Aleksanteri Suuri antiikin lähteissä

thumb|300px|Nuori Aleksanteri metsästää leijonaa. Mosaiikki Pellassa sijaitsevasta talosta.Hammond 1997 s. 206 Aleksanteri Suurta käsitteleviä antiikin ajan lähteitä on säilynyt niukasti, vaikka hänestä kirjoitettiin tuolloin enemmän kuin kenestäkään muusta tuon ajan henkilöstä. Piirtokirjoitusta eli epigrafista aineistoa on vain kourallinen. Kolikoita eli numismaattista aineistoa löytyy runsaasti, mutta se on vaikeasti tulkittavaa.

Suurin osa lähteistä on kirjallisia, vaikka niistä on säilynyt vain roomalaiskaudella kirjoitetut. Lisäksi myöhemmissä teoksissa on yksittäisiä sitaatteja, jotka ovat usein sensaatiohakuisia. Suurin osa aikalaislähteistä, ilmeisesti hillityt ja vähemmän kiistanalaiset, on sulautunut toisen sukupolven lähteisiin ilman mainintaa alkuperäisestä lähteestä. Alkuperäislähteiden säilyneet katkelmat on koottu Felix Jacobyn monumentaaliseen Fragmente der griechischen Historiker -teokseen.

Kirjalliset lähteet Hävinneet aikalaislähteet

Aleksanterin aikana eläneistä henkilöistä monet kirjoittivat häntä käsitteleviä teoksia. Kirjoittajiin kuuluivat Aleksanterin hovihistorioitsija Kallisthenes, Aleksanterin henkivartija Ptolemaios Lagoksen poika, josta myöhemmin tuli Egyptin faarao, laivaston komentaja Nearkhos sekä arkkitehtina ja insinöörinä toiminut Aristobulos Kassandreialainen. Vanhimpiin lähteisiin kuuluvat myös Kleitarkhoksen kirjoitukset. Valitettavasti kaikki alkuperäiskirjoitukset ovat kadonneet, eikä niistä ole enää jäljellä kuin sitaatteja myöhemmissä teoksissa. Nykypäivään säilyneistä lähteistä Diodoros, Justinus ja Curtius käyttivät teoksissaan lähteenään pääasiassa Kleitarkhosta.

Kirjeet

Aleksanteri kävi kirjeenvaihtoa useiden henkilöiden kanssa. Hän kirjoitti kirjeitä muun muassa käskynhaltijalleen Antipatrokselle, äidilleen Olympiaalle ja kuningas Dareiokselle. Osa näistä kirjeistä säilyi jälkipolville, ja myöhemmät kirjoittajat ovat käyttäneet niitä lähteinään. Myös väärennettyjä kirjeitä tiedetään esiintyneen. Osa kirjeistä saattoi löytyä kuninkaan hovipäiväkirjoista, ja ne käsittelivät esimerkiksi diplomaattisia neuvotteluja. Plutarkhos mainitsee teoksissaan yli kolmekymmentä eri kirjettä, ja hän piti niitä ilmeisesti aitoina.

Anaksimenes Lampsakoslainen

Lampsakoslainen Anaksimenes Aristokleen poika kirjoitti teoksen Ta peri Aleksandron ('Aleksanterista'). Anaksimenes oli kuuluisa oraattori ja sofisti, joka seurasi Aleksanterin mukana Aasiaan, mutta hänen ja Aleksanterin suhteesta ei tiedetä juuri mitään. Aleksanteri-legendan mukaan Anaksimenes oli Aleksanterin opettaja, mutta tämä on ajoituksellisesti mahdotonta. Anaksimenes kirjoitti ilmeisesti kolme teosta, Hellenikan ja Filippos II:ta käsitelleen Filippikan.Heckel 2006 s. 27 Anaksimenes kirjoitti teoksensa jo ennen Aleksanterin kuolemaa, mutta se on säilynyt vain lyhyinä katkelmina muun muassa Athenaeuksen teoksessa.Bosworth 1988, s. 2, 4 Tarinan mukaan Anaksimenes pelasti Lampsakosin kaupungin Aleksanterin vihalta, vaikka se oli tukenut persialaisia.

Efemerides thumb|Aleksanteri Suuren kuolema. Karl von Pilotyn kaiverrus vuodelta 1886. Arrianoksen ja Plutarkhoksen kuvaukset Aleksanterin sairaudesta ja kuolemasta pohjautuvat kuninkaallisten päiväkirjojen selostukseen.

