Henrik VIII (engl. Henry VIII); (28. kesäkuuta 1491 Placentia palatsi, Greenwich, lähellä Lontoota – 28. tammikuuta 1547 Whitehallin palatsi, Lontoo, Englannin kuningaskunta) oli Englannin kuningas ja Irlannin hallitsija, myöhemmin kuningas vuosina 1509–1547. Hän oli Tudor-suvun toinen monarkki ja seurasi valtaistuimelle isäänsä Henrik VII:tä.
Henrik VIII on kuuluisa kuudesta avioliitostaan sekä siitä, että hänellä oli ehkä enemmän valtaa kuin yhdelläkään muulla englantilaisella monarkilla. Hänen tavoitteensa saada avioero ensimmäisestä puolisostaan johti Englannin ja katolisen kirkon välirikkoon vuonna 1533, itsenäisen Englannin kirkon perustamiseen ja luostareiden lakkauttamiseen ja oli siten ensimmäinen vaihe Englannin reformaatiossa. Hänen valtakaudellaan Wales liitettiin pysyväksi osaksi Englannin kuningaskuntaa.
Henrik VIII:n valtakaudella Englanti kävi lukuisia tarpeettoman kalliita ja suurilta osin Englannin kannalta tappiollisia sotia Manner-Euroopassa. Sodat vahingoittivat Englannin taloutta, mutta toisaalta juuri näiden sotien vuoksi Henrik sijoitti runsaasti Englannin laivastoon; hänen valtakaudellaan se laajeni seitsemästä sotalaivasta noin viiteenkymmeneen, minkä vuoksi Henrikiä on pidetty myös Englannin laivaston ”isänä”.
Nuoruudessaan hän menestyi urheilussa, erityisesti keskiaikaisessa jeu de paumessa eli tenniksen esimuodossa. Hän oli myös taitava muusikko ja kirjailija, joka kirjoitti niin proosaa kuin runouttakin. Lisäksi hän osallistui lukuisien merkittävien rakennusten, muun muassa Westminster Abbeyn, rakennuttamiseen ja laajentamiseen.
Suku Henry Tudorin vanhemmat olivat Henrik VII ja Elisabet York, hän oli kolmanneksi vanhin lapsi ja toiseksi vanhin poika.
Äidin puolelta hänen isovanhempansa olivat kuningas Edvard IV ja kuningatar Elisabet Woodville. Edvard IV polveutui Edvard III:n toiseksi vanhimmasta pojasta Lionelista ja neljänneksi vanhimmasta pojasta Edmundista.
Isän puolelta Henryn isoisä oli Edmund Tudor, joka oli Henrik VI:n velipuoli, koska hänen isänsä, kamariherra Owen Tudor oli nainut Henrik V:n lesken Catherine de Valois’n. Henrikin isoäiti oli Lancaster-sukuinen lady Margaret Beaufort, joka polveutui Edvard III:n pojan John of Gentin aviottomasta, myöhemmin laillistetusta pojasta Somersetin herttua John Beaufortista.
Henrik VIII:n seitsemästä sisaruksesta vain kolme ei kuollut jo lapsena: Arthur, Margaret ja Mary. Hänen isänsä Henrik VII nousi valtaistuimelle kaappamalla kruunun viimeiseltä Plantagenet-suvun kuningas Rikhard III:lta, joka lyötiin joukkoineen ja surmattiin Bosworthin taistelussa vuonna 1485. Henrik VII vahvisti oikeuttaan kruunuun naimalla prinsessa Elisabet Yorkin, York-sukuisen kuningas Edvard IV:n ja Elisabet Woodvillen vanhimman tyttären.
Nuori Yorkin herttua ja Walesin prinssi Vuonna 1493 nuoresta Henry Tudorista tuli Doverin linnan linnanpäällikkö ja Cinque Portsin kaupunkien lord Warden. Vuonna 1494 hänelle myönnettiin Yorkin herttuan arvo. Vielä ollessaan lapsi Henrystä tehtiin myös Englannin Earl Marshal ja Irlannin käskynhaltija (Lord Lieutenant of Ireland).
