Toinen ristiretki Suomeen on 1320-luvulla kirjoitetun Eerikinkronikan kuvailema ruotsalaisten sotaretki hämäläisiä vastaan 1200-luvun puolivälissä. Kronikan mukaan kristityt voittivat pakanalliset hämäläiset Birger-jaarlin johdolla ja aloittivat linnan rakentamisen Hämeeseen.
Eerikinkronikan kronologian perusteella retken on ajoitettu tapahtuneen vuosina 1249–1250. Kronikka kertoo jaarlin olleen tällä sotaretkellä Ruotsin kuninkaan Eerik Sammalkielen kuollessa 2. helmikuuta 1250. Myös ajoitusta vuosiin 1238–1239 on ehdotettu. Lyypekin kronikka puolestaan toteaa vuoden 1266 kohdalla: ”Birger-herttua pakotti Suomen kuulumaan Ruotsiin”. Vaikka sotaretki olisi todella tapahtunut, ei sitä voida kuitenkaan pitää varsinaisena ristiretkenä, vaan niin sanottuna ledung-retkenä.
Eerikinkronikan kuvaus sotaretkestä thumb|upright=1.5|Kartta Suomeen tehtyjen ristiretkien hypoteettisista reiteistä ja kohteista. Eerikinkronikka sisältää luvun Ristiretki tavasteja vastaan. Julius Ailio on tehnyt kronikan Hämeen sotaretkeä koskevasta osuudesta alla olevan vapaamuotoisen käännöksen, joka kuitenkin pyrkii olemaan uskollinen kronikan alkuperäiselle runomuodolle.
”Silloin käski kuningas Erik koko valtakuntaansa, sekä ritareita että ritarien vertaisia, niin talonpoikia kuin virkamiehiä, kuten herrain tapana on, sanomaan miehilleen, että hän tahtoi sotaan lähdettävän; niin käski hän heitä pakanamaalle, ja antoi vävylleen toimeksi olla heidän johtajanaan pitäen häntä siihen paraimpana. Vävy otti toimen mielellään vastaan, haluten lisätä herransa kunniaa; panivat kuntoon aseensa ja suojuksensa, uroot reippaat ja karskit; kypäriä, haarniskoja ynnä panssareita, jaettiin ja tehtiin paljon lisää. Joka mies valmistautui seudullaan, täyttäen kernaasti kuninkaan käskyn, vesille lykättiin laivat ja veneet; paljon ja isoja rahakääröjä avattiin ja annettiin niille, jotka erosivat kodeistaan, tietämättä takaisintulostaan; käsiään väännellen, itkun vallassa näkyi joukko vaimoja. Siltä oli (lähtijäin) mieli iloinen, koska retki lisäisi Jumalan kunniaa. Usea vanha isäin miekka temmattiin alas naulastaan, jossa se oli riippunut pitkän ajan. Ystävällisesti saatettiin lähtijät rantaan, siellä hyvästeltiin ja kättä puristettiin; monet punahuulet saivat silloin suukkosen, niin sydämestä lähtevän kuin milloinkaan, sillä toisille oli se viimeinen tapaaminen; moista sattuu moisen eron johdosta. Heitä tuuli kuljetti, he purjehtivat pois; pakanat myös varustautuivat, tietäen hyvin, että he tulisivat turmiota eikä laupeutta tuottamaan. Perillä kristityt laskivat satamaan; lukemattomain kultakeulain määrää mahtoivat pakanat olla näkemässä, itselleen murheeksi eikä huviksi. Kristityt menivät lippuineen maihin, heille luonnisti siellä hyvin. Heidän kilpensä ja kypäränsä välkkyivät, kautta maiden kulkeissaan; He tahtoivat halusta mitellä miekkojaan pakanallisten Hämäläisten kanssa, ja, niin kuin luulen heidän mielineen, saadakseen kultaa, hopeata ja karjalaumoja. Hämäläiset pakenivat; pakanat hävisivät, kristityt voittivat. Ken heistä hyvällä suostui kristityksi rupeamaan ja kasteen ottamaan, hän sai pitää tavaransa ja henkensä, ja elää rauhassa ilman riitaa. Ken pakanoista niin ei tahtonut, hänet peri kuolema. Kristityt rakensivat sinne linnan, asettaen siihen ystäviään ja lähimmäisiään. Linnan nimenä on Hämeen linna (Taffwesta borg), josta pakanoilla vielä on huolta, maa miehitettiin kristityillä, ja, niin kuin oletan, siten on vieläkin. Sama maa tuli kokonaan kristityksi, luulen, että se Venäjän kuninkaalta hukkaan meni.”
