Väinö Emil Einar Strömberg () oli suomalainen jääkärikapteeni. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri. Tulikasteensa hän sai Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan muun muassa pataljoonan komentajana Valkoisen armeijan itäisellä rintamaosalla Karjalankannaksella.Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938.Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975.
Perhe, nuoruuden harrastukset ja opinnot Strömbergin vanhemmat olivat työnjohtaja Emil Strömberg ja Hilma Magdalena Stenroos. Opiskeluaikanaan Strömberg kuului viipurilaiseen jääpalloseuraan VBJS eli myöhemmin paremmin tunnettu nimellä Sudet. Seuran riveissä Strömberg saavutti SM-hopeaa kaudella 1913 ja kautena seuraavan kautena eli 1914 ja 1915. SM-kultaa. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Anni Margit Molanderin kanssa. He saivat kaksi tytärtä. Hän kävi viisi luokkaa Viipurin suomalaista lyseota ja suoritti yksityisesti seitsemännen luokan Viipurin reaalikoulussa vuonna 1920.Karjalan narukerä kierii 2010.
Jääkärikausi thumb|200px|Havainnekuva M.G.K:n miehistä (Jääkäripataljoona 27:n konekiväärikomppania) Riianlahdelta vuoden 1916 rintamaoloista. Strömberg työskenteli konttoristina ennen liittymistään yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 5. maaliskuuta 1915 ja sijoitettiin 1. komppaniaan. Myöhemmin hänet siirrettiin Jääkäripataljoonan 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 10. syyskuuta 1915 alkaen. Hän otti osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella sekä Aa-joella. Pataljoonan rintamakomennuksen jälkeen hän osallistui vuonna 1917 Polangenissa järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi).
Suomen sisällissota Strömberg saapui takaisin Suomeen 17. marraskuuta 1917 sukellusvene UC 57:llä Hamnskäriin Loviisan edustalle. Hänet määrättiin Viipuriin suojeluskuntajoukkojen kouluttajaksi. Viipurin ohella hän koulutti joukkoja myös Viipurin ympäristössä, muun muassa Koivistolla, Antreassa ja Kirvussa. Hän johti tammikuun 20 päivän vastaisena yönä vuonna 1918 suojeluskunta osastoa, joka käsitti 47 miestä. Osaston tehtävänä oli avustaa Pietisen tehtaaseen saarrettuja suojeluskuntalaisia. Hän osallistui myös Venäjänsaaren retkeen. Sisällissodan alkumetreillä hän toimi räjäytyskomennuskunnan päällikkönä ja tässä tehtävässä hän räjäytti 26. tammikuuta 1918 Kämärällä radan Kämärän ja Säiniön asemien väliltä, jonka jälkeen hän osallistui taisteluihin kyseisellä alueella. Tämän tapahtuman jälkeen hänet määrättiin 31. tammikuuta 1918 alkaen koulutusupseeriksi Karjalan 3. pataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän toimi 21. helmikuuta – 6. maaliskuuta 1918 Raudun rintamalohkon päällikkönä. Hänet määrättiin 14. maaliskuuta 1918 alkaen pataljoonan komentajaksi Karjalan 2. rykmentin 5. pataljoonan, josta hänet siirrettiin niin ikään komentajaksi 7. huhtikuuta 1918 alkaen Karjalan 3. rykmentin 7. pataljoonaan. Hän hoiti myös Karjalan 3. rykmentin komentajan tehtäviä 14. – 21. huhtikuuta 1918 välisen ajan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kavantsaaressa, Hannilassa, Ahvolassa, Seitsolassa, Oravalassa, Joutsenossa, Ravattilassa ja Simolassa sekä rykmentin etenemiseen Haminaan.
26. huhtikuuta Strömberg ampui Lappeenrannan poliisikamarin pihalla ylioppilas Mikko Jakowleffin, joka oli toiminut Suomen kansanvaltuuskunnan vallan aikana Lappeenrannan miliisipäällikkönä. Hänen kumppaninaan oli hotellinjohtaja Uno Serenius. Tapausta tutkittaessa Jakowleffin ampuminen todettiin tarpeettomaksi teoksi samoin kuin rautatieläinen Leonard (Lenni) Vihelän ampuminen. Vihelän ampui niin ikään Strömberg. Strömberg ja Serenius saivat rangaistuksen vain juovuksissa esiintymisestäMarko Tikka: Koston kevät s.216.
Sisällissodan jälkeinen aika Strömberg palveli sisällissodan jälkeen 3. Karjalan rykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Karjalan rykmentti 2. Hänet siirrettiin 14. syyskuuta 1918 alkaen komppanianpäälliköksi Karjalan kaartin rykmenttiin 2. konekiväärikomppaniaan, josta hän siirtyi 1. toukokuuta 1919 alkaen II pataljoonan komentajaksi. Hän erosi armeijasta 9. helmikuuta 1921 ja työskenteli sen jälkeen puutavaraliikemiehenä ja sahanhoitajana Kivennavalla ja Raivolassa. Strömberg kuoli sydänkohtaukseen 29-vuotiaana vuonna 1926.
Lähteet Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Helsinki: Jääkäriliitto 1975
Marko Tikka, Antti O. Arponen: Koston kevät, s. 216. WSOY 1999 Viitteet
Kirjallisuutta Jaakko Suomalainen ym. (toim.): Suomen jääkärit: elämä ja toiminta sanoin ja kuvin: II osa, sivu 1103 Vedenalaisella Suomeen (S-W Pekkola). Kuopio: Osakeyhtiö Sotakuvia, 1933.
Aiheesta muualla Terrorin kaksi kasvoa. Yle uutiset 29.4.2018
Luokka:Jääkärit Luokka:Suomen sisällissodan terroriin osalliset henkilöt Luokka:Suomalaiset jääpalloilijat Luokka:Vuonna 1896 syntyneet Luokka:Vuonna 1926 kuolleet