thumb|Martinsonin hautakivi. Harry Martinson (6. toukokuuta 1904 Jämshög, Ruotsi – 11. helmikuuta 1978 Tukholma, Ruotsi) oli ruotsalainen runoilija. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1974 yhdessä Eyvind Johnsonin kanssa.The Nobel Prize in Literature 1974, viitattu 29.2.2012 Hänen tunnetuin työnsä on runoelma Aniara: Katsaus ihmiseen ajassa ja tilassa vuodelta 1956. Se on kuvaus avaruusaluksesta, joka kulkee Aurinkokunnasta poispäin ilman toivoa paluusta.
Elämä Nuoruus Harry Martinson syntyi Jämshögissä Blekingessä vuonna 1904. Isä Martin Olsson kuoli Harryn ollessa kuusivuotias. Äiti jätti perheen ja muutti Yhdysvaltoihin. Näin Martinsonista tuli orpo huutolainen, joka lähti 16-vuotiaana merille. Martinson toimi kuusi vuotta sekalaisissa töissä merillä ja maissa. Hän asui jonkin aikaa Etelä-Amerikassa ja Intiassa.
Kulkurina Martinson sairastui merillä pölykeuhkoon, joutui jäämään maihin ja palasi Ruotsiin vuonna 1927. Tämän jälkeen hän vietti vuosia kiertelevää kulkurin elämää. Myöhemmin hän liittyi nuorten runoilijoiden Fem unga -ryhmään, joka julkaisi 1929 merkittävän runoteoksen Fem unga. Näin Martinsonista tuli kuuluisa. Samana vuonna hän avioitui tunnetun kirjailijan Moa Swartzin kanssa. 1930-luvulla Martinson innostui sosialismista, mutta käydessään Neuvostoliitossa hän pettyi siellä vallitsevaan totalitaariseen sosialismiin. Martinsonin lopullinen läpimurto oli hänen lapsuudenkokemuksiinsa perustuva romaani Nässlorna blomma vuonna 1935.
Perhe ja Nobelin kirjallisuuspalkinto Martinson osallistui talvisotaan Sallassa ruotsalaisten vapaaehtoisten yksikössä ja kirjoitti kokemuksiinsa pohjautuvan romaanin Verklighet till döds. Vuonna 1941 Martinson erosi ensimmäisestä vaimostaan Swartzista, ja seuraavana vuonna hän avioitui Ingrid Lindcrantzin kanssa, josta liitosta syntyi kaksi tytärtä. Vuonna 1949 Martinson valittiin Ruotsin akatemiaan ja 1954 hänestä tuli Göteborgin yliopiston kunniatohtori. Martinson sai yllättäen Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1974 Eyvind Johnsonin kanssa. Martinsonin ja Johnsonin valinta kirjallisuuden nobelisteiksi herätti kovaa kiistelyä sanomalehdissä, sillä molemmat olivat itse palkinnon myöntäneen akatemian jäseniä.Jarmo Wallenius: Nykyihmisen oloinen kulkuri maailmankaikkeudessa. Turun Sanomat 17.1.2005.Martinson begick harakiri, Aftonbladet 31.8.2000 (uutinen Lars Gyllenstenin muistelmista). Muutamat nuoremmat vasemmistolaiset arvostelivat Martinsonia myös siitä, ettei tämä ottanut “oikealla tavalla” kantaa politiikkaan.
Masennus ja itsemurha Martinson masentui arvostelusta syvästi ja joutui masennuksensa takia sairaalahoitoon. Martinson teki itsemurhan Karoliinisessa yliopistosairaalassa 11. helmikuuta 1978 leikkaamalla saksilla vatsansa auki, mitä kuvailtiin harakiri-tyyliseksi rituaaliteoksi.
Uskonto Martinson määritteli itsensä buddhalaiseksi, ”ei uskonnollisesti, mutta moraalisfilosofisesti”. Buddhalaisuutta ei otettu huomioon ruotsalaisessa yhteiskunnassa, ja Martinsonille järjestettiin kristilliset hautajaiset.Forerunners Swedish Electronic & Concrete Music 1955-65 Sono Loco
Martinson on kirjoittaunut yhden virren, joka on Ruotsin kirkon virsikirjassa. Se on vuodenaikavirsi 202, "De blomster som i marken bor", suomeksi Anna-Maija Raittilan käännöksenä "Kun talven unta nukkuu maa" vuodelta 1973. Sen on säveltänyt Erland von Koch 1974. Ruotsin virsikomitea oli pyytänyt Martinsonia kirjoittamaan virsiä, mutta hän toimitti komitealle tekstejään vasta 1973. Eräille säveltäjille lähetettiin uusia virsitekstejä sävellettäväksi heidän tietämättä, kenen kirjoittamia tekstit olivat. Von Koch, joka tunsi Martinsonin ja oli säveltänyt muutamia hänen tekstejään, kiinnostui tästä tekstistä ja teki siihen sävelmän. Siitä on tullut pidetty virsi Ruotsissa.
Teokset Martinson aloitti kirjallisen tuotantonsa vuonna 1929 lyyrikkona. Samana vuonna hän julkaisi esikoisromaaninsa Spökskepp. Läpimurto tapahtui vuoden 1931 kokoelmalla Nomad. Taustansa ja elämänvaiheidensa perusteella Martinson laskettiin aluksi työläiskirjailijaksi, varsinkin kun hän teoksissaan julisti irrottautumista porvarillisesta elämästä kiertolaisen ja paimentolaisen elämään. Nämä Martinsonin ajatukset hän oli itse elänyt todeksi merimiehen työssään. Hän ei kuitenkaan jättäytynyt pelkäksi tapahtuneen kirjaajaksi vaan yhdisteli kirjoissaan todellisuutta, mielikuvitusta ja mietiskelevän lyyristä aineistoa.
Toisen maailmansodan jälkeen alkoi Martinsonin tuotannon mestarikausi. Hänen teksteihinsä nousi keskeiseksi teemaksi kriittinen suhde tekniikkaan ja ihmisen julmuudesta varoittaminen. Näihin teemoihin kietoutuu myös hänen kuuluisin teoksensa, runoelma Aniara (1956). Aniaran pohjalta ruotsalainen Karl-Birger Blomdahl sävelsi myös oopperan.
Romaaneja Hyvästi, meri (Kap farväl! 1933) Nokkoset kukkivat (Nässlorna blomma, 1935; suom. Väinö Hämeen-Anttila) Tie maailmalle (Vägen ut, 1936) Verklighet till döds (1940) Kulkijan pilvilinnat (Vägen till Klockrike, 1948; suom. Annamari Sarajas 1949)
Runokokoelmia Spökskepp (1929) Passad (1945) Cikada (1953) Aniara: Katsaus ihmiseen ajassa ja tilassa (1956, suom. Aila Meriluoto) Gräsen i Thule (1958) Vagnen (1960) Dikter om ljus och mörker (1971) Tuvor (1973)
Esseitä Svärmare och harkrank Midsommardalen Det enkla och det svåra Utsikt från en grästuva Verklighet till döds Den förlorade jaguaren Resor utan mål
Lähteet
Aiheesta muualla
Harry Martinson -seura Viljo Kajava : Harry Martinson - elämänpalvoja, maailmannomaadi, Suomen Sosialidemokraatti, 13.9.1936, nro 250, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Luokka:Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajat Luokka:Ruotsalaiset kirjailijat Luokka:Ruotsalaiset tieteiskirjailijat Luokka:Ruotsin akatemian jäsenet Luokka:Itsemurhan tehneet Luokka:Vuonna 1904 syntyneet Luokka:Vuonna 1978 kuolleet