Videopelilajityypit ovat videopelien luokittelua varten nimettyjä lajityyppejä. Videopelit jaetaan eri lajityyppeihin pelimekaniikan mukaan sen sijaan että kiinnitettäisiin huomiota visuaalisiin tai kerronnallisiin eroavaisuuksiin.
Digitaalisten pelien sisällöt ovat nykyään varsin moninaiset, ja digitaalisista peleistä voidaan hahmotella genreryhmiä monin eri tavoin. Esimerkiksi Mark J. P. Wolf on jakanut pelit 42:een eri genreen. Näitä Wolfin genrejä ovat muun muassa abstraktit pelit, estepelit, flipperipelit, korttipelit, strategiapelit, simulaatiopelit, tasohyppelyt ja takaa-ajopelit. Pelitutkija Thomas H. Apperley taas on nostanut esiin neljä näkökohtaa, jotka tulisi huomioida pelien luokittelussa. Nämä neljä näkökohtaa ovat Apperleyn mukaan laitteisto (tietokoneet, pelikonsolit, matkapuhelin, käsikonsolit), ilmenemismuoto, miljöö ja genre. Genrejä Apperleyn luokittelussa on neljä: toimintapelit, simulaatiopelit, strategiapelit ja roolipelit. Erilaisten peligenrejen hahmottaminen onkin haastavaa, koska digitaaliset pelit ovat suhteellisen nuori ilmiö, ja digitaaliset pelit, pelaamisen tavat, pelikulttuuri ja teknologia muuttuvat ja kehittyvät jatkuvasti. Myös digitaalisten pelien pelaajia voidaan jaotella pelaajatyyppeihin sen mukaan, millaisia pelejä he pääasiassa pelaavat. , Ruddock, E. & Rauhala, A. 2010: Tyyppien maailma, pelit ja pelaajat. Teoksessa: Pentikäinen, A., Ruhala, A., Niinistö, H., Olkkonen, R. & Ruddock, E. 2010. Mediametkaa! Osa 4 - Kaikki peliin. Helsinki: Mediakasvatuskeskus Metka ry. http://mediametka.fi/wp-content/uploads/2014/05/Mediametkaa4-netti01.pdf
Pelimekaniikka ja peliteema
Videopelien lajityyppien tutkiminen eroaa kirjallisuuden tai elokuvien lajityyppien tutkimisesta johtuen yleisön suorasta ja aktiivisesta vuorovaikutuksesta (niin fyysisessä kuin henkisessä mielessä). Pelaajien kokemukset ja aktiviteetit pelimekaniikkojen mukaan ovat olleet osa videopelien lajityyppiluokittelua varhaisimmista luokitteluista lähtien.
Pelit voidaan jakaa niiden pelimekaniikan lisäksi myös teemoihin: pelisuunnittelussa on huomioitava mekaniikat (kuten kortin veto) ja teemat (kuten muinaisen sivilisaation rakentaminen). Vuoden 2017 Nier: Automata on sanottu tutkivan eksitentialistista kriisiä androidien ja koneiden välillä. Primitiivinen tapa valita teema on jakaminen muun muassa fantasian ja tieteisfiktion välillä. Usein teema esitetään pelin alussa, mutta sen vaikutus pelimekaniikkaan voi jäädä vähäiseksi. Pelin teema myös muuttuu kehityksen aikana pelimekaniikkaan tehtyjen muutoksien seurauksena, jonka johdosta lopputulos poikkeaa alkuperäisestä visiosta.
1980-luvun alussa luova kokeilu kasvoi räjähdysmäisesti, mutta tämä päättyi vuoden 1983 videopelilamaan. 1980-luvun jälkipuoliskolta lähtien muutama suuri julkaisija määritteli mitä päätyi myyntiin kauppojen hyllyille ja julkaisijat olivat pitkään varsin konservatiivisia. Pelien piti sopia tiettyihin lajityyppeihin, jotka olivat kaikille tuttuja. Internetissä julkaisun yleistyttyä kauppojen hyllytila ei enää ollut rajoittava tekijä ja luovuus kasvoi uudestaan räjähdysmäisesti. Tämän myötä syntyi myös uusia pelityyppejä, jotka eivät sopineet perinteisiin lajityyppeihin. Videopelit sijoittuvat erilaiseen hierarkiaan kuin elokuvat tai kirjat: videopelien lajityypin määrittelee niiden pelimekaniikat. Entertainment Software Association (ESA) on määritellyt joukon ylälajityyppejä lajityyppien hierarkiaan. Videopelien lajityypit ovat joustavia ja modernit pelit ovat usein yhdistelmiä perinteisistä lajityypeistä. Peleissä miljöö ja lajityyppi ovat erillisiä, joka voi aiheuttaa sekannuksia vertailussa elokuviin tai kirjoihin. Muita jaottelutapoja ovat kohdeyleisö, jota käytetään markkinoinnissa eikä liity lajityyppiin, sekä teema, jota ei välttämättä ole kaikissa peleissä.
Toimintapeli
Tappelupeli Tappelupeli on videopeligenre, jossa pelaaja ohjaa hahmoa lähitaistelussa toista hahmoa vastaan. Tappelupelit voidaan jakaa kahteen kategoriaan: Beat ’em upeihin ja kaksintaistelupeleihin. Beat ’em up -pelit viittaavat yleensä sivuttaiseen ruudunvieritykseen pohjautuviin tappelupeleihin, joissa edetään suoraviivaisesti ja taistellaan tie auki yleensä päättyen jonkinlaisen loppuvihollisen kohtaamiseen. Näissä katutappelupeleissä ohjaus on yleensä varsin yksinkertainen ja pelin viehätys perustuu erilaisiin vihollisiin. Tunnettuja katutappelupelejä vuosien varrelta ovat pelisarjat Double Dragon ja Streets of Rage. Kaksintaistelupeleissä ollaan vastakkain toisen hahmon kanssa kehässä tai tatamilla. Näissä peleissä taas pääpaino on useissa pelattavissa hahmoissa ja monimutkaisten taisteluliikkeiden opettelemisella. Kaksintaistelupeleistä tunnettuja ovat olleet esimerkiksi pelisarjat Street Fighter ja Mortal Kombat sekä aikanaan kolmiulotteisen grafiikan tähän genreen tuoneet Virtua Fighter ja Tekken.
Ammuntapelit Ammuntapelit ovat toimintapelejä, joissa pääosassa on ampuminen. Rajaavampaa nimitystä shoot ’em up (sisäpiirissä lyhennettynä ”shmup”) käytetään etenkin vanhemmista ammuntapeleistä, joissa liikkumavapaus on varsin rajoitettu. Joissakin on joko yksi staattinen ruutu taisteluareenana (esimerkiksi Asteroids ja Space Invaders), tai sitten vihollisia ja pelimaailmaa vieritetään vastaan pelaajasta riippumatta (esimerkiksi Nemesis ja R-Type).
Suosituimpia ammuntapelejä ovat ensimmäisen persoonan ammuntapelit (FPS), eli pelattavan hahmon näkökulmasta esitetyt pelit, joissa ase tai sen tähtäin on ruudun keskivaiheilla. Pelityyppi tuli tunnetuksi vuoden 1992 Wolfenstein 3D:stä ja etenkin vuoden 1993 Doomista. Vuonna 1995 Descent mullisti ensimmäisen persoonan ammuntapelien maailmaa tuomalla täyden 3D-grafiikan. Myöhempiä tunnettuja ensimmäisen persoonan ammuntapelejä ovat muiden muassa Half-Life (1998) ja Halo (2002). Nämä pelit ovat yleensä moninpelattavia, usein myös verkossa moninpelattavia.
