Keripukki () on C-vitamiinin puutoksen aiheuttama tauti, jonka oireita ovat yleinen väsymys ja heikotus ja läikkien muodostuminen iholle, etenkin reisiin ja sääriin, sienimäiset ikenet sekä verenvuoto kaikista limakalvoista. Hoitamaton keripukki tappaa, mutta C-vitamiini parantaa vaikeankin keripukin. C-vitamiini hajoaa kuumennettaessa, joten pullomaidon varassa olevat pikkulapset voivat edelleen saada keripukin.Keripukki voi yhä vaania Iltalehti 25.1.2016 Viitattu 13.1.2021 Keripukin esiintyvyys lisääntyi hiukan 2010-luvulla sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka eivät syö hedelmiä eivätkä tuoreita vihanneksia. Sairaus uhkaa myös pelkän ruoka-avun varassa katastrofialueilla eläviä.
Nimi Keripukin latinankielinen nimi scorbutus on alkumuoto muun muassa taudin englanninkieliselle nimelle scurvy ja ruotsinkieliselle nimelle skörbjugg. Paimion kirkkoherran Henrik Florinuksen teos Nomenclatura rerum brevissima ("Asioiden lyhykäinen nimistö") vuodelta 1678 esittää sanan suomenkieliseksi nimeksi skerpuuki, josta se vääntyi edelleen nykyiseen muotoonsa.
C-vitamiini on saanut tieteellisen nimensä askorbiinihappo juuri sen toimivuudesta keripukin torjumisessa. Latinan etuliite a lisää sanaan kieltävän tai vastustavan merkityksen, jolloin ascorbutus tarkoittaa keripukin vastaista.
Oireet Keripukin varhaisiin oireisiin voivat kuulua yleinen sairauden tunne, väsymys, ruokahalun puute, kärttyisyys, ripuli, painon laskeminen tai hidas painonnousu, nopea hengitys eli hyperventilaatio ja kuume.
C-vitamiinin puutostilan jatkuessa vakavana 1–3 kuukauden ajan keripukkiin sairastunut alkaa kärsiä hengenahdistuksesta ja luusäryistä. Lihassäryt ovat mahdollisia heikentyneen karnitiinin tuotannon vuoksi. Ihomuutoksia, kuten ahavoitumista, mustelmaherkkyyttä ja hiussuoniverenvuotoja (petechia) esiintyy. Suussa esiintyy tukikudostulehdusta ja hampaiden löystymistä. Hampaita saattaa irrota. Yleensä haavat paranevat hitaasti ja sairastuneen mieliala vaihtelee. Sjögrenin oireyhtymän kaltaista suun ja silmien limakalvojen kuivumista saattaa esiintyä.
Myöhemmissä vaiheissa voi esiintyä keltaisuutta, turvotusta, vähävirtsaisuutta, hermovauriokipua, lihaskouristuksia ja kuumetta. Hoitamattomana keripukki pahenee, jolloin esiintyy mahdollisesti kuolemaan johtavia komplikaatioita, kuten aivoverenvuotoa tai sydänpussiin vuotavaa verta (hemopericardium).
Taudin syntymisen syyt Koska C-vitamiinia esiintyy luonnossa hyvin yleisesti hedelmissä ja kasviksissa ja sitä on helposti saatavilla myös lisäravinteena, keripukkia on pitkään pidetty voitettuna tautina. Keripukki on kuitenkin puutostauti, joten se ei tule koskaan lopullisesti katoamaan, vaan siihen voi sairastua kuka tahansa, mikäli C-vitamiinin saanti on keskeytynyt tai merkittävästi vähentynyt pitemmäksi kuin kuukauden ajaksi.