Perimätiedon mukaan ristiretkeläiset rantautuivat maihin hämäläisten satamassa, ”Portus Tavastorum”, jonka on tulkittu tarkoittavan Halikossa sijaitsevaa Rikalaa, ja marssi sieltä Hämeeseen. K. E. F. Ignatiuksen tulkinnan mukaan hämäläisten satama olisi kuitenkin sijainnut Kokemäenjoen suulla. Sotaretken seurauksena svealaisten vaikutusvalta Varsinais-Suomessa sekä Hämeessä alkoi kasvaa. Historialliset lähteet kertovat Hämeen voutina toimineen ennen vuotta 1297 Berthold-niminen henkilö.
Eerikinkronikka lähteenä Ristiretkestä kertova Eerikinkronikka kirjoitettiin kymmeniä vuosia kuvattujen tapahtumien jälkeen 1320-luvulla ja se oli tarkoitettu pääasiassa poliittiseksi propagandaksi. Kronikan tehtävänä on Gisela Nordstrandhin mukaan toimia sopivana johdantona ja historiallisena esittelynä laatimisajankohtana hallinneelle kuningassuvulle. Mahdollisesti kirjoittajan väite ristiretken suuntautumisesta nimenomaan Hämeeseen liittyykin ajankohdan ankaraan taisteluun Novgorodia vastaan Karjalan ja Hämeen herruudesta. Samoin perustein kronikan kirjoittaja syytti karjalaisia Sigtunan hävityksestä vuonna 1187, vaikka tekijät olivat mahdollisesti Baltiasta. Yhden tulkinnan mukaan ristiretki liittyikin Hämettä laajemman Lounais- ja Etelä-Suomessa sijaitsevan alueen liittämiseen osaksi Ruotsin valtakuntaa.Seppo Suvanto: Birger Jaarli, Suomen Kansallisbiografia I, 2002, Jörgen Weibull toteaa asian seuraavasti: ”Todellinen Suomen valloitus pantiin alulle Birger jaarlin hallituksen aikana”.Jörgen Weibull: Sveriges historia, 1993, s. 21.
Ristiretken ajoitus Toinen ristiretki ajoitetaan joko vuoteen 1238/39, mikä on nykytutkimuksessa jo jäänyt sivuun, ja oletettuun Hämeen kapinaan tai vuoteen 1248/49. Jälkimmäinen ajoitus perustuu Eerikinkronikan sisäiseen kronologiaan. Esimerkiksi Jarl Gallén ja Gisela Nordstrandh pitivät sitä virheellisenä.Gisela Nordstrandh: ”En kritisk läsning av Erikskrönikans första korstågsepisod”. Historisk Tidskrift för Finland 75:1 (1990), s. 9–31.Jarl Gallén: ”Kring Birger jarl och andra korståget till Finland. En omdatering och en omvärdering”, Historisk Tidskrift för Finland 1946, myös teoksessa Kring korstågen till Finland, 1968, red. Kaj Mikander, s. 87-102.
