pienoiskuva|Röntgenlääkärit käyttävät säteilyannoksensa tarkkailuun henkilökohtaista dosimetria, joka yleensä sijaitsee nuolen osoittamassa paikassa. Säteilyturvallisuus kattaa kaikki ne toimet, joilla ehkäistään, torjutaan ja minimoidaan ionisoivan säteilyn (sähkömagneettiset röntgen- ja gamma-säteily sekä alfa- ja beta-hiukkassäteilytMitä säteily on. Säteilyturvakeskus. Viitattu 2.5.2019. https://stuk.fi/mita-sateily-on) haittavaikutuksia. Suomessa säteilyturvallisuutta valvoo Säteilyturvakeskus (STUK).
Säteilyn käytön oikeutus Nykyaikaisen säteilyturvallisuudesta huolehtimisen eli säteilysuojelun perusperiaatteita ovat oikeutusperiaate, optimointiperiaate ja yksilönsuojaperiaate. Periaatteet perustuvat maailmanlaajuiselle säteilytutkimuksen ja lääketieteellisen fysiikan asiantuntijoiden konsensukselle. Alan kansainvälisistä suosituksista vastaa Kansainvälinen säteilysuojelukomissio ICRP (International Commission on Radiological Protection). Suomessa nämä periaatteet ovat sitovia, sillä ne on kirjattu Säteilylakiin, jonka 2 luku määrää säteilyn käytöstä seuraavaa:
säteilytoiminta ja suojelutoimet ovat oikeutettuja, jos saavutettava kokonaishyöty on suurempi kuin aiheutuvat haitat (oikeutusperiaate) altistus ionisoivalle säteilylle on pidettävä niin vähäisenä kuin se käytännöllisin toimenpitein on mahdollista (optimointiperiaate) yksilön säteilyannos ei saa olla annosrajaa suurempi (yksilönsuojaperiaate)
Muunlainen säteilyn käyttö on Suomessa laitonta. Useimmissa maissa on vastaava lainsäädäntö perustuen ICRP:n suosituksille. Lainsäädännön seurauksena muun muassa 40- ja 50-luvuilla suhteellisen yleinen kenkien sovittaminen röntgenin avulla on kielletty: katsotaan, että säteilyn hyödyntämisestä ei saada tarpeeksi hyötyä käytön oikeuttamiseen, eli oikeutusperiaate ei toteudu. Optimointiperiaatteen seurauksena kun nykyisin otetaan lääketieteelliseen tarkoitukseen röntgenkuvia, tarvittava säteilyteho ja valotusaika lasketaan etukäteen tarkasti, jotta potilaan säteilyaltistus pidetään niin alhaisena kuin mahdollista. Yksilönsuojaperiaatteen mukaisesti röntgenhoitajille on määrätty suurin sallittu säteilyannos, jonka he voivat työssään saada.
Altistuminen ionisoivalle säteilylle Luonnonsäteily Kaikkialla luonnossa on ionisoivan säteilyn lähteitä, esimerkiksi avaruudesta tulee kosmista säteilyä ja maaperässä on luonnostaan radioaktiivisuutta. Kaikkien aineiden atomien joukossa on luonnostaan myös radioaktiivisia isotooppeja. Näin ollen kaikki aineet, eliöt ja myös ihmiset jatkuvasti altistuvat ionisoivalle säteilylle ja eliöt, ihminen mukaan lukien, ovat sopeutuneet säteilyyn. Säteilyannosta mitataan millisieverteissä, mSv. Luonnonsäteilystä saatavat vuosiannokset ovat pääasiassa välillä 2–20 mSv, mutta kaikkein korkeimpien luonnollisen taustasäteilyn alueilla annokset voivat olla jopa 100 mSv:n luokkaa vuosittain. Säteilyn biologisista vaikutuksista on tietoa artikkelissa ionisoiva säteily.
