Savu (keskiajan suomessa suitsu, ) on historiallinen veroyksikkö, jota käytettiin keskiajalla ja uudella ajalla Suomessa ja Ruotsissa. Savu vastasi ruokakuntaa, tilaa tai tilan osaa, jonka omistaja oli eri ruokakuntaa. Savu tunnetaan maaveron yksikkönä jo keskiajalla Varsinais-Suomessa, Ala-Satakunnassa, Karjalassa ja Norlannissa. Myöhempinä aikoina savuluku tarkoitti samaa kuin taloluku. Savu on ollut käytössä myös Viipurin läänissä ulkosaaria koskeneessa isojaossa. Siellä yksi savu vastasi 1/4 manttaalia.Iso tietosanakirja, Otava 1936Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja Oy 1964
Ainakin Karjalasta on vuodelta 1345 asiakirjamaininta, jossa savulla tarkoitetaan isäntälukua tai talouslukua, eikä sillä ole mitään tekemistä maa-alueiden suuruuksien kanssa.Väinö Voionmaa: Suomalaisia keskiajan tutkimuksia, WSOY 1912 s. 65 Lounais-Suomessa savu mainitaan ensi kerran Albrekt kuninkaan ja Jeppe Djeknin 1387 tekemässä sopimuksessa. Eerik Pommerilaisen aikana 1413 savu oli hallitseva veroyksikkö suurimmassa osassa Varsinais-Suomea, Ala-Satakuntaa ja Pohjanmaata. Vanhat veroyksiköt eli ruotsalaisen alueen bol ja suomalaisen alueen koukku oli hylätty ja muodostettu parempi veroyksikkö savu.Voionmaa s. 200–201
Kultakin savulta suoritettua veroa nimitettiin savuveroksi.Nykysuomen sanakirja, WSOY 1951–1961, hakusana savuvero.
Katso myös Leivinuuniraha
Lähteet
Luokka:Suomen verotuksen historia Luokka:Suomen keskiaika