Ava Lavinia Gardner () oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Häntä pidetään yhtenä Hollywoodin kulta-ajan legendaarisista näyttelijöistä. Yhdysvaltain elokuvainstituutti valitsi hänet vuonna 1999 Yhdysvaltalaisen elokuva 25. merkittävimmäksi naisnäyttelijäksi.
Gardner allekirjoitti sopimuksen elokuvayhtiö Metro-Goldwyn-Mayerin (MGM) kanssa vuonna 1941 ja näytteli studion elokuvissa usein pieniä sivurooleja. Vuonna 1946 ensi-iltansa saanut Tappajat teki hänestä tähden. Gardner oli uransa aikana kerran Oscar-ehdokkaana parhaasta naispääosasta elokuvassa Mogambo (1953). Hän näytteli useissa menestyselokuvissa, joita ovat muun muassa Teatterilaiva (1951), Kilimanjaron lumet (1952), Paljasjalkakreivitär (1954), Viimeisellä rannalla (1959), Liskojen yö (1964) ja Maanjäristys (1974).
Gardner tunnettiin hehkeästä kauneudestaan, ja hän näytteli erityisesti femme fatale -rooleja, kohtalokkaita ja vahvoja naisia. Hän näytteli elokuvissa ja televisiossa aina vuoteen 1986 asti. Gardner oli aviossa kolme kertaa, mutta kaikki hänen avioliittonsa päättyivät eroon. Hän kuoli 67-vuotiaana vuonna 1990 kotonaan Lontoossa.
Nuoruus Ava Gardner syntyi Pohjois-Carolinan Smithfieldin kunnan Grabtownin maalaiskylässä jouluaattona 1922. Hänen vanhempansa olivat Jonas Bailey Gardner ja Mary Elizabeth ”Mollie” Gardner (o.s. Baker). Perheessä oli seitsemän lasta, ja hänellä oli neljä sisarta: Beatrice, Elsie Mae, Inez ja Myra sekä kaksi veljeä, varhaislapsuudessaan kuollut Raymond ja Melvin, jota kutsuttiin nimellä ”Jack”. Ava oli iltatähti: hänen kuusi sisarustaan olivat syntyneet melko lyhyin välein, kun taas Avan syntyessä Myra oli seitsemänvuotias. Raymond-veli oli kuollut kaksivuotiaana kotona sattuneessa räjähdeonnettomuudessa. Perheen vanhemmat olivat köyhiä puuvilla- ja tupakkaviljelijöitä. Hänellä oli skotlantilaisia, irlantilaisia, englantilaisia, ranskalaisia ja tuscaroralaisia sukujuuria.
Gardner oli luonteeltaan ujo ja naiivi ”poikatyttö”, joka viihtyi avojaloin. Hänet kasvatettiin äidin puolelta tulevan baptismin oppien mukaan. Isä oli katolilainen. Perhe menetti maatilan vuonna 1924, jolloin isä meni sahalle töihin ja äiti alkoi työskennellä keittäjänä ja taloudenhoitajana läheisen Brogdenin koulun opettajien asuntolassa. Vuonna 1935 perhe muutti Virginian Newport Newsiin, josta äiti löysi töitä merimiesten asuntolassa. Kun Ava oli 15-vuotias, isä sairastui ja kuoli keuhkoputkentulehdukseen. Miehensä kuoleman jälkeen Mollie Gardner muutti perheineen takaisin Pohjois-Carolinaan Rock Ridgen kylään lähelle Wilsonin kaupunkia. Wilsonissa hän työskenteli jälleen opettajien asuntolassa. Ava kävi Rock Ridge high schoolia, josta hän valmistui vuonna 1939. High schoolin jälkeen hän kävi noin vuoden ajan sihteerikursseja Wilsonin Atlantic Christian Collegessa. Hän kuitenkin haaveili elokuvaurasta.
Ura Alkuvuodet
pienois|Ava Gardner elokuvassa Tappajat (1946). Kun Gardner vieraili sisarensa Beatricen luona New Yorkissa kesällä 1941, tämän valokuvaajana työskennellyt puoliso Larry Tarr otti hänestä kasvokuvan. Tarr piti tuloksesta ja laittoi valokuvan esille studionsa ikkunaan. Loews Theatresin lakivirkailija ja Metro-Goldwyn-Mayerin kykyjenetsijä Barnard ”Barney” Duhan huomasi Gardnerin kuvan ja kehotti Tarria lähettämään tämän tiedot MGM:lle.
18-vuotias Gardner matkusti pian Wilsonista New Yorkiin, missä hän meni MGM:n New Yorkin kykyjenetsijätoimiston johtajan Al Altmanin haastatteluun. Koekuvauksessa Gardner muun muassa käveli kameroiden edessä, mutta hänen puhettaan ei äänitetty, sillä hänen etelän murteestaan oli lähes mahdoton saada selvää. Nähtyään koekuvauksen studiojohtaja Louis B. Mayer lähetti Altmanille sähkeen: ”Hän ei osaa laulaa, ei näytellä eikä puhua. Hän on loistava!”. MGM tarjosi Gardnerille työsopimusta, johon sisältyi 50 dollarin viikkopalkka. Gardner allekirjoitti sopimuksen, ja elokuun lopulla 1941 hän keskeytti sihteeriopinnot ja lähti Hollywoodiin siskonsa Beatricen kanssa. Hollywoodissa MGM järjesti Gardnerille ensimmäiseksi puheopettajan, jotta hän pääsisi eroon paksusta etelävaltiolaisaksentistaan.