Korkeimmankaan luonnollisen taustasäteilyn ei ole havaittu aiheuttaneen terveyshaittoja väestössä. Tavalliselta luonnonsäteilyltä ei siis katsota olevan järkevää eikä tarpeellista suojautua. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa ihmisen toiminta voi kasvattaa luonnosta peräisin olevia säteilyannoksia. Esimerkiksi alueilla, joissa kallioperästä luonnostaan erittyy radioaktiivista radonkaasua, saattaa sitä kertyä riittämättömällä ilmanvaihdolla varustettuihin rakennuksiin. Tällöin rakennuksen asukkaiden säteilyannokset voivat kohota yli 100 mSv:n vuodessa. Huoneilman radonpitoisuuden voi selvittää yksinkertaisella ja edullisella mittauksella (Suomessa mittareita voi kysyä Säteilyturvakeskuksesta) ja mikäli merkittäviä määriä radonia löytyy on suositeltavaa parantaa ilmanvaihtoa.
Säteilytyö Säteilytyössä, eli työssä jossa on mahdollista altistua ionisoivalle säteilylle (esimerkiksi röntgenhoitaja), työntekijöiden suojelemisessa noudatetaan säteilylaissa määrättyjä periaatteita, eli oikeutus-, optimointi- ja yksilönsuojaperiaatetta. Yksilönsuojaperiaatteen mukaisesti Valtioneuvoston asetus ionisoivasta säteilystä määrää, että "säteilytyöntekijälle aiheutuva efektiivinen annos ei saa olla suurempi kuin 20 millisievertiä vuodessa". Annosrajat on säädetty niin tiukaksi, että niitä noudattamalla pysytään kaukana (alle 5 prosentin) annoksista, jollaisia tarvittaisiin että työntekijällä voisi ilmetä akuutteja terveyshaittoja.
Tavallisesti säteilytyössä saatavat annokset ovat vielä paljon alhaisempia. Esimerkiksi ydinvoimalaitoksissa säteilytyötä tekevien keskiannos on Suomessa alle 5 mSv vuodessa. Näin ollen asuinpaikka vaikuttaa säteilytyötä tekevien vuosiannokseen enemmän kuin työ. Kuitenkaan asuinpaikan ja säteilytyön ei ole havaittu vaikuttavan mitään säteilyn aiheuttamaa sairautta lisäävästi ihmisissä. Itse asiassa eri maissa tehdyissä tutkimuksissa säteilytyötä tekevät yleensä sairastuvat harvemmin ja elävät pidempään kuin maan asukkaat keskimäärin. Tämän ei kuitenkaan uskota johtuvan säteilytyöstä, vaan kyseessä on esimerkki tilastotieteellisessä ilmiöstä nimeltä korrelaatio ilman syy-seuraus-suhdetta. Oikean syyn arvellaan olevan siinä, että säteilytyötä tekevät ovat keskimäärin korkeammin koulutettuja ja paremmin palkattuja kuin muu väestö, minkä arvellaan johtavan terveempiin elämäntapoihin.
Väestön säteilyaltistus Säteilyn normaalikäyttö ei aiheuta väestölle merkityksellistä säteilyannosta. Esimerkiksi Suomessa ydinvoimalaitosten toiminta aiheuttaa eniten altistuvalle väestöön kuuluvalle yksilölle alle 0,05 mikrosievertin vuosiannoksen, mikä on alle 0,05 prosenttia viranomaisten määrittelemästä 100 mikrosievertin rajasta ja noin 0,0001 prosentin lisäys säteilyannokseen, jonka keskivertosuomalainen saa luonnollisista säteilylähteistä vuosittain. Muu osa väestöä saa vielä pienemmän annoksen. Näin vähäpätöiset säteilyannokset paitsi alittavat taustasäteilyssä esiintyvän luonnollisen vaihtelun, niin täysin katoavat siihen. On selvää, että mitään terveysvaikutuksia ei näin pienillä muutoksilla säteilyssä ole koskaan havaittu.
Säteilyltä suojautuminen 280px|pienoiskuva|Heliumytimistä koostuvan alfasäteilyn pysäyttää paperiarkki, elektroneista koostuvan beetasäteilyn alumiinilevy ja gammasäteily vaimenee väliaineessa. Ionisoivalta säteilyltä suojautuminen onnistuu yleensä varsin yksinkertaisin toimin. Koska säteilyn biologiset vaikutukset riippuvat säteilyannoksesta, suojelutoimien tavoitteena on rajoittaa sitä. Pääasialliset keinot säteilyltä suojautumiseen ovat:
Aika Säteilyannos riippuu ajasta joten säteilylle altistumisaikaa tulee rajoittaa Suoja Säteilylähteen ja ihmisen välissä oleva väliaine suojaa säteilyltä Etäisyys Säteilylähteen ja ihmisen välisen etäisyyden kasvattaminen vaimentaa säteilyä
Aika suojakeinona Rajoittamalla oleskelua säteilevässä paikassa rajoitetaan säteilyannosta. Säteilytöissä tämä tarkoittaa, että säteilylähteen luona suoritettavan työtehtävän kestoa vähennetään valmisteluilla ja suunnittelulla.
Väliaine suojakeinona Ionisoiva säteily läpäisee heikosti väliaineita. Pienienergisimmän alfasäteilyn pysäyttämiseen riittää paperiarkki tai vaatteiden kangas. Toiseksi energisimmän eli beetasäteilyn pysäyttää täysin esimerkiksi lasi, pelti tai seinä. Korkeaenergisin gammasäteily läpäisee väliaineita yleensä hyvin, riippuen gammasäteilyn energiasta, joka mitataan kiloelektronivoltteina. Väliaine vaimentaa gammasäteilyä sitä enemmän, mitä tiheämpää väliaine on. Siksi gammasäteilylähteen vaimentamiseen käytetään yleensä lyijystä tai muusta raskaasta aineesta koostuvaa materiaalia. Säteilylähteet eristetään ympäristöstään rakentamalla niiden ympärille suojarakennelmia. Laboratoriotyöskentelyssä käytetään usein "lyijylinnaa", joko lyijytiilistä (tai kiinteästi muotoonsa valettua) säteilylähteen ympärille rakennettua rakennelmaa. Käytetyn ydinpolttoaineen säteilyä voidaan vaimentaa esimerkiksi säilyttämällä sitä vesialtaassa.
Etäisyys suojakeinona Säteilylähteen vaikutus vaimenee etäisyyden kasvaessa kuten esimerkiksi nuotion lämmön vaikutus. Vaimeneminen on verrannollinen etäisyyden neliöön: etäisyyden kaksinkertaistuessa vaikutus heikkenee neljäsosaan. Energisimmät alfa- ja beetasäteily vaimenevat vielä enemmän sillä niihin jo pelkkä ilma väliaineena vaikuttaa huomattavasti. Säteilytöissä säteilylähteen luota siirrytään pois aina kun mahdollista. Liikuteltaessa säteilevää kappaletta pidetään se etäällä kehosta.
Säteilyvaara Ydinaseen räjähdys tai merkittävä radioaktiivisten aineiden päästö voi aiheuttaa säteilyvaaratilanteen. Tällöin tulee tarpeelliseksi suojella väestöä vaaralliselta säteilyannokselta tai sellaisen vaaran mahdollisuudelta. Säteilyvaaran aikana toteutettavat väestönsuojelutoimet ovat tärkeitä, ja oikein tehtyinä niillä on yleensä mahdollista ehkäistä lähestulkoon kaikki säteilyn aiheuttamat terveysvaikutukset.
Säteilyvaaratilanteet ovat äärimmäisen harvinaisia: Suomen historia ei tunne yhtään tapausta. Tarkempi kuvaus ydintekniikan käyttöön liittyvästä riskistä on artikkelissa ydinturvallisuus. Tässä turvallisuusaiheisessa artikkelissa keskitytään poikkeuksellisen vakavien ydinonnettomuuksien seurauksiin, vaikkakin ydinräjähteen aiheuttamaan säteilyvaaraankin artikkelin tiedot pätevät soveltuvin osin. Ydinsodasta lisää omassa artikkelissaan.
Vaaran luonne Länsimaisissa voimalaitoksissa onnettomuuden mahdollisuus on hyvin vähäinen ja laitokset on suunniteltu siten, että onnettomuuksien vaikutukset jäävät laitoksen sisälle. Sattuneiden onnettomuuksien perusteella tiedetään, että näin myös on: yksikään länsimaissa sattunut ydinvoimalaitosonnettomuus ei ole aiheuttanut vaaraa väestölle.
Huolimatta ympäristölle vaaraa aiheuttavan onnettomuuden äärimmäisen pienestä todennäköisyydestä, niihin on hyvä varautua, koska varsin yksinkertaisin väestönsuojelutoimin voidaan torjua onnettomuuden mahdollisia terveysvaikutuksia.
Ydinlaitoksessa sattuvan poikkeuksellisen vakavankaan onnettomuuden tapauksessa ei akuutteja terveysvaikutuksia pidetä realistisena uhkana koska päästö laimenisi ympäristöön päästessään nopeasti niin, ettei sen aiheuttama annosnopeus riitä vähänkään kauempana onnettomuuspaikasta akuutisti uhkaamaan terveyttä. Ydinonnettomuuden aiheuttamassa säteilyvaaratilanteessa ei siis terveys ole välittömässä vaarassa, saati sitten että kukaan joutuisi hengenvaaraan. Sen sijaan säiteilyvaaratilanteessa ryhdytään toimenpiteisiin väestön säteilyannoksen minimoimiseksi. Tämä on hyödyllistä koska säteilyaltistus voi vaikuttaa syöpäriskiin. Vaikka yksilön kannalta suurenkin säteilyannoksen vaikutus on tässä mielessä vähäinen koska todennäköisyyden muutos on pieni verrattuna sairastumisriskiin, joka on olemassa muutenkin, saattaa syöpätapausten esiintyminen yleistyä väestössä havaittavasti jo pienelläkin todennäköisyyden muutoksella. Suojelutoimet siis tähtäävät säteilyaltistuksen minimoimiseen myöhemmin ilmenevien syöpätapausten torjumiseksi. Tarkempi kuvaus säteilyn biologisista vaikutuksista on artikkelissa ionisoiva säteily.
Säteilyvaaratilanteessa säteilylähteenä ovat yleensä ilmassa olevat radioaktiiviset hiukkaset, jotka liikkuvat tuulen mukana. Näin ollen kunkin paikan säteilyaltistus on hetkellinen, koska säteilylähde siirtyy tuulen mukana ja vähitellen heikkenee hiukkasten laskeutuessa yleensä sateen mukana maahan tai mereen. Näin kävi esimerkiksi Tšernobylin onnettomuudessa. Tuulen mukana levitessään hiukkaset harvenevat ja säteilyn paikallinen voimakkuus laskee. Maahan laskeutuessaan hiukkasten tiheys pilvessä on jo huomattavasti pienentynyt. Sade huuhtoo aktiivisia aineita maaperään ja asutuilla alueilla viemäreihin. Toisaalta maassa ollessaan hiukkaset eivät yleensä joudu nielun tai hengityksen kautta elimistöön. Näistä syistä maahan laskeuduttuaan aktiiviset hiukkaset eivät aiheuta enää välitöntä vaaraa. Suojautuminen on siis tehtävä sinä aikana kun radioaktiivisista hiukkasista koostuva pilvi on vielä ilmassa ja kohdalla.
Väestönsuojelutoimet