Suomen postilaitoksen historia alkaa vuodesta 1638, jolloin kenraalikuvernööri Pietari Brahe perusti postilaitoksen Ruotsin valtakunnan itäiseen osaan Suomeen. Nykyään postitoimintaa Suomessa harjoittaa valtion omistama osakeyhtiö Posti Group.

Postilaitoksen historia Ruotsin vallan aika pienoiskuva|Kartta vuoden 1698 postireiteistä. Suomen postilaitoksen perustamisajankohtana pidetään 6. syyskuuta 1638, jolloin postinkuljetus alkoi kenraalikuvernööri Pietari Brahen määräyksestä. Kuningatar Kristiina oli kaksi vuotta aikaisemmin antanut koko Ruotsin valtakuntaa koskevan asetuksen postinkuljetuksesta ja postikonttoreista. Suomeen luotiin järjestelmä, jossa postin kuljetuksesta vastasivat tehtävään erityisesti valitut postitalonpojat. Vastineeksi heidät vapautettiin muun muassa kestitys- ja kyyditysmaksuista sekä muista talonpoikiin kohdistuneista lisäveroista. Tämä postijärjestelmä pysyi käytössä aina Venäjän vallan aikaan 1800-luvun puoliväliin saakka, jolloin nykymuotoinen postinkulku sai alkunsa.

Postin lähettäminen oli postitalonpoikajärjestelmän aikana korkeiden maksujen vuoksi vain varakkaimpien etuoikeus. Postitalonpojat kuljettivat kirjeitä jalan tai hevoskyydillä aina seuraavaan järjestelmässä mukana olleeseen taloon, josta ne vietiin jälleen eteenpäin. Postivarkauksien myötä tehtävä muodostui toisinaan myös vaaralliseksi. Lähetyksiä kuljetettiin vain tietyillä reiteillä, joista ensimmäinen kulki valtakunnan pääkaupungista Tukholmasta Grisslehamnin ja Ahvenanmaan kautta Turkuun, ja sieltä edelleen Viipuriin ja Käkisalmeen. Viipurista reitti jatkui vielä Nevanlinnan kautta päätepisteeseensä Narvaan. Muut vanhimmat postireitit kulkivat Turusta pohjoiseen Pohjanmaan rantatietä pitkin sekä Viipurista Savonlinnan ja Kajaanin kautta Ouluun, jossa se yhtyi Pohjanlahden länsipuolelle jatkuneeseen reittiin.

Postin kulku oli hidasta. Kirje Helsingin kaupungista valtakunnan pääkaupunkiin Tukholmaan viipyi matkalla 10–15 vuorokautta.

Postilaitoksen toimintaa täydensi kihlakunnanposti. Kruununvoudilla oli apunaan talonpoikia, jotka voudin toimeksiannosta kuljettivat viranomaisten tiedotuksia ja kirjeitä kylästä kylään pientä vuotuista maksua vastaan. Kruunun varoja tarkoitusta varten ei osoitettu, vaan kihlakunnan rahvaan piti keskenään sopia järjestelyistä ja korvauksista. Kihlakunnanpostin, joka aiheutti talonpojille ylimääräisiä rasituksia, katsottiin perustuneen rahvaan ikivanhaan velvollisuuteen kuljettaa kuninkaan käskyjä.

Vastaavasti myös kirkolla oli oma viestinvälitysjärjestelmänsä, jota kutsuttiin lukkarinpostiksi. Lukkarin velvollisuuksiin kirkkoherran apulaisena kuului välittää papiston kirjeitä ja tuomiokapitulin määräyksiä pappilasta toiseen. Sotalaitoksen käskyt puolestaan välitettiin perille ruotusotilaista ja rakuunoista muodostettujen ketjujen avulla. Eri organisaatioiden sisäiset järjestelmät alkoivat postilaitoksen kehittyessä vähitellen väistyä, mutta kokonaan ne eivät menettäneet merkitystään vielä 1800-luvullakaan.

