Joulupukki (nimi voidaan kirjoittaa pienellä tai isolla alkukirjaimella) on myyttinen hyvä ja kiltti mieshahmo, joka tuo jouluna lahjoja. Sanalla viitataan myös hahmoa toimenaan esittäviin henkilöihin.
Historia
Nykyisin kansainvälisesti tunnetun joulupukin taustalla on 300-luvulla elänyt Myran piispa Pyhä Nikolaus (tunnetaan myös Nikolaus Barilaisena). Tämän nimestä () johtuvat Joulupukin nimet monissa kielissä, esimerkiksi englanninkielinen nimitys Santa Claus ja alankomaalainen Sinterklaas. Myran kaupunki sijaitsi Anatoliassa, nykyisen Turkin alueella. Nikolauksesta kertovat myöhemmät tarinat esittävät hänet hyväntekijänä, ja hänestä tuli merimiesten, kauppiaiden ja lasten suojeluspyhimys.
Legendan mukaan Pyhä Nikolaus kohdisti paljon huomiota lapsiin, jonka vuoksi häntä pidettiin keskiajalla lasten suojelijana. Esimerkiksi Alankomaissa lapsille jaettiin lahjoja Nikolauksen päivänä 6. joulukuuta. Tapa levisi hollantilaisten protestanttien mukana Pohjois-Amerikkaan, jossa vuosisatojen kuluessa Nikolaoksen legendasta muodostui yhdysvaltalainen Santa-hahmo, (Pyhä Klaus). Nimensä Santa Claus sai hollannin Sinterklaas-nimestä, joka puolestaan polveutui Nikolauksesta.
Euroopassa protestantti Martti Luther halusi korvata mielestään liian paavillistuneen Nikolauksen juhlan ja alkoi opettaa vuonna 1535, että Jeesus-lapsi tuo lahjoja jouluaattona ja kehitti Christkind-juhlan (), jossa lahjat toi Jeesus-lapsi eikä Nikolaus. Sana Christkind muuttui Yhdysvalloissa vuosien saatossa muotoon Kriss Kringle, jota pidetään nykyään siellä joulupukin toisena nimenä.
Suomessa lahjoja jakava Nikolaus tuli tunnetuksi 1800-luvun alussa. Tavan levitessä maahan se yhdistyi suomalaisten joulunajan naamiohahmojen kanssa. Syntyi suomalainen joulupukki, joka perinteisesti pukeutui harmaaseen turkkiin, mutta toisen maailmansodan jälkeen vaihtoi asunsa punaiseen nuttuun yhdysvaltalaisen joulupukin vaikutuksesta.
Santa Clausin nykyinen ulkoasu kehittyi Yhdysvalloissa. Philadelphialainen kauppias J. W. Parkinson palkkasi noin vuonna 1841 markkinointitemppuna Criscringle-asuisen miehen kiipeämään kauppansa savupiippuun. Vuonna 1863 pilapiirtäjä Thomas Nast kehitti oman versionsa Joulupukista. Hän lisäsi hahmolle viikset ja parran sekä puki sen turkiksiin. Nastin vuonna 1881 julkaistu teos Merry Old Santa Claus on jo melko lähellä nykyistä joulupukkia. Vuonna 1885 bostonilainen kirjanpainaja Louis Prang painoi joulukortteja, joissa hän esitteli punapukuisen joulupukin. Tätä ennen Joulupukin asut olivat olleet vaihtelevasti sinisiä, vihreitä, violetteja tai harmaita.
Yhdysvaltalainen virvoitusjuomayhtiö Coca-Cola halusi laajentaa markkinoitaan myös talviaikaan, joten se käynnisti vuonna 1931 mainoskampanjan, joka rakentui Santa Clausin ympärille. Isänsä puolelta ahvenanmaalaista syntyperää ollut yhdysvaltalainen Haddon Sundblom piirsi kampanjaan punanuttuisen joulupukin. Hän kertoi ottaneensa innoitusta Clement Clarke Mooren runosta ”A Visit from St. Nicholas”. Coca-Colalla ja Sundblomilla on ollut suuri vaikutus yleiseen käsitykseen joulupukin ulkomuodosta.Perunka 2020, s. 52–53.
