Kambodžan historian varhaisimmat luotettavat tiedot asutuksesta ovat Hoabinhian-kaudelta noin 6 000 vuotta eaa. Ensimmäinen valtiollinen kokonaisuus alueella oli ensimmäisellä vuosisadalla syntynyt Funanin kuningaskunta, ja sitä seurannut Chenla. Chenlan valtakunnan heikentyminen ja sen synnyttämä valtatyhjiö loi perustan khmerien kulttuurin kukoistukselle 800-luvulta lähtien, kun khmerien valtakunta syntyi. Khmervaltakunta hallitsi laajimmillaan suurinta osaa Kaakkois-Aasiasta. Valtakunta säilyi 1400-luvulle asti, jolloin Ayutthayan kuningaskunta tuhosi Khmervaltakunnan pääkaupungin Angkorin. Angkorin kukistumisen jälkeen khmerit joutuivat vuosisadoiksi thaiden ja vietnamilaisten vallan alaisuuteen, kunnes Ranska valloitti alueen siirtomaakseen vuonna 1863.
Ranskan vallan alla siirtomaahallinto ei pyrkinyt juurikaan kehittämään Kambodžaa, vaan maa muodosti vain suoja-alueen Brittiläistä imperiumia vastaan, jolla ranskalaiset pyrkivät turvaamaan itselleen tärkeämmän Vietnamin.
Kambodža itsenäistyi Ranskan vallan alaisuudesta vuonna 1953. Itsenäistyminen ei kuitenkaan tuonut rauhaa, ja Norodom Sihanoukin itsevaltaisen hallituskauden aikana 1955–1970 maa oli sisäisesti erittäin hajanainen. Yhdysvaltain tukeman sotilasvallankaappauksen jälkeen maa ajautui vuonna 1970 mukaan Vietnamin sotaan ja veriseen sisällissotaan. Sota jatkui aina vuoteen 1975 asti. Kambodžaa koetelleen sodan pommituksissa arvioidaan kuolleen 250 000 kambodžalaista.
Vietnamin sota loi hedelmällisen pohjan punakhmerien valtaannousulle. Punakhmerien valta Kambodžassa kesti 1975–1979. Pol Potin diktatuurin aikana kuoli arviolta 1,2–3 miljoonaa ihmistä. Punakhmerien valta päättyi Vietnamin hyökkäykseen joulukuussa 1978. Lopullinen rauha solmittiin kuitenkin vasta 1991. Vapaat vaalit järjestettiin 1993 ja Kambodžasta tuli perustuslaillinen monarkia. Sisäpoliittiset levottomuudet ovat kuitenkin jatkuneet. Oikeudenkäynnit punakhmerien johtajia vastaan alkoivat 2005 ja ensimmäiset tuomiot annettiin 2010. Käytännössä Kambodžan kuninkaalla ei ole mitään poliittista valtaa ja valta on keskittynyt vuodesta 1985 maan pääministerinä toimineelle itsevaltaiselle Hun Senille.
Esi- ja varhaishistoria Nykyisen tutkimuksen valossa tiedetään, että Kambodžan alueella on ollut metsästäjä-keräilijöitä Hoabinhian-kaudella noin 6 000 vuotta eaa. Aiemmasta asutuksesta ei ole varmoja todisteita. Kambodžan neoliittisesta ja pronssikaudesta tiedetään hyvin vähän, sillä arkeologisia kohteita on vähän, ja niitäkään ei ole tutkittu kovin paljoa.
Ajanlaskun alkuun mennessä alueella alkoi jo esiintyä kiinteää asutusta ja yhteiskuntarakenteiden muodostumista, jotka johtivat ensimmäisten valtakuntien syntyyn. Alueen asukkaat asukkaat omasivat metallinvalutaidon ja he olivat merenkulkutaitoisia. Pisimmälle järjestäytyneet asukkaat asuivat rannikolla ja Mekong-joen suistoalueella, jossa he viljelivät riisiä ja pitivät kotieläimiä.
