Pentti Veikko Kaitera (19. marraskuuta 1905 Rantasalmi – 8. kesäkuuta 1985 Helsinki) oli suomalainen tekniikan tohtori ja Teknillisen korkeakoulun maatalouden vesirakennuksen ja vesitalouden professori vuosina 1942–1972. Hän oli Oulun yliopiston perustamisen primus motor ja ensimmäinen rehtori. Kaiteran merkittävimmät tutkimukset käsittelivät tulvien suuruuden analysointia, lumen kertymistä ja sulamista sekä lumen pinnasta tapahtuvaa haihduntaa, maankuivatusta ja kastelua. Hän tutki myös mantereiden liikkeitä ja kehitti niitä selittävän teorian. Kaitera oli suomalaisen kehitysyhteistyön pioneereja. Hänen elämäänsä leimasi syvä kristillinen vakaumus.
Varhaisvuodet Pentti Kaitera syntyi Rantasalmen Pyyvilässä Juho Heikki ja Saara Maria (s. Weissell) Kaiteran kolmantena lapsena. Rantasalmelta siirryttiin vuonna 1908 Helsinkiin, sieltä Kiskon Hongistoon ja edelleen Turkuun. Vuonna 1917 alkaneet levottumuudet saivat perheen muuttamaan Kaiteran suvun kotipaikalle Liminkaan.
Kaitera suoritti ylioppilastutkinnon Oulun Lyseossa vuonna 1924 ja siirtyi opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun. Hän valitsi rakennusinsinööriosaston ja siellä maanviljelystekniikan opintosuunnan, jossa suoritti diplomi-insinööritutkinnon vuonna 1929 merkinnällä ”oivallisesti”. Valmistumisen jälkeen oli vuorossa asepalvelus, jossa Kaitera teki sotakouluhistoriaa. Hän on RUK:n kaikkien aikojen priimus.
Tutkimusten johtajana Vuonna 1932 Kaitera nimitettiin maataloushallituksen vesistötutkimusten johtajaksi. Hän järjesti hydrologisen havaintoverkoston, josta tuli maailman ensimmäinen yhtenäinen pienten, edustavien hydrologisten havaintoalueiden verkosto. Verkoston osana Vihtiin rakennettiin koekenttä, jossa selvitettiin maan vesisuhteiden vaikutuksia viljelyskasvien satoihin.
Kaitera julkaisi verkostosta koottuihin havaintoihin perustuvia lukuisia tutkimuksia. Eräs näistä oli väitöskirja ”Lumen kevätsulamisesta ja sen vaikutuksesta vesistöjen purkautumissuhteisiin Suomessa” , joka tarkastettiin huhtikuussa 1939 ja hyväksyttiin kiittävin arvosanoin. Väitöskirja oli pohjana kymmenen vuotta myöhemmin julkaistulle tutkimukselle, jonka päätuloksena on suomalaisen insinöörihydrologian eniten käytetty menetelmä, ns. Kaiteran nomogrammi. Nomogrammin avulla voidaan määrittää keskiylivaluma eli keskimääräisen tulvan suuruus. Sota-aika alt=Pentti Kaiteran muistotaulu|pienoiskuva|Pentti Kaiteran sota-ajan työn kunniaksi tehty muistolaatta Viron Pöllküllassa. Kuva: Hannele Valkeeniemi Syyskuussa 1939 Kaitera kokosi vapaaehtoisista maanviljelyspiirien insinööreistä ja oppikoulujen lukiolaisista 350 henkilön suuruisen joukon, joka kartoitti linnoitustöitä varten noin viiden kilometrin leveän linjan Viipurinlahdesta Vuokseen. Kartoitusosasto ennätti kartoittaa myös Jänisjokilinjaa ennen talvisodan puhkeamista. Sodan aikana tämä Päämajan Pioneeriosasto Kaitera toimi linnoitustehtävissä Virolahdella. Täällä Kaitera kehitti menetelmän, jossa vesistöjen pohjan vesi saatiin paineilman avulla nousemaan pintaan ja sulattamaan jäähän hyökkäysesteenä toimivan railon. Talvisodan loppuvaiheissa osastosta muodostettiin pataljoona, jonka komentajana Pentti Kaitera toimi. Pataljoona osallistui Viipurinlahden torjuntataisteluihin.
