Johan Albrecht Ehrenström (myös Johan Albrekt tai Albert;E. Anthoni: Johan Albrekt (Albert) Ehrenström Svenskt biografiskt lexikon. Ruotsin valtionarkisto. Viitattu 26.9.2012. 28. elokuuta 1762 Helsinki – 15. huhtikuuta 1847 Helsinki) oli suomalainen valtioneuvos ja senaattori, joka muistetaan toiminnastaan Helsingin jälleenrakennuskomitean puheenjohtajana vuosina 1812–1825. Tuolloin hän yhdessä arkkitehti Carl Ludvig Engelin kanssa suunnitteli pääkaupungiksi kohotetulle Helsingille uuden ilmeen ja laati kaupungin ruutukaavaan perustuvan asemakaavan, joka on keskustan alueella pääosin edelleen käytössä. Ehrenström oli jo aiemmin ehtinyt luoda uran Ruotsissa kustavilaisena poliitikkona ja oli myöhemmin Suomen senaatin jäsenenä vuosina 1820–1825.
Varhaiset vaiheet Perhe J. A. Ehrenström kuului pieneen smålandilaistaustaiseen, 1600-luvun lopulla aateloituun Ehrenströmin aatelissukuun, joka oli suhteellisesti vähävarainen ja jonka edustajat olivat palvelleet alemmissa sotilas- ja siviilitehtävissä. Ehrenströmin isä Nils Albrecht Ehrenström (s. 1723) muutti Helsinkiin vuonna 1750 ja palveli Viaporin linnoituksen tykistössä, jossa hän vuonna 1782 kohosi kapteeniksi ja lopulta vuonna 1794 everstiluutnantiksi. Hänelle kertyi kokemusta sodasta, sillä hän toimi ensin laivaston partiointitehtävissä hattujen sodassa vuonna 1743 ja vuosina 1757–1761 tykistöosaston adjutanttina Ruotsin Pommerissa osana seitsenvuotista sotaa.Blomstedt 1963, s. 24–27
Helsinkiin muutettuaan Nils Albrecht Ehrenström avioitui tullivirkailija Christina Catharina Sederholmin (s. 1735) kanssa. Christina, josta on käytetty myös nimitystä Stina Caisa, oli tunnetun helsinkiläisen liikemiehen, kauppaneuvos Johan Sederholmin sisar. Hän työskenteli tullivirkailijana, eikä avioliittoa pidetty säädynmukaisena, sillä Sederholm ei ollut aatelinen. Johan Albrecht Ehrenström syntyi perheeseen kolmantena lapsena vuonna 1762. Viimeisen lapsen syntyessä vuonna 1770 Christina Catharina kuoli lapsivuoteeseen. Vuonna 1775 Nils Albrecht meni uusiin naimisiin sotamarsalkka B. O. Stackelbergin tyttären Christiana Sofia Magdalena Stackelbergin kanssa. Koska isällä ei ollut varaa järjestää pojalleen akateemista koulutusta, tämä sai yksityisopetusta eri henkilöiltä, suunnitelmissa tykistö- tai insinööriupseerin ura.
Nuoruus Ehrenström sai sotilaallisen koulutuksen hyvin nuorena: hänet merkittiin 10-vuotiaana tykistön kadetiksi ja 14-vuotiaana armeijan laivaston kersantiksi. Vuosina 1776–1785 hän toimi maastontiedustelu- ja kartoitustehtävissä, joista hänelle kehittyi hyvä piirustus- ja kirjoitustaito. 17-vuotiaana vuonna 1779 hänet nimettiin Suomen linnoitusväen konduktööriksi, joka vastasi useimpien muiden aselajien vänrikkiä tai aliluutnanttia.Blomstedt 1963, s. 41–44 Lisäksi upseerien kanssa toimiessaan hän oppi jo nuorena puhumaan ranskaa, ja hän tutustui myös filosofiseen kirjallisuuteen.Blomstedt 1963, s. 48–50, 54
Ehrenström oli aktiivisesti ja keskeisenä henkilönä mukana vuonna 1781 perustetussa Valhalla-seurana tunnetun Viaporin upseerien salaseuran toiminnassa. Seura tuki monarkiaa ja kannatti kuningas Kustaa III:tta aikana, jolloin kuningasvastaisuus oli yleistä erityisesti nuorten upseerien keskuudessa.Blomstedt 1963, s. 54–56 Kirjeidensä ja muistelmiensa perusteella Ehrenström ei kuitenkaan jättänyt Kustaa III:tta täysin arvostelutta, vaan 1780-luvun alussa kuningas ei Ehrenströmin silmissä juuri täyttänyt filosofisesta kirjallisuudesta ammennettuja hallitsijan ihannevaatimuksia. Ihannehallitsijana pidettiin sen sijaan Fredrik Suurta, Kustaa III:n enoa.Blomstedt 1963, s. 59 Toisaalta Ranskan suuri vallankumous sai Ehrenströmin myöhemmin etääntymään aiemmin kannattamastaan modernista filosofiasta, ja kesällä 1789 hän enteili vallankumouksen johtavan katastrofiin.Blomstedt 1963, s. 126