Ammuntapeleihin kuuluvat myös valopistoolilla pelattavat pelit. Kolikkopelien valopistoolit korvattiin tietokoneversioissa usein hiirellä ohjattavalla tähtäimellä, mutta moniin pelikonsoleihin on edelleen saatavissa myös kotiin hankittavia valopistooleja. Klassisimpiin ammuntapeleihin kuuluvassa Cannon Fodderissa (1993) taas ohjataan sotilasjoukkoa hiirellä.
Seikkailupeli Seikkailupelit ovat juonellisia miettimistä vaativia pelejä. Tämä on yksi varhaisimpia pelityyppejä. Aluksi seikkailupelit olivat tekstipohjaisia (tekstiseikkailut), ja pelityyppi onkin saanut nimensä erään varhaisen ja kuuluisan tekstiseikkailun Colossal Cave Adventure mukaan. Graafiset seikkailupelit syntyivät myöhemmin.
Yleensä pelattavan hahmon tulee selvittää joukko ongelmia, jutella pelissä esiintyvien henkilöiden kanssa jne. Pelijuoni on lähes poikkeuksetta suoraviivainen, eli loppujen lopuksi tarkoituksena on keksiä se yksi tapa miten juonessa päästään eteenpäin. Peliaiheet vaihtelevat laajasti keskiaikaisista näytelmistä tulevaisuusvisioiden kautta huumoripeleihin. Juonellisesti seikkailupelit edustavat ehkä syvällisintä tietokonepelikategoriaa yhdessä joidenkin seikkailupelimäisten roolipelien kanssa. Graafisten seikkailupelien huippukautta oli 1990-luvun alku. Viime vuosina seikkailupelejä ei ole julkaistu kovinkaan paljon, vaan on keskitytty yksinkertaisimpiin pelityyppeihin. Joitakin puhdasverisiä seikkailupelejä on kuitenkin viime vuosinakin tehty. Varhaisempia tärkeitä seikkailupelitaloja olivat esimerkiksi Sierra Online ja LucasArts.
Toimintaseikkailupeli Toimintaseikkailut ovat pelejä, jotka yhdistävät toimintapeliin seikkailupelimäisiä elementtejä, kuten kerättyjen tavaroiden käyttöä oikeissa paikoissa ja usein myös juonta eteenpäin vieviä kertovia jaksoja. Pelimaailmassa liikkuminen on myös usein vapaampaa kuin puhtaammissa toimintapeleissä. Pelityypin edustajia ovat muun muassa Prince of Persia, Tomb Raider, Zelda ja Metroid.
Tasohyppelyt ovat pelejä, joissa pelihahmo hyppii pelimaailmassa, joka koostuu yleensä eri korkeuksilla olevista tasoista. Pelissä on yleensä tarkoitus edetä eteenpäin vihollisia vältellen ja mahdollisesti myös esineitä keräillen ja ongelmia ratkaisten. Joissakin tasohyppelypeleissä voi myös ampua, mutta se ei ole pelityypin keskeisin elementti. Klassiset tasohyppelypelit ovat yleensä sivulta kuvattuja, mutta uudemmissa peleissä käytetään yleensä kolmannen osapuolen perspektiivistä esitettyä 3D-grafiikkaa. Kuuluisimpia tasohyppelypelejä ovat Mario, Donkey Kong, Crash Bandicoot ja Sonic.
Hiiviskelypelit yhdistävät toiminta-, ammunta- ja pulmapelejä. Niissä tehtävänä on välttää tekoälyn ohjaamia vihollisia, ja suorittaa tehtäviä niiden huomaamatta. Vihollisten tappaminen on yleensä rajoitettua, ja sen pitäisi tapahtua vain harkinnan jälkeen. Splinter Cell, Hitman, Sly Raccoon, Thief ja Metal Gear Solid ovat tunnettuja hiiviskelypelisarjoja.