Gardner aloitti uransa lyhytelokuvissa. Hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa oli Pettävä varjo kummittelee (1941). Seuraavan viiden vuoden aikana hänen elokuvaroolinsa olivat pieniä sivuosia muun muassa elokuvissa Niin tapahtui Pariisissa (1942), Minun majesteettini (1943) ja Kolme sydäntä epätahdissa (1944).
Huippuvuodet
Vuonna 1946 Gardner teki ensimmäisen suuren roolinsa film noir -elokuvassa Rohkeita otteita, mutta myöhemmin samana vuonna ilmestynyt Universal Picturesin menestynyt film noir -elokuva Tappajat osoittautui hänen läpimurrokseen. Hänellä oli siinä femme fatalen osa, jonka ansiosta hänestä tuli niin kriitikoiden kuin elokuvayleisön suosikki. MGM ei kuitenkaan mieltynyt Gardnerin suoritukseen ja yritti roolittaa häntä ”kilttien ja sympaattisten” tyttöjen rooleihin. Vuonna 1947 hän näytteli Clark Gablen ja Deborah Kerrin kanssa elokuvassa Saippuakauppias, joka heikoista arvosteluista huolimatta sai kaupallista menestystä.
1950-luvun alussa Gardner näytteli suurmenestyksen saaneessa musikaalielokuvassa Teatterilaiva (1951), joka toi hänelle Utah Film Critics Association -palkintoehdokkuuden. Vuonna 1952 hän palasi yhteistyöhön Clark Gablen kanssa lännenelokuvaan Kohtalon tähti. Myöhemmin samana vuonna hän oli Gregory Peckin vastanäyttelijä Afrikkaan sijoittuvassa elokuvassa Kilimanjaron lumet, joka oli vuoden suurimpia kassamagneetteja.
Vuonna 1953 Gardner palasi westernin pariin elokuvassa Ratsasta, vaquero!, jossa hän näytteli Robert Taylorin kanssa. He olivat vastanäyttelijöitä myös samana vuonna ilmestyneessä historiallisessa elokuvassa Pyöreän pöydän ritarit, joka oli MGM:n ensimmäinen CinemaScope-elokuva. Gardnerin suurin menestyselokuva vuonna 1953 oli John Fordin ohjaama Mogambo, jonka tapahtumat sijoittuvat niin ikään Afrikkaan. Gardner näyttelee hahmoa nimeltä Eloise Kelly, ja hänen roolisuorituksensa sai jopa ylistäviä arvioita. Mogambo on uudelleenfilmatisointi vuonna 1932 ilmestyneestä Saigonin kaunottaresta. Clark Gable näytteli miespääosan molemmissa elokuvissa, kun taas Jean Harlow oli vuoden 1932 elokuvan naispääosassa. Gardner sai suorituksestaan ainoaksi jääneen parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuutensa, mutta palkinto meni Audrey Hepburnille.
pienois|vasen|Gardner elokuvassa Kilimanjaron lumet (1952). Gardner näytteli Joseph L. Mankiewiczin draamaelokuvassa Paljasjalkakreivitär (1954) viettelijätär Maria Vargasia, vastanäyttelijänään Humphrey Bogart. Elokuva on niin sanottu ”ryysyistä rikkauksiin” -tarina, jossa oli kaikuja Gardnerin omasta elämäntarinasta. Gardner sai roolisuorituksestaan siihen astisen uransa parhaat arvostelut. Paljasjalkakreivitärtä pidettiin tuoreeltaan ”glamour-elokuvana”, ja se oli myös vuoden 1954 suurimpia yleisömenestyksiä. Vuonna 1956 ensi-iltansa saaneesta Risteysasema-elokuvasta Gardner sai arvostelijoilta kehuja ja brittiläisen Bafta-ehdokkuuden. Risteysasema ei hyvistä arvioista huolimatta saavuttanut kaupallista menestystä. Vuonna 1958 Gardnerin sopimus MGM:n kanssa päättyi, minkä jälkeen hän jatkoi uraansa freelancerina. Gardner muutti Espanjaan, ja sen myötä hän alkoi näytellä yhdysvaltalaisten elokuvien ohella myös eurooppalaisissa tuotannoissa. Vuonna 1959 Gardner näytteli Stanley Kramerin ohjaaman Viimeisellä rannalla -elokuvan naispääosan. Elokuva kertoo ydinsodan jälkeisestä maailmasta, ja hänen vastanäyttelijänään oli jälleen Gregory Peck. Elokuva ei menestynyt kaupallisesti, mutta Gardnerin roolityö sai huomiota ja toi hänelle hänen toisen Bafta-ehdokkuutensa.
