Kiekkokalat (Symphysodon) on eteläamerikkalaisten kirjoahventen suku. Suvussa on kolme lajia ja kolme alalajia. Kiekkokaloja tavataan Amazonin vesistössä. Suvun tunnusmerkkejä ovat kalojen kiekkomainen muoto ja kyljen yhdeksän tummaa poikkijuovaa, jotka löytyvät suvun jokaiselta lajilta. Kiekkokalat elävät parvissa ja käyttävät ravinnokseen hyönteisten toukkia ja pieniä äyriäisiä.
Kiekkokaloja on pidetty akvaarioissa 70 vuoden ajan, ja niistä on kehitetty lukuisia värimuotoja. Nykyisin kiekkokala on yksi arvostetuimmista makeanveden akvaariokaloista. Kiekkokalat ovat rauhallisempia ja sopivat paremmin muiden kalojen seuraan kuin muut saman kokoiset kirjoahvenet. Toisaalta ne ovat herkkiä huonolle veden laadulle.
Ulkonäkö ja koko
Lajit ja alalajit
pienoiskuva|left|Kiekkokala Symphysodon discus. pienoiskuva|left|Sinikiekkokalan alalaji Symphysodon aequifasciata axelrodi. pienoiskuva|left|Sinikiekkokalan alalaji Symphysodon aequifasciata haraldi. pienoiskuva|left|Värimuoto "Leopard Snakeskin".
Kaikki kiekkokalat ovat nimensä mukaisesti kiekkomaisia. Kiekon halkaisija on noin 20 cm. Selkä- ja vatsapuolen evät ovat kasvaneet yhtenäisiksi reunuksiksi, rintaevät ovat pitkät ja ohuet. Silmä on suurehko ja oranssin tai punaisen sävyinen. Aikuisen koiraan ja naaraan voi erottaa kutuaikana munanasetinputken muodosta, mutta se on vaikeaa. Koiraan putki on pitempi ja kapeampi.Degen s. 31
Kaikkien lajien kyljessä on yhdeksän tummaa pystyjuovaa. Siniset ja punaiset vaaka- ja vinokuviot peittävät toisinaan nämä tummat juovat lähes täysin, mutta ne tulevat esille varsinkin kalan ollessa stressaantunut. Symphysodon discus -lajilla keskimmäinen viiva on tummempi ja paksumpi kuin muut.Wattley, s. 23 Juovat auttavat kalaa piiloutumaan sen tyypillisessä elinympäristössä, veteen kaatuneen puun oksien joukossa.
Sinikiekkokalasta (S. aequifasciata) on kolme alalajia, joista S. aequifasciata axelrodi on tyypillisesti ruskean sävyinen. Sitä näkee joskus kutsuttavan ruskokiekkokalaksi, ja sitä koristavat siniset juovat evissä. S. aequifasciata haraldi on kokonaan neonsinisten juovien kirjoma. S. aequifasciata aequifasciata on alalajeista vihertävin, ja sitä kutsutaankin viherkiekkokalaksi.
Viimeiseksi löydetyllä Symphysodon tarzoo -lajilla on punaisia pilkkuja peräevässä ja vartalossaan.