Tutkijat uskovat että alueen alkuperäisasukkaat olivat austroaasialaista alkuperää. Mon-khmer -kansat saapuivat alueelle myöhemmin ja he luultavasti sekoittuivat alueen alkuperäiskansaan. Aluetta nykyisin asuttavat khmerit saapuivat alueelle luultavasti Kaakkois-Kiinan alueelta ennen ensimmäistä vuosisataa. Khmerien uskotaan saapuneen alueelle ennen kuin naapurikansat thait, laot ja vietnamilaiset saapuivat Kaakkois-Aasian alueelle.
Funan ja Chenla
Kambodžan alueen ja samalla koko Kaakkois-Aasian ensimmäiset merkittävät korkeakulttuurit syntyivät ajanlaskun alkuvuosina. Vanhin tunnettu kuningaskunta on Funanin kuningaskunta, joka syntyi ensimmäisellä vuosisadalla jaa. nykyisen Kambodžan ja Vietnamin alueelle. Funanin menestys liittyi siihen, että alueesta tuli kansainvälisen kaupan keskus. Alueella kävi persialaisia, intialaisia ja kiinalaisia kauppiaita, joiden kulkureitillä Funan oli. Mekongin suistoalue tarjosi hyvän riisisadon, jolla voitiin ruokkia kaupungin oman väestön lisäksi satamassa pysähtyneet ulkomalaaiset kauppiat ja merenkävijät.
Funan myös laajensi alueitaan ja se alisti valtaansa viereiset kuningaskunnat. Laajimmillaan sen valtapiiri ulottui etelässä syvälle Malakan niemimaalle ja lännessä Burman eteläosiin asti.
Funan oli intialaistunut kuningaskunta ja se omasi intialaisiin malleihin perustuvan poliittisen järjestelmän. Funanissa palvottiin useita hindujumalia, ja intialaistumista lisäsi 300-luvulla alkanut intialaisten muutto alueelle. Sanskritin kieltä käytettiin laajalti ja aakkoset perustuivat intialaiseen kirjoitusjärjestelmään. 400-luvulla maan eliitti oli jo hyvin intialaistunutta.
Funanin valtakausi alueella kesti 600-luvulle asti. Maa alkoi heikentyä 300-luvulta lähtien, kun alueen merireitit muuttuivat merkittävästi. Ulkomaalaiset kauppiaat valitsivat yhä useammin Sumatralle syntyneen Srivijayan satamat Funanin sijasta. Heikkenevä kuningaskunta ajautui sisäisiin ristiriitoihin 500-luvulta lähtien ja 600-luvulla Funan ajautui Chenlan vasallivaltioksi. Funanin valloittamisen myötä intialaisvaikutteet siirtyivät Chenlaan.
Chenla oli khmerien kuningaskunta, joka legendan mukaan syntyi chameilta vallatulle maalle. Chenla oli ollut Funanin vasallivaltio, mutta se erkani Funanista valtakunnan heikennyttyä noin vuonna 550. Chenlan valtakautta ei kestänyt kauan, sillä 600-luvun lopulla valtakunta jakaantui kahtia. Kiinalaiset kronikat kutsuvat jakaantunutta maata Maa-Chenlaksi ja Vesi-Chenlaksi. Maa-Chenla sijaitsi nykyisen Laosin eteläosassa ja Vesi-Chenla nykyisen Kambodžan alueella. Maa-Chenla säilyi suhteellisen vakaana, mutta rannikolla sijainnut Vesi-Chenla joutui luultavasti jaavalaisen Sailendra-dynastian vasalliksi 800-luvulla. Vesi-Chenla hajosi lopulta useaan pieneen kuningaskuntaan. Chenlan heikentyminen loi samalla perustan Angkorin valtakunnan syntymiselle.
Angkor ja Khmer-valtakunta
pienoiskuva|Khmer-armeija käymässä sotaan chameja vastaan, reliefi Bayonissa.