Makedonian kuninkaan hovipäiväkirjat, efemerides, kertoivat kuninkaan jokapäiväisistä toimista. Perinteisen käsityksen mukaan päiväkirjat olivat Aleksanteri Suuren kirjurin Eumenes Kardialaisen käsialaa.Heckel, Yardley s. xx Arrianos ja Plutarkhos siteeraavat päiväkirjoja kertoessaan Aleksanterin viimeisten päivien tapahtumista. Myös Aelianus siteeraa päiväkirjoja eräässä toisessa yhteydessä. Perinteisesti on ajateltu, että Ptolemaios käytti päiväkirjoja kirjoittaessaan omaa Aleksanteri-elämäkertaansa, ja Ptolemaiosta on tästä syystä pidetty luotettavana lähteenä. Saksalainen Ulrich Wilcken muotoili tämän teorian vuonna 1894 julkaistussa artikkelissaan, ja sitä kannattivat aikanaan Tarn ja myöhemmin Hammond. Teoriaa vastaan on kuitenkin esitetty kritiikkiä. Lionel Pearson esitti, että päiväkirjat olisivat hellenistisellä ajalla tehty väärennös, joka oli pantu Eumeneen nimiin. Tätä näkemystä kannatti myös muun muassa Peter Brunt. On myös väitetty, että päiväkirjat perustuisivat babylonialaisiin asiakirjoihin. Erään toisen teorian mukaan päiväkirjat olivat Eumeneen kirjoittamia, mutta ne oli tarkoitettu propagandaksi ja käsittelivät vain kuninkaan viimeisiä päiviä.Bosworth 1988, s. 157–158, 182

Arrianoksen ja Plutarkhoksen versiot Aleksanterin kuolemasta eroavat jossain määrin toisistaan. Plutarkhos kertoo Aleksanterin sairaudesta päivä päivältä ja sanoo myös siteeraavansa päiväkirjoja melkein suoraan. Arrianos käyttää lähteenään Ptolemaiosta, joka siis ehkä oli käyttänyt päiväkirjoja omana lähteenään, ja Aristobulosta. Arrianoksen ja Plutarkhoksen versiot eroavat Aleksanterin sairauden kronologiassa.Bosworth 1988, s. 159

Khares Mytileneläinen

Kuninkaan kamariherra Khares Mytileneläinen kertoi teoksessaan myös lähinnä Aleksanterin hovin tapahtumista. Khares julkaisi kirjoituksen vasta Aleksanterin kuoltua, mutta se perustui hänen aikaisempiin muistiinpanoihinsa.

Kallisthenes

Kallisthenes Olynthoslainen oli Aristoteleen veljenpoika. Aleksanterin isä Filippos II palkkasi Aristoteleen Aleksanterin opettajaksi. Kallisthenes oli ennen Aleksanterin sotaretkiä kirjoittanut kymmenosaisen Kreikan historiaa vuosina 387–356 eaa. käsittelevän teoksen ja myös kolme kirjaa käsittäneen kolmatta pyhää sotaa käsittelevän teoksen. Aleksanteri otti Kallistheneen mukaan sotaretkelleen, jotta tämä kirjoittaisi kirjan Aleksanterin teoista. Kallistheneen teos ei ole säilynyt nykypäivään. Tiedetään kuitenkin, että se oli hyvin imarteleva ja vertaa Aleksanteria muun muassa Akhilleukseen. Teos julkaistiin ehkä osissa, joiden tarkoitus oli saada kreikkalaiset suostumaan yhteiseen Persian-sotaretkeen. Kallistheneen teos päättyi luultavasti Bessoksen kuolemaan vuonna 329 eaa. Sen jälkeen Kallisthenes joutui Aleksanterin epäsuosioon ja menetti siksi myöhemmin henkensä.

Kallistheneen teoksesta on nykypäivään säilynyt vain tusinan verran katkelmia muun muassa Plutarkhoksen ja Strabonin teoksissa. Tärkeä katkelma on Polybioksen sitaatti, joka käsittelee Issoksen taistelua. Polybios kritisoi Kallistheneen antamia lukuja persialaisten ja makedonialaisten armeijoista. Toinen tärkeä katkelma löytyy Strabonin teoksesta, ja se kertoo Aleksanterin matkasta Siwahiin. Strabon käyttää katkelmaa esimerkkinä Aleksanteriin kohdistuvasta imartelusta.Bosworth 1988, s. 6

Onesikritos

Onesikritos oli Aleksanterin laivaston päällikkö. Hän kirjoitti Aleksanteria käsitelleen teoksen, jossa selostettiin myös paljon Intian ihmeitä. Onesikritoksen teoksen nimi oli Aleksanterin kasvatus, ja se jäljitteli Ksenofonia.Heckel, s. 18 Tarnin mukaan Onesikritos kirjoitti tietoisesti fiktiota. Oneskritoksen kynästä on luultavasti peräisin tarina amatsonien kuningattaresta, joka vierailee Aleksanterin luona.Tarn s. 35, 328

Nearkhos Nearkhos oli Aleksanterin laivastopäällikkö ja lapsuudenystävä. Hän kirjoitti teoksen merimatkasta Intiasta Persianlahdelle. Nearkhoksen teos on ainut aikalaisteos, jonka sisältö tunnetaan melko tarkkaan, sillä Arrianos käytti sitä Indikensa toisen osan lähteenä.Bosworth 1988, s. 3