Jalostetut muunnokset
Vuosikymmenten mittaan akvaariokauppoihin on tuotu yhä erikoisemman värisiä kiekkokaloja. Uusia muunnoksia syntyy joko luonnonmuotoja valitsemalla ja risteyttämällä tai erikoisia mutaatioita etsimällä ja edelleen risteyttämällä. Toisinaan on kaupattu myös yksilöitä, joiden hehkuvat värit ovat peräisin erikoisruokinnasta (karoteeni syventää punaisen sävyjä) tai hormonihoidoista.Degen, s. 68–69
Viljellyistä värimuunnoksista tunnetuimpia ovat Blue Turquoise eli ”Siniturkoosi”, joka on kehitetty Yhdysvalloissa risteyttämällä sinikiekkokalan haraldi- ja aequifasciata-alalajeja. Sen pohjaväri on siniturkoosi, ja kalan kylkiä ja kiduskansia koristavat mutkittelevat punasävyiset juovat. Värimuodosta on useita erilaisia alatyyppejä, esimerkiksi korkeavartaloinen ja leveäeväinen muoto. Red Turquoise eli ”Punaturkoosi”, joka on risteytetty Saksassa. Siinä on punaisella pohjalla turkoosinsinisiä vaakajuovia. Pigeon Blood eli ”Kyyhkynveri”, joka sai alkunsa Thaimaassa 1991 löytyneestä mutaatiosta. Sillä on oranssinsävyinen pohjaväri, musta pyrstö ja mustia pilkkuja. Blue Diamond eli ”Sinitimantti” on vuoden 1990 vaiheilla Malesiassa ja Hongkongissa mutaationa syntynyt rotu, jolla on tasaisen sininen väri ja punaiset silmät. Poikasena se on lähes läpikuultava. Tasavärisimmissäkin siniturkooseissa kiekkokaloissa on vaakaraitoja evissä ja kiduskansissa, mutta sinitimantilta nämä kuviot puuttuvat. Sillä ei myöskään ole havaittavia tummia pystyjuovia, jotka muilla värimuodoilla tulevat selvästi esiin kalan stressaantuessa. Leopard Skin eli ”Leopardinnahka” on syntynyt Hongkongissa järjestelmällisen risteytystyön tuloksena ja tuli markkinoille 1993. Sillä ei ole raitoja vaan pilkkuja. Eri alatyypeillä on isompia tai pienempiä pilkkuja, jotka saattavat muodostaa renkaita. Snake Skin eli ”Käärmeennahka” on mutaatio, jolla on 14 pystyjuovaa normaalin yhdeksän sijasta. Myös kiemurtelevat vaaka- ja vinojuovat ovat selvästi kapeampia kuin luonnonmuodoilla. Siitä on perusväreiltään erilaisia versioita, kuten punainen ja sininen käärmeennahka. Leopard Snakeskin eli ”Leopardin-käärmeennahka” on leopardin ja käärmeennahan sekoitus: pilkullinen laji jolla on 14 pystyjuovaa. Snow White eli ”Lumivalkoinen” ei ole albiino, vaan mutaation kautta syntynyt ruskean kiekon värimuunnos. Golden eli ”Kullanvärinen” on myös ruskokiekkokalasta jalostettu muunnos. San Merah on Singaporessa jalostettu muunnos, jossa ei ole vaakasuoria sinisiä viiruja lainkaan eikä juurikaan tummia pystyjuovia. Albino on tullut markkinoille vuonna 2000.
Levinneisyys ja elinympäristö
Kaikki kiekkokalalajit ovat kotoisin Amazonin vesistön eri osista. Kiekkokalaa (S. discus) tavataan lähinnä Rio Negron keskijuoksulla, sinikiekkokalaa sekä ylä- että alajuoksulla. Alalajeista S. a. axelrodi elää Belémin lähistöllä ja Rio Urubussa. S. a. aequifasciatus -alalajia on tavattu Tefe- ja Coarijärvestä, Nanayn ja Japurán alueilta Perun ja Brasilian Amazoniasta. S. a. haraldi -alalajia tavataan Manausin lähistöltä, Purus-joelta ja Brasilian Manacapurun sekä Perun Letician seudulta. Saattaa kuitenkin olla, että ainakin osa S. aequifasciatus -lajin yläjuoksun esiintymistä onkin lajia S. tarzoo. Nanay-joen erityisen värikäs kanta on ainakin osaksi peräisin kasvattamosta karanneiden yksilöiden jälkeläisistä.
Kiekkokalat elävät joen hitaasti virtaavissa osissa, missä on tyypillisesti puiden oksia ja juuria veden seassa. Sadekauden ja kuivan kauden vaihtelu vaikuttaa joen virtaamaan. Kalat pysyttelevät päiväsaikaan yleensä varjoisilla alueilla. Joulukuussa alkavan sadekauden aikana alueella sataa yli 2 000 mm vettä, ja keväällä joet tulvivat. Silloin muulloin eristyksissä elävät kiekkokalapopulaatiot saattavat sekoittua keskenään. Kuivan kauden aikana keväästä lokakuuhun joen pinta laskee, ja kiekkoja saattaa jäädä eristyksiin pieniin lammikoihin. Luonnossa kiekkoja tavataan sekä Amazonin ”mustasta”, ”valkeasta” että kirkkaasta vedestä. Valkeaa vettä on Andeilta lähtevissä sivujoissa, kun taas Brasilian ylängöltä Amazonin pääuoman eteläpuolelta alkunsa saavissa sivujoissa vesi on kirkasta. Näissä kahdessa vesityypissä elää lähinnä lajeja S. tarzoo ja S.aequifasciatus. Mustavetiset sivujoet lähtevät Guyanan ylängöltä ja Andien itäosasta, ja niissä elää lajia S. discus. Mustan veden väri tulee orgaanisista yhdisteistä, ja sitä jäljitelläkseen jotkut harrastajat käyttävät turvepohjaisia seoksia muuttamaan akvaariovettä samankaltaisemmaksi.
Kalastus ja uhanalaisuus
Paikalliset heimot pyydystävät perinteisesti isoja kiekkokaloja syötäväksi – hidasliikkeinen kala on helppo saalis.Wattley s. 44 Kuitenkin vasta pyydystys akvaariokauppaan on herättänyt kysymykset lajin liikakalastuksesta. Kalan uhanalaisuuteen vaikuttavat myös Amazonin alueen yleiset ympäristöuhat, kuten kultakaivoksista veteen pääsevä elohopea, metsäpalot, metsänhakkuut ja kuivuuskaudet. Myös ilmaston lämpeneminen voi aiheuttaa Amazonilla suuria tuhoja. Kansainvälinen eläinsuojelujärjestö IUCN ei ole vielä arvioinut kiekkokaloja punaisella listallaan.
Käyttäytyminen ja lisääntyminen
Kiekkokalat elävät parvina. Parveen muodostuu selkeä nokkimisjärjestys: yleensä johtajana on kaloista suurin, joka syö ja parittelee ensimmäisenä. Luonnossa kiekkokalat liikkuvat korkean veden aikana yksikseen tulvametsissä eli várzeoissa, mutta vedenpinnan laskiessa ne kokoontuvat parviksi kaatuneiden puiden latvuksiin.
pienoiskuva|left|Kiekkokala hoitaa mätimunia. Samankokoisten kiekkokalojen parvessa voi huomata muodostuneen parin, kun kaksi kalaa alkaa liikkua ja ruokailla keskenään erossa muista parven jäsenistä. Kiekkokalat kutevat pystylle pinnalle kuten kiven kylkeen tai kasvin lehdelle, akvaariossa myös sivulasille, jollekin putkelle tai tarkoitusta varten tarjotulle keramiikkakartiolle. Kutuun valmistautuessaan tulevat vanhemmat puhdistamaan pesäksi valitsemaansa pintaa, ja tekevät sitten sen yli harjoitusuinteja. Varsinaisessa kututapahtumassa naaras asettelee alustalle jonon mätimunia, ja perässä uiva koiras hedelmöittää ne saman tien. Naaras jatkaa seuraavalla munarivillä. Koko tapahtuma voi kestää yli tunnin. Sen jälkeen vanhemmat vartioivat mätimuniaan vuorotellen, ja leyhyttelevät raikasta vettä munien lähelle.
Mätimunista kuoriutuu pieniä toukkia noin 60 tunnin kuluttua kututapahtumasta, nopeamminkin, jos vesi on lämmintä. Kuoriutumisen jälkeen menee vielä 50–60 tuntia, ennen kuin toukat lähtevät uimaan kutualustalta. Kuoriuduttuaan poikaset siirtyvät vanhempiensa luo ja syövät näiden kyljiltä erittyviä soluja, sekretosyyttejä, joita muodostuu, kun vanhempien prolaktiinihormonin tuotanto lisääntyy. Tämä lima on niiden ainoaa ravintoa muutaman päivän ajan, mutta pian ne alkavat syödä lisäksi planktonin kokoisia eliöitä. Neljän viikon ikäisinä poikaset ovat noin 15 mm pitkiä ja pärjäävät ilman vanhempiaan.Degen, s. 43–49 Poikaset ovat nuorina pitkulaisia, ”tavallisen kalan muotoisia”, mutta pyöristyvät nopeasti. Kolmen kuukauden ikäisinä ne ovat saavuttaneet tyypillisen kiekkokalan muodon.
