thumb|right|200px|Piirroskuva nokkosesta Nokkonen eli isonokkonen (Urtica dioica) on polttavalehtinen monivuotinen ruohokasvi. Nokkonen kuului ennen Urticales-lahkoon, mutta nykyään se kuuluu Rosales-lahkoon. Suomessa esiintyvät nokkosen alalajit ovat etelännokkonen (Urtica dioica subsp. dioica) ja pohjannokkonen (Urtica dioica subsp. sondenii). Nokkonen sekoitetaan usein hyvin samannäköiseen valkopeippiin (Lamium album) ja rautanokkoseen (Urtica urens). Myös lehtopähkämö (Stachys sylvatica) muistuttaa lehdiltään nokkosta.

Nokkosen lehtiä voidaan käyttää ruokana pinaatin tapaan. Nokkonen kuuluu kauppayrtteihin.

Kuvaus Nokkonen on ruohovartinen kasvi, joka voi kasvaa jopa kaksi metriä korkeaksi. Tavallisesti kasvi on 30–150 senttimetriä korkea, ja sen varsi on haaraton. Sekä varressa että lehdissä on lukuisia karvoja. Niistä osa on poltinkarvoja, mutta osa karvoista ei ole polttavia.

Tummanvihreät lehdet ovat varressa vastakkain, ja niissä on ruoti, joka on hapsi- ja poltinkarvainen. Lapa on muodoltaan puikea–kapeanpuikea, ja sen tyvi herttamainen tai pyöreä. Lehtilavassa on pitkä kärki, ja se on sahalaitainen. Lapa on vähintään kaksi kertaa leveyttänsä pidempi. Lehden alapinnalla on poltinkarvoja..

Nokkosen kukat ovat hyvin pieniä. Hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä. Hedekukissa on neljä kehälehteä, ja ne ovat harmahtavankeltaisia. Heteitä on neljä, ja ponnet ovat keltaisia. Emikukassa on myös neljä kehälehteä, ja ne ovat harmahtavanvihreitä sekä karvaisia. Emiössä on pensselimäinen luotti. Kukinto on puolestaan 4–8 senttimetriä pitkä ja norkkomainen. Hedelmä on pähkylä, joka on muodoltaan soikea ja litteä ja väriltään himmeän kellertävänruskea. Kehälehtien suojaama hedelmä on 1–1,5 millimetriä pitkä.

Levinneisyys ja elinympäristö Nokkosta tavataan laajalla alueella Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa sekä osassa Aasiaa ja Pohjois-Afrikkaa. Se kasvaa useissa erilaisissa elinympäristöissä, ja sitä tavataan myös ihmisen muokkaamissa ympäristöissä. Sitä kasvaa kuitenkin myös jokien ja virtojen tulvatasangoilla, jokien ja järvien rannoilla sekä metsän reunoilla.

Nokkosen polttavuus thumb|left|200px|Nokkosen polttama käsi. thumb|left|200px|Lähikuva nokkosen polttiaiskarvoista. Nokkosen polttavuus johtuu lehdissä ja varressa kasvavista polttiaiskarvoista, joiden pinta murtuu kosketettaessa, ja sisältä ryöpsähtää polttavaa muurahaishapon kaltaista nestettä. Herkille ihoalueille osuessaan neste voi olla kivuliasta. Nuoret nokkoset polttavat vain vähän, ja hansikkaiden kanssa poimittaessa kädet eivät vioitu. Polttavuus katoaa kuumennettaessa ja kuivattaessaOikarinen 1993, s. 7.. Polttiaiskarvat sisältävät muun muassa asetyylikoliinia, histamiinia, serotoniinia, muurahaishappoa, etikkahappoa, sitruunahappoa, foolihappoa, pantoteenihappoa, biotiinia ja koliinia.

Käyttökohteet Ravintona Perusterve ihminen voi käyttää nokkosta pinaatin tavoin ravinnoksi. Nokkosessa on 15 % hiilihydraatteja, 5,5 % valkuaisaineita, ja 2,3 % kivennäisaineita kuten kaliumia, kalsiumia ja magnesiumia.Rautavaara 1976. Nokkosessa on myös paljon rautaa, mutta nokkosen sisältämä rauta imeytyy huonosti. Imeytymistä parantaa, jos nokkosta sisältävän aterian yhteydessä syö myös jotain C-vitamiinipitoista. Nokkonen sisältää myös itsessään C-vitamiinia.

Nokkonen kerää itseensä paljon nitraattia. Nokkosen nitraattipitoisuus riippuu kuitenkin voimakkaasti sen kasvupaikasta. Nokkonen kasvaa usein typpipitoisessa rehevässä, typpipitoisessa maassa, kuten navetan nurkalla. Siinä on tällöin niin paljon nitraattia, ettei sitä suositella hyödynnettäväksi ruoanlaitossa.

