thumb|Utajärven kirkossa on kaksi tukipilariparia. thumb|upright|Saarnastuolin takana tukipilari ja sen yläpäähän liittyviä rakenteita. Utajärven kirkko. thumb|upright|Jukkasjärven kirkon tukipilari. Tukipilarikirkko oli yleinen puukirkkotyyppi Pohjanmaalla 1600-luvulla. Yksittäisiä tukipilarikirkkoja on rakennettu myös muualle Suomeen sekä Pohjois-Ruotsiin.
Rakenne ja esiintyminen Rakenteellisesti tukipilarikirkko on pitkäkirkkotyyppi, jossa seinähirsien jatkoskohdat on sijoitettu onttojen tukipilarien sisään. Pilarit näkyvät ulkonemina kirkkojen ulkoseinien sekä ulko- että sisäpuolella. Tukipilarit ovat nelisivuisia hirsistä tehtyjä seinän korkuisia koteloita, joissa kaikissa neljässä hirsinurkassa on lamasalvos. Seinien hirret on liitetty koteloiden sivuseiniin salvoksella. Tukipilareiden tarkoitus on tehdä pitkä hirsinen ulkoseinä tukevammaksi – pitkät hirsiseinät tuppaavat pullistumaan yläreunastaan ulospäin. Rakennetta on vielä tukevoitettu kirkon sisällä kirkkosalin poikkisuuntaisilla sidehirsillä. Yleensä pilareita on ollut yksi tai kaksi molemmilla pitkittäisseinillä, suurimmassa säilyneessä tukipilarikirkossa Tornion kirkossa kolme. Kirkkojen länsipäädyssä, kirkkoon kiinni salvottuna, on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta suippohuppuinen torni. Tavallisesti torniin ei ole sijoitettu kirkonkelloja, vaan kellotapuli on rakennettu erilliseksi. Tukipilarikirkko vaikuttaisi olevan lähes pelkästään suomalainen ja erityisesti pohjoissuomalainen rakennetyyppi.
Kirkot Rakennetut kirkot Tukipilarikirkkoja on rakennettu kaikkiaan satakunta, joista kaksitoista on säilynyt. Vanhin säilyneistä on vuonna 1627 valmistunut Vöyrin kirkko, joka on kuitenkin laajennettu ristikirkoksi vuonna 1777. Muhoksen kirkko, joka on valmistunut viimeistään vuonna 1634, on säilynyt lähes alkuperäisessä muodossaan.
Hävinneet kirkot
Suuri osa tukipilarikirkoista on hävinnyt. Ne ovat palaneet tulipaloissa tai purettu uuden tieltä. Hävinneistä kirkoista mainittakoon muun muassa Oulun vanha puinen tuomiokirkko, Iin Pyhän Laurentiuksen kirkko sekä Hailuodon ja Saloisten kirkot.
Tutkimus Tukipilarikirkkoja koskeva tutkimus on lähinnä taidehistorian näkökulmasta tehtyä. Vanhin ja laajin tutkimus on Lars Petterssonin kirjoittama ja Suomen muinaismuistoyhdistyksen 1987 kustantama Templum Saloense: pohjalaisen tukipilarikirkon arvoitus. Rakennustekniseltä kannalta tukipilarikirkkoja on tutkinut japanilainen arkkitehti Akira Takeuchi väitöskirjassaan, joka on tarkastettu Tokiossa 2008 ja joka on ilmestynyt myös kirjana, toistaiseksi vain japaniksi. Hänen mukaansa suomalainen tukipilaritekniikka on ainutlaatuista. Vähäistä suomalaista rakenteellista tutkimusta edustaa Antti Haikalan 2010 Aalto-yliopiston Rakennustekniikan laitoksella esittelemä diplomityö Suomalaisten tukipilarikirkkojen rakenteellinen toiminta ja korjaustavat. Siitä ilmenee muun muassa, että tukipilaria ei ole konstruoitu vain lyhyiden seinähirsien jatkamista varten, vaan se on osa isompaa rakennetta, johon kuuluvat myös kirkkolaivan poikkihirret sekä sivuseinien suuntaiset jalasorret.
Säilyneitä tukipilarikirkkoja Vöyrin kirkko – 1627 (laajennettu ristikirkoksi 1777) Muhoksen kirkko – 1634 Tornion kirkko – 1686 Tervolan vanha kirkko – 1687 Sodankylän vanha kirkko – 1689 Kempeleen vanha kirkko – 1691 Kristiinankaupungin Ulrika Eleonoran kirkko – 1700 Jukkasjärven kirkko (Ruotsin Norrbottenissa) – 1726 Alastaron kirkko – 1751 (siirretty 1841 Loimaalta) Utajärven kirkko –1762 Temmeksen kirkko – 1767 Ullavan kirkko – 1783
Lähteet
Aiheesta muualla
Vaasa- ja suurvalta-ajan taidehistoriaa . Vantaan aikuislukio. Jukka Koivula: Ulrika Eleonoran kirkko, Kristiinankaupunki . Puu 1/2008, s. 16–18. (PDF)
* Luokka:Kirkkoarkkitehtuuri