Eerikinkronikan kommentaarin laatinut Rolf Pipping puolestaan on puolustanut vuosiluvun oikeellisuutta. Hän osoitti, että alun perin P.A. Munchin teoksessa Det norske folks historie (1852) teoria Birger Jaarlin oleskelusta kesällä 1249 Norjan rajalla perustui lähteen väärään tulkintaan. Lähde eli Haakon Haakoninpojan saagaG.W.Dasent (trans.): The Saga of Hacon and a Fragment of The Saga of Magnus with Appendices, Icelandic Sagas and other historical documents relating to the settlements and descent of northmen on The British Isles, Volume IV, s. 272–278 kun puhuu keväästä, jolloin kuningas Haakon lähtee talven vieton jälkeen Oslosta kohti Lödöseä tapaamaan Birger Jaarlia eikä suinkaan kesästä, ja kuten Pipping huomauttaa, Birger on saattanut olla Norjan rajalla jo maaliskuussa.Rolf Pipping: Kommentar till Erikskrönikan , Skrifter utgifna av Svenska Litteratursällskapet i Finland nro CLXXXVII, 1926 ja sama: Erikskrönikan, 1963, nytryck Tosin 1200-luvulta peräisin oleva Morkinskinna kertoo vastaavasta Maunu Paljassäären liikkeelle lähdöstä talven jälkeen Oslonvuonosta luvussa 55, (Maunu Paljassäären saaga) sanoin: ”keväällä kynttilänmessun aikaan hän purjehti pois...” (sama vieläkin suomalaisessa sananlaskussa: ”kevättä kynttelistä” eli kevät alkoi keskiaikaisen käsityksen mukaan täällä pohjoisessa kynttelinpäivästä 2.2.). Tapaaminen on saattanut näin ollen olla jo helmikuussakin.Morkinskinna, The Earliest Icelandic Chronicle of the Norwegian Kings (1030-1157), Translated with Introduction and Notes by Theodore M. Andersson and Karl Ellen Gade, 2000, s. 286 Pippingin mukaan Birgerin sijoittaminen kesäksi 1249 Norjan rajalle ei siis perustu lähteeseen, vaan vain lähteen virhetulkintaan. Gallén ei lainkaan huomioinut Pippingin tutkimusta.
Jouko Vahtola on puolestaan esittänyt omana hypoteesinaan, että ristiretki olisi tehty vasta 1250-luvun lopulla. Tästä hypoteesistaan hän tosin on myöhemmin tinkinyt Suomen historian pikkujättiläisessä (2003).Jouko Vahtola: Keskiaika. Suomen historian pikkujättiläinen, 2003. Vahtola perusteli ajoitustaan paavi Aleksanteri IV:n Uppsalan valitulle arkkipiispalle vuonna 1257 lähettämällä ristiretkibullalla.Jouko Vahtola: Tuomas-piispasta Birger-jaarliin – näkökulmia Suomen varhaiskeskiajan kirkkopoliittiseen kehitykseen, Historiallinen Aikakauskirja 1/1984, s. 13 ja Suomen varhaiskeskiajan lähteitä nro 63. Aleksanterin myöhempi seuraaja Gregorius X toteaa kuitenkin omassa ristiretkibullassaan Upsalan arkkipiispalle 9.1.1275 että ”toivottua hedelmää ei koitunut edellä mainitusta paavi Aleksanterin kirjeestä”.Suomen varhaiskeskiajan lähteitä nro 74 Vahtolan ajoitusta on pidetty virheellisenä.vrt. Martti Linna: Suomen alueellinen pyhimyskultti ja vanhemmat aluejaot, Vesilahti 1346–1996, 1996, s. 197–202.