Toisinaan kaksi naarasta muodostaa parin, kutee samaan pesään ja hoitaa munia, joista ei kuitenkaan kuoriudu poikasia.
Ravinto
Kiekkokalat syövät luonnossa hyönteisten toukkia ja pieniä äyriäisiä. Kalojen ravinto vaihtelee vuodenaikojen mukaan: kuivalla kaudella ne kaivelevat pohjaliejusta siellä eläviä selkärangattomia, kun taas sadekaudella veteen huuhtoutuu myös puissa eläviä hyönteisiä ja niiden toukkia sekä kukkia ja muita kasvikunnan aineita.
Akvaariossa kiekkokaloille annetaan proteiinipitoista ravintoa.Wattley, s. 42 Ruoan on oltava tarpeeksi pieninä palasina, sillä kalat eivät pureskele eivätkä haukkaa vaan nielaisevat ravintonsa kokonaisina. Kelluva ruoka voi olla myös ongelma, sillä useimmat kiekkokalat haluavat syödä ruokaa pohjalta.Degen, s. 23 Jotkut kasvattajat syöttävät kiekkokaloille naudansydäntä, toisten mielestä tämä johtaa helposti maksavaurioihin.Degen, s. 21 Naudansydän oli aiemmin suosittua, koska siitä saa edullisesti proteiinia – nykyisin on useita kuiva- ja pakasteruokia, jotka käyvät osaksi kiekkokalojen ruokavaliota. Artemia-suvun kidusjalkaiset ovat suosittua eläinperäistä ravintoa. Kalat huolivat monia muitakin pikkueläimiä, mutta varovaiset harrastajat pelkäävät makeavetisistä lammikoista pyydystettyjen saaliseläinten tuovan mukanaan mahdollisesti bakteereja, loiseläimiä tai raskasmetalleja, jotka saattaisivat vahingoittaa kaloja. Nuoria kiekkokaloja ruokitaan useita kertoja päivässä, ja aikuisiakin yleensä kaksi kertaa päivässä. Aikuiset pitävät joskus usean päivän paastojaksoja ilman havaittavaa syytä. Jatkuvasti aliravitsemuksesta kärsivä kala kasvaa huonosti, ja sellaisen voi tunnistaa kalan kokoon nähden suhteettoman suurista silmistä.
Kiekkokalat akvaariossa pienoiskuva|Kiekkokaloja seura-akvaariossa. pienoiskuva|Kiekkokaloja seura-akvaariossa.
Kiekkokaloja on pidetty akvaarioissa Saksassa ja Yhdysvalloissa jo 1930-luvulta asti.Wattley, s. 10 Kiekkokaloilla on erittäin hankalien kalojen maine, joka osittain periytyy ajoilta, jolloin kaupan olevat kiekkokalat olivat luonnosta pyydystettyjä, hyviä valmisruokia ei ollut saatavana ja veden laatu kotiakvaarioissa oli huonompi kuin nykyisin.
Kiekkokaloja pidetään akvaariossa pehmeässä, melko happamassa vedessä, jonka pH on perinteisesti noin 5–6,5. Viljellyille yksilöille kelpaa usein vähemmän hapan vesi, jonka pH voi olla jopa 8. Siellä, missä hanavesi on kovaa, sitä pehmennetään käänteisosmoosin avulla kiekoille sopivaksi. Turvetta ja turveuutetta käytetään pH:n alentamiseen, torjumaan mätimunissa eläviä sieniä ja lisäämään veden puskurikykyä.