Nykyisin joulupukki kuvataan kilttinä, punanuttuisena, pyöreävatsaisena vanhana miehenä, jolla on suuri valkoinen parta ja silmälasit. Pukin kotipaikkana pidetään eri kulttuureissa joko Korvatunturia, pohjoisnapaa, pohjoista Kanadaa, Grönlantia tai Taalainmaata.
Joulupukki eri kulttuureissa
Suomi
pienois|Joulupukki jakamassa joululahjoja vuonna 1901 Joulupukin suomenkielinen nimitys juontaa ilmeisesti vanhan suomalaisen perinteen nuuttipukkiin ja kekripukkiin. Nuuttipukit, jotka usein olivat pukin taljaan pukeutuneita nuoria, kiertelivät nuutinpäivän (13. tammikuuta, vuoteen 1708 asti 7. tammikuuta) aikaan taloissa kerjäämässä joulun tähderuokia ja -juomia.
Vanhassa pakanallisessa Suomessa nuuttipukki ja kekripukki olivat ihmisiä, jotka pukeutuivat hedelmällisyysriitin hahmoksi, pukiksi eli urospuoliseksi vuoheksi. Pukiksi pukeutunut laittoi pukin sarvet päähänsä muuttuakseen šamanistisen perinteen mukaan pukin kaltaiseksi. Asuun kuuluivat myös tuohinaamari ja nurin päin käännetty turkki. Pukki vaelteli talosta taloon juoden tarjottuja alkoholijuomia. Hän saattoi pelotella lapsia ja olla humalassa. Joskus pukki myös jakoi lahjoja kilteille ja vitsoja tuhmille lapsille.
Markus Rautio eli Markus-setä kertoi Lastentunti-radio-ohjelmassa Yleisradiossa 1927, että Joulupukki asuu Korvatunturilla Lapissa. Suomalainen Joulupukki on hyvin vanha, iältään jopa satoja vuosia, ja saattaa käyttää puista kävelykeppiä. Joulupukin puoliso on Joulumuori.
Aluksi Joulupukki muistutti Suomessa enemmän vanhaa kekri- tai nuuttipukkia ja pukin ulko-asu saattoi vaihdella paljonkin vielä 1960-luvulle saakka kunnes amerikkalainen pullea ja punatakkinen "Coca cola- pukin" malli vakiintui lopulta myös Suomeenkin.
Joulupukin lähtö Korvatunturilta lahjojen jakoon tapahtuu jouluaaton aattona 23. joulukuuta. Hän käyttää kulkuvälineenään porovaljakon vetämää rekeä, jonka edessä on ensimmäisenä Petteri Punakuono. Suomalainen joulupukki kulkee reellä maan pintaa pitkin toisin kuin amerikkalainen, jonka porot lentävät ilmassa. Suomessa joulupukki ei tule sisään savupiipusta, vaan ovesta. Suomalainen Pukki tulee taloon jouluaattoiltana ja juttelee asukkaiden kanssa. Joulupukki kysyy yleensä tullessaan ”Onkos täällä kilttejä lapsia?”.
Kielitieteilijä Osmo Ikola kirjoitti vuonna 1984 julkaisemassaan artikkelissa Kanava-lehdessä, että Markus Rautio ei vuonna 1927 keksinyt Korvatunturia Joulupukin asuinpaikaksi omasta päästään, vaan vahvisti vanhan uskomuksen. Ikola muisteli kuulleensa tarinoita Korvatunturista Joulupukin kotipaikkana jo lapsuudessaan 1920-luvun alussa, ja hänen mukaansa uskomus tunnettiin ainakin Satakunnassa, Hämeessä, Viipurin seudulla ja Tornionjokilaaksossa. Rautio itse ei lainkaan maininnut muistelmissaan Korvatunturi-episodia. Zachris Topeliuksen vuonna 1867 kirjoittamassa sadussa Peikkojen joulu Joulupukki asui ”kaukana pohjoisessa”, tarkemmin määrittelemättömässä paikassa, ja Anni Swanin tarinoiden mukaan hän majaili ”Jouluvuoressa, synkän korven syvyydessä”.Tapio, Ilari: Korvatunturi on rajakokemus. Aamulehti 24.12.2017, s. B5–B6.