Monet kudokset tarvitsevat C-vitamiinia soluissa tapahtuvaan kollageenin synteesiin. Kollageeni on verisuonten, luiden, hampaiden ja tukikudosten lujuuden ylläpitämiseksi tarvittava proteiini. Keripukin oireista suurin osa liittyy kollageenin synteesin häiriintymiseen. Tautia sairastavan luusto ja tukikudokset pehmenevät, ja verisuonet ovat heikkoja ja vuotavia. Wijkmans, Rian A.A & Talsma, Koen: Modern scurvy Journal of Surgical Case Reports 1/2016. Viitattu 13.4.2016
Useimmat eläimet pystyvät syntetisoimaan C-vitamiinia elimistössään, mutta ihminen ja jotkin muut kädelliset, sekä marsut saavat sen ainoastaan ulkoisin keinoin, tyypillisesti ruokavaliosta. Maailman terveysjärjestön (WHO) antama C-vitamiinin päivittäinen saantisuositus on aikuiselle miehelle 90 mg ja aikuiselle naiselle 75 mg. Tupakoivien tulisi nostaa tätä määrää 35 milligrammalla. Imettävälle äidille määräksi suositellaan 120 mg päivässä, sillä imetettävä lapsi saa C-vitamiininsa lähinnä äidinmaidosta. Lasten saantisuositukset vaihtelevat ikäryhmien mukaan 15–75 mg välillä. Saantisuositukset vaihtelevat eri maissa, ja esimerkiksi Suomessa annettu saantisuositus on hieman pienempi. Lisäksi ikääntyminen, lääkkeiden käyttö ja stressi saattavat lisätä C-vitamiinin tarvetta. Mikäli C-vitamiinin saanti loppuu tai vähenee merkittävästi, ihminen alkaa kuluttaa ruumiiseensa varastoitunutta C-vitamiinia, jonka määrä liikkuu 300 milligramman ja 2 gramman välillä. Varaston kuluminen tavoittaa 300 mg riskirajan 1–3 kuukauden aikana, jonka jälkeen keripukki alkaa kehittymään. Varastoitua määrää ei pysty nostamaan yli 2 gramman esimerkiksi kasvattamalla C-vitamiinin saantia, sillä gramman ylittävä päiväannos vauhdittaa sen poistumista elimistöstä virtsan mukana.Vitamin C - Fact Sheet for Health Professionals National Institutes of Health/Office of Dietary Suplements. Viitattu 15.4.2018Test ID: VITC/ Ascorbic Acid (Vitamin C), Plasma Mayo Clinic. Viitattu 15.4.2018Velandia, Bertha; Centor, Robert M.; McConnell, Vicky & Shah, Mobin: Scurvy Is Still Present in Developed Countries US National Library of Medicine. Julkaistu 6.5.2008. Viitattu 15.4.2018
Taudin toteaminen ja riskiryhmät Keripukki voidaan todeta oireiden perusteella. Sen voi varmistaa mittauttamalla verestä C-vitamiinin määrän.
Keripukki voi muistuttaa oireiltaan muita sairauksia, kuten leukosytoklastista vaskuliittia, sidekudossairautta tai syöpää. Keripukki on suhteellisen harvinainen tauti kehittyneissä maissa nykyaikana, mikä osaltaan kasvattaa väärän diagnoosin mahdollisuutta.Francescone, MA & Levitt, J. [Scurvy Masquerading as Leukocytoclastic Vasculitis: A Case Report and Review of the Literature] Cutis. Lokakuu 2005. Viitattu 15.4.2018
Historia thumb|Keripukin vaikutuksia potilaan jalkoihin kuvaava sivu Kuninkaallisen laivaston kirurgin Henry Walsh Mahonin päiväkirjasta. Mahon piirsi kuvan palvellessaan vankilaiva Barrosalla vuonna 1841. Keripukki on vanha tauti, josta ensimmäiset maininnat löytyvät antiikin ajalta. 400 vuotta ennen ajanlaskun alkua Hippokrates mainitsi taudin, ja muinaisilla egyptiläisillä oli sen vaikutuksia kuvaavia hieroglyfejä. Taudilla onkin ollut hyvin suuri vaikutus ihmiskunnan historiaan jo esihistorian aikana ennen kuin ruokaa ruvettiin valmistamaan ja säilömään tavalla, joka säilytti sen ravinteet. Vanhoina aikoina ruoan kypsentäminen heikensi sen vitamiinipitoisuutta, ja varsinkin pohjoisilla alueilla talvisin ja keväisin ihmisiä kuoli runsain määrin pitkittyneen puutostilan vuoksi tai sen heikentäminä muihin tartuntatauteihin.Irwin Stone: On the Genetic Etiology of Scurvy Suomessa esiintyi etenkin keväisin paljon keripukkia vielä 1800-luvulla.
Vuonna 2016 löydettiin noin vuoden ikäisen sylilapsen luuranko, jonka luustossa on epätavallisen huokoisia osia. Luuranko löytyi arkeologisten kaivausten yhteydessä Ylä-Egyptistä Assuanin pohjoispuolelta. Paleopatologit päätyivät keripukin toteamiseen suljettuaan pois muiden mahdollisten sairausten todennäköisyyden. Luuranko arvioitiin 5 600–5 800 vuotta vanhaksi, mikä tekee siitä toistaiseksi vanhimman tunnistetun keripukkitapauksen.Killgrove, Kristina: Earliest Case Of Scurvy In Ancient Egypt Detected By Archaeologists Forbes. 21.1.2016. Viitattu 17.4.2018
Merenkulun haittana Vaikka jo karthagolaiset tekivät pitkiäkin matkoja, heidän matkansa tapahtuivat rannikoiden tuntumassa, joten tuoreen muonan hankinta ei ollut ongelma. Purjelaivojen aikakauden laivamuona oli yleisesti ottaen niin huonolaatuista, ylettömästä suolauksesta huolimatta osittain pilaantunutta ja hyönteisiä kuhisevaa, että on ihme, että miehiä ylipäätään selvisi hengissä. Päivittäiseen muonitukseen kuului lisäksi puoli litraa väkevää rommia, joka tosin oli vedellä laimennettua. Siksi pitkillä merimatkoilla keripukki oli yleisimpiä kuolinsyitä, ja se ratkaisi myös useita sotatoimia, kuten merisaartoja piiritettyjen eduksi. Keripukilla oli suuri vaikutus Fernão de Magalhãesin maailmanympäripurjehduksella, jolle lähteneestä 237 miehestä vain 18 palasi. Matkalla ollut Antonio Pigafetta todisti: Bull N Y Acad Med. 1967 April:Scurvy During Magellan Voyage Viitattu 10.9.2026
”Me olimme jatkaneet kolme kuukautta ja 20 päivää hakematta minkäänlaista tuoretta. Söimme keksejä, jotka eivät olleet enää keksejä vaan jauhoa kourallisessa matoja, sillä nämä olennot olivat syöneet suurimman osan. Se haisi vahvasti rotan virtsalle. Joimme vettä, joka oli ollut keltaista ja pilaantunutta monta päivää, ja me söimme tietynlaisia lehmäntaljoja, joilla raakapuu oli päällystetty, jotta se ei rikkoisi purjeita, ja vahvistettu ja suojeltu auringolta, sateelta ja tuulelta. Me jätimme nahat mereen neljäksi tai viideksi päiväksi... Usein söimme sahanpurua. Rottia kaupattiin puolen dukaatin hintaan kappaleelta aina silloin kun niitä saatiin kiinni.