Vuonna 1501 Henry Tudor osallistui vanhemman veljensä, 16-vuotiaan Walesin prinssi Arthurin ja 15-vuotiaan espanjalaisen infanta Katariina Aragonialaisen häihin. Nuoripari muutti Walesiin, kuten kruununperillisellä ja tämän puolisolla oli tapana, mutta Arthur sai hikitaudin ja kuoli puoli vuotta myöhemmin huhtikuussa 1502. Näin vain 11-vuotiaana Henrystä tuli kruununperillinen, ja pian tämän jälkeen hänestä tehtiin Walesin prinssi.
Isä Henrik VII halusi säilyttää liiton sekä suuret myötäjäiset Espanjan kanssa ja päätti, että nuorempi prinssi Henry nai Arthurin lesken Katariinan. Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista ilman paavin lupaa. Katariinan äidin, Kastilian kuningatar Isabella Katolilaisen painostuksesta paavi Julius II myönsikin paavillisella bullalla avio-oikeuden. Näin vain 14 kuukautta Arthurin kuoleman jälkeen Katariina ja Henry kihlautuivat. Vuoteen 1505 mennessä Henrik VII kuitenkin menetti mielenkiintonsa Espanjaa kohtaan, ja 15-vuotias Walesin prinssi pakotettiin julistamaan, että kihlaus on järjestetty ilman hänen suostumustaan.
Henry Tudor vietti lapsuutensa rauhallisesti odottaen kruununperimystä, mikä osaltaan antoi varmuuden majesteettisuudesta ja vanhurskaudesta hänen omapäiselle ja iloiselle luonteelleen. Hän oli innokas lukemaan kirjoja sekä loisti aristokratian seurapiirien fyysisissä harjoituksissa, ja kun hän vuonna 1509 nousi valtaistuimelle, häneltä odotettiin suuria. Yli 180 cm pitkä, voimakasrakenteinen ja väsymätön urheilija, metsästäjä ja tanssija, hän lupasi Englannille jotain uutta Henrik VII:n hallituskauden pitkän pysähtyneisyyden jälkeen.
Nuoruudessaan hän oli urheilullinen ja erittäin älykäs. Eräs aikalainen kuvaili häntä näin: "hän puhuu hyvää ranskaa, latinaa ja espanjaa; on hyvin uskonnollinen; osallistui kolmeen messuun päivittäin metsästysretkillään ... Hän on erittäin ihastunut metsästykseen, eikä koskaan lähde tuohon huviin väsyttämättä kahdeksaa tai kymmentä ratsua ... Hän pitää myös tenniksestä." Henryn akateemisiin kiinnostuksen kohteisiin kuului sekä kirjojen kirjoittaminen että musiikin säveltäminen ja hän oli avokätinen taiteen suojelija. Hän oli taitava soittamaan useita instrumentteja ja säveltämään.
Kuningas thumb|Henrik VIII 17-vuotiaana kruunajaisten jälkeen vuonna 1509. Henrik VIII nousi valtaistuimelle 17-vuotiaana isänsä kuoltua 22. huhtikuuta 1509. Isältään Henrik VIII peri vakaan valtakunnan, jossa monarkin talous oli reilusti ylijäämäinen – hänen noustessaan valtaan parlamenttia ei ollut kutsuttu koolle tarvikkeiden hankkimiseksi viiteen vuoteen.
Hallinnon järjestäminen Kahden vuoden ajan Henrikin valtaantulosta Winchesterin piispa ja Lord Privy Seal Richard Fox ja William Warham kontrolloivat valtion asioita. Vuodesta 1511 eteenpäin valtaa piti käsissään kuitenkin kirkonmies Thomas Wolsey. Vuonna 1515 Thomas Wolseystä tuli lordikansleri, ja hän käytännössä hallitsi Englannin kuningaskuntaa. Tämä oli mahdollista, koska Henrikiä pitkästytti kuningaskunnan asioiden hoitaminen ja hän oli tyytyväinen Wolseyn aikaansaannoksiin.
Thomas Wolseysta tuli yksi Britannian historian vaikutusvaltaisimmista ministereistä, tätä symboloi hänen rakennuttamansa Hampton Courtin palatsi – suuremmassa mittakaavassa kuin mikään, mitä kuninkaalla oli. Wolsey käytti valtaansa voimakkaasti omassa valtiovarainministerössään ja käytti yhä enemmän neuvoston tuomiovaltaa erikoistapauksia käsittelevässä Tähtikamarin oikeudessa (Court of Star Chamber).
Ulkopolitiikka Henrikin ulkopolitiikan kiinnostus keskittyi Länsi-Eurooppaan, jossa liittoutumat olivat muuttumassa Espanjan ja Ranskan kuninkaiden sekä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarin ympärille. Henrik oli avioliiton kautta sukua kaikille kolmelle – hänen puolisonsa Katariina oli Aragonian kuningas Ferdinandin tytär, hänen sisarensa Mary Tudor avoitui Ranskan Ludvig IX:n kanssa vuonna 1514 ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Kaarle V oli Katariinan veljenpoika.
pienoiskuva|Camp du Drap d'Or. Henrik VIII lähestyy hevosen selässä vasemmalla alhaalla. Öljymaalaus n. 1545
Esimerkki näistä muutoksista olivat Henrikin epäonnistuneet anglo-espanjalaiset sotaretket Ranskaa vastaan, jotka päättyivät rauhaan Ranskan kanssa vuonna 1520, jolloin hän 7.–24. kesäkuuta 1520 käytti valtavia summia näytöksiin ja turnajaisiin Camp du Drap d’Or -kentällä Balinghemissa, Ardres'n ja Guînes'n välissä senaikaisen Englannin Calais'n alueella, nykyisessä Pas-de-Calaisissa. Tämä oli Frans I:n ja Henrikin välinen huippukokous, jossa osoitettiin molempien loistoa ja mahtavuutta.
Henrik oli päättäväinen lähtemään sotilaalliseen seikkailuun. Eurooppaa kiehuttivat Ranskan ja Espanjan kuningaskuntien välinen kilpailu, jotka koskivat pääasiassa vaatimuksia Italian alueisiin. Vanhempien neuvonantajiensa neuvoista huolimatta Henrik liittyi vuonna 1512 appensa, Aragonian kuningas Ferdinand II Katolilaisen puolelle Ranskaa vastaan ja näennäisesti tukemaan uhattuna olevaa paavi Leo X:ttä, jota hurskas kuningas pitkään kunnioitti lähes orjallisesti.
Henrikillä itsellään ei ollut sotilaallisia kykyjä, mutta Norfolkin herttua Thomas Howard saavutti todellisen voiton Floddenissa vuonna 1513 skotlantilaisia vastaan. Taistelujen ilmeisestä turhuudesta huolimatta vaikutelma menestyksestä oli yleinen. Lisäksi Thomas Wolseyssa, joka järjesti ensimmäisen sotaretken Ranskaan, Henrik löysi ensimmäisen merkittävän ministerinsä. Vuoteen 1515 mennessä Wolsey oli Yorkin arkkipiispa, Englannin lordikansleri ja kirkon kardinaali. Mikä tärkeintä, hän oli kuninkaan hyvä ystävä, jolle aktiivinen asioiden hoitaminen jätettiin mielellään. Henrik ei koskaan kokonaan luopunut kuninkuuden myönteisistä tehtävistä ja puuttui usein liikeasioihin; vaikka maailma saattoi luulla, että kardinaali Wolsey hallitsi Englantia, kuningas itse tiesi aina omaavansa täydellisen vallan, kun hän halusi sitä käyttää, ja Wolsey vain harvoin luuli maailman mielipidettä oikeaksi.