Alankomaat: Sinterklaas
pienois|pysty|Sinterklaas Zwarte Pietin kanssa (2005). Nimi Sinterklaas on hollantilainen mukaelma Pyhän Nikolauksen (Sint Nikolaas) nimestä. Hollantilaiset merimiehet toivat alkujaan mukanaan tiedon Pyhän Nikolauksen jaloista teoista. Kun sitten 1400-luvulla Alankomaista tuli Espanjaan kuuluva alue, Nikolaus alkoi purjehtia sieltä käsin alusmaittensa alamaisia tervehtimään. Myöhemmin hänen nimensä muuntui muotoon Sinterklaas.
Piispanasuinen Sinterklaas purjehtii Espanjasta höyrylaivalla Alankomaihin marraskuun puolivälissä, eri vuosina eri kaupunkiin, jossa hänet otetaan juhlallisesti vastaan. Marraskuun lopulla ja joulukuun alussa Sinterklaas ja hänen apulaisensa Zwarte Piet kiertävät Hollantia, kuten Suomessa tontut, seuraamassa lasten käytöstä.
Sinterklaasin mukana kulkevaa Zwarte Pietiä, 'Mustaa Pekkaa' esittää valkoinen henkilö, joka on maskeerattu mustaksi afrikkalaiseksi ihomaalin ja peruukin avulla. Nykyisin ystävällisenä kuvattu Zwarte Piet jakaa Sinterklaasin kanssa lahjoja lapsille Hollannissa. Kun hänen säkkinsä on tyhjä, taustatarinan vanhimmassa versiossa Zwarte Piet täyttää säkkinsä tuhmilla lapsilla ja vie sen mukanaan takaisin Espanjaan. Zwarte Pietin hahmon uskotaan olevan hollantilaisen Jan Schenkmanin vuonna 1850 keksimä.
Hollannissa lahjat jaetaan illalla 5. joulukuuta, Pyhän Nikolauksen muistopäivän aattona. Jouluaatto on tavallinen työpäivä ja joulupäivä kirkollinen juhlapäivä.
Yhdysvallat: Santa Claus
pienois|pysty|Thomas Nastin kuvitus vuodelta 1881. Joulupukin englanninkielisistä nimistä tunnetuin on Santa Claus eli lyhyemmin Santa. Alun perin joulupukkiperinne kulkeutui 1600-luvulla Yhdysvaltoihin Alankomaista muuttaneiden siirtolaisten mukana Amsterdamista silloiseen New Amsterdamiin (nykyisin New York).
Vuonna 1804 Yhdysvalloissa New Yorkin historiallinen seura otti Nikolaoksen suojeluspyhimyksekseen, ja vuonna 1809 historiallinen seura vietti ensimmäisen kerran Pyhän Nikolauksen päivää. Puupiirroksessa piispan seurana on pieni hahmo, Sancte Claus. Vuonna 1821 kirjanpainaja William Gilley julkaisi Sancte Clausista kertovan Children’s Friend -kirjan, jossa tämä jouluaattoyönä tuo lahjoja kilteille lapsille. Gilleyn ystävä Clement Clarke Moore kirjoitti vuonna 1823 runon pulskasta, piippua polttelevasta Santa Clausista. Kuvittaja Thomas Nast piirsi mustavalkoisen piirroksen lahjasäkkiä kantavasta Santa Clausista Harper’s Weeklyyn. Runoilija George Webster keksi nimetä pohjoisnavan Santa Clausin asuinpaikaksi vuonna 1869. Thomas Nast piirsi samana vuonna ensimmäisen punapukuisen Santan. Seuraavana vuonna 1870 Yhdysvalloissa ja Kanadassa Santa Claus -hahmosta tuli suosittu hahmo tavaratalojen joulukampanjoissa. Vuonna 1931 Haddon Sundblom keksi piirtää Coca-Cola-pukin ja Santa Claus -hahmo levisi mainosten avulla koko maailmaan.