Ajopeli
Ajopeleissä ohjataan jotain kulkuvälinettä, useimmiten autoa tai moottoripyörää, mutta joskus myös jotain keksittyä laitetta. Tavoitteena on yleensä selviytyä pelissä olevista radoista mahdollisimman lyhyessä ajassa, mikä vaatii usein jatkuvaa harjoittelua. On myös pelejä, joissa tärkeintä ei ole ensimmäisenä maaliin pääsy vaan muiden autojen romuttaminen joko törmäämällä tai käyttämällä aseita. Varhainen lajityypin edustaja on Pole Position (1982). Ajopelejä ja ajosimulaattoreita varten on olemassa erillisiä rattiohjaimia.
Lentopeli Lentopelit ovat pelimäisempiä kuin varsinaiset lentosimulaattorit tai simulaatiopelit.
Simulaatiopeli
Simulaatiopelit ovat viihdekäyttöön tarkoitettuja simulointeja tietokonesimulaation keinoilla.
Simulaatiopeleissä pyritään yleensä mallintamaan mahdollisimman tarkasti jonkin tietyn kulkuvälineen, kuten lentokoneen, laivan, sukellusveneen, avaruusaluksen tai auton käyttäytymistä. Simulaattoripelien esimuotona voidaan pitää lentäjien koulutukseen jo vuosikymmenten ajan käytettyjä lentosimulaattoreita.
Strategiapeli
Strategiapeli on peli, jossa kaksi tai useampi osapuoli yrittää saavuttaa pelin voittoon johtavan tavoitteensa tekemällä suunnitelmia ja toteuttamalla ne vastustajan tai vastustajien päihittämiseksi. Kuvakulma on yleensä sijoitettu pelikentän yläpuolelle, jonka ansiosta pelaaja saa selkeän käsityksen taistelun tapahtumista ja kykenee siirtämään yksiköitään vaivattomasti paikasta toiseen. Strategiapeleissä on usein aiheena sota, joko kuviteltu tai maailmanhistoriasta otettu. Vuoropohjainen strategiapeli tarkoittaa peliä, jossa pelaaja(/t) ja tietokone odottavat toisen osapuolen siirtoa ennen kuin pääsevät itse vaikuttamaan peliin. Kyseinen pelimuoto on usein rinnastettavissa lautapelien mekaniikkaan. Suosittuja vuoropohjaisia strategiapelejä ovat Civilization ja Worms.
Strategiapelejä, joissa ei ole vuoroja, vaan joissa tapahtumat elävät koko ajan, kutsutaan reaaliaikaisiksi strategiapeleiksi (RTS– Real Time Strategy). Alkuperäinen sana ”strategia” viittaa enemmän sodan suuriin linjoihin kuin nykyisissä reaalistrategioissa esiintyvään yksittäisten yksiköiden komentamiseen, ja nämä pelit muistuttavatkin toisinaan enemmän taktiikka- kuin strategiapelejä, vaikka taktinen ajattelu on niissäkin tärkeää. Pääasia reaalistrategiapeleissä on yleensä tukikohtien ja joukkojen rakentelu. Samalla pitää kerätä resursseja ympäristöstä. Suosittuja RTS-pelejä ovat muun muassa StarCraft ja Command and Conquer -sarja.
Myös Dota ja League of Legends -tyyppiset verkkopelit on joskus luettu RTS-genren alle, ja niistä on käytetty nimitystä Action real-time strategy. Nämä pelit poikkeavat kuitenkin perinteisestä RTS-peleistä ja lajityypille on oma nimitys , (MOBA).
Jonkinlaisena strategiapelin ja simulaation välimuotona voidaan pitää erilaisia valtion tai kaupungin toimintaa simuloivia kaupunkisimulaattoripelejä tai kaupunginrakennuspelejä, joissa voidaan käsitellä esimerkiksi paikallisen junaliikenteen kulkua. Näitä pelejä ovat SimCity-pelisarja, Cities: Skylines ja A-Train.