Vuonna 1960 ilmestynyt Gardnerin elokuva Punainen enkeli ei ollut kaupallinen menestys, ja seuraavan elokuvansa Gardner teki vasta kolme vuotta myöhemmin. Vuonna 1963 ensi-iltansa saanut historiallinen spektaakkelielokuva 55 päivää Pekingissä oli aikaansa nähden hyvin kallis tuotanto, jossa Gardner näytteli yhtä pääosaa Charlton Hestonin ja David Nivenin rinnalla. Elokuva sijoittuu vuoteen 1900, jolloin Kiinassa on käynnissä boksarikapina. Se oli suurten kustannustensa vuoksi taloudellinen pettymys.
pienois|Ava Gardner ja Gregory Peck Kilimanjaron lumet -elokuvassa. Vuonna 1964 Gardner näytteli poliittisessa jännityselokuvassa Toukokuun 7 päivää, joka oli arvostelumenestys. Elokuvan näyttelijäkokoonpano oli hyvin miesvaltainen, ja Gardnerin vastanäyttelijöinä olivat Burt Lancaster, Kirk Douglas ja Fredric March. Samana vuonna ilmestynyt John Hustonin ohjaama Liskojen yö oli Gardnerin suurin menestys sitten Paljasjalkakreivittären. Elokuva perustuu Tennessee Williamsin samannimiseen näytelmään, ja hänen vastanäyttelijöinään olivat Richard Burton ja Deborah Kerr. Liskojen yö menestyi sekä arvosteluissa että taloudellisesti, ja Gardner oli roolisuorituksestaan Bafta- ja Golden Globe -ehdokkaana ja sai elokuvauransa parhaimmat arvostelut.
Kahden vuoden kuluttua Gardner pyrki rouva Robinsonin rooliin elokuvaan Miehuuskoe (1967). Kerrotaan, että Gardner soitti elokuvan ohjaaja Mike Nicholsille ja sanoi: ”Haluan tavata sinut! Haluan puhua tästä Miehuuskoe-jutusta!” Vaikka Nichols ei koskaan vakavissaan harkinnut häntä rooliin, hän kuitenkin kävi tapaamassa Gardneria tämän hotellissa. Nichols palkkasi rooliin 44-vuotiaan Gardnerin sijasta 35-vuotiaan Anne Bancroftin. Vuonna 1966 Gardner näytteli Raamatun Saaraa spektaakkelielokuvassa Raamattu – alussa loi Jumala..., josta tuli arvostelumenestys ja vuoden katsotuin elokuva. Gardner kertoi, ettei ollut koskaan nauttinut yhdenkään aikaisemman elokuvan tekemisestä yhtä paljon. Hänen viimeinen 1960-luvun elokuvansa Mayerling sai ensi-iltansa vuonna 1968. Se sai hyvän vastaanoton niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin, ja Gardner näyttelee siinä historiallista keisarinna Elisabetia.
Loppuvuodet
pienois|Ava Gardner elokuvassa Mogambo (1953). 1970-luvulla Gardner näytteli katastrofielokuvissa Maanjäristys (1974), Kassandran silta (1976) ja Kaupunki liekeissä (1979). Maanjäristys menestyi niistä parhaiten, ja 52-vuotias Gardner teki siinä itse omat stunttinsa. Hän esiintyi myös Lillie Langtryna lännenelokuvan Roy Bean – piru mieheksi (1972) lopussa. Vuonna 1976 hän oli mukana George Cukorin ohjaamassa fantasiaelokuvassa Lintu sininen, jossa esiintyivät myös Elizabeth Taylor ja Jane Fonda. Gardnerin viimeiseksi elokuvaksi jäi saksalais-italialainen draamaelokuva Regina Roma (1982).
1980-luvulla Gardner näytteli pääosin televisiossa. Hänellä oli roolit muun muassa televisioelokuvissa Pitkä kuuma kesä (1985) ja Harem – väkivallan valtakunta (1986). Hän näytteli myös Julia Agrippinaa viisiosaisessa minisarjassa Anno Domini (1985). Vuoden 1985 aikana Gardner näytteli Ruth Galvestonia saippuaoopperan Knots Landing seitsemässä jaksossa. Hänen viimeiseksi roolityökseen jäi Diane Webb televisioelokuvassa Maggie (1986). Samana vuonna Gardner halvaantui aivoinfarktin seurauksena liikuntakyvyttömäksi, ja elokuvaura sai jäädä.
Koko 45 vuotta kestäneen uransa aikana Gardner näytteli elokuvissa, televisiossa ja radiossa. Vaikka hän oli aikanaan Hollywoodin suosituimpia tähtiä, hän ei suhtautunut työhönsä järin vakavasti, vaan luotti ohjaajan näkemykseen. Elokuviensa markkinoinnissa MGM loi kauneudesta Gardnerin tuotemerkin. Varsinkin uransa alussa Gardner kärsi esiintymisjännityksestä, ja usein ennen kuvauksia hän lievitti jännitystään juomalla alkoholia. Gardner kutsui uraansa MGM:llä myöhemmin ”orjatyöksi, joka kesti 17 vuotta”.
Yksityiselämä Avioliitot