Marsyas Pellalainen

Marsyas Periandroksen poika oli Aleksanterin lähipiirin jäsen ja Antigonos Monofthalmoksen veli tai luultavammin velipuoli. Sudan mukaan Marsyas kirjoitti kymmenen kirjaa käsittäneen Makedonikan, joka käsitteli Makedonian historiaa aina ensimmäisestä kuninkaasta Aleksanterin kuolemaan asti. Marsyaan teos jäi kuitenkin kesken, kun Marsyas kuoli noin vuonna 307 eaa., ja se loppui vuoteen 331 eaa. Marsyaan teos oli tärkeä, koska se käsitteli Aleksanteria makedonialaisesta näkökulmasta. Curtius käytti luultavasti Marsyasta lähteenään.Hammond 1994, s. 3 Sudan mukaan Marsyas kirjoitti myös Attikan historian ja teoksen Aleksanterin koulutuksesta.Suda, Μαρσύας

Kleitarkhos

Aleksandrialainen Kleitarkhos kirjoitti Aleksanteria käsittelevän teoksensa pian tämän kuoleman jälkeen. Hän ei luultavasti ollut mukana Aleksanterin sotaretkellä. Plinius vanhemman mukaan Kleitarkhos oli Babylonissa, kun Aleksanteri otti vastaan roomalaisten lähetystön. Kleitarkhos kirjoitti teoksensa luultavasti ennen Ptolemaiosta ja sen jälkeen, kun Ptolemaios oli kuljetuttanut Aleksanterin ruumiin Aleksandriaan. Kleitarkhoksen päälähde saattoi olla Kallistheneen historia, joka kuitenkin päättyi vuoteen 329 eaa. Kleitarkhos käytti ehkä lähteenään myös Onesikritosta ja Nearkhosta. Aleksandriassa asui kuitenkin paljon kreikkalaisia ja makedonialaisia, jotka olivat olleet mukana Aleksanterin sotaretkillä ja joita Kleitarkhoksen uskotaan haastatelleen.Heckel, Yardley s. xxi, Lendering Cleitarchus

Kleitarkhoksen kirjan kerrotaan olleen viihdyttävä, mutta jossain määrin sensaatiohakuinen. Rooman valtakunnassa se oli suosituin Aleksanteria käsitellyt teos. Diodoros Sisilialainen ja Curtius käyttävät Kleitarkhosta lähteenään ja siteeraavat toisinaan Kleitarkhosta melkein sanatarkasti. Diodoroksen ja Curtiuksen välityksellä on säilynyt Kleitarkhoksen kuvauksia tapahtumista, jotka muuten olisivat hävinneet. Kleitarkhoksen teosta ja sitä lähteenään käyttäneitä Diodorosta ja Curtiusta kutsutaan yleisesti "vulgataksi" eli yleiseksi versioksi.

Kleitarkhos kuvasi Aleksanteria nuorena kuninkaana, joka jatkuvan hyvän onnensa takia muuttui tyranniksi, alkoholistiksi ja murhaajaksi. Kleitarkhoksen mukaan Aleksanteria ei Dareioksen kuoleman jälkeen pidätellyt enää mikään. Nykyhistorioitsijoiden mukaan Aleksanterin käytös muuttui etupäässä siksi, että hänen oli käyttäydyttävä kuin persialainen kuningas, jotta hän voisi hallita uusia alamaisiaan. Kleitarkhos uhrasi joskus historialliset tosiasiat hyvän tarinan puolesta.

Ptolemaios Lagoksen poika

thumb|Ptolemaios oli yksi Aleksanterin seitsemästä henkivartijasta. Aleksanterin kuoleman jälkeen hänestä tuli Egyptin satraappi, ja diadokkisotien aikana hän julistautui Egyptin kuninkaaksi. Ptolemaios oli Aleksanterin henkivartija, ja Aleksanterin kuoltua hänestä tuli yksi diadokeista, jotka jakoivat Aleksanterin valtakunnan. Ptolemaios sai Egyptin hallittavakseen ja perusti Ptolemidien dynastian. Aleksanterin elämäkerran Ptolemaios kirjoitti kuninkaaksi tultuaan, ehkä sen jälkeen, kun hän jakoi valtaistuimen poikansa kanssa vuonna 285 eaa. Arrianos pitää Ptolemaioksen elämäkertaa suuressa arvossa. Nykyaikanakin Ptolemaioksen maine on hyvä, vaikka hiljattain tutkijat ovatkin osoittaneet, että Ptolemaios vähättelee vihamiestensä aikaansaannoksia ja suurentelee omiaan. Heckel, Yardley s. xxi Ptolemaios kirjoitti samoihin aikoihin Aristobuloksen kanssa, ja kummankin teoksia voidaan pitää eräänlaisina hovihistorioina. Kummankin kuva Aleksanterista oli myönteinen, ja heidän teoksensa seurasivat etupäässä kuninkaan ja hänen esikuntansa toimia. Ptolemaioksen teos kattoi tapahtumat ainakin vuodesta 335 eaa. alkaen, ja hänen kuvauksensa käsitteli etupäässä sotatoimia.Bosworth 1993, s. 297

Aristobulos Kassandreialainen