Nokkosen ensimmäinen sato on kerättävissä jo varhain keväällä. Nokkosen lehdet ovat parhaimmillaan alkukesästä. Myöhemmin kannattaa kerätä syötäväksi vain ylimpiä lehtiä. Kun nokkospuska on leikattu, sen latvat tuottavat taas uusia pieniä lehtiä, joten säännöllinen sadonkorjuu pitää nokkosviljelmän hyvälaatuisena.

Nokkosen lehdistä voidaan valmistaa esimerkiksi nokkoskeittoa tai nokkoslettuja. Nokkosta voi säilöä kuivaamalla tai pakastamalla nopeasti ryöpätyt lehdet.

Nokkonen on diureetti eli se lisää virtsan eritystä.

Kuitukasvina Nokkosen varren kuiduista tehdään paperia ja kangasta. Nokkoskankaan käytöstä Suomessa on merkkejä myöhäisistä rautakauden hautalöydöistä asti. Nokkosta käytettiin pellavan tapaan kankaankudonnassa, sillä se on sitkeää ja kestävää ja pellavaakin kiiltävämpää. Vielä 1800-luvulla valmistettiin Euroopassa nokkoskangasta (, ) ja tätä varten viljeltiin nokkosta joko siemenestä tai juurakosta lisäämällä. Nokkoskankaan käyttö loppui lähes kokonaan puuvillan tultua markkinoille. Nokkoskuitu on onttoa, joten sillä on hyvä lämmöneristysominaisuus., Sirinä-Design, Viitattu 28.7.2014] Koska nokkoskuidun märkälujuus on hyvä, sitä käytettiin Suomessa tekstiilien lisäksi myös kalaverkoissa ja purjeissa., Kukinto avoin yhtiö, Viitattu 28.7.2014]

Tuholaiskarkote Nokkosvettä ja nokkoskäytettä käytetään kasvimaalla lisäravinteena ja tuholaistorjuntaan (kirvojen ja muiden ohutihoisten tuholaisten torjuntaan). Nokkosvettä varten nokkosia haudutetaan kylmässä vedessä esimerkiksi saunan padassa, johon laitetaan 10 litraa vettä nokkoskiloa kohti. Uutteen annetaan valmistua 12–24 tuntia, ja sitä käytetään suihkuttamalla kasveille laimentamattomana lehtikirvojen torjuntaan. Nokkoskäyte valmistetaan vastaavaan tapaan mutta veden annetaan seistä aurinkoisessa paikassa puolestatoista kolmeen viikkoa. Käyte on valmista kun kuohuminen on loppunut. Siivilöity nokkoskäyte laimennetaan ainakin suhteessa 1:10 lannoitustarkoituksiin ja jopa 1:50 tuholaisten torjuntaan. Käyneen nokkosveden haju on erittäin epämiellyttävä.

Nokkosen lehdet ovat ensisijaista ravintoa monen perhoslajin, muun muassa nokkosperhosen toukille. Muita nokkosen lehtiä syöviä hyönteisiä ovat Bassaris gonerilla, Eupteryx-suvun kaskaat Eupteryx aurata, Eupteryx cyclops, piennartinkeli (Eupteryx urticae) ja amiraaliperhonen (Vanessa atalanta). Nokkosen loisena elää euroopanvieras (Cuscuta europaea).

Terveysvaikutukset Nokkonen kerää itseensä paljon nitraattia, minkä vuoksi sen runsas käyttö ei ole suositeltavaa. Munuaisten tai sydämen vajaatoimintaa sairastavien ei pidä kuitenkaan käyttää nokkosta varsinkaan teenä. Nokkosmuhennosta voi syödä kuitenkin satunnaisesti.

Nokkonen auttaa kansanperinteen mukaan reumatismiin, munuaiskiviin ja astmaan. Lähteet Oikarinen, Tapio: Yrtit ja kerhotoiminta. SDPL Yrttiprojekti 1993, Ylöjärvi. Raipala-Cormier, Virpi: Frantsilan yrttitilan kasviskeittokirja. WSOY 1998. Rautavaara, Toivo: Mihin kasvimme kelpaavat. WSOY, Juva 1976.

Viitteet

Aiheesta muualla Pinkka, Lajintuntemuksen oppimisympäristö: Isonokkonen (Urtica dioica) ITIS: Urtica dioica United States Department of Agriculture (USDA): Urtica dioica Flora of China: Urtica dioica Dr. Duke's Phytochemical and Ethnobotanical Databases: Urtica dioica Centre for Agriculture and Biosciences International (CABI): Urtica dioica (stinging nettle)

Luokka:Nokkoset Luokka:Kuitukasvit Luokka:Hyönteistorjunta-aineet Luokka:Ihmisravinnoksi käytetyt kasvit Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit