500 px|thumb|Huippuvuorten sopimuksen ratifioineet maat Huippuvuorten sopimus (virallisesti , , , ) on kansainvälinen sopimus, jossa määritellään Huippuvuorten saariston, mukaan lukien Karhusaaren asema, ja Norjan valtion ylivalta saarilla, kuitenkin tunnustaen tiettyjä oikeuksia kaikille sopijamaille.

Sopimus koskee kaikkia Huippuvuorille kuuluvia maa-alueita sekä vesiä 12 merimailiin asti näistä maa-alueista.

Historia Ennen sopimusta Huippuvuoria kohdeltiin ei-kenenkään maana. Kalastajat ja metsästäjät olivat hyödyntäneet saaristoa jo aikaisemmin, mutta kontaktit olivat epäsäännöllisiä ja vähäisiä. Norja alkoi osoittaa kiinnostusta saaristoon erityisesti sen jälkeen, kun personaaliunioni Ruotsin kanssa purettiin vuonna 1905. Tarve sopimukselle nousi siitä, että Huippuvuorten kansainvälinen asema oli 1900-luvun alussa epäselvä ja kaivannaisvarat merkittävät. Myös kaivostoiminnan parissa työskentelevien henkilöiden asema Huippuvuorilla oli epäselvä.

Norja teki aloitteen Huippuvuorten aseman ratkaisemista vuonna 1909 ja kutsui Ruotsin ja Venäjän neuvottelemaan. Norjan tavoitteena oli osoittaa, että se kykenisi tuomaan lain ja järjestyksen saaristoon. Nämä kolme maata tapasivat Kristianiassa tammikuussa 1912. Neuvotteluissa ei kuitenkaan päästy lopputulemaan, ja ensimmäisen maailmansodan takia ne viivästyivät edelleen. Esimerkiksi Yhdysvallat vastusti näitä varhaisia neuvotteluita, koska omien intressiensä jäävän ilman huomiota. Sodan päätyttyä Huippuvuorten kysymys päätettiin ottaa käsittelyyn osana kestävän rauhan saavuttamista Euroopassa.

Sopimus allekirjoitettiin Pariisissa 9. helmikuuta 1920 ja se astui voimaan, kun Norja sääti 14. elokuuta 1925 Huippuvuorten lain. Norjalaiset nostivat Norjan lipun salkoon Longyearbyenissä samana päivänä tämän merkiksi.

Kolme päivää sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Venäjä jätti nootin Norjan ulkoministeriölle protestina, mutta asia ei edennyt tästää enää mihinkään Venäjällä käynnissä olevien sisällissodan takia. Neuvostoliitto ilmoitti vuonna 1924, ettei se vastusta Norjan suvereniteettia koskien Huippuvuoria. Maa liittyi kuitenkin sopimukseen vasta vuonna 1935.

Keskeinen sisältö

Huippuvuoret ovat osa Norjaa: sopimus tunnustaa Norjalle täyden ja jakamattoman määräämisoikeuden Huippuvuorten saariin. Huippuvuoret ovat jakamaton osa Norjan kuningaskuntaa, joka säätää saariryhmää koskevat lait, ratifioi ne ja huolehtii niiden täytäntöönpanosta. Sopimus tunnustaa kuitenkin tiettyjä oikeuksia sopijamaiden kansalaisille ja yrityksille, joten Norjan viranomaisten on huolehdittava, että lait ja säädökset ovat sopusoinnussa sopimuksen kanssa. Syrjintäkielto: sopimusmaiden kansalaisilla ja yrityksillä on yhtäläiset oikeudet päästä ja asettua Huippuvuorille. Oikeus kalastukseen, metsästykseen tai osallistua mihin tahansa merenkulku-, kaivos- tai kauppatoimintoihin on myönnettävä kaikille yhtäläisin oikeuksin. Kaikkien toimijoiden tulee noudattaa Norjan säätämiä lakeja ilman, että kansalaisuuden perusteella myönnettäisiin etuoikeuksia. Verotusoikeus: sopimuksen 8. artikkeli määrittelee, että kaikkien verojen, tullien ja maksujen tulee hyödyttää ainoastaan Huippuvuoria. Norjan valtion voi kerätä verotuloja vain sen verran mitä tarvitaan Huippuvuorten hallintoon. Tämän vuoksi Huippuvuorilla on muuta Norjaa pienempi tuloveroprosentti, joka on tällä hetkellä 15,8%. Huippuvuorilla ei ole arvonlisäveroa eikä muita veroja lukuun ottamatta tuloveroa. Sotilaallinen läsnäolo: Huippuvuoret ei ole demilitarisoitu eikä neutraali. Sopimuksen yhdeksännen artiklan mukaisesti Norjan on huolehdittava siitä, että saariryhmälle ei rakenneta linnoituksia eikä laivastotukikohtia, eikä saariryhmälle saa käyttää tai sallia käyttää sodan kaltaisiin tarkoituksiin. Norjan puolustusvoimien läsnäolo saariryhmällä on vähäistä, rajoittuen lähinnä rannikon tarkkailuun. Ympäristönsuojelu: sopimus velvoittaa Norjaa suojelemaan Huippuvuorten luontoa.

Lähde:

Sopimusmaat

Sopimuksen alkuperäisiä allekirjoittajamaita oli neljätoista: Norja, Alankomaat, Italia, Japani, Ranska, Ruotsi, Tanska ja Yhdysvallat sekä Britannia ja sen dominiot Australia, Etelä-Afrikka, Intia, Kanada ja Uusi-Seelanti. Vuonna 2024 sopimuksen ratifioineita maita on yhteensä 48.

Maa Ratifiointi Huomioita Afganistan 23.11.1929 Alankomaat 3.9.1920 Albania 29.4.1930 Argentiina 6.5.1927 Australia 29.12.1923 Ratifiointihetkellä Australia oli Britannian dominio. Belgia 27.5.1925 Britannia 29.12.1923 Britannia ratifioi sopimuksen dominioidensa Australian, Etelä-Afrikan, Intian, Kanadan ja Uuden-Seelannin puolesta. Bulgaria 20.10.1925 Chile 17.12.1928 Dominikaaninen tasavalta 3.2.1927 Egypti 13.9.1925 Espanja 12.11.1925 Etelä-Afrikka 29.12.1923 Ratifiointihetkellä Etelä-Afrikka oli Britannian dominio. Intia 29.12.1923 Ratifiointihetkellä Intia oli Britannian dominio. Irlanti 18.4.1949 Solmimishetkellä Irlanti kuului Britanniaan; Irlanti ilmoitti 15.4.1976, että se on sitoutunut sopimukseen itsenäistymisestään 18.4.1949 lähtien. Islanti 31.5.1994 Italia 6.8.1924 Itävalta 12.3.1930 Japani 2.4.1925 Kanada 29.12.1923 Ratifiointihetkellä Kanada oli Britannian dominio. Kiina 1.7.1925 Ratifiointihetkellä Kiinan tasavalta; sekä Kiinan kansantasavalta että Kiinan tasavalta eli Taiwan ovat julistautuneet seuraajavaltioksi tai valtiojatkumoksi,mutta sopimuksen kaikki muut osapuolet tunnustavat ainoastaan Kiinan kansantasavallan. Korea 11.9.2012 Kreikka 21.10.1925 Latvia 13.6.2016 Liettua 22.1.2013 Monaco 22.6.1925 Norja 8.10.1924 Pohjois-Korea 16.3.2016 Portugali 24.10.1927 Puola 2.9.1931 Romania 10.7.1925 Ranska 6.9.1924 Ruotsi 15.9.1924 Saksa 16.11.1925 Itä-Saksa (1949-1990) ilmoitti sitoutuneensa sopimukseen 7.8.1974 lähtien. Saudi-Arabia 23.9.1932 Hijaz liittyi sopimukseen 2.9.1925; Saudi-Arabia on seuraajavaltiona sitoutunut sopimukseen muodostumisestaan 23.9.1932 lähtien.Serbia8.2022 Slovakia 1.1.1993 Tšekkoslovakia liittyi sopimukseen 9.7.1930; Slovakia ilmoitti 21.2.2017, että se on seuraajavaltiona sitoutunut sopimukseen itsenäistymisestään 1.1.1993 lähtien. Suomi 12.8.1925 Sveitsi 30.6.1925 Tanska 24.1.1924 Tšekki 1.1.1993 Tšekkoslovakia liittyi sopimukseen 9.7.1930; Tšekki ilmoitti 21.6.2006, että se on seuraajavaltiona sitoutunut sopimukseen itsenäistymisestään 1.1.1993 lähtien.Turkki11.4.2024 Unkari 29.10.1927 Uusi-Seelanti 29.12.1923 Ratifiointihetkellä Uusi-Seelanti oli Britannian dominio. Venetsuela 8.2.1928 Venäjä 21.12.1991 Neuvostoliitto liittyi sopimukseen 7.5.1930; Venäjä ilmoitti 27.1.1992 jatkavansa sitoutumistaan sopimukseen. Viro 7.4.1930 Yhdysvallat 2.4.1924 Myös Jugoslavia kuului sopimuksen allekirjoittaneisiin maihin ja se liittyi siihen 6.7.1925.

Lähteet

Aiheesta muualla

Sysselmannen på Svalbard

Luokka:1900-luvun kansainväliset sopimukset Luokka:Huippuvuorten historia