pienoiskuva Mallet‑hevonen on tarunomainen, pahantahtoinen hevonen, joka esiintyy Länsi‑Ranskassa VendéenLégendes locales d'Angles (arkistoitu) sivustolla Le site officiel de la ville d'Angles (arkistoitu),Édouard Brasey: La petite encyclopédie du merveilleux. Le pré aux clercs, Paris, 2008, s. 254-255 (), PoitounClaude Seignolle: Contes, récits et légendes des pays de France : Bretagne, Normandie, Poitou, Charentes, Guyenne, Gascogne, Pays basque, t. 1. Omnibus, 1998, 1200 s. () ja erittäin usein myös Retzin alueenMythologie française: bulletin de la Société de mythologie française, La Société de mythologie française, 1994. Luettavissa Internetissä (arkistoitu), s. 11-12 kansantarustossa. Sen uskotaan ilmestyvän iltaisin tai keskellä yötä upean, satuloidun ja suitsitun valkoisen tai mustan ratsun muodossa houkuttelemaan pitkän matkan uuvuttamia matkalaisia. Ratsun selkään harkitsematta nousseista kertovia taruja on useita, mutta yhteistä niille on se, etteivät ratsastajat selviä hengissä takaisin, ellei heillä ole mukana rahalunnaita tai suojelusamulettia, kuten pyhän Benedictuksen medaljonkia.
Mallet-hevonen on nähty paholaisen välikappaleena tai jopa paholaisena itsenään. Taru hevosesta on saanut alkunsa kenties Odinin hevosesta, Sleipniristä, ja useissa kansantarustoissa esiintyvästä, taivaalla tapahtuvasta metsästysretkestä. Mallet-hevosen taru muistuttaa myös muualla Ranskassa esiintyviä hevostaruja, kuten etelä-ranskalaista Lou drapéta ja pohjois-ranskalaista tarua valkoisesta tammasta.
Myös eräs ranskalainen kansanjuhla tunnettiin nimellä Merlette, Merlet tai Mallet ‑hevosen juhla. Juhlan alkuperän arvellaan olleen sotilaallinen, mutta sen luonne oli myös katarttinen ja karnevaalimainen. Vaikka yhteys Mallet‑hevosen taruun on jäänyt pimeän peittoon, juhlaan kuului tammen ympärillä esitetty näytelmä, jossa yksi näyttelijöistä oli pukeutunut hevoseksi. Kirkko vastusti juhlaa, ja se kiellettiin vuonna 1791.
Etymologia ja terminologia Mallet-hevosen nimi esiintyy ranskankielisenä sekä muodossa cheval Mallet että cheval Malet. On osittain epäselvää, onko kyseessä erisnimi vai yleisnimi. Tarinoissa hevonen mainitaan kuitenkin useimmiten yksilöllisenä taruolentonaClaude Seignolle ja Paul Sébillot kirjoittavan nimen isolla alkukirjaimella., jolla on täten oma nimi. Mallet-hevosen juhlasta puhuttaessa nimi kirjoitetaan lähes aina isolla alkukirjaimellaErityisesti kesäkuun 30. päivä 1806 järjestetyn Mallet-hevosen seremonian alkupuheessa, jonka Thomas de Saint Mars piti Académie celtiquessä. Puhe on ensisijainen tiedonlähde perinteestä..
Nimi saattaa olla myös kelttiläistä alkuperää, koska muinaiskelttiläisissä kielissä mail merkitsee arkkua tai salkkua.
Malet voi myös juontaa juurensa sanasta mallier, joka tarkoitti keskiranskalla hevosta, joka kantaa matka-arkkujaPaul Guérin: Archives historiques du Poitou, vol. 24. Painanut H. Oudin v. 1893. Luettavissa Internetissä (arkistoitu), s. 176,Frédéric Duval, Frédéric Godefroy: Actes du Xe colloque international sur le moyen français : Mémoires et documents de l'École des chartes, vol. 71. Librairie Droz, 2003. 455 s. () Luettavissa Internetissä] (arkistoitu), s. 366. Mallet-hevosen legenda Mallet-hevonen kuvataan aavemaisena ratsunaComité des travaux historiques et scientifiques: Revue des sociétés savantes des départements, vol. 2. Imprimerie nationale, 1867. Luettavissa Internetissä (arkistoitu), s. 181, joka ilmestyy iltahämärissä ja erityisesti keskiyöllä suitsittuna ja satuloituna houkuttelemaan väsyneitä matkalaisia ratsaille1. Eläin on kuitenkin pahansuopa, ja sen selkään erehtynyt ratsastaja löytyy aina aamulla kuolleenaFolklore de France, numéros 103-123. Confédération nationale des groupes folkloriques français, 1969. Luettavissa Internetissä] (arkistoitu), s. 57-60,Henri Dontenville: La France mythologique : Bibliothèque du merveilleux, vol. 2. H. Veyrier, 1966, 393 s. Luettavissa Internetissä] (arkistoitu), s. 104-105,Arnold van Gennep: Manuel de folklore français contemporain : Manuels d'archéologie et d'histoire de l'art, vol. 1, partie 7. A. Picard, 1943. Luettavissa Internetissä (arkistoitu), s. 3026: maasta hevosen tallomanaRobert Colle: Légendes et contes d'Aunis et Saintonge. Éditions Rupella, 1975, 254 s. Luettavissa Internetissä (arkistoitu), s. 41, rotkoon heitettynä tai hukkuneena. Ruumiin viereltä voi löytyä erikoisen muotoisia kavionjälkiäJean Verwaest: Charentes et Poitou au bon vieux temps: folklore du pays d'ouest. A la Rose des vents, 1951, 153 s. Luettavissa Internetissä (arkistoitu), s. 90-98. Eläimen väritys vaihtelee paikkakunnasta riippuen. Yleensä hevosen kerrotaan olevan valkoinen, mutta joissain tarinoissa se kuvataan myös mustana. Aikoinaan vanhat eukot pelottelivat pikkulapsia legendalla paholaismaisesta ratsusta,.
