Uno Lauri Nurminen (26. tammikuuta 1895 Kärkölä – 10. elokuuta 1972 Vantaa) oli suomalainen ammattiyhdistysjohtaja ja poliitikko, joka toimi STPV:n kansanedustajana vuosina 1924–1927. Hän oli Suomen Rakennustyöväen Liiton puheenjohtaja 1924–1930 ja Suomen Rakennustyöläisten Liiton puheenjohtaja 1939–1945.
Työväenliikkeen 1920–1930-lukujen vaihteen suuntataistelussa Nurminen kuului niin sanottujen hoipertelijoiden johtohahmoihin, joka kommunistien toiminnan kieltämisen jälkeen loikkasi sosialidemokraatteihin. Sotavuosina Nurminen tuki valtionjohdon sotapolitiikkaa, minkä seurauksena hän joutui rauhan tultua väistymään ammattiyhdistysliikkeestä poliittisen tilanteen muuttuessa. Myöhemmin Nurminen vaikutti merkittävässä roolissa vasemmistolaisen liiketoiminnan kehitykseen Helsingin Työväen Säästöpankin hallituksessa.
Elämä Nuoruusvuodet Kärkölän Marttilan kylän Maijalassa syntyneen Uno Nurmisen vanhemmat olivat itsellinen Kalle Kustaa Nurminen (s. 1863) ja Orimattilasta kotoisin ollut Alma Johanna Virtanen (s. 1861). Hän oli jo 13-vuotiaasta lähtien mukana sosialidemokraattisten nuoriso- ja raittiusliittojen toiminnassa. Kansakoulun käytyään Nurminen muutti 1912 Helsinkiin maalarin oppiin ja liittyi Helsingin työväenyhdistyksen maalarien ammattiosastoon.
Ammattiyhdistysliikkeeseen ja politiikkaan Sisällissodan jälkeen Nurminen vaikutti muun muassa kommunistien valtaamassa Helsingin Sosialidemokraattisessa Nuorisoseurassa. Helsingin Jyryä edustanut Nurminen tunnettiin lahjakkaana keskimatkojen juoksijana. Hän toimi Jyryn puheenjohtajana ja oli Helsingin Toiveen perustajajäseniä.
Ammattiosastonsa hallitukseen kuulunut Nurminen palkattiin 1921 Suomen Maalarintyöntekijäin Liiton (SML) sihteeriksi, jonka ohella hän edusti liittoa Suomen Ammattijärjestön (SAJ) toimikunnassa. Talvella 1924 Nurminen, Edvard Huttunen ja Edvard Jokela nimitettiin SKP:n Suomen byroon yhteyteen perustettuun ammatilliseen jaostoon eli ”junttaan”, jonka tehtävänä oli muun muassa huolehtia puoleen linjan noudattamisesta SAJ:ssä. Huhtikuussa Nurminen valittiin kansanedustajaksi. Myöhemmin samana keväänä SML yhdistyi vastaperustettuun Suomen Rakennustyöväen Liittoon (SRL), jolloin hänestä tuli sen ensimmäinen puheenjohtaja.
Nurminen toimi STPV:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana yhdessä Edvard Jokelan kanssa 1924-1927.Saarela 2008, s. 157. Hän oli myös presidentin valitsijamies 1925, Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1924-1930 ja kuului muun muassa TUL:n liittotoimikuntaan 1924-1927.
Ero kommunisteista Omapäisesti huseerannut Nurminen joutui pian SKP:n epäsuosioon, eikä häntä kelpuutettu ehdokkaaksi kaksiin seuraaviin eduskuntavaaleihin. Kesällä 1929 puolueen puheenjohtaja Kullervo Manner nimesi Nurmisen yhdeksi niin sanottujen ”horjuvien” nokkahahmoista yhdessä Erkki Härmän, Edvard Jokelan, Kusti Kulon, Matti Väisäsen ja Niilo Wällärin kanssa. Joulukuussa Nurminen lähti perustamaan SKP:n linjaa vastustanutta Suomen työväen vasemmistoryhmää. Hänet valittiin keskustoimikunnan varapuheenjohtajaksi sekä vasemmistososialististen työväenyhdistysten organisointia varten luodun Sosialististen työväenyhdistysten keskuskomitean jäseneksi.Saarela 2008, s. 299, 738, 740–741.
Keväällä 1930 pidetyssä SRL:n edustajakokouksessa Nurminen syrjäytettiin puheenjohtajan tehtävistä ja seuraajaksi äänestettiin puolueelle uskollinen Väinö Hannula.Saarela 2008, s. 743. Kommunististen järjestöt kiellettiin myöhemmin kesällä, jonka jälkeen Helsingin Työväen Säästöpankin (HTS) johtoon kuulunut Nurminen junaili SAJ:n ja sen jäsenliittojen käteisvarat turvaan viranomaisten takavarikolta. Rahat siirrettiin hänen avullaan muiden Pohjoismaiden liitoille tai sijoitettiin yhteispohjoismaisiin lakkokassoihin. SDP:n jäseneksi palattuaan Nurminen oli marraskuussa 1930 perustamassa sosialidemokraattien johtamaa Suomen Rakennustyöläisten Liittoa (SRL). Nurminen toimi liiton sihteerinä kunnes hänet valittiin puheenjohtajaksi 1939.
Sotavuosien jälkeen Jatkosodan aikana Nurminen tuki Ragnellin ja Linkomiehen hallitusten sotapolitiikkaa kannattaneen SAK:n johdon linjaa aina loppuvuoteen 1943 saakka. Kommunistien toiminnan jälleen tultua lailliseksi kansandemokraatit ottivat SRL:n haltuunsa ja vuoden 1945 edustajakokouksessa Nurminen savustettiin puheenjohtajan pallilta. Ammattiyhdistysliikkeen jätettyään hän siirtyi valtion leipiin työskennellen kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön ylitarkastajana 1945–1962. Suurimman työnsä Nurminen teki kuitenkin Helsingin Työväen Säästöpankin hallituksen varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana 1952–1970, jolloin hän oli nostamassa niin sanottua punapääomaa merkittäväksi tekijäksi Suomen talouselämässä.
Nurminen toimi muun muassa SDP:n Uudenmaan piirijärjestön, Valtionrautateiden työaikalautakunnan sekä Valtion ravitsemuskeskuksen johtokunnan puheenjohtajana. Hän kuului myös SKOP:n hallintoneuvostoon, SAK:n työvaliokuntaan ja Työterveyslaitoksen johtokuntaan. Vuonna 1955 Nurmiselle myönnettiin sosiaalineuvoksen arvonimi. Uno Nurminen kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen kesäasunnollaan Vantaalla elokuussa 1972. Hänet on haudattu Malmin hautausmaalle.
Perhe Uno Nurmisen puoliso oli tamperelainen Amanda (Mandi) Josefiina Jokinen (1898-1982), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1921. Heillä oli yksi tytär.
Teokset
Lähteet
Luokka:Kansanedustajat Luokka:Suomen sosialistisen työväenpuolueen poliitikot Luokka:Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot Luokka:SKP:ssä (1918–1990) vaikuttaneet henkilöt Luokka:Helsingin kaupunginvaltuutetut Luokka:Suomalaiset ammattiyhdistysjohtajat Luokka:Uudenmaan vaalipiiri Luokka:Vuonna 1895 syntyneet Luokka:Vuonna 1972 kuolleet