Suomen suuriruhtinaskunta pienoiskuva|Ensimmäinen suomalainen postimerkki eli niin sanottu soikiomerkki vuodelta 1856. Kun nykyisen Suomen alue oli vuonna 1809 liitetty osaksi Venäjän keisarikuntaa, perustettiin Suomen suuriruhtinaskunnan postihallintoa varten vuonna 1816 keskusvirasto, joka nimenä oli aluksi postijohtokunta ja vuodesta 1881 lähtien Postihallitus. 1600-luvulla luotu postitalonpoikajärjestelmä lakkautettiin vuonna 1846, jolloin alkoi toimia kestikievarikyytejä käyttävä posteljoonijärjestelmä jossa postilaukku kulki kestikievarista toiseen. Posti kuljetti myös paketteja. Samalla otettiin käyttöön arvoleimaiset kirjekuoret eli ehiöt, joita seurasivat Suomen ensimmäiset postimerkit vuonna 1856. Samassa yhteydessä ilmestyivät katukuvaan ensimmäiset kirjelaatikot ja kaksi vuotta myöhemmin aloitettiin kirjeiden ja sanomalehtien kotiinjakelu. Sitä ennen lähetykset oli pitänyt noutaa postikonttoreista.

Postitaksat olivat kalliita. Halvin postitaksa 1810–1830-luvulla oli 14 kopeekkaa välillä Helsinki-Porvoo. Välillä Helsinki-Turku maksu oli 23 ja välillä Helsinki-Tornio 56 kopeekkaa, kun samaan aikaan miehen päivätyön hinnaksi arvioitiin 70–90 kopeekkaa. Postilaitos olikin ennen muuta hallinnon välttämätön apuväline. Virkakirjeiden osuus postin kuljettamista lähetyksistä oli 1840 luvulla yli 40 prosenttia. Osuus kuitenkin väheni, kun elinkeinoelämä alkoi vilkastua.Kuisma s. 387.

Jalkaisin ja hevoskyydillä aikaisemmin tapahtunut postinkuljetus alkoi nopeutua vuonna 1836, kun mukaan tulivat myös ensimmäiset höyrylaivat. 1860-luvulla posti alkoi ensimmäisten valtion laitosten joukossa ottamaan palvelukseensa myös naisia. Rautateillä postia puolestaan kuljetettiin vuodesta 1862 lähtien aina vuoteen 1995 asti . Tuolloin esimerkiksi Helsingin ja Hämeenlinnan välinen 12 tunnin matka-aika väheni 4,5 tuntiin. Ensimmäinen postiauto otettiin käyttöön vuonna 1911. Kaupunkien lisäksi postia alettiin kuljettaa myös maaseudulle vuonna 1890, jolloin syrjäseutujen asukkaatkin pääsivät säännöllisten postiyhteyksien ulottuville. Maalaispostinkannon ohella 1890-luvun uudistuksia oli vuonna 1896 tehty Suomen suuriruhtinaskunta jakaminen kymmeneen Postihallituksen alaiseen postipiiriin. Niiden lisäksi maassa toimi rautatiepostien muodostama valtakunnallinen postivaunupiiri.

Vuonna 1890 Venäjän keisari Aleksanteri III antoi postimanifestin, jolla Suomen postilaitos alistettiin Venäjän postilaitoksen ja sisäasiainministeriön alaiseksi. Suomalaisten postimerkkien käyttö kiellettiin vuonna 1891 Suomen ja Venäjän välisessä postiliikenteessä, mutta se pysyi vielä sallittuna Suomen sisäisessä sekä ulkomaille suuntautuvassa postiliikenteessä. Suomalaiset postimerkit kiellettiin kokonaan ulkomaanpostissa heinäkuussa 1900 ja Suomen sisäisessä postissa tammikuussa 1901. Seuraavan kerran julkaistiin Suomen vaakunaleijonalla varustettuja omia postimerkkejä vasta vuonna 1917.