Mutta kaikista muista kauheuksista tämä oli kaikista pahin: joidenkin miesten ikenet kasvoivat heidän hampaidensa yli, sekä ylhäällä että alhaalla, jolloin he eivät pystyneet syömään millään tavalla ja kuolivat tähän tautiin. 19 miestä kuoli ja se patagonialainen jättiläinen ja intiaani Brasilian maasta. 25 tai 30 miestä sairastui, jotkut käsistä, jaloista tai muista paikoista, jolloin vain muutama pysyi terveenä. Jumalan armosta minä en sairastunut mihinkään.” thumb|280px|James Lind, taustalla etusivu hänen tutkimuksestaan A Treatise of the Scurvy, 1753 Hoidon kehittyminen 1500-luvulla ruokavalion ja keripukin yhteys alkoi hitaasti hahmottua lääketieteelle. Hollantilaissyntyinen lääkäri Johannes Echthius kirjoitti taudista ensimmäisen varsinaisen lääketieteellisen kuvauksen vuonna 1541. Toinen hollantilainen lääkäri Ronsseas ehdotti appelsiinien syömistä merimiehille keripukin välttämiseksi vuonna 1564. Kirjassaan Surgeon’s Mate (”Kirurgin kumppani”, 1617) John Woodall ehdotti sokerilla makeutetetun sitruunamehun ja brandyn sekoituksesta lääkettä tautiin.
Vuonna 1734 puolalais-hollantilainen tieteilijä ja teologi Jan Fryderyk Bachstrom Myös nimillä Johann Bachstrom, Johannes Friedrich Bachstrom, Jan Fryderyk ja Joannis Friderici. esitti teoksessaan Observationes circa scorbutum keripukin johtuvan pelkästään tuoreen vihannespitoisen ja vihreän ruoan syömisen välttämisestä, ollen näin ensimmäinen, joka ymmärsi keripukin olevan puutostauti. Hän otti myös ensimmäisenä käyttöön termin anti-skorbuuttinen (keripukkia ehkäisevä) ja käytti sitä kuvaamaan tuoreita kasviksia. Muun muassa Hollannin Itä-Intian kauppakomppania hyötyi hänen havainnostaan, mutta tiedon leviämistä heikensi jesuiittojen vaino, sillä he pitivät Bachstromin teologisia näkökantoja liian vapaamielisinä. Bachstrom vangittiin, ja hänet tapettiin vankeudessa Puola-Liettuan Njasvižissa 1742.
Vuonna 1753 tutkimuksensa keripukista julkaissut James Lind todisti sitrushedelmien olevan ratkaiseva taudin hoito- ja estomuoto.
James Lindin tutkimus Lääketiedettä opiskellut Lind palveli kuninkaallisissa merivoimissa vuodesta 1739 alkaen ja vuoteen 1747 mennessä hänet oli nimitetty laivakirurgiksi HMS Salisburylle. Hän aloitti tutkimuksensa 20. toukokuuta 1747 aluksen partioidessa Biskajanlahdella. Noin kymmenen prosenttia aluksen miehistöstä, 30 miestä, oli sairastunut keripukkiin. Heistä Lind valikoi 12 suurin piirtein samankaltaisista oireista kärsinyttä potilasta. Edelleen hän jakoi potilaat kuuteen ryhmään, jotka saivat normaalin ruoka-annoksen lisäksi erilaisia aineita, joita käytettiin yleisesti keripukin hoitoon tai joilla Lind uskoi olevan vaikutusta. Ensimmäinen ryhmä sai reilun litran siideriä, toinen kurlasi suunsa laimennetulla rikkihapolla, kolmas sai kaksi lusikallista etikkaa kolmesti päivässä, neljäs pintin merivettä, viides kaksi appelsiinia ja yhden sitruunan, ja kuudes ryhmä annoksen väkevää maustetahnaa sekä lisäksi ohravettä. Viidennelle ryhmälle riitti jaettavaksi sitrushedelmiä vain kuuden päivän ajaksi, mutta jo tässä ajassa toinen potilaista parani riittävästi palatakseen palvelukseen, kun taas toinen pystyi auttamaan Lindiä muiden ryhmien hoitamisessa.Hughes R.E. : James Lind and the cure of scurvy: an experimental approach. Julkaistu ensimmäisen kerran lokakuussa 1975. Viitattu 16.4.2018