Washington Irving kirjoitti aikanaan suosittuja mielikuvituksellisia ja jännittäviä kertomuksia. Hän loi joulupukille aiempaa kiltimmän ja muhkeamman olemuksen.
Anglosaksisten maiden Pukki huutaa tullessaan: ”Ho! Ho! Ho!” ja Yhdysvalloissa Pukki jakaa jouluaattona lahjat lentävien porojen vetämällä reellä ja kulkee sisään taloihin savupiipun kautta. Lahjat löydetään takan yläpuolella riippuvista sukista (tai isommat lahjat olohuoneen lattialta) joulupäivän aamuna.
Saksa: Weihnachtsmann
Protestanttisessa Saksa Joulupukkia kutsuttiin kahdella nimellä: Weihnachtsmann (”Joulumies”) tai pelkkä Nikolaus. Vuonna 1847 Moritz von Schwind piirtää Weihnachtsmannin, Nikolaoksen saksalaisen muunnelman. Katolisessa Etelä-Saksassa Pukki taas oli nimeltään Nikolaus. Joulukuun kuudentena hän kulki punaisessa nutussa säkki selässä kertomassa joulusta. Mukanaan hänellä saattoi olla mies, Knechtruprecht (Pukin apulainen). He eivät tuoneet tuolloin lahjoja, vaan ne antoi jouluaattona tai -päivänä Christkind (”Jeesus-lapsi”), joka jätti paketit talon ulkopuolelle.
Englanti: Father Christmas
Englannissa Joulupukista käytetään nimitystä Father Christmas (”Isä Joulu”). Hänen uskotaan jättävän joulukuun 25. päivänä pikkulahjat joulusukkiin ja isommat kuusen alle. Joulusukat ripustetaan yleensä jouluaattoiltana takan reunukselle. Ainakin ennen muinoin lapset asettivat takan reunukselle joulupiiraan ja isä lasillisen sherryä. Näin pukki saattoi rentoutua hetkisen ennen kuin lähti taas kiipeämään ylös ja ulos savupiipusta jatkaakseen matkaansa ilmojen halki poroineen.
Itävalta: Nikolaus
Itävallassa joulupukkina toimii piispa Nikolaus ja hänen kanssaan kulkee Mustan Pekan serkku, Krampus-niminen musta paholainen. Krampuksella on mukanaan tyhjä hiilisäkki. He kulkevat 6. joulukuuta yhdessä talosta taloon kyselemässä, ovatko lapset olleet kilttejä. Joka on, sille Pyhä Nikolaus antaa lahjan (hedelmiä tai makeisia), joka taas ei, se tuodaan ovelle Krampuksen nuhdeltavaksi. Jos on ollut todella tuhma, Krampus saattaa sulkea hiilisäkkiinsä hetkeksi. Syntinsä voi kuitenkin sovittaa täyttämällä Pyhän Nikolauksen pyynnön laulamisesta. Ihmiset antavat Krampukselle usein hehkuviiniä. Ikkunalaudalle jätetyistä tyhjistä sukista ja kengistä löytyy aamulla pieniä lahjoja ja makeisia.
Itävallassa on myös Saksasta tullut Christkindl-perinne. Jouluaattona (24. joulukuuta) ”Jeesus-lapsi” tuo lisää lahjoja taloon. Kukaan ei oikeastaan tiedä, miltä Christkindl näyttää.
Ranska: Père Noël
vasen|pienois|Ranskalainen joulupukki. Ranskalaiset lapset saavat lahjansa joulupäivän aamuna. Père Noël (”Isä Joulu”) on laskeutunut taloon yöllä savupiipun kautta ja jättänyt lahjat lasten kenkiin.
1900-luvun alussa Ranskassa oli useita lapsille lahjoja jakavia hahmoja: täti Arie, ukko Chalende, Barbassionne tai Olentzaro. Kaikki asuivat eri maakunnissa.