Muutto Ruotsiin Koska Ehrenström halusi tutustua ulkomaihin, hän vuoden 1785 alussa anoi pääsyä upseeriksi Georg Magnus Sprengtportenin alaisuuteen Alankomaihin. Ehrenströmin ystävä Carl Fredrik Nordenskiöld kuitenkin kannusti häntä hakeutumaan töihin kansliakollegion palvelukseen esimerkiksi Tukholmaan.Blomstedt 1963, s. 67–68 Hän päätti pyrkiä virkauralle ja tähdätä diplomaatiksi. Suunnitelmien muuttumiseen Ehrenström kertoi vaikuttaneen monet tekijät, kuten ”kammo sotalaitosta kohtaan”. Ruotsiin muuttamiseen kannustivat myös Ehrenströmin veli Nils Fredrik sekä Kustaa III:n hovissa palvellut Gustaf Mauritz Armfelt, joka ilmoitti ”kuninkaan tarvitsevan lahjakkaita henkilöitä”.Blomstedt 1963, s. 69–70
Ehrenström muutti marraskuussa 1785 veljensä luokse Tukholmaan, ja seuraavan vuoden helmikuussa hän siirtyi kansliakollegion ylimääräiseksi kanslistiksi.Blomstedt 1963, s. 72–73 Muutto sai hänet jättämään samalla Valhalla-seuran toiminnan.Blomstedt 1963, s. 57 Kanslistin tehtävään Ehrenström oli kuitenkin tyytymätön, sillä työssä hän ei juuri nähnyt etenemismahdollisuuksia.
Matka Venäjälle Keväällä 1786 järjestetyillä Tukholman valtiopäivillä Ehrenström tutustui Alankomaista palanneeseen eversti Sprengtporteniin, joka tarjosi lomamatkaa laivalla Suomeen. He vierailivat muun muassa Turussa ja Porvoossa sekä Venäjällä Viipurissa ja Pietarissa. Seurueeseen kuuluivat Sprengtportenin 14-vuotias poika sekä rakastajatar neiti Hederskjöld.Blomstedt 1963, s. 80–91 Ehrenströmin suhtautumisesta 22 vuotta vanhempaan entiseen Savon prikaatin päällikköön tuli ihaileva ja oppipoikamainen, ja muistelmissaan Ehrenström kertoi kiintyneensä Sprengtporteniin.
Matkan oli aluksi määrä olla lyhyt, ja Sprengtportenin oli kertomansa mukaan tarkoitus palata pian rykmenttiinsä Alankomaihin. Matka venyi kuitenkin lopulta yli vuoden mittaiseksi. Syksyllä 1786 Ehrenströmin ja Sprengtportenin ollessa Pietarissa Sprengtporten astui kenraalimajurina Venäjän keisarikunnan palvelukseen. Sprengtporten oli avoimesti kuningas Kustaa III:n vastustaja, ja hän kirjoitti oman perustuslakiehdotuksensa Suomelle, jonka hänen mukaansa tulisi irtautua Ruotsista. Hän yritti houkutella myös Ehrenströmiä hyvään virkaan Venäjällä, mutta tämä ilmoitti päätavoitteekseen siviiliuran Ruotsissa; Ehrenströmillä oli periaatteellinen kanta olla menemättä Venäjän palvelukseen, ja myös hänen isänsä vastusti vahvasti ajatusta. Sprengtporten alkoi kyseenalaistaa Ehrenströmin uskollisuutta ja epäili tätä Ruotsin vakoojaksi. Pian Ehrenströmin kirjeet ja muut paperit varastettiin, ja tilanne säikäytti Ehrenströmin; epäluuloisen Sprengtportenin pelossa ja rahavaikeuksien vuoksi hän joutui lykkäämään paluutaan Ruotsiin ja suostui Sprengtportenin seuraan matkalle Etelä-Venäjälle H’ersoniin asti, kunnes hän pääsi palaamaan Moskovan, Pietarin ja Haminan kautta isänsä luokse Helsinkiin heinäkuuhun 1787 mennessä. Syksyksi hän palasi Tukholmaan. Ehrenström tapasi Sprengtportenin seuraavan kerran vasta 28 vuoden kuluttua Viipurissa, mutta heidän välinsä pysyivät edelleen viileinä.