Vuodet 1515–1527 olivat kuitenkin Thomas Wolseyn valta-asteen nousun leimasimia, ja hänen aloitteensa loivat pohjan. Kardinaalilla oli ajoittain kunnianhimoa paavilliseen kruunuun, ja Henrik tuki tätä tavoitetta; Wolsey paavina Roomassa olisi ollut vahva valtti englantilaisten käsissä. Itse asiassa tähän ei ollut mitään mahdollisuutta, sen enempää kuin Henrikin valintaan Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi, josta keskusteltiin lyhyesti vuonna 1519 keisari Maksimilian I:n kuoltua, ja jonka seuraajaksi tuli hänen pojanpoikansa Kaarle V. Tämä tapahtuma muutti Euroopan tilannetta. Kaarlessa Espanjan, Burgundin, Alankomaiden ja Itävallan kruunut yhdistyivät ylivoimaiseksi valtakompleksiksi, joka alensi kaikki muut Euroopan dynastiat Ranskaa lukuun ottamatta alempiarvoiseen asemaan.pienoiskuva|Henrik VII, paavi Leo X ja keisari Kaarle V n. 1520Vuodesta 1521 Henrikistä tuli Kaarle V:n keisarillisen vallan etuvartio, joka Pavian taistelussa vuonna 1525 hetkellisesti tuhosi kilpailevan Ranskan vallan. Thomas Wolseyn yritys purkaa liittoutumia tällä epäsuotuisalla hetkellä johti kostotoimiin elintärkeää Englannin villakangaskauppaa vastaan Alankomaiden kanssa ja menetti edut, joita liitto Pavian taistelun voittajan kanssa olisi voinut tarjota. Se herätti vakavan reaktion Englannissa, ja Henrik päätteli, että Wolseyn hyödyllisyys saattaisi olla loppumassa.
Vuonna 1521 paavi Leo X antoi Henrikille arvonimen ”uskon puolustaja” tämän bestseller-kirjasta Assertio septem sacramentorum adversus Martinum Lutherum, josta otettiin noin 20 painosta Englannissa ja Euroopassa, jossa hän hyökkäsi Martti Lutheria vastaan ja tuki roomalaiskatolista kirkkoa. Sisäpolitiikka Samalla kun Englannin suuruutta Euroopassa pidettiin huijauksena, hallitus menetti suosiotaan myös kotimaassa. Alkuaikojen mielikuvitukselliset odotukset eivät tietenkään voineet kestää; jonkinlainen todellisuudentaju oli väistämätön. Toimittajat ja kirjailijat olivat kuitenkin edelleen täynnä toivoa kuninkaaseen, joka vuodesta 1517 lähtien käytti uuden neuvosmiehen, sir Thomas Moren palveluksia, joka oli yksi aikansa merkittävimmistä ajattelijoista. More kuitenkin huomasi pian, että Henrikin oli helppo pitää oppineiden keskustelujen arvostaminen erillään politiikan harjoittamisesta. Mikään ei voinut hetkeäkään heikentää kardinaali Thomas Wolseyn valtaa, ja tästä oli vakavaa haittaa kuninkaalle, joka tuki tätä. Kuningaskunnassa näkyi yhä enemmän tyytymättömyyden merkkejä, ja Wolseyn pyrkimykset korjata epäkohtia vain ärsyttivät vaikutusvaltaisia miehiä tyydyttämättä köyhiä. Tunteet kiehuivat kuumimmiltaan vuosina 1523–1524. Vaikka Wolsey ei pitänyt parlamentista, hänen oli suostuttava sellaisen koolle kutsumiseen vuonna 1523, mutta sen äänestämät verot olivat selvästi alle tarvitun. pienoiskuva|Kuningas Henrik VIII, Joos van Cleve 1530-1535