pienoiskuva|upright=1.5|Antiikin Kreikan alueen poliittinen rakenne arkaaisella ja klassisella kaudella Kreikan klassinen kausi käsittää antiikin Kreikan historiassa noin vuodet 480–323 eaa. persialaissotien alkamisesta hellenistiseen aikaan Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen vuonna 323 eaa. Klassisen ajan Kreikalla oli voimakas vaikutus Rooman valtakuntaan ja länsimaisen kulttuurin perustuksiin. Klassista kautta onkin pidetty kreikkalaisen kulttuurin kultakautena. Monet nykyajan länsimaisen politiikan, arkkitehtuurin ja kuvataiteen, tieteen, teatterin, kirjallisuuden ja länsimaisen filosofian keskeiset periaatteet ja osat periytyvät tältä Kreikan historian kaudelta. Klassista kautta edelsi Kreikan arkaainen kausi noin vuosina 700–480 eaa.
Aikakautta kuvaa kilpailevien kaupunkivaltioiden Ateenan ja Spartan kilpailu hegemoniasta, Ateenan nousu merimahdiksi ja demokratian alkeismuotojen kehitys Ateenassa. Aikakautena eli myös useita kuuluisia valtiomiehiä, puhujia, sotilaita, historioitsijoita, runoilijoita, näytelmäkirjailijoita ja filosofeja. Mainetta saavuttivat esimerkiksi poliitikot ja sotilaat Themistokles, Aristeides, Perikles. Ajanjakson kuuluisimpia filosofeja olivat Sokrates, Platon ja Aristoteles. Kuuluisia kirjailijoita olivat runoilija Simonides sekä näytelmäkirjailijat Euripides ja Sofokles. Klassisen ajan tapahtumia kuvasivat historioitsijat Herodotos ja Thukydides.
Poliittinen tilanne
Levottomuudet olivat rajoittuneet kreikkalaisen maailman itäosiin vielä 500-luvulla eaa., mutta ne levisivät koko Välimeren alueelle seuraavalla vuosisadalla Persian valtakunnan laajentumispyrkimysten ja karthagolaisten sekä etruskien kreikkalaisten siirtokuntien vallan vakiintumisen vastustamisen seurauksena.
Persialaissodat ja Kreikan vahvistuminen
pienoiskuva|Kartta persialaissotien ensimmäisistä vaiheista (500–479 eaa.)
500-luvulla eaa. Persia nousi maailman siihen mennessä suurimmaksi valtakunnaksi kuningas Kyyroksen vallan aikana. Vähän-Aasian länsirannikon kreikkalaiset kaupungit, muun muassa Miletos ja Efesos alistuivat Persian vallan alle. Ne suorittivat vuonna 500 eaa. Joonian kapinan, jonka persialaiset kukistivat, mutta joka aloitti persialaissodat (500–449 eaa.). Kostaakseen kapinallisia auttaneille Ateenalle ja Eretrialle Persian suurkuningas Dareios I Suuri päätti rankaista sen alkuunpanijoita ankarasti: esimerkiksi hän päätti surmata suuren osan Miletoksen miesväestöstä ja pakkosiirtää muun väestön Mesopotamiaan. Lisäksi hän lähetti vuonna 490 eaa. suuren laivaston Egeanmerelle, joka hävitti meren saaria sekä tuhosivat Eretrian, ja lopulta laskivat maihin Attikan itärannikolla sijaitsevaan Marathoniin. Siellä ateenalaiset Miltiadeen johtamina saavuttivat voiton altavastaajina Marathonin taistelussa. Taistelussa kaatui ainoastaan 192 kreikkalaista, kun taas persialaisten tappiot olivat moninkertaiset – kreikkalainen historioitsija Herodotos kirjoittaa 6 400 kaatuneesta persialaisesta, mutta se on kuitenkin suuresti liioiteltua. Kreikkalaiset ja varsinkin ateenalaiset tulkitsivat Marathonissa saavutetun voiton länsimaisen demokratian voitoksi itämaisesta despotismista, ja tapahtuma pönkitti suuresti kreikkalaisten itsetuntoa.
Vuonna 480 eaa. Dareioksen poika Kserkses I lähetti armeijan kostamaan kreikkalaisille hänen isänsä kärsimä tappio, ja liittää Kreikka Persian valtakuntaan. Spartan kuningas Leonidas I kuoli sankarikuoleman taistellessaan Kserkseen armeijaa vastaan Thermopylain solassa. Persialaiset tuhosivat Ateenan kostaakseen kreikkalaisten Sardiksen hävittämisen Joonian kapinan aikana. Salamiin taistelussa vuonna 480 eaa. persialainen laivasto kärsi täydellisen tappion hävittyään arviolta 200 laivaa, ja seuraavana vuonna (479 eaa.) vuorostaan Mardonioksen armeija Plataiain taistelussa sekä laivasto Mykalen niemen kohdalla. Persialaiset karkotettiin tyystin Egeanmereltä. Näin perusteellinen ja perinpohjainen voitto aikakauden kiistattomasta suurvallasta antoi kreikkalaisille itseluottamusta niin paljon, että sitä on nykyaikana vaikea käsittää. Se lisäsi myös kreikkalaisten tietoisuutta omasta identiteetistään, ja Marathonin voiton tavoin kaikkialla korostettiin länsimaisen demokratian voittoa itämaisesta despotismista.
Peloponnesolaissota (431–404 eaa.) ja Spartan voitto
pienoiskuva|upright=2|Kreikan kaupungit peloponnesolaissodan alussa
Voittojen hedelmät tulivat etupäässä Ateenan hyväksi, jota Themistokles, Aristeides ja myöhemmin Perikles johtivat. Sodan jälkeen Ateenasta tuli persialaisia vastaan perustetun 200 kaupunkia käsittävän Deloksen meriliiton päävaltio. Pian Ateena alkoi käyttää johtavaa asemaansa hyväkseen ja liitosta muodostui Ateenan imperiumi. Laivaston sotatekniset taktiikat kehittyivät suuresti: laivat saattoivat tunkeutua hyökkäystilanteessa suurella nopeudella vihollislaivojen väliin (diekplus), ja ne saattoivat rikkoa aluksi puisella, mutta myöhemmin pronssilla vahvistetuilla keulapuskureillaan näiden airot. Hyökkääjää vastaan puolestaan saatettiin puolustautua sijoittamalla omien laivojen keuloihin vahva poikkipalkki airoja suojaamaan sekä pyrkimällä käymään itse käsiksi hyökkäävän osapuolen muodostelman sivustaan (periplus). Molemmat taktiikat edellyttivät suuria nopeuksia ja muodostelman taidokasta hallintaa. Yhdeksi ongelmaksi maasodankäynnissä kreikkalaiset havaitsivat sen, että sodankäyntiä johtavat strategit eivät olleet ammattisotilaita, vaan poliitikkoja. He ottivat tästä vähitellen opikseen, ja peloponnesolaissodan jälkeen poliitikon ja sotapäällikön tehtävät erotettiin.
Spartan ja Ateenan kilpailu Kreikan hegemoniasta eli ylivallasta aiheutti aluksi pienemmän, niin sanotun ”ensimmäisen” peloponnesolaissodan, jota käytiin jaksoittain vuosina 460–445 eaa. Sota loppui rauhansopimukseen, joka ei miellyttänyt kumpaakaan osapuolta. Kaupunkien välillä puhkesi uudelleen sota vuonna 431 eaa. Peloponnesolaissota oli historioitsija Thukydideen mukaan suurempi ja merkittävämpi kuin mikään aikaisempi sota, jota Kreikassa oli käyty. Sota jatkui aina Ateenan tappioon vuonna 404 eaa. saakka. Ateenan oli luovutettava Attikan ulkopuolella olevat alueensa, purettava satamakaupunkiinsa Pireukseen johtavat muurit ja luovutettava laivastonsa. Ateenaa kohtasi sodan jälkeen lyhytaikainen taantumus: kolmenkymmenen tyrannin kausi.
Korintin sota ja Theban hegemonia
Sparta oli peloponnesolaissodan jälkeen taas päässyt Kreikan johtoasemaan, mutta sen liittolaiset alkoivat pian huolestua sen mielivaltaisesta käytöksestä niitä kohtaan. Pian Spartan entiset liittolaiset Theba ja Korintti liittoutuivat Ateenan kanssa Spartaa vastaan. Niin sanottu Korintin sota loppui Antalkidaan rauhaan, jonka takaajaksi tuli Persian kuningas. Rauhansopimuksen ehtojen mukaan Vähän-Aasian kreikkalaiset kaupungit menetettiin uudelleen Persialle. Theba peri Spartalta hegemonian lyhyeksi ajaksi Epameinondaan ja Pelopidaan johdolla. Theban hegemonian aikana Sparta kärsi nöyryyttäviä tappioita, joiden jälkeen thebalaiset vapauttivat Messenian Spartan vallasta. Epameinondaan johdolla perustettiin myös Megalopolis Arkadian uudeksi pääkaupungiksi ja eräänlaiseksi lukoksi Spartan vallalle.