Angkorin valtakunta syntyi 800-luvulla Chenlan heikennyttyä. Angkorin perustajana pidetään tavallisesti kuningas Jayavarman II:ta, joka vapautti khmerit jaavalaisten vallasta ja yhdisti kansan. Hän kruunautti itsensä khmerien hallitsijaksi vuonna 802. Hän perusti useita kaupunkeja, ja lopulta hän asettui Tonle Sap -järven rannalle perustamaansa Hariharalayaan. Pääkaupunkia siirreltiin pienellä alueella ja alueelle syntyi lukuisia temppeleitä. 900-luvulla valtakunnan keskus siirtyi järven luoteisrannalla sijainneeseen Angkoriin.
thumb|upright|Khmervaltakunta hallitsi suurinta osaa Kaakkois-Aasiasta 900-luvulla. Khmerit olivat omaksuneet uskonnollisia ja poliittisia ideoita ja instituutioita Intiasta ja perustivat keskitetysti hallitun kuningaskunnan, joka hallitsi Kaakkois-Aasiaa suuren osan olemassaoloajastaan. Angkorin valtakunnan kuninkaat pitivät itseään universaaleina kuninkaina ja onnistuivat rakentamaan suuren valtakunnan laajentamalla vaikutusvaltaansa ympäröiville alueille sotilaallisilla valloituksilla.
Kuten Funanin ja Chenlan, Khmervaltakunnan vauraus ei perustunut kansailnväliseen kaupankäyntiin, vaan kotimaiseen maanviljelyyn. Tonle Sap -järven ympäristö oli täydellinen riisinviljelyyn, ja valtakunnassa kehittyi keinokastelujärjestelmä, jonka avulla voitiin saada kolme riisisatoa vuodessa. Valloitusten avulla saatiin suuri määrä työvoimaa, jolla kuninkaat rakennuttivat kanaaleja sekä suuria vesialtaita. Orjien avulla kuninkaat rakennuttivat omaksi ja jumalten kunniaksi mahtavia uskonnollisia monumentteja. Orjat olivat yleensä sotavankeja tai vähemmistöihin kuuluvia vuoristokansoja. Suurin näistä monumenteista on Suryavarman II:n rakennuttama Angkor Watin temppeli. Suryavarman II hallitsi noin vuodesta 1113 vuoteen 1150 saakka.
Jayavarman VII:n valtakaudella vuosina 1181–1218 kuningaskunta laajentui voimakkaasti, pohjoisessa nykyisen Vientianen kaupungin tienoille ja etelässä Malakan niemimaalle. Toisin kuin edeltäjänsä, jotka olivat pitäneet yllä hindulaista jumalkuninkaan myyttiä, Jayavarman VII oli theravada-buddhalaisuuden suojelija. Jayavarman VII aloitti rakennustyöt, jotka käsittävät Angkor Thomin kuninkaallisen kaupungin, jonka tunnetuin rakennus on Bayonin temppeli.
Jayavarman VII:n valtakauden jälkeen Khmervaltakunta alkoi rapistua. Todennäköisesti valtakunnan rapistuminen johtui vahvojen thaikuningaskuntien noususta ja niitä vastaan käytyjen sotien menetyksistä. Vuonna 1283 valtakunnan kuningas Jayavarman VIII joutui maksamaan vasalliveroa Kublai-kaanin mongoleille.
Angkor hylättiin lopullisesti vuonna 1431, kun Ayutthayan kuningaskunta valloitti Angkorin. Khmerit saivat kuitenkin ajettua valloittajat pois, mutta koko kaupunkia ja sen miljoonaväestö päätettiin siirtää nykyisen Phnom Penhin alueelle, sillä kuningas katsoi että kauempana Ayutthayasta pääkaupungin sijainti on turvallisempi.
Pimeät vuodet Angkorin aikakausi oli kulttuurin ja politiikan kannalta Kambodžan kulta-aikaa. 800-luvulta 1400-luvulle kestäneen khmer-kuningaskunnan kukistuttua vuonna 1431 ovat khmerkansan seuraavat neljä vuosisataa huonosti dokumentoituja. Vuosien 1432–1887 välistä aikaa on kutsuttu Kambodžan pimeiksi vuosiksi, kunnes ranskalaiset ottivat maan hallintaansa.
Angkorin valloituksen jälkeen nykyisen Kambodžan alueesta muodostui puskurivaltio thaidenn ja vietnamilaisten asuinalueiden väliin. Khmer-kuninkaat eivät kyenneet palauttamaan Angkorin mahtia, vaan he jäivät yhä enemmän naapurikansojen pelinappulaksi. Thait ja vietnamilaiset sekaantuivat khmerien palatsin asioihin ja hovi jakaantui molemmille naapureille myötämielisiin osapuoliin. Naapurit nimittivät muun muassa Kambodžan kuninkaat, joista monet kruunattiin Bangkokissa. Ayutthayan tuho 1767 heikensi thaitten vaikutusta väliaikaisesti, mutta se lisääntyi jälleen Vietnamin sisällissodan jälkeen.
Thait toipuivat nopeasti, ja 1794 he ottivat haltuunsa Băt Dâmbângin ja Siĕm Réabin maakunnat. Nimellisesti Kambodža oli edelleen itsenäinen, mutta käytännössä siitä oli tullut thaikuninkaiden vasallivaltio. Thait yrittivät valloittaa Kambodžan 1831, mutta vietnamilaiset estivät sen, ajoivat thait pois ja valloittivat maan. Vietnamin 1835 aloittama Kambodžan vietnamilaistaminen johti 1841 avoimeen sotaan, jossa thaimaalaiset auttoivat Kambodžaa. Vuoden 1846 rauhansopimuksen mukaan Kambodža joutui kuitenkin virallisesti sekä thaiden että vietnamilaisten alaisuuteen, ja molemmat maat kruunasivat symbolisesti maan kuninkaaksi khmerprinssi Duongin, joka oli kasvanut Siamissa. Kuningas Duongin seuraajaksi nousi vuonna 1859 prinssi Voday, joka otti hallitsijanimekseen Norodom.
Huolimatta jatkuvista naapurimaiden hyökkäyksistä, khmerit säilyttivät kulttuurisen ja kielellisen identiteettinsä Kambodžan pimeinä vuosisatoina. On mahdollista että nykyistä Kambodžaa ei olisi, elleivät ranskalaiset olisi valloittaneet Indokiinaa imperiumiinsa, vaan Kambodža olisi sulautunut Thaimaahan tai Vietnamiin.
Siirtomaa-aika pienoiskuva|Kuningas Norodom I 1800-luvun loppupuolella. Ranska oli saanut vuonna 1847 haltuunsa Vietnamin kolme eteläisintä maakuntaa, joista he alkoivat käyttää nimitystä Kotšinkiina. Ranska vaati Vietnamin keisarin nimissä vuonna 1863 Kambodžaa maksamaan veroa Kotšinkiinalle, ja sen onnistui suostutella Kambodžan kuningas Norodom allekirjoittamaan sopimus, jolla Kambodžasta tuli Ranskan protektoraatti. Seuraavana vuonna Kambodža solmi protektoraattisopimuksen myös Thaimaan kanssa. Tämä suututti ranskalaiset ja jo samana vuonna Ranska valloitti Kambodžan. Thaimaa luopui vaatimuksistaan Kambodžan suhteen 1867. Vuonna 1887 Ranska muodosti hallitsemistaan alueista Kambodžasta ja Vietnamista hallinnollisen alueen Ranskan Indokiinan. Myöhemmin myös Laos liitettiin Ranskan Indokiinaan.
Ranskan valta ei miellyttänyt kaikkia Kambodžassa. Kapinaa Ranskaa ja Kambodžassa valtaa pitäviä vastaan johti kuninkaan velipuoli Si Votha, joka havitteli kruunua itselleen. Kapina kukistettiin, mutta Si Vothaa ei koskaan saatu kiinni.