Claude Seignollen ja Édouard Braseyn mukaan hevosen hehkuvat silmät valaisevat tietä sen laukatessa. Seignollen ja Braseyn mukaan eläimen pysäyttäminen onnistuu vain maksamalla lunnas matkasta. Muissa lähteissä mainitaan myös muita keinoja, kuten kuuden ristillä merkityn rahan heittäminen hevosen eteen1 tai ristinmerkin tekeminen ja vihkiveden käyttäminen. Maksuksi matkasta käy myös "sou marqué",Léopold Favre: Glossaire du Poitou, de la Saintonge et de l'Aunis. Robin et L. Favre, 1868, 356 s. Luettavissa Internetissä (arkistoitu), s. 85-86, 1700-luvulla Ranskassa ja sen siirtomaissa käytössä ollut Ludvig XV:n symbolilla merkitty kolikko. Ainoa keino saada hevonen yhdeksi yöksi, täysin hallintaansa on noitien ristiksikin kutsuttu Pyhän Benedictuksen medaljonki, joka suojaa kantajaansa noidilta ja demoneilta. Mainintoja Mallet-hevonen on tunnettu pääosin Ranskan länsirannikolla, ja se esiintyy erityisesti useissa Grand‑Lieu -järven ympäristöön sijoittuvissa legendoissa. Lisäksi useat kirjalliset teokset mainitsevat hehkuvasilmäisen, suitsitun mustan hevosen, joka vaeltaa yössäSociété d'ethnographie nationale et d'art populaire: La tradition en Poitou et Charentes: Art populaire, ethnographie, folk-lore, hagiographie, histoire. Librairie de la Tradition nationale, 1897, 479 s. Luettavissa Internetissä (arkistoitu), s. 237,Robert Mineau & Lucien Racinoux: Légendaire de la Vienne: êtres fabuleux, mythes anciens, contes fantastiques, fontaines sacrées, pierres rituelles, sites mystérieux, saints guérisseurs, etc. Brissaud, 1978, 423 s. Luettavissa Internetissä (arkistoitu), s. 56 erityisesti kuuttomina öinäMaurice Fombeure: Ceux des pays d'ouest: Poitou, Aunis, Saintonge, Angoumois, types et coutumes : Provinces de France, types et coutumes, vol. 14. Éditions des Horizons de France, 1943, 138 s. Luettavissa Internetissä (arkistoitu), s. 88.
Grand-Lieu -järven ympärillä oleva suoalue oli aikoinaan tunnettu hyvistä työ- ja sotaratsuista. Mallet‑hevosen lisäksi alueella kerrottiin legendaa "valkeista neidoista". Öisin neidot kävivät tiputtamassa kynttilöistä vahaa hevosten harjoihin ja häntiin, jotka he sitten harjasivat ja letittivät. Joskus neidot tunkeutuivat jopa sisälle talleihin päästäkseen hevosten luoSociété d'émulation de la Vendée: Annuaire. 1862. Luettavissa Internetissä (arkistoitu), s. 72-73. Kirjallisuudessa Teoksessa Glossaire du Poitou, de la Saintonge et de l'Aunis Mallet-hevosen kerrotaan olevan ihmissusi, joka houkuttelee matkalaisia luokseen säyseällä käytöksellään. Kun hyväuskoinen matkalainen nousee ratsaille, hevonen lähtee täyttä laukkaa suolle, jonne se hukuttaa ratsastajan. Jos tämä on kuitenkin aamulla heti herättyään käyttänyt vihkivettä, tai ymmärtää selkään noustuaan tehdä ristinmerkin, hän selviää kylmällä kylvyllä hevosen paetessa metsän suojiin. Grand-Lieu -järven ympäristön legendoissa Mallet-hevosen mainitaan usein houkuttelun lisäksi myös pakottavan ratsastajia selkäänsä.
Claude Seignolle kertoo teoksessaan Contes, récits et légendes des pays de France samoista legendoista. Hänen mukaansa mikään este ei pysty pysäyttämään Mallet-hevosta, ja se voi laukata pitkiä matkoja väsymättä. Aamun tullen eläin kuitenkin pudottaa matkalaisen selästään ja talloo tämän kuoliaaksi. Seignolle mainitsee tarinan miehestä, joka nousi hevosen selkään ja huomasi aamulla joutuneensa Pariisiin. Hänen henkensä säästyi Ludvig XV:n symbolilla merkityn kolikon ansiosta, jota hän piti taskussaan ja jolla hän maksoi matkansa.