Talvisodan jälkeen Kaitera sai määräyksen kenraali Edvard Hanellin erikoistehtäviin. Kesäkuussa 1940 hänet nimitettiin Linnoitusasiain toimikunnan sihteeriksi. Tässä tehtävässä hän samalla vastasi vesiesteitä suunnittelevan yksikön toiminnasta.
Jatkosodan aikana Kaitera toimi Suurtalkoot ry:n toiminnanjohtajana ja joulukuun 1942 alusta lähtien hänen vastuullaan oli 63 000 inkeriläisen siirto Suomeen. Kun rauha tuli, Kaitera, silloinen sisäasiainministeriön siirtoväenasiainosaston osastopäällikkö, kieltäytyi paluusiirron organisoinnista ja palasi Teknilliseen korkeakouluun, johon hänet oli nimitetty professoriksi vuonna 1942.
Inkeriläispakolaiset eivät ole unohtaneet auttajaansa. Virossa paljastettiin 27.5.2018 Pentti Kaiteran kunniaksi muistotaulu inkeriläisten muistolehdossa lähellä Paldiskia.
Yhdistyksiä ja yritystoimintaa Kaitera oli vuonna 1934 perustetun Maanviljelysinsinööriyhdistyksen perustajajäseniä ja sen ensimmäinen sihteeri. Yhdistyksen puheenjohtajana hän toimi 1940–1942, jolloin yhdistys perusti Vesiteknillisen insinööritoimisto Vesto Oy:n, nykyisen YIT:n erään edeltäjistä.
Ruotsalainen insinööri Sven Hallin lahjoitti Kaiteralle lähettämällään kirjeellä joukon teollisuusosakkeita. Lahjoituksen varaan tuli muodostaa Maa- ja vesiteknillinen tutkimussäätiö, jonka tuli harjoittaa tutkimusta ja tukea maanviljelysinsinöörejä ja siksi aikovia heidän opinnoissaan. Kaitera oli säätiön hallituksen puheenjohtaja toimintaa käynnistettäessä vuosina 1946–1956 ja jatkoi hallituksen jäsenenä aina vuoteen 1976 asti.
Vuonna 1950 perustetun Amer-Tupakan, nykyisen Amer Sports-yhtiön juuret ulottuvat vuoteen 1944, jolloin rakennusmestari Matti Reijonen, Kaitera ja DI Matti Wäre perustivat tupakkatehtaan Tuva Oy. Kaiteran tavoitteena oli luoda yleishyödyllinen yritys, jota kautta voitaisiin saada rahoitusta tutkimustoimintaan.
Kun raakatupakan tuonti vapautui, yhtiö joutui vaikeuksiin. Yhtiötovereidensa pyynnöstä Kaitera neuvotteli ratkaisun, jossa tupakkayrityksen omistajiksi tulivat Suomen Ekonomiliitto, Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta, Suomalaisten Teknikkojen Seura ja Maa- ja vesiteknillisen tutkimussäätiön kannatusyhdistys ry, nykyinen Maa- ja vesitekniikan Tuki ry, joka oli Kaiteran ja kahden muun maanviljelysinsinöörin aiemmin perustama. Kaitera toimi Amer-Tupakan johtokunnassa vuodet 1950–1952.
Amer-Tupakkaa perustettaessa Pentti Kaitera joutui huolehtimaan Maa- ja vesitekniikan Tuki ry:n rahoitusosuudesta ottamalla merkittävän henkilökohtaisen takausvastuun. Yhdistyksen johtokunta onnitteli Kaiteraa hänen täyttäessä 50 vuotta seuraavin sanoin:"Perustamanne Maa ja vesitekniikan Tuki haluaa lausua vilpittömän kiitoksen siitä kaukonäköisestä ja epäitsekkäästä toiminnasta, mikä yhdistyksemme muodossa on jo nyt osoittautunut merkittäväksi askeleeksi ammattialamme sekä tieteelliselle että käytännölliselle kehittämiselle."Amer-yhtiön taloudellisen menestyksen myötä Maa- ja vesitekniikan Tuki ry on vaurastunut ja siitä on tullut vesitalousalan tutkimus- ja opetustoiminnan merkittävin yksityinen tukija Suomessa. Kun Amer Sports keväällä 2019 myytiin kiinalaiselle ostajalle, oli Maa- ja vesitekniikan Tuki ry:n osuus kauppahinnasta 200 miljoonaa euroa.
Vesiyhdistys ry, jonka eräänä keskeisenä tehtävänä on vesiensuojelun edistäminen, perustettiin vuonna 1969 professoreiden Kaitera, Eero Kajosaari ja Reino Ryhänen toimesta. Kaitera toimi yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1969–1971.
Kaitera oli kiinnittänyt jo vuonna 1948 huomiota pienten maaseutuyhteisöjen jätevesien käsittelyn tarpeeseen ja pelloille vietyjen lannoitteiden huuhtoutumiseen vesistöihin. Hän oli rakennuttanut Valkealan Opiston yhteyteen pienille yhteiskunnille tarkoitetun koepuhdistamon vuonna 1955. Teknillisessä korkeakoulussa antamaansa opetukseen hän sisällytti vesien laatuasioita 1960-luvun alusta lukien. Helsingin rantavesien puhdistamiseksi Kaitera esitti vuonna 1965 tehostetun jätevesien käsittelyn ohella merenlahtien vedenvaihdon lisäämistä pumppaamojen avulla.
Työtä Pohjois-Suomen hyväksi Pentti Kaitera katsoi, että Pohjois-Suomen luontaisia mahdollisuuksia ei ollut käytetty läheskään samassa mitassa kuin mitä Etelä-Suomessa oli tehty. Kaitera toimi vuosina 1950–1954 Valtakunnansuunnittelukomitean ja vuosina 1956–1963 Valtakunnansuunnitteluneuvoston jäsenenä. Vuosina 1957–1963 hän oli Pohjanmaan jokialueiden suunnitteluelinten puheenjohtaja. Näissä tehtävissä hän edisti voimakkaasti Pohjois-Suomen asioita. Hän vaikutti merkittävästi Typpi Oy:n sijoittumiseen Ouluun ja Rautaruukin päätymiseen Raaheen. Hänen laatimansa suunnitelma Kalajoen kanavasta jäi sen sijaan toteutumatta, samoin Ii- ja Kiiminkijoen tekoaltaat.
Merkittävin ja kauaskantoisin Pentti Kaiteran aikaansaannoksista on Oulun yliopiston perustaminen ja toiminnan alkuun saaminen. Hänen aloitteestaan perustettiin vuonna 1949 asiaa ajamaan Pohjois-Suomen Tutkimussäätiö. Vuonna 1953 Kaitera nimitettiin jäseneksi korkeakoulukomiteaan, joka ei kuitenkaan nähnyt mahdolliseksi oikean yliopiston perustamista Ouluun. Kaiteran eriävä mielipide johti uuden komitean asettamiseen. Hänen johdollaan toiminut komitea teki neljässä kuukaudessa ehdotukseen yliopistoksi, jossa olisi matemaattis-luonnontieteellistä, teknillistä ja lääketieteellistä opetusta ja tutkimusta sekä opettajakorkeakoulu.
Yliopiston perustamiseen ja käyntiinlähtöön liittynyt tapahtumien sarja oli alkanut Kaiteran osalta vuonna 1948, kun hän matkusti kolmen kuukauden mittaiselle opintomatkalle Yhdysvaltoihin. Matkansa aikana hän vieraili useassa yliopistossa ja tutkimuslaitoksessa sekä tutustui moniin ammatillisiin kohteisiin.
