FC Kiffen (alun perin Kronohagens Idrottsförbund eli KIF) on vuonna 1908 perustetun helsinkiläisen urheiluseura Kiffenin jalkapallojaosto. Sen naisjoukkue pelaa Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Kakkosessa ja miesten edustusjoukkue neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla Kakkosessa.
Kiffen luetaan yhdeksi Helsingin neljästä suuresta jalkapalloseurasta yhdessä HJK:n, HIFK:n ja HPS:n kanssa. Kiffenin miehet ovat voittaneet Suomen mestaruuden neljästi, vuosina 1913, 1915, 1916 ja 1955. Se pelasi Suomen pääsarjassa viimeksi 1978. Kiffenillä on miehissä edustusjoukkueen lisäksi kakkos- ja kolmosjoukkueet sekä lukuisia ikämiesjoukkueita.
Seura on alkujaan kotoisin Kruununhaan kaupunginosasta. Se perustettiin vuonna 1908 nimellä Kronohagens Idrottsförbund, mutta jo seuraavana vuonna nimi muutettiin muotoon Kronohagens Idrottsförening. Kutsumanimi Kiffen vaihdettiin viralliseksi nimeksi vuonna 1976. Kiffenin lempinimi on Mustat Hurmurit, joka syntyi seuran jääpallojoukkueen pelimatkalla Ruotsissa vuonna 1926 ja siirtyi myöhemmin käsittämään myös jalkapallojoukkuetta.
Kiffen pelaa kotiottelunsa Töölön pallokentällä. Aiemmin se on pelannut kotipelejään myös muun muassa Helsingin olympiastadionilla.
Historia
Ensimmäiset vuosikymmenet
thumb|right|Helsingin Kisa-Veikot – Kiffen Eläintarhan kentällä 1910-luvulla. Kiffen pelaa mustaa asua edeltäneissä punavihreäraitaisissa paidoissaan. Kahdeksan koulupoikaa perusti Kronohagens Idrottsförbund -nimisen seuran 27. syyskuuta 1908. Perustamispaikkana toimi Helsingin Kruununhaassa sijainnut, pankinjohtaja Emil Schybergsonin kotitalona toimineen Maneesikatu 2:n kellari, josta tuli samalla seuran ensimmäinen klubihuone. Viralliseksi nimeksi annettiin Kronohagens Idrottsförbund (KIF), ja aluksi seura tunnettiin lisäksi suomenkielisellä nimellä Kruununhaan Urheiluseura (KUS). Jo vuonna 1909 nimi kuitenkin vaihdettiin muotoon Kronohagens Idrottsförening.Alaja: s. 31.
Ensimmäisen Suomen mestaruutensa KIF saavutti vuonna 1913, kun se voitti finaalissa ÅIFK:n 5–3. Seuraava mestaruus tuli vuonna 1915, kun ÅIFK kaatui jälleen – nyt Töölön pallokentällä 1–0. Voittomaalin viimeisteli neljä minuuttia ennen päätösvihellystä Knut Johansson 1 650 maksaneen katsojan edessä.Alaja: s. 42. Kiffenin valtakausi jatkui vuonna 1916, jolloin se voitti kolmannen mestaruutensa. Vuosien 1913–1916 aikana Kiffen ei hävinnyt yhtäkään mestaruusottelua.Alaja: s. 49. Vuoden 1916 finaalivastustaja oli jälleen ÅIFK. Ottelun loppulukemat olivat 3–2.
Joukkueen lempinimi Mustat Hurmurit () syntyi KIF:n jääpallojoukkueen pelimatkalla Ruotsissa vuoden 1926 alussa. Idrottsbladet-lehden toimittaja Torsten Tegnerin keksimä nimi viittasi joukkueen mustaan asuun, mutta myös yleisöystävälliseen pelityyliin. Vuosien saatossa Mustat Hurmurit -nimi siirtyi myös jalkapallojoukkueen käyttöön.Alaja: s. 72.