Itsenäisessä Suomessa pienoiskuva|Postinjakajien työasuja Postimuseon näyttelyssä. pienoiskuva|pysty|Postilaatikko vuodelta 2004. Autonomian ajalla luotu postijärjestelmä säilyi lähes ennallaan myös joulukuussa 1917 itsenäistyneessä Suomessa. Tammikuussa 1918 syttyneen sisällissodan aikana valkoisen Suomen postista vastasi Vaasassa toiminut väliaikainen postihallitus ja punaisten hallinnoimalla alueella Suomen kansanvaltuuskunnan alainen Suomen Postineuvosto, jonka johtajana toimi matkaposteljooni Viljo Paasivirta. Samana vuonna Suomi liittyi Maailman postiliiton jäseneksi

Itsenäisyyden alkuvuosina käynnistyi postinkuljetuksen motorisointi, kun ensimmäiset postilinja-autot alkoivat kulkemaan Rovaniemen ja Sodankylän välillä vuonna 1921. Liikennöinti laajeni nopeasti lähes koko maahan, mutta sotavuodet kuitenkin pysäyttivät kehityksen väliaikaisesti. Ulkomaille suuntautunut lentoposti aloitettiin 1923, jolloin avattiin Helsingin ja Tallinnan välinen reitti. Vuonna 1927 tehtiin merkittävä organisaatiouudistus, kun posti yhdistettiin Suomen Lennätinlaitoksen kanssa uudeksi Posti- ja lennätinlaitokseksi.

Postimaksut halpenivat vasta 1930-luvulla, jonka jälkeen myös kaikkein köyhimmällä väestönosalla oli varaa lähettää kirjeitä. Talvi- ja jatkosotien aikana vuosina 1939–1944 rintamalla toimi kenttäpostijärjestelmä. Lisäksi miehitetyssä Itä-Karjalassa oli oma postihallinto.

Sotien jälkeen yleistyivät postin lentokuljetukset ja samaan aikaan myös sanoma- ja aikakauslehtien tilaaminen kasvoi, niin että ne muodostivat jo valtaosan postiliikenteestä. Vuonna 1958 aloitettiin sanomalehtien sunnuntaikanto sekä niiden lentokuljetukset pääkaupunkiseudulta muualle Suomeen. Näin Helsingissä painetut lehdet olivat ensimmäistä kertaa luettavissa koko maassa vielä saman päivän aikana.

Postinlajittelun koneellistaminen aloitettiin 1960-luvulla, kun eri puolille maata perustettiin ensimmäiset lajittelukeskukset. 1970-luvun alussa (koekäyttöön 1971, virallisesti 1973) otettiin automatisoinnin helpottamiseksi käyttöön postinumerojärjestelmä, jossa jokainen postitoimipaikka sai oman numerokoodin. Postitoimipaikkojen määrä oli suurimmillaan 1970-luvulla, jolloin niitä oli noin 4 700.

Vuonna 1984 kirjeposti jaettiin 1. ja 2. luokan postiin. Edullisemmassa 2. luokassa piti kerralla lähettää vähintään 20 kirjettä. Postilaatikoita oli kahta eri väriä, keltainen 1. luokan ja sininen 2. luokan.

Posti- ja telelaitos muuttui valtion liikelaitokseksi vuonna 1989. Vuonna 1990 Posti- ja telelaitoksen aika valtion keskusvirastona tuli päätökseen . Se muuttui valtio-omisteiseksi liikelaitokseksi, jonka taloudenpito irrotettiin valtion tulo- ja menoarviosta. Vuonna 1993 Ahvenanmaan postilaitos erotettiin Posti- ja telelaitoksesta

Posti- ja televiestintä eriytettiin omiksi yhtiöikseen vuonna 1994, jolloin muodostetun Suomen PT Oy:n tytäryhtiöinä aloittivat Suomen Posti ja Telecom Finland.

