Kultaloistokaija (Polytelis anthopeplus) on australialainen kaija.
Koko ja ulkonäkö Linnun pituus on noin 40 cm ja paino 150–206 g. Koiraan höyhenpuku on pääosin keltainen, päälaelta ja takaraivosta oliivinsävyinen, siiven pienillä peitinhöyhenillä on leveä punainen vyö, uloimmat siiven peitinhöyhenet sinimustat, käsisulkien ulkohöyty tummansininen ja siiven alapeitinhöyhenet keltaiset. Naaraan ja nuoren linnun väritys on enemmän vihertävän sävyinen ja reunimmaiset pyrstösulat ovat kärjen alapuolelta vaalean ruusunpunaiset. Nokka on korallinpunainen, koivet harmaat ja iiris oranssinruskea.
Esiintyminen Kultaloistokaijoja on kaksi alalajia, joista nimialalaji anthopeplus elää Kaakkois-Australian sisämaassa, ja alalaji westralis mantereen lounaiskolkassa. Lajin kokonaispopulaatio on noin 21 500 yksilöä, joista 1 500 kuuluu westralikseen. Nimialalaji taantui voimakkaasti vuosien 1970–1990 välillä, mutta kanta on nyt osoittanut elpymisen merkkejä. Taantuminen johtui ihmisen aiheuttamasta elinympäristöjen tuhoutumisesta.
Kultaloistokaija ei ole yhtä suosittu häkkilintuna kuin loistokaija.
Elinympäristö Tulva-alueiden eukalyptusmetsiköt ja läheiset pensaikkoalueet, esiintymisalueen lounaisosissa laji elää kaikenlaisissa metsähabitaateissa.
Lisääntyminen Pesintää tapahtuu elo-tammikuussa. Pesä on tavallisesti vesistön lähellä kasvavan eukalyptuksen syvässä kolossa. Naaras munii neljästä kuuteen munaa, tavallisesti neljä, joita se hautoo noin kolme viikkoa. Koiras tuo hautovalle naaraalle ruokaa pari-kolme kertaa päivässä. Poikaset jättävät pesän viiden viikon ikäisinä.
Ravinto Ravinto koostuu hedelmistä, pähkinöistä, siemenistä, marjoista, silmuista, kukista ja medestä. Erityisen suosittuja ovat eukalyptusten ja akasioiden siemenet. Kultaloistokaijat syövät myös vehnänjyviä ja ovat paikoin maanviljelijöiden riesana Lounais-Australiassa.
Lemmikkinä Kultaloistokaijaa esiintyy lemmikkinä, mutta se ei ole Suomessa kovin yleinen lemmikkilintu.
Lajin hoito ei eroa juuri lemmikkilintujen perushoidosta. Hyvinvoidakseen se tarvitsee lintuseuraa, runsaasti tilaa, lajityypillisiä tarpeita tyydyttävän ruokavalion, riittävästi virikkeitä, lintulähtöiset käsittely- ja koulutustavat sekä päivittäistä vapaanaoloa häkistä turvalliseksi tehdyssä sisätilassa. Laji ei ole tunnettu erityisen helposti matkimaan oppivana lajina.
Laji kuuluu CITES II/B -liitteeseen, jolloin sillä tulee vankeudessa olla yksilöön yhdistettävissä oleva alkuperätodistus. Ilman alkuperätodistusta tai siihen verrattavia papereita linnun myyminen, pesittäminen ja kaupallinen esilläpito esim. kotieläinpihalla on kiellettyä.
Lähteet Forshaw, Joseph M. & Cooper, William T. 1977: Parrots of the World. - T.F.H. Publications, Inc. New Jersey. World Parrot Trust
Viitteet
Luokka:Loistokaijat