Seignollen mukaan legenda opettaa varomaan vieraita hevosia ja pitämään aina mukanaan maksua matkaa varten. Paikallislegendoissa Toinen puoli Pyhän Benedictuksen rististä, "noitien rististä", joka oli yksi ainoista tehokkaista suojakeinoista Mallet-hevosta vastaan.|thumb|left|220px Länsi-Ranskan rannikolla, Saint-Benoist-sur-Merin kylässä, Pyhän Benedictuksen medaljonki on legendan mukaan ainoa keino suojautua hevoselta ja saada eläin hallintaansa. Kylässä tarinan mukaan näin kävi miehelle, joka pääsi Mallet-hevosen selässä Pariisiin. Kohdatessaan eläimen mies teki suuren ristinmerkin, näytti medaljonkia ja lausui loitsunHenri Dontenville: La France mythologique : Bibliothèque du merveilleux, vol. 2. H. Veyrier, 1966, 393 s. Luettavissa Internetissä (arkistoitu), s. 105, jossa hän Pyhän Benedictuksen nimessä käski hevosen alistua tahtoonsa ja kuljettaa hänet Pariisiin.
Benjamin Fillon on kirjoittanut muistiin pahalta suojelevan loitsun, joka muodostuu medaljongin ympärille kaiverretuista kirjaimista (V.R.S.N.S.M.V.S.V.Q.L.I.V.B.):
"Vade retro, Satana: Non suadeas mihi vana; Sunt vana quae libas; ipse venena bibas"
Alueen legendoissa kerrotaan miehestä, joka eräänä iltana kapakkakierroksen jälkeen kohtasi valkean hevosen. Säyseä eläin päästi miehen selkäänsä mutta lähti samassa hurjaan laukkaan ja yritti kaksikymmentä kertaa pudottaa ratsastajansa. Mies tappeli joka kerta vastaan, ja hevonen palasi lopulta takaisin kylään, jossa mies pääsi hengissä mutta pahasti ruhjeilla alas ratsailta. Tarinan mukaan hänet pelasti Pyhän Benedictuksen medaljonki, jota hän kantoi kaulassaan.
Eräässä alueen kansantarinoista mainitaan samanlainen tapaus, jossa aamun valjetessa ratsastajaa ei kuitenkaan löytynyt. Samassa teoksessa mainitaan myös sananparsi 'kuin Mallet-hevonen', joka kuvaa rohkeaa ja kiivasluonteista henkilöäMathé Marceau: Les sentiers d'eau: souvenirs du marais poitevin : Mémoire vive. Seghers, 1978. 300 s. Luettavissa Internetissä (arkistoitu), s. 83.
Paul Sebillonin mukaan Saint-Benoist-sur-Merin asukkailla oli tapana tehdä joka kevät pyhiinvaellus kylän ulkopuolella sijaitsevalle graniittiselle dolmenille, jolla Gargantua-nimisen jättiläisen kerrotaan leikkineen. Pyhiinvaelluksen päätteeksi kyläläiset suorittivat rituaalin, jossa he hankasivat kourallista apiloita dolmenia vasten. Rituaalin tarkoituksena oli antaa suoja niin Mallet-hevosta kuin useita muitakin vaaroja vastaanPaul Sébillot: Gargantua dans les traditions populaires, Littératures populaires de toutes les nations, vol. 2. Maisonneuve et cie., 1883. 342 s. Luettavissa Internetissä (arkistoitu), s. 182; vuoden 2009 painoksessa (arkistoitu). Kansantaruissa Mallet-hevonen esiintyy myös kokoelmassa kansantaruja, jotka kertovat yliluonnollisesta metsästysretkestä. Yhdessä laulussa hevonen mainitaan osana metsästysseuruetta. Seurueeseen kuului myös naaraspuolinen ihmissusi, lepakko, korppi, noita, haltija, virvatuli, hilleri, susi sekä valkoisiin pukeutunut haamu. Kuolemansyntiin langenneet kuolevaiset, jotka sattuivat tämän seurueen tielle, nostettiin Mallet-hevosen selkään, ja heidän sielunsa kuljetettiin helvettiin. Usein syntisen ruumis löytyi aamunkoitossa rotkon vierellä kulkevalta tieltä tai keskeltä nummeaA. Viaud-Grand-Marais: Causeries sur Noirmoutier, vieilles croyances et vieilles coutumes. Editions PyréMonde () Luettavissa Internetissä (arkistoitu), s. 27-28. Samantapainen legenda esiintyy myös saksalaisessa balladissa, jossa aamun valjetessa syntinen on kadonnut kokonaanRevue des traditions populaires, vol. 9. Librairie orientale et américaine, 1894. Luettavissa Internetissä (arkistoitu), s. 412.
Tarussa metsästysretkestä kerrotaan seuraavaa: