Dialoginen filosofia: Teoria, metodi ja politiikka on Jukka Hankamäen kirjoittama teos dialogisesta filosofiasta ja eksistenssifenomenologiasta. Teoksen jonka julkaisi Yliopistopaino vuonna 2003. Hankamäen ajantasaistama laitos ilmestyi vuonna 2008.

Taustaa

Hankamäki kirjoitti Dialogisen filosofian vuosina 2001–2002 toimiessaan osan ajasta Suomen Akatemian ”Syrjäytyminen, eriarvoisuus ja etniset suhteet (Syreeni)” -ohjelmassa.Hankamäki, Jukka, Dialoginen filosofia. Helsinki: Yliopistopaino 2003, s. 9.

Kirjan tehtävänasettelussa mainittu päätavoite on löytää eettisesti perusteltuja menetelmiä vähemmistöjen ja erilaisten kulttuurien ymmärtämiseen sekä moraalisten yhteiskuntakäytäntöjen luomiseen.Hankamäki, Jukka, Dialoginen filosofia. Helsinki: Yliopistopaino 2003, s. 11–27.

Sisältö

Teoksen ensimmäisessä (I) luvussa ”Teoria” tarkastellaan Martin Buberin ja Emmanuel Lévinasin filosofiaa sekä analysoidaan, miksi etiikkaa ei tarvitsisi välttämättä perustella tietoteorialla.Hankamäki, Jukka, Dialoginen filosofia. Helsinki: Yliopistopaino 2003, s. 40–128. Tieto-opillisen etiikkanäkemyksen osoittamisessa epäonnistuneeksi kirjassa tukeudutaan myös Frankfurtin koulun Erich Frommin ja Herbert Marcusen esittämiin teknisen ajattelutavan arvosteluihin sekä katsotaan, että tiedonmuodostuksessa itsessään pitäisi paremmin ottaa huomioon eettiset periaatteet.Hankamäki, Jukka, Dialoginen filosofia. Helsinki: Yliopistopaino 2003, s. 49–50 ja 132–140.

Välineellisen järjenkäytön ohuutta havainnollistetaan kulttuurifilosofisin esimerkein. Teoksessa katsotaan, että välinerationaaliset ihanteet ovat tehneet filosofiasta ja tieteistä sujuvuutta ja käyttökelpoisuutta korostavaa pragmatiikkaa.Hankamäki, Jukka, Dialoginen filosofia. Helsinki: Yliopistopaino 2003, s. 217–218. Theodor Adornon ja Max Horkheimerin tekemään välinerationaalisuuden ja päämäärärationaalisuuden erotteluun viitaten Hankamäki puolustaa filosofien asemaa päämäärien kyseenalaistajina ja asettajina.Hankamäki, Jukka, Dialoginen filosofia. Helsinki: Yliopistopaino 2003, s. 132–133. Hankamäki väittää, että massakulttuurin arvojen kyseenalaistaminen johtaa usein konflikteihin ja että sen vuoksi filosofian harjoittamisesta tulee helposti radikaalia, mikä puolestaan johtaa ulkopuolisuuteen ja dialogin tarpeeseen.Hankamäki, Jukka, Dialoginen filosofia. Helsinki: Yliopistopaino 2003, s. 18.

Hankamäki perustaa kriittisen tiedonmuodostuksen pitkälti ideologioiden arvosteluun. Hänen mielestään aktiivisista todellisuuden valloituspyrkimyksistä luopuminen voisi tarjota pohjan sille, etteivät ihmiset pyri ymmärtämään toisiaan menetelmällisesti väärin.Hankamäki, Jukka, Dialoginen filosofia. Helsinki: Yliopistopaino 2003, s. 107 ja 120.

Toisessa (II) pääluvussa ”Metodi” Hankamäki tarkastelee tieteenfilosofiaa ja metodologiaa etiikan näkökulmasta sekä luo perusteita dialogiselle filosofialle: keskustelujen käyttämiselle ihmistieteiden metodina. Lähtökohtanaan hän pitää Martin Heideggerin ja Hans-Georg Gadamerin eksistenssihermeneutiikkaa, fenomenologiaa ja klassista sokraattisen filosofian ihannetta.Hankamäki, Jukka, Dialoginen filosofia. Helsinki: Yliopistopaino 2003, s. 160–186.

Fenomenologisen filosofian mukaisesti tutkijan pitäisi ensin sulkea pois käytännölliset intressinsä (tai tarkoitusperänsä) pyrkiessään luomaan käsitystä tutkittavasta ilmiöstä. Dialoginen puhetilanne koostuu tällöin fenomenologisen tieteenfilosofian menetelmällisten askelten (reduktio, konstruktio ja destruktio) lisäksi luottamuksellisesta, tunnustuksellisesta ja kumppanuuteen verrattavissa olevasta suhteesta aiheeseen tai toiseen ihmiseen.Hankamäki, Jukka, Dialoginen filosofia. Helsinki: Yliopistopaino 2003, s. 223–224.

