjaavat Maan lämpötilaeroja tasaavien merivirtojen kulkua. Ilmastoa piti lämpimänä muun muassa Euroopan ja Afrikan välissä kulkeva lämmin merivirta. Korkealla oleva meri imi itseensä auringon säteilyä enemmän kuin nyt, sillä se peitti maasta suuremman alan.
Kenotsooisen kauden alun ilmasto lämpeni entisestään paleoseenikauden lopussa, jolloin koettiin geologisesti katsoen lyhyt lämpöhuippu PETM. Noin 55,5 miljoonaa vuotta sitten lämpötila kohosi keskileveyksillä rajusti noin 4–8 °C noin 10 000 vuodessa. Etelämantereen lähellä valtameri kuumeni 10 °C. Pohjoisnavan lähelle ilmestyi subtrooppisia leviä, kun veden lämpö nousi siellä 23 °C. Syvämeren pieneliöstöä kuoli, ilmasto kuivui. Noin 150 000 vuoden kuluttua alusta PETM oli ohi.
Valtavan kuuman PETM:n aiheutti luultavasti kasvihuonekaasujen vapautuminen syvämeren metaaniklatraattimineraaleista. Tämä oli saanut alkunsa valtavian tulivuorenpurkausten aiheuttamasta kasvihuone-ilmiöstä. Maapallon ilmasto oli paleoseenilla ja eoseenilla nykyistä huomattavasti lämpimämpi ja kosteampi. Napojen ja päiväntasaajan välinen lämpötilaero oli melko pieni, huomattavasti nykyistä pienempi. Varsinkin merien pohjavedet olivat huomattavasti nykyistä lämpimämpiä. Maapallolla oli laajoja metsiä.
Pian kuuman PETM:n jälkeen koettiin vielä pitkä, lämmin eoseenin lämpötilaoptimi, minkä jälkeen Maa alkoi hiljalleen jäähtyäRuddiman 2008, s. 100–102. ja syvävesi jäähtyi ennen ensimmäistä oligoseenin suurta romahdusta jopa yli 6 CRuddiman 2008, s. 101..
Eoseenikaudellakin lämmin merivirta pääsi vapaasti kiertämään Maan päiväntasaajan lähellä, koska Afrikka oli silloin irti Euraasiasta ja Pohjois- ja Etelä-Amerikka erillään toisistaan. Silloin meren alla olleen olleen Mesoamerikan kautta pääsi kulkemaan myös Tyyneltämereltä vastavirta, joka alensi Atlantin suolapitoisuutta ja piti Maan ilmastoa tasaavan termohaliinikierron vakaana. Intia ei ollut vielä törmännyt Aasiaan noin 45 miljoonaa vuotta sitten.http://faculty.uaeu.ac.ae/fhowari/images/fares/presentations-classes/8.45.gif KUOLLUT LINKKI Etelämantereen ympärillä kiertävät kylmät virtaukset olivat rikkonaisia Australian ja Etelä-Amerikan läheisyyden takia. Mahdollisesti noin 40 miljoonaa vuota sitten Etelä-Amerikan ja Etelämantereen välillä oli kannas.How the Isthmus of Panama Put Ice in the Arctic 2007 Woods Hole Oceanographic Institution
Eoseenikaudella metsää kasvoi Arktisilla saarilla, Huippuvuorilla ja Grinnellinmaalla. Eoseenikauden kasvit olivat Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa trooppisia ja subtrooppisia. Keski-Euroopassa kasvoi trooppisia lajeja, palmuja ja koralleja. Korallit vaativat 17 asteen meriveden keskilämpötilan tai 21 asteen lämpimimmän kuukauden keskilämpötilan.
Englannin kasvillisuus eoseenikaudella vastasi lähinnä nykyisen Malakan niemimaan kasvillisuutta. Saksan ruskohiilivyöhykkeellä kasvoi palmuja, magnolioita, viikunoita, pinjoja ja kastanjoita. Keski-Euroopassa oli 10–11 astetta nykyistä lämpimämpää.Björn Kurtén, Jääkausi, s. 27. Pariisin altaassa oli trooppista pieneliöstöä.. Ilmasto oli Keski-Euroopassa ainakin subtrooppinen, jopa trooppinenEronen 1991, s 100.
Noin 50 miljoonaa vuotta sitten Etelämantereen vuoristot alkoivat jäätiköityä. Tällöin eteläisen Tyynenmeren pintaveden lämpötila oli 18–20 °CJääkausien jäljillä, Matti Eronen 1991, s 101. Ilmasto alkoi viiletä jo keskisellä eoseenikaudella eoseenin optimin päätyttyä. Noin 45 miljoonaa vuotta sitten Etelämanner ja Etelä-Amerikka erosivat toisistaan, kun Drakensalmi syntyiLunkka 2008, s. 152..
pienoiskuva|Maan lämpötilakehitys viimeisen 65 miljoonan vuoden aikana. Aika-asteikkona vaaka-akseli Million years ago, miljoonaa vuotta sitten. Pystyasteikkona delta-O18 eli raskaan hapen osuus, joka riippuu lämpötilasta. Pystyasteikolla myös sinisellä merkitty Vostok-jäänäytteestä päätelty lämpötila. Hyvin lämmintä oli eoseenikauden eocene alussa. Etelämanner jäätyi ja suli oligoseenikaudella oligocene, ja jäätyi uudestaan mioseenikaudella miocene. Siitä lähtien Maan lämpötila on alentunut ja jaksolliset vaihtelut lisääntyneet nykyajan kasvihuoneilmiöön asti.