Makedonian hegemonia
Theban johtoon nousi vuoden 370 eaa. tienoilla kaksi nerokasta valtiomiestä ja sotapäällikköä, Epameinondas ja Pelopidas. Epameinondas kehitti oikealta sivustaltaan voimakkaasti vahvistetun "viiston rintaman", joka saattoi voittamattomana pidetyn raskaan spartalaisen taistelurivistön täydelliseen sekasortoon Leuktran taistelussa vuonna 371 eaa. Apuna hänellä oli Pelopidaan johtama homoseksuaalipareista koostunut 300 miehen "Pyhä pataljoona", joka oli valmis äärimmäisiinkin uhrauksiin. Vajaat kymmenen vuotta kestäneellä loistokaudellaan Teeba laajensi vaikutusvaltaansa sekä Thessaliaan että Peloponnesokselle ja perusti kummallekin alueelle demokraattisesti hallittuja liittolaisyhteisöjä.
Theba aloitti vuonna 356 eaa. niin sanotun kolmannen pyhän sodan Fokista vastaan. Vuonna 353 eaa. thebalaiset pyysivät Makedonian kuninkaan Filippos II:n auttamaan heitä sodassa. Filippos oli laajentanut Makedonian valtakuntaa ja kouluttanut armeijaansa siitä lähtien, kun hän oli päässyt Makedonian kuninkaaksi vuonna 360 eaa. Nyt hän sai sopivan tilaisuuden sekaantua Kreikan kaupunkivaltioiden riitoihin. Filippos liitti valtakuntaansa Thessalian ja Traakian. Vuonna 338 eaa. Filippos kukisti Ateenan ja Theban Khaironeian taistelussa. Tämän jälkeen hän perusti niin sanotun Korintin liiton, johon kuuluivat kaikki Kreikan kaupunkivaltiot Spartaa lukuun ottamatta.
Makedonian hegemonia oli kuitenkin lyhytaikainen. Pelopidas kaatui vuonna 364 ja Epameinondas vuonna 362 eaa. voitettuaan Ateenan ja Spartan yhdistyneet joukot Mantineassa. Muita heidän veroisiaan johtajia ei ilmaantunut, ja Teeban valtakausi päättyi siihen.
Ateenan talouselämä
Ekonomiaa pidettiin antiikin aikana vain yhtenä politiikan alalajina, eikä se ollut antiikinkaan ajan kreikkalaisille itseisarvo. Kreikan monissa kaupunkivaltioissa ei siis ollut varsinaista fiskaalipolitiikkaa, vaan kaupungit elivät niin sanotusti kädestä suuhun. Kansalaisia kuluttajina eikä tuottajina, ja eräänlainen Sifysoksen työ oli se, että kaupunki olisi kyennyt elättämään kaikki kansalaisensa. Taloudellinen ylijäämä käytettiin näiden periaatteiden mukaisesti kaupungin kaunistamiseen tai se jaettiin kansalaisille suoraan. Tosin Ateena varautui sotaan ennen toisen persialaissodan ja peloponnesolaissodan alkamista, mutta se oli Kreikan kaupunkivaltioiden keskuudessa poikkeuksellista. Välitöntä verotusta pidettiin alentavana, joten sitä ei suosittu, mutta varakkaiden kansalaisten oletettiin ottavan vapaaehtoisesti tai pakosti kantaakseen useita eri valtion menoja (leiturgia). Esimerkiksi varakas kansalainen saattoi kustantaa yhden tai useamman sotalaivan ylläpidon (triearkhia) tai ottaa hoitaakseen draamakilpailujen kuoron kulut (khoregia). Jos kansalainen ei noudattanut taloudellisia velvollisuuksiaan ja väitti, että joku toinen olisi häntä varakkaampi, osapuolet voitiin pakottaa vaihtamaan omaisuuksia keskenään.
Perikleen aikaan asti poliittinen valta edellytti jonkinnäköistä maanomistusta, mutta 400-luvun puolivälissä myös onnistuneet liikemiehet ja jopa varakkaat käsityöläisammattien harjoittajat pystyivät saamaan poliittista pääomaa. Kaivos- ja keramiikkateollisuus ja eritoten viljakauppa muodostuivat tärkeiksi taloudellisiksi tekijöiksi. Attikan maaperä soveltui hyvin viinin ja oliivin viljelyyn, mutta ei juurikaan viljalle. Tämän vuoksi tuontivilja tuli usein halvemmaksi kuin tuottaa sitä itse. Esimerkiksi Perikles itsekin myi omien maatilojensa tuotannon ja osti omaan käyttöönsä halvempaa tuontiviljaa. Kaikkiaan viljan tuonti meriteitse kattoi noin kaksi kolmasosaa vuotuisesta viljantarpeesta.