Teos yhdistää Martin Buberin luoman kuvauksen dialogisesta tilanteesta Emmanuel Levinasin esittämiin kohtaamiseettisiin vaatimuksiin. Metodisääntöinään se soveltaa Edmund Husserlin fenomenologisia sekä Martin Heideggerin ja Hans-Georg Gadamerin eksistenssihermeneuttisia lähtökohtia. Parhaimmillaan dialoginen tilanne laajenee kolmanniuden piiriin: periaatteellisia keskusteluja ja politiikanteon oikeutusta koskevaksi yhteiskuntasuhteeksi, jossa myös ulkopuoliset osallistujat voivat taata dialogien onnistumisen.Hankamäki, Jukka, Dialoginen filosofia. Helsinki: Yliopistopaino 2003, s. 308.

Kirjan kolmannessa (III) pääluvussa ”Politiikka” dialogisen filosofian ydinajatuksia sovelletaan yhteiskuntateoriaan ja käsitellään sananvapauden ja kansainvälisen politiikan ongelmia. Esimerkkitapauksina tarkastellaan muiden muassa seksuaalivähemmistöjä, kotimaisia sananvapaus- ja kunnianloukkausjupakoita, Yhdysvaltain vuoden 2001 terrori-iskuja – toisessa painoksessa myös vuoden 2006 Muhammed-pilakuvakiistaa sekä Ayaan Hirsi Alin ja Pim Fortuynin tapauksia.Hankamäki, Jukka: Dialoginen filosofia. Norderstedt: Books on Demand GmbH 2008, s. 276–281.

Hankamäki niveltää dialogisuuden osaksi laajempaa transsendentaalifilosofista ihmiskäsitystä, etiikkaa ja antropologiaa Buberin ja Levinasin tavoin. Sen lisäksi, että ihmiset ovat suhteessa toisiin ihmisiin ja ulkoiseen todellisuuteen, ihminen on dialogisessa suhteessa myös omaan itseensä ja historiaansa. Tästä Hankamäki johtelee teesinsä: ”Kohtele ihmisyyttä itsessäsi ja toisissa ihmisissä aina suurena arvoituksena.”Hankamäki, Jukka: Dialoginen filosofia. Helsinki: Yliopistopaino 2003, s. 17 ja 325.

Teoksessa päädytään puolustamaan arvoliberaaleja ajatussuuntia ja nähdään vapaata keskustelua tukahduttavat yhteiskuntajärjestelmät totalitarismin muotoina. Kirjan ajantasaistetun painoksen (2008) kolmas pääluku laajenee globalisaatiota ja pakkokansainvälistämistä koskevaksi arvosteluksi. Hankamäki pitää itsenäisten kansallisvaltioiden järjestelmää ja kansojen itsemääräämisoikeutta aidon kulttuurisen monimuotoisuuden ehtoina.Hankamäki, Jukka: Dialoginen filosofia. Norderstedt: Books on Demand GmbH 2008, s. 345.

Vastaanotto Tapani Kilpeläinen arvioi Yliopisto-lehdessä: ”Hankamäki on vahvimmillaan tarkastellessaan fenomenologista etiikkaa, mutta hänen yrityksensä ehtiä yhdessä kirjassa joka paikkaan synnyttää hallitsemattomia tyylinvaihteluita, jotka tuottavat vellimäisen kokonaisvaikutelman.”

Pietari Almusa kirjoitti Kulttuurivihkot-lehdessä: ”Kokonaisuutena kirja on teoreettisesti vahva ja käytännöllisesti haastava esitys. Hankamäen kirjoituksen hienovireisyys tekee sujuvasti rönsyilevästä tutkimuksesta miellyttävää luettavaa.”

Dosentti Maija Lehtovaara arvioi Aikuiskasvatus-lehdessä: ”Kirjan teoreettinen osa on Buberin ja Levinasin filosofiaa tuntevallekin erinomaisen antoisa. Kummankin filosofia on kuvattu asiantuntevan syvällisesti, mutta samalla konstailematta ja harvinaisen selkeästi.”

Professori Juha Varto kirjoitti Niin & näin -lehdessä: ”Hankamäki ei luultavasti ole pyrkinyt kirjoittamaan ’ikuista’ viisautta ja on siten onnistunut kirjoittamaan ajankohtaisen ja oletettavasti ajattomasti radikaalin kirjan, jonka anti ihmistieteiden tutkijoille ja toimijoille on luullakseni kestävää tekoa.”

Hankamäki vastasi Kilpeläisen esittämään kritiikkiin Yliopisto-lehdessä kiittäen mahdollisuudesta käydä dialogia – mutta aikoneensa laatia kriittisen vastineen myös kehujille.

Katso myös dialoginen filosofia eksistentialismi Emmanuel Levinas etiikka fenomenologia Hans-Georg Gadamer hermeneutiikka Jukka Hankamäki Martin Buber Martin Heidegger sokraattinen metodi tieteenfilosofia yhteiskuntafilosofia

Lähteet

Aiheesta muualla

Luokka:Kirjat tieteenfilosofiasta Luokka:Vuoden 2003 kirjat