Erityisen voimakkaan vaikutuksen häneen teki Tennessee-joen alueen kehittämiseksi tehty työ. Rooseveltin tultua presidentiksi oli perustettu Tennessee Valley Authority, TVA, jolle oli annettu käyttöön runsaasti määrärahoja ja sangen itsenäinen toimintavalta. Eräänä ensimmäisistä toimenpiteistään TVA oli perustanut tutkimuslaitoksen, jonka tehtävänä oli selvittää alueen keskeiset ongelmat. Selvityksen perusteella oli suunniteltu tarvittavat toimenpiteet, joita myös toteutettiin rivakasti. Vaikutukset näkyivät. Väestökato oli pysähtynyt ja alueen taloudellinen kehitys oli kääntynyt nousuun. Kaitera näki Tennesseen osavaltion ja Pohjois-Suomen tilanteet samankaltaisina. ”Jos Tennesseessä on onnistuttu, miksei Pohjois- Suomessakin voitaisi onnistua?”Kaitera puhui helmikuussa 1949 Oulun läänin kunnallispäivillä ja esitti perustettavaksi Pohjois-Suomea varten teknillistaloudellisen tutkimuslaitoksen, jossa olisi ainakin teollisuuden sekä maa- ja metsätalouden osastot. Puheensa lopuksi hän hahmotteli, miten tutkimuslaitoksesta syntyisi ajan mittaan korkeakoulu ja Ouluun yliopisto. Hänen aloitteestaan perustettiin elokuussa asiaa ajamaan aiemmin mainittu Pohjois-Suomen Tutkimussäätiö, jonka hallituksen jäseneksi hän tuli.
Kunnallispäiville osallistunut kamarineuvos Atte Kalajoki muisteli vuonna 1989 sanomalehti Kalevassa Kaiteran pitämää esitelmää seuraavasti:” Se oli totisesti korkealentoinen, voisi sanoa ”kaiteramainen”, niin että moni kyllä hymyilikin, mutta siitä tuli käännekohta.”Maaliskuussa 1956 Oulun korkeakouluseura oli kutsunut akateemikko Alvar Aallon ja Pentti Kaiteran selvittämään yhdessä mahdollisen tulevan yliopiston sijaintia. Saman vuoden elokuussa Aalto esitteli ns. Koskikeskus-suunnitelman: Yliopisto oli määrä sijoittaa Hupisaarille ja vanhan voimalaitoskanavan rannalle symboliseen yhteyteen kaupungin hallinnon ja tuomiokirkon kanssa. Aallon suunnitelma herätti laajasti ihastusta, mutta sittemmin siitä luovuttiin. Yliopiston sijoituspaikaksi tuli poliittisten toimijoiden neuvottelujen lopputuloksena Linnainmaa.
Kaitera nimitettiin yliopiston ensimmäiseksi rehtoriksi (1959–1962), mutta samalla hän hoiti professorin virkaansa Teknillisessä korkeakoulussa. Tältä ajalta on hänen lausahduksensa: ”Kyllä ihminen pystyy helposti viisinkertaistamaan työpanoksensa.”
Kanslianeuvos Tuomo Laru, joka toimi Oulun yliopistoseuran sihteerinä Oulun yliopiston perustamisen aikaan 1950- ja 1960-luvulla, kuvasi Oulun yliopiston 50-juhlavuoden alkaessa 18.1.2008 pitämässään puheessa Kaiteran roolia muun muassa seuraavasti:"Oulun yliopiston perustamisen todellinen voimahahmo 1950- ja 1960-luvulla oli professori Pentti Kaitera, yliopiston ensimmäinen rehtori, karismaattinen, taitava ja huipputarmokas pohjoisen mies. Hän oli korkean eettisen ja uskonnollisen arvomaailman omakseen sisäistänyt esikuvallinen ihminen, jolle tunnusomaista oli aktiivinen työskentely yhteiseksi hyväksi, mistä Oulun yliopiston perustaminen ja toiminnan nopea käynnistäminen on ylväin osoitus."
Apua Afrikkaan