Jälkimmäisestä tuli vuonna 1998 kun yksityisomisteinen Sonera (nykyinen Telia) ja samalla Suomen PT lakkautettiin. Suomen Posti jatkoi toimintaansa valtio-omisteisena, kunnes muuttui julkiseksi osakeyhtiöksi vuonna 2001 ja tunnetaan nykyään nimellä Posti Group Oyj. 2000-luvun aikana yhtiö on laajennut yritysostoilla Suomen lisäksi myös muualla Euroopassa ja sen nimeksi tuli vuonna 2007: Itella Oyj ja koko konserni vaihtoi nimeksi Itella . Nimi palautettiin Postiksi uudelleen vuonna 2015.Posti listautui Helsingin pörssiin syyskuussa 2025.

Nimenmuutokset 1638–1811: Postilaitos 1811–1816: Postitirehtöörin virasto alaisenaan Postilaitos 1816–1881: Postijohtokunta alaisenaan Postilaitos 1881–1927: Postihallitus alaisenaan Postilaitos 1927–1981: Posti- ja lennätinhallitus alaisenaan Posti- ja lennätinlaitos 1981–1990: Posti- ja telehallitus alaisenaan Posti- ja telelaitos 1990–1994: Posti- ja telelaitos eli Posti-Tele 1994–1998: Suomen PT Oy tytäryhtiönään Suomen Posti Oy 1998–2001: Suomen Posti Yhtymä Oy tytäryhtiönään Suomen Posti Oy 2001–2007: Suomen Posti Oyj 2007–2015: Itella Oyj tytäryhtiönään Itella Posti Oy 2015–: Posti Group Oyj tytäryhtiöinään Posti Oy, Posti Jakelu Oy, Posti Messaging Oy ja Posti Palvelut Oy

Organisaatiomuutokset 1811–1990: keskusvirasto 1990–1994: valtion liikelaitos 1994–2001: valtion kokonaan omistama yksityinen osakeyhtiö (oy) 2001–2025: valtion kokonaan omistama (100 % osakkeista) julkinen osakeyhtiö (oyj) 2025–: Helsingin pörssissä noteerattu julkinen osakeyhtiö (oyj)

Pää- ja toimitusjohtajat

Postihallituksen pääjohtajat Gustaf Wilhelm Ladau 1811–1833 Alexander Wulffert 1833–1855 Achates Ferdinand Gripenberg 1856–1872 Fredrik Andersin 1872–1887 Carl Hjalmar Lagerborg 1887–1903 Pietari Jamalainen 1903–1919 Gunnar Albrecht 1919–1927

Pääjohtajat Gunnar Albrecht 1927–1943 Simbri Ahola 1943–1962 Oiva Saloila 1962–1977 Pekka Tarjanne 1977–1989 Pekka Vennamo 1989–1998 Asko Saviaho 1998–2000

Toimitusjohtajat Jukka Alho 2000–2012 Heikki Malinen 2012–2019 Turkka Kuusisto 2020–2024 Antti Jääskeläinen 2024–

Lähde:

Suomen postimerkkien historia Venäjän vallan aika pienoiskuva|pysty=0.8|M/1875-käyttösarjan postimerkki. Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäiset postimerkit julkaistiin vuonna 1856. Tuolloin ilmestyi kaksi soikiomerkkiä, jotka olivat hammastamattomia kopeekka-arvoisia postimerkkejä. Suomi sai oman rahan vuonna 1860, jonka jälkeen ensimmäiset markka-arvoiset postimerkit julkaistiin 1866. Venäjän vallan aikana suomalaisia ja Suomea varten painettuja postimerkkejä ilmestyi epäsäännöllisesti. Yhteensä niitä julkaistiin vuosien 1856–1917 välillä neljänätoista vuotena. Eri nimellisarvoisia postimerkkejä sisältäneitä käyttösarjoja ilmestyi yhteensä kahdeksan. Markka-arvoisia käyttösarjoja julkaistiin kolme vuosina 1866, 1875 ja 1899. Vuoden 1875 sarjasta otettiin myös uusia painoksia 1882 ja 1885.