Useat ajoitusta koskevat pohdinnat lähtevät ajatuksesta, että Birger-jaarlin retki olisi ollut niin sanottu ledung-retki. Kuitenkin ruotsalaisissa annaaleissa (Annales 1208–1288)Göte Paulsson: Annales Suecici Medii Aevi, Bibliotheca Historica Lundensis XXXII, 1974, s. 260 kerrotaan, että Sparrsätran taistelun jälkeen vuonna 1247 siirryttiin veroledungiin, eli vanha ledungjärjestelmä on tuolloin korvattu verosuorituksilla. Yhtäpitävästi tämän kanssa Eerikinkronikka kertoo sotaretken kestäneen talven yli, mikä ei ollut ledung-retkillä mahdollista. 1200-luvun alkuvuosikymmeninä oli Itämeren piirissä huomattu Baltian valloituksen yhteydessä talven sopivan paremmin uuden länsimaisen aseistuksen käyttöön kuin kesän. Raskaan ratsuväen käyttö oli helpompaa jäätyneellä maankamaralla, kun soista ja niillä tapahtuvista väijytyksistä ei ollut samanlaista vaaraa kuin kesällä. Jäätyneitä jokiuomia ja järviä pitkin oli helpompi edetä, ja väijytyksiä oli samoin lehdettömissä metsissä helpompi välttää. Talvisodankaynti takasi näin selvän etulyönnin vastustajaan nähden.William Urban, The Baltic Crusade, 1975, s. 270 Ratsuväen siirtoon tarvittiin uusia tilavia aluksia, koggeja, jotka olivat jo 1200-luvun alussa Henrik Lättiläisen Liivinmaan kronikan mukaan mahdollistaneet ristiretkeläisarmeijoiden siirron Keski-Euroopasta Baltiaan. Niiden kantokyky oli huomattavasti suurempi kuin vanhempien noin viidenkymmenen miehen soutamien alusten, joita muun muassa virolaiset olivat käyttäneet ja venäläisten kronikoiden mukaan myös suomalaiset todennäköisesti käyttivät. Henrikin Liivinmaan kronikka suom. Maijastiina Kahlos ja Raija Sarasti-Wilenius, 2003, passim, ja Suomen varhaiskeskiajan lähteitä, nro XIV Ruotsalaiset olivat solmineet suuren laivaston omaavan Lyypekin kanssa kauppasopimuksen, joka epäilemättä takasi heille tarvittaessa tarvittavan määrän koggeja joukkojen ja ratsuväen siirtoon.Diplomatarium Suecanum I nro 846 Tämän sopimuksen on Kjell Kumlien ajoittanut jo yhtä hyvin vuosiin 1248 tai 1249 kuin aiemmin otaksuttuihin vuosiin 1250 tai 1251.Kjell Kumlien: Sverige och hanseaterna. Studier i svensk politik och utrikeshandel, Kungl. Vitterhets Historie och Antikvitets Akademiens handlingar, del 86, 1953, s. 103.
Sotaretken tausta thumb|pysty=1.1|Birger-jaarli ja Hämeen päälliköt, Aarno Karimon historiamaalaus 1900-luvulta. Katolisen kirkon näkökulmasta pohjoinen Itämeren alue oli 1200-luvulla vielä suurelta osin pakanallista aluetta, ja kirkon tavoitteena oli alueen lukuisten kansojen käännyttäminen katoliseen uskoon. Käytännössä tavoitetta ajoivat alueen katolista uskoa tunnustaneet kuninkaat sekä ristiretkeläiset, jotka saivat kristinuskon nimissä valloittaa uusia alueita hallintaansa. Henrikin Liivinmaan kronikka kertoo 1100-luvun lopulla alkaneesta Baltian verisestä käännyttämisestä katoliseen uskoon pääasiassa saksalaisten kalparitareiden ja tanskalaisten toimesta. 1100-luvulla kristinusko oli vakiintunut Ruotsissa, ja sen orastava valtakunta pyrki myös kilpailemaan Saksan ja Tanskan kanssa vaikutusvallasta Itämerellä taistelemalla pakanoita vastaan. Baltian sotaretki päättyi kuitenkin ruotsalaisten osalta vuonna 1220 saarenmaalaisten tuhotessa heidän sinne perustaman linnoituksen.Ruotsin vallan aika Suomessa