Toimet kuninkaan alaisena Kirjoitettuaan kuningas Kustaa III:lle selostuksen Venäjän-matkastaan Ehrenström kohosi kuninkaan suosioon. Raportissaan hän väitti lähteneensä alun alkaenkin vakoilemaan Sprengtportenia.Blomstedt 1963, s. 91 Nyt hän sai tehtäväkseen lähteä ulkomaille tiedustelemaan Baltian aatelin mielialoja ja tutkimaan sellaista tyytymättömyyttä ja venäläisvastaisuutta, josta voisi olla sodan uhatessa Ruotsille hyötyä: Kustaa III uskoi voivansa käyttää mahdollista sotaa hyödyksi suurvalta-aseman palauttamiseen. Marraskuussa 1787 Ehrenström matkusti Berliiniin ja joulukuussa edelleen Baltiaan. Vietettyään useita kuukausia Virossa hän palasi Helsingin kautta Tukholmaan toukokuussa 1788. Tiedustelumatka kokonaisuudessaan ei antanut Ruotsille optimistista kuvaa yhteistyöstä Baltian aatelin kanssa, eikä Ehrenströmin peiterooli ollut onnistunut, sillä venäläiset antoivat hänestä pidätysmääräyksen vakoilusta.Blomstedt 1963, s. 96–99
Palattuaan Ruotsiin Ehrenström sai rahallisen palkkion ja korkeamman viran kansliakollegiossa – presidenttikonttorin toinen sihteeri ulkomaankirjeenvaihtoa varten – sekä kuninkaallisen sihteerin arvon. Ehrenström oli sukunsa edustajana säätyvaltiopäivillä 1786, 1789 ja 1792.
pienoiskuva|vasen|Vasemmalla Johan Fredrik Aminoff, keskellä Ehrenström ja oikealla Gustaf Mauritz Armfelt. Kolme kustaviaania pohtimassa tulevaisuuttaan, René Théodore Berthon, 1803.Kolme kustaviaania J.F. Aminoff, J.A. Ehrenström ja G.M. Armfelt pohtimassa tulevaisuuttaan Museoviraston kuvakokoelmat. Ehrenström pitää kädessään pohjapiirrosta Carlstenin linnoituksesta, jossa hän ja Aminoff olivat olleet vangittuina Armfeltin salaliitosta tuomittuina. Lisäksi pöydällä on Kustaa III:n rintakuva.Ramel 1998, s. 247 Ehrenströmistä, joka oli kuninkaan läheinen avustaja ja kiihkeä kannattaja, tuli nopeasti yksi Kustaa III:n suosikeista. Aikalaiskirjeissä ja muistelmissa Ehrenströmiä luonnehdittiin usein kavaltajaksi ja vakoojaksi, jonka nopea suosioonnousu selittyi kuninkaan likaisten töiden hoitamisella. Hän ei kuitenkaan käyttänyt asemaansa hyväkseen esimerkiksi hankkimalla etuja itselleen tai sukulaisilleen.Blomstedt 1963, s. 129 Vuosina 1789–1791 hän oli vt. kabinettisihteerinä mukana kuninkaan ulkomaanmatkoilla ja Suomen-sotaretkellä, jolloin hänen erikoistehtävänään oli salakirjoitusviestien avaaminen. Hän toimi myös esimerkiksi Kustaa III:n kuriirina, laati artikkeleita ulkomaisiin lehtiin sekä kirjoitti puhtaaksi niin sotasuunnitelmia kuin hyökkäyskäskyjä.Blomstedt 1963, s. 114–115 Avustettuaan Gustaf Mauritz Armfeltia Värälän rauhanneuvotteluissa hän sai venäläisiltä tavanmukaisen rahalahjan, ja lahjan sekä saamiensa kenttärahojen turvin hän osti Djurönäsin tilan Värmdön saaresta läheltä Tukholmaa. Kartanosta hän maksoi 6 000 riikintaaleria.Blomstedt 1963, s. 123–124
Kuninkaan kuoleman jälkeen Kustaa III murhattiin maaliskuussa 1792, ja valta siirtyi hänen poikansa Kustaa IV Aadolfin alaikäisyyden vuoksi Kaarle-herttualle. Kaarle puolestaan delegoi vallan ystävälleen Gustaf Adolf Reuterholmille, joka nousi holhoojahallituksen johtoon. Reuterholm oli ollut Ehrenströmin ystävä, jolle tämä oli kertonut kirjeitse kuulumisiaan esimerkiksi vuosien 1786–1787 Venäjän-matkaltaan.Blomstedt 1963, s. 48, 73, 85–86
Heinäkuussa 1792 Ehrenström erosi virastaan ja päätti vetäytyä tilalleen viettämään yksityiselämää.Blomstedt 1963, s. 137 Hänen oli vaikea päästä yli Kustaan kuolemasta, ja kesällä 1793 kreivitär Magdalena Rudenschöld kuvailikin Ehrenströmiä masentuneeksi. Kotiinsa Djurönäsiin Ehrenström rakennutti salongin, jonka seinälle hän asetti Kustaa III:n suuren muotokuvan sekä kaiverrukset Fredrik Suuresta ja Pietari Suuresta.Blomstedt 1963, s. 154–155
Armfeltin salaliitto