Jalkapallon sarjajärjestelmä muutettiin cupista sarjamuotoiseksi vuonna 1930. KIF oli mukana heti ensimmäisellä sarjakaudella.Alaja: s. 101. Kahdeksan joukkueen sarjassa Kiffen sijoittui kuudenneksi. Joukkue säilyi sarjassa loppukirin ansiosta, sillä neljästä ensimmäisestä ottelusta Kiffen keräsi vain yhden pisteen, mutta kolmesta viimeisestä viisi pistettä. Olof Strömsten oli koko sarjan paras maalintekijä yhdeksällä osumallaan. Kaudella 1931 Kiffen jäi pisteen päähän pronssista. Seuraava kausi 1932 pelattiin kaksinkertaisena sarjana. Kevätkierroksen jälkeen Kiffen oli vahvasti mitalissa kiinni, mutta jäljellä olevat seitsemän ottelua eivät tuottaneet yhtäkään pistettä, ja joukkue putosi sarjasta.
Kaudella 1933 Kiffen ei yltänyt edes B-sarjaan, mutta vuosina 1934–1937 se saavutti siinä keskinkertaisia sijoituksia. Vuonna 1938 Kiffen pääsi lajitteluotteluun, jonka se kuitenkin hävisi KPT:lle, joka nousi. Kauden 1939 päätteeksi Kiffen nousi takaisin pääsarjaan, kun se voitti kaikki sarjaottelunsa maalierolla 85–8 sekä molemmat karsintaottelunsa.
Kaudella 1940–1941 Kiffen säilytti niukasti sarjapaikkansa. Seuraava kausi pelattiin sotatoimien vuoksi vasta 1943–1944. Tuolloin Kiffen sijoittui neljänneksi, pisteen päähän mestarista. Kauden 1946–1947 päätteeksi joukkue putosi Suomensarjaan, mutta nousi heti seuraavan kauden jälkeen takaisin.
Seuran yli 30 vuotta kestänyt mitaliton jakso päättyi kaudella 1949, jolloin se saavutti pronssia. Mestaruus jäi kahden pisteen päähän. Neljästä helsinkiläisjoukkueesta Kiffen oli ainoa, joka säilyi sarjassa; HIFK, HJK ja HPS putosivat.
1950- ja 60-luvut thumb|upright|Kiffen juhlii vuoden 1955 Suomen mestaruutta Helsingin olympiastadionilla. Kaudella 1952 Kiffen oli Mestaruussarjan ainoa helsinkiläisjoukkue. Se säilytti sarjapaikkansa kuitenkin vain yhden pisteen turvin.Alaja: s. 171. Toistaiseksi viimeisimmän Suomen mestaruutensa seura voitti kaudella 1955. Ennen kauden alkua joukkuetta oli nimitetty muukalaislegioonaksi, eikä sen mahdollisuuksiin uskottu. Kiffenin Yrjö Asikainen oli sarjan paras maalintekijä 12 osumallaan. Seuraavaan kauteen 1956 Kiffen lähti suosikkina, mutta joutui tyytymään pronssiin.
Pääsarjasta Kiffen putosi lopulta historiansa ensimmäisen kerran vuonna 1957, vaikka oli sijoittunut edellisellä kaudella pronssille. Vuonna 1958 Kiffen ylsi Suomen Cupin finaaliin, mutta hävisi KTP:lle 2–4.
KIF nousi takaisin pääsarjaan vuonna 1959. Joukkue palasi mitalikantaan heti seuraavalla kaudella 1960 saavuttaen pronssia. Vuonna 1961 saavutettu hopea on yhä seuran viimeisin SM-mitali. HIFK voitti mestaruuden pisteen erolla. Kaudella 1962 Kiffen oli sarjan voittajasuosikki, mutta se ajautuikin putoamiskamppailuun. Päätöskierroksen vierasvoitto mestari Valkeakosken Hakasta kuitenkin varmisti sarjapaikan.
Kiffen pysyi kansallisen kärjen tuntumassa aina vuoteen 1964 asti, jolloin se voimakkaasti muuttuneena ja syöksykierteeseen ajautuneena putosi takaisin Suomensarjaan.Kumpulainen: s. 56.Alaja: s. 213. Siinä joukkue joutui ainoana helsinkiläisjoukkueena länsilohkoon, ja edelleen muuttunut joukkue tippui heti perään Maakuntasarjaan. Vuonna 1968 Kiffen nousi takaisin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Suomensarjaan. Saman vuoden syksyllä käynnistyi yhteistyö Herttuan kanssa.
Talousvaikeudet ja hetkellinen uusi tuleminen: 1973–1979
Vuonna 1973 Kiffen selvityi uuteen I divisioonaan. 1970-luvun ensimmäisen puoliskon aikana Kiffen kuitenkin ajautui talouskriisiin.Alaja: s. 234. Jo syksyllä 1973 Kiffenin vuosikokouksessa pohdittiin jalkapallojaoston lopettamista kokonaan.Wallén & al: 80. Kun joukkue kauden 1974 päätteeksi putosi II divisioonaan, järjestettiin ”katastrofikokous”, jossa seuran jalkapallotoiminta linjattiin kokonaan uusiksi. Kiffenin hallinnon jäsenistöä uudistettiin, kun manageriksi valittiin kymmenen vuoden takainen valmentaja Gunnar Westerholm ja jalkapallojaoston puheenjohtajaksi palasi Dennis Lindell. Lisäksi joukkueeseen hankittiin paljon uusia pelaajia lähinnä muista helsinkiläisseuroista. Tavoitteeksi asetettiin nousu Mestaruussarjaan kahdessa vuodessa.Wallén & al: 81.
Kutsumanimi Kiffen vaihdettiin seuran viralliseksi nimeksi vuonna 1976. Vuosista 1975–1976 muodostui Kiffenin uuden tulemisen aika. Vahvistunut joukkue nousi ensin kaudeksi 1976 I divisioonaan, ja pelaajista kunnostautui erityisesti Jarmo Lindahl 20 maalillaan. I divisioonasta Kiffen nousi suoraan Mestaruussarjaan kaudeksi 1977. Jarmo Lindahl teki kaudella 1976 yhteensä 15 maalia ja oli koko I divisioonan paras maalintekijä.Alaja: s. 253. Gunnar Westerholm jätti valmennuksen suunnitellusti kauden jälkeen ja hänet korvasi Matti Aarni.Wallén & al: 82.
Mestaruussarjan kaudella 1977 joukkueessa pelasivat muun muassa Atik Ismail ja Juha Dahllund. Kiffen sijoittui kahdeksanneksi, neljän pisteen päähän pronssista. Kaudeksi 1978 joukkue uudistui rajusti ja putosi I divisioonaan. Lisäksi yleisömäärät olivat laskeneet rajusti, kun joukkue siirtyi pelaamaan kotiottelunsa Helsingin olympiastadionilta Töölön pallokentälle. Tämä heikensi seuran taloutta.Wallén & al: s. 83. Kausilla 1977–1978 kohua herätti Postipankin kanssa solmittu 120 000 markan yhteistyösopimus, joka oli todennäköisesti sen ajan suurin yhteistyösopimus.Alaja: s. 254. Visiitti pääsarjassa toi Kiffenille paljon uusia kannattajia, jotka kuitenkin myöhemmin katosivat.
I divisioonan kauteen 1979 Kiffen lähti vähin varoin, sillä mainostajat eivät enää olleet siitä kiinnostuneita. Uudeksi puheenjohtajaksi tuli Ingvar E. F. Qvist ja valmentajaksi Kimmo Silventoinen. Uusia pelaajia hankittiin lähinnä HIFK:sta ja omista junioreista. Nuori joukkue putosi II divisioonaan, kun se keräsi koko kauden aikana vain neljä pistettä.Wallén & al: s. 83–84. Kiffen ei tämän jälkeen ole pelannut kahdella ylimmällä sarjatasolla.
Kakkosen ja Kolmosen väliä: 1980–2014 I divisioonasta putoamisen jälkeen Kiffen on pelannut Kakkosessa ja Kolmosessa.Kumpulainen: s. 57. Kaudella 1982 Kiffen ylsi neljän muun II divisioonan joukkueen kanssa samaan pistemäärään, mutta maalierovertailun vuoksi se ei päässyt edes nousukarsintaan. Kauden 1985 viimeinen ottelu ratkaisi sen, että Kiffen putosi III divisioonaan. Seura ei ollut koskaan aiemmin pelannut yhtä matalalla sarjatasolla. Kaudeksi 1990 Kiffen nousi uudelleen II divisioonaan, mutta putosi heti takaisin neljänneksi korkeimmalle sarjatasolle. Seuraavan kerran Kiffen pelasi Kakkosessa kaudella 1994. Vuonna 1996 Kiffenin jalkapallotoiminnan taustayhtiöksi perustettiin Football Club Kiffen 08 ry.Wallén & al.: s. 174.
Mika Helinin valmentamana Kiffen kamppaili Kakkosen kaudella 2010 HIFK:n kanssa lohkovoitosta ja pääsystä Ykkösen karsintoihin. Lopulta useat tasapelit pudottivat sen toiselle sijalle. Kiffen putosi Kolmoseen kauden 2012 päätteeksi. Joukkueen tavoite kaudella 2013 oli nousta heti takaisin Kakkoseen, mutta joukkue jäi FC Espoon jälkeen toiseksi. Palloliitto kuitenkin tarjosi vielä vuoden lopulla Kiffenille paikkaa Kolmosen parhaana lohkokakkosena, koska KTP:n sarjapaikka vapautui. Parin viikon harkinnan jälkeen Kiffen päätti jättää ottamatta paikkaa vastaan. Seura piti riittävän hyvän joukkueen rakentamista muutamassa kuukaudessa ilman hallivuoroja liian kovana haasteena.
Yhtämittaisesti Kakkosessa: 2015–
Kiffen nousi Kakkoseen kaudeksi 2015. Kaudella 2016 Kiffen sijoittui Kakkosessa omassa lohkossaan kuudenneksi. Kaudella 2017 sijoitus oli kahdeksas. Sarjapaikka varmistui viimeisellä kierroksella, kun Kiffen voitti kotonaan sarjakakkosen Pepon 4–1. Senegalilainen hyökkääjä Cheikh Toure teki Kiffenin 28 maalista yhteensä 16.
Marraskuussa 2017 Kiffen ilmoitti, että sen uusi päävalmentaja on Tommi Lingman, kun joukkuetta viisi kautta valmentanut Timo Salo joutui jättämään tehtävät työkiireiden vuoksi. Kaudella 2018 joukkue sijoittui Kakkosessa lohkonsa yhdeksänneksi ja säilyi viimeisenä joukkueena sarjassa. Pysymisen Kakkosessa mahdollisti päätöskierroksen kotivoitto BK-46:sta.
Viimeksi NJS:aa valmentanut Mako Tukiainen tuli FC Kiffenin uudeksi päävalmentajaksi kaudelle 2019. Joukkue sijoittui A-lohkon kymmenenneksi ja varmisti sarjapaikkansa jälleen viimeisellä kierroksella. Kiffeniä vahvistivat kaudella 2020 muun muassa FC Espoosta tulleet keskikenttäpelaaja Riku Heinonen ja hyökkääjä Samuli Heiska, ja sijoitus A-lohkossa oli viides. Kaudella 2022 Kiffen oli A-lohkon neljäs ja pääsi neljän parhaan joukkueen kesken pelattuun nousukarsintaan.
Kiffenin tavoite kaudella 2023 oli nousu Ykköseen. Vanhan pelaajarungon lisäksi joukkueeseen liittyi kymmenen uutta nuorta pelaajaa, mutta useita tärkeitä pelaajia loukkaantui harjoituskauden aikana. Ensimmäisestä yhdeksästä sarjaottelustaan Kiffen keräsi vain yhdeksän pistettä, ja heinäkuussa seuran hallitus irtisanoi pitkäaikaisen päävalmentajan Mako Tukiaisen. Tilalle nostettiin kakkosvalmentaja Juuso Kevari. Otteet parantuivat hetkeksi, mutta kausi päättyi seitsemään peräkkäiseen voitottomaan otteluun. Kiffenin lopullinen sijoitus A-lohkossa oli kymmenes.