"Rat Park" oli päihderiippuvuutta käsittelevä tutkimus, koko nimeltään Effect of early and later colony housing on oral ingestion of morphine in rats. Tutkimuksen toteuttivat 1970-luvun lopulla (ja julkaistiin vuonna 1980) kanadalainen psykologi Bruce K. Alexander ja hänen kollegansa Simon Fraser -yliopistossa Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa.
Alexanderin hypoteesin mukaan päihteet eivät ole addiktioiden syy, ja että tutkimusolosuhteissa yleisesti havaittu rottien opiaattiriippuvuus syntyy rottien elinolosuhteista, sen sijaan että päihde itsessään aiheuttaisi addiktiota.Alexander, Bruce K., (2001) "The Myth of Drug-Induced Addiction", Kanadan senaatille tammikuussa 2001 toimitettu tutkimus. Hän piti Kanadan senaatille vuonna 2001 esitelmän, jossa todettiin, että aiemmin tehdyt tutkimukset, joissa metallihäkkeihin sullotuille laboratoriorotille tarjottiin mahdollisuus itse annostella päihdeaineita, osoittavat ainoastaan, että "huomattavan ahdistuneet eläimet, kuten huomattavan ahdistuneet ihmisetkin, pyrkivät mahdollisuuksiensa puitteissa lieventämään kärsimystään päihteillä."Weissman, D. E. & Haddox, J. D. (1989). "Opioid pseudoaddiction: an iatrogenic syndrome," Pain, 36, 363–366, cited in Alexander 2001, op cit.
Hypoteesiaan testatakseen Alexander rakensi rottapuiston, 8,8 m²:n kokoisen, neliömäärältään 200 kertaa normaalia laboratoriohäkkiä suuremman ympäristön. Tilaan sijoitettiin 16–20 kumpaakin sukupuolta edustavaa rottaa, runsaasti ruokaa, palloja ja renkaita leikkimistä varten sekä tarpeeksi tilaa paritteluun ja kuivikkeiden keräämiseen.Slater, Lauren. (2004) Opening Skinner's Box: Great Psychological Experiments of the Twentieth Century, W. W. Norton & Company. Kokeen tulokset vaikuttivat tukevan hänen hypoteesiaan. Rottapuistoon tuotiin rottia joille oli annettu morfiinihydrokloridia 57 päivän ajan. Rotille tarjottiin mahdollisuus valita puhtaan veden ja morfiinipitoisen veden väliltä, ja useimmissa tapauksissa ne valitsivat puhtaan veden. Alexander kirjoittaa: "Emme onnistuneet aiheuttamaan mitään addiktion suuntaistakaan normaaliin ympäristöön asutetuille rotille." Kontrolliryhmiksi pieniin häkkeihin sijoitetut rotat käyttivät huomattavasti enemmän morfiinia sekä tässä että useammissa seuranneissa tutkimuksissa.
Kaksi suurinta tiedejulkaisua, Science ja Nature kieltäytyivät julkaisemasta Alexanderin, Coambsin ja Hadawayn ensimmäistä tutkimusta, joka julkaistiin sen sijaan arvostetussaPsychopharmacology About this journal, Springer. mutta huomattavasti pienemmässä julkaisussa, Psychopharmacologyssa, vuonna 1978. Aluksi tutkimuksen julkaisu ei herättänyt huomiota.Alexander, B.K., Coambs, R.B., and Hadaway, P.F. (1978). "The effect of housing and gender on morphine self-administration in rats," Psychopharmacology, Vol 58, 175–179. Muutaman vuoden kuluttua Simon Fraser -yliopisto lakkautti Rat Parkin rahoituksen.
Malli päihdeaddiktiosta sairautena right|pienoiskuva|Sairausmallissa addiktio pyritään selittämään päihdeaineiden vaikutuksella nautinnon tunteita tuottavaan mesolimbiseen dopamiinirataan. (Kuva julkaistu National Institute of Drug Abusen suostumuksella. Tutkijoiden keskuudessa vallitsee yhteisymmärrys siitä, että joidenkin aineiden jatkuva käyttö aiheuttaa käytön lopettaville epämiellyttäviä vieroitusoireita. Tieteilijöiden erimielisyydet koskevat sitä, missä määrin aineet vievät käyttäjänsä itsehillinnän, jolloin kyseessä ei olisi pelkästään vieroitusoireiden vaikutusJaffe, J.H. Drug addiction and drug abuse. In: Gilman, A. G. et al. (eds), The Pharmacological Basis of Therapeutics (7th edition), p 532–581. New York: Macmillan Publishing Co., 1985. vaan varsinainen päihdeaddiktio, joka määritelmän mukaan on "päihteidenkäyttöä tavalla, jota voidaan luonnehtia hallitsemattomaksi keskittymiseksi päihdeaineeseen (pakonomainen käyttö) ja sen hankintaan, sekä huomattavaa taipumusta retkahtaa uudestaan vieroituksen jälkeen".
1800-luvulla päihdeaddiktiota pidettiin merkkinä akrasiasta, moraalittomuudesta tai tahdonvoiman heikkoudesta. 1900-luvun aivotutkimuksen myötä uudeksi malliksi muodostui käsitys addiktiosta sairautena. Mallin mukaan päihdeaddiktio on päihdeaineen kemiallisen rakenteen sivuvaikutus. Sosiaalipsykologi Stanton Peelen mukaan sairausmallissa "toleranssi, vieroitusoireet ja himo nähdään tiettyjen päihdeaineiden ominaisuuksina, ja tietyn rajan ylittävien käyttömäärin uskotaan vievän organismin kyvyn toimia muilla kuin aineeseen riipuvaisille ominaisilla tavoilla".Peele, Stanton. The Meaning of Addiction. Compulsive Experience and Its Interpretation. Lexington: Lexington Books, 1985, pp. 1–26. excerpt Tällaista käsitystä päihdeaddiktiosta ilmentävät mm. huumeiden vastaisen sodan toimintamallit, ja sellaiset iskulauseet kuin "Heroiini on uskomattoman hyvää. Pysy kokonaan erossa siitä." ja "Crack-kokaiini aiheuttaa välittömän addiktion".
Avram Goldstein, Stanfordin yliopiston farmakologian emeritusprofessori ja yksi johtavista päihdeaddiktiotutkijoista, sanoo: "Sairausmallia kannattavat tieteilijät uskovat käyttäytymisen olevan 'aivojen asia'". Goldstein kirjoittaa heroiinin ja muiden addiktiota aiheuttavien päihdeaineiden vaikuttavan aivojen mesolimbiseen dopamiinirataan, halun ja motivaation tuntemuksia säätelevään hermorataan. Heroiini saa dopamiinihermosolut vapauttamaan dopamiinia, välittäjäainetta joka aiheuttaa palkitsevuuden tunteita ja saa käyttäjän haluamaan lisää. Normaalitilanteessa inhibitoriset hermosolut säätelevät dopamiinihermosoluja, mutta heroiini katkaisee niiden toiminnan, jonka seurauksena dopamiinihermosolujen on mahdollista ylistimuloitua. Aivot reagoivat tähän euforian tuntemuksin, mutta suojellakseen itseään liialliselta stimulaatiolta, aivot sopeutuvat vähentämällä herkkyyttään heroiinin vaikutuksille.Goldstein, Avram. "Neurobiology of Heroin Addiction and of Methadone Treatment", American Association for the Treatment of Opioid Dependence, retrieved July 16, 2006.
Tautikäsityksen mukaan tällä on kaksi seurausta. Ensinnäkin, vastaavan vaikutuksen saavuttamiseksi tarvitaan seuraavilla kerroilla enemmän heroiinia, ja toisekseen, palkintamekanismista vastaavien hermoratojen herkkyys dopamiinin vapautumista säätelevien endorfiinien vaikutuksille vähenee, jonka seurauksena heroiinin puute aiheuttaa sairastumisen. Toistuvan käytön myötä käyttäjän toleranssi kasvaa ja riippuvuus syntyy, ja heroiinin saannin keskeytyminen aiheuttaa vieroitusoireita. Goldstein kirjoittaa, että käyttäjä menettää vieroitusoireiden voimistuessa itsehallintansa, ja hänestä tulee addikti.
Monet eristetyillä koe-eläimillä toteutetut tutkimukset tukevat sairausmallia
Alexanderin mukaan sairausmallissa esitetään jompikumpi seuraavista väittämistä:
Väite A: Useimmille tai kaikille heroiinia tai kokaiinia tietyn rajan yli käyttäville muodostuu addiktio. Väite B: Riippumatta addiktion voimakkuudesta, addiktion syy on huumeelle altistuminen.
Useamman vuosikymmenen aikana toteutettujen eläinkokeiden on nähty tukevan näitä väittämiä. Avram Goldstein kirjoitti vuonna 1979: "Jos apinalle tarjotaan vipu, jota painamalla se saa heroiinia, se muodostaa heroiinin käytöstä säännöllisesti toistuvan toimintamallin — todellisen addiktion — joka ohittaa tärkeysjärjestyksessään elämän normaalit toiminnot ... Koska tällaista käytöstä voidaan havainnoida myös useissa muissa eläinlajeissa (pääosin rotissa), joudun olettamaan, että mikäli heroiinia olisi helposti saatavilla ja jos heroiinin käyttöä vastaan ei olisi sosiaalisia paineita, merkittävä osa ihmisistä muodostaisi heroiiniaddiktion.Goldstein, Avram. "Heroin maintenance: A medical view. A conversation between a physician and a politician," Journal of Drug Issues, 9, 341–347, 1979.
Goldstein allekirjoittaa saman näkemyksen yhä kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Vuonna 1997 Yhdysvaltain metadonia käsittelevälle konferenssille luovuttamassaan raportissa hän kirjoitti: "Myös rotat ja apinat käyttävät jokaista ihmisten käyttämää addiktoivaa päihdeainetta. Jos koetilanne järjestetään siten, että vipua painamalla eläin saa annoksen heroiinia verisuonistoonsa, eläin painaa vipua toistuvasti, jonka seurauksena muut toiminnot (syöminen, seksi jne.) estyvät - eläimestä tulee heroiiniaddikti. Heroiiniin addiktoitunut rotta ei kapinoi yhteiskuntaa vastaan, ei ole sosioekonomisten olosuhteiden uhri eikä häiriintyneiden perhesuhteiden tuote, eikä myöskään rikollinen. Heroiinin (tai itse asiassa morfiinin, joksi heroiini kehossa muuttuu) vaikutus aivoihin yksinkertaisesti hallitsee rotan käytöstä."
Alexander kyseenalaistaa nämä väittämät. Hänen mukaansa pääosa siitä todistusaineistosta, jonka mukaan päihdeaineet aiheuttavat addiktion, perustuu "sellaisten addiktoituneiden ihmisten lausuntoihin, jotka uskovat 'menettäneensä hallinnan' pelkästä altistumisesta tietylle päihteelle", ja "erittäin tekniseen koe-eläimillä toteutettuun tutkimustyöhön". Hänen mukaansa tätä heikkoa todistusaineistoa on suurenneltu uutismediassa pisteeseen, jossa se on saavuttanut kiistämättömän faktan aseman, huolimatta siitä että suurin osa historiallisesta ja kliinisestä todistusaineistosta on käsitystä vastaan. Hän kirjoittaa, että vaikka opiaattien käyttömäärät 1800-luvun Yhdysvalloissa ja Englannissa olivat nykyistä suurempia, addiktioiden ja riippuvuuksien määrä ei koskaan kasvanut edes prosentin tasolle koko väestöstä, ja oli laskussa vuosisadan lopun lähestyessä. Hän kirjoittaa, että Britanniassa heroiinia on laajasti käytetty lääkkeenä yskään, ripuliin ja krooniseen kipuun nykypäiviin saakka; vuonna 1972 brittilääkärit määräsivät yhteensä 29 kiloa heroiinia potilaille, joka hänen mukaansa tarkoittaa miljoonia annoksia. Tästä huolimatta 1982 toteutettu tutkimus iatrogeenisen addiktion määristä Britanniassa osoitti addiktien käytännössä "loistavan poissaolollaan".Trebach, Arnold S. The Heroin solution, New Haven: Yale University Press, 1982, p. 83, cited in Alexander 2001 op cit. Viimeaikaiset tutkimukset ovat varmistaneet monien käyttävän heroiinia säännöllisesti vuosia, joko päihteenä tai lääkinnällisiin tarkoituksiin, muodostamatta addiktiota.Alexander, B.K.. "The Globalisation of Addiction: A study in poverty of the spirit." Oxford: Oxford University Press, 2008, chap. 6.
Rat Parkin kokeet
Alexander rakensi rottapuistoon lyhyen tunnelin, johon mahtui vain yksi rotta kerrallaan. Tunnelin päässä rotille annettiin mahdollisuus valita juoda nestettä jommastakummasta kahdesta annostelulaitteesta, jotka tallensivat kunkin rotan nauttimat määrät. Yksi annostelulaitteista tarjosi morfiinipitoista liuosta, toinen hanavettä.
Alexander suunnitteli useita kokeita, joiden tarkoituksena oli tutkia rottien halukkuutta nauttia morfiinia. "Viettelykokeessa" käytettiin hyväksi rottien ilmeistä taipumusta makeannälkään, tarkoituksena tutkia, onko rottia mahdollista houkutella nauttimaan morfiinia mikäli vettä makeutetaan tarpeeksi. Morfiinipitoinen neste maistuu ihmisten suussa karvaalta, ja rotat kokevat ilmeisesti samoin. Alexanderin mukaan ne pudistavat päätään ja hylkäävät morfiiniliuoksen, kuten ne tekevät myös karvaiden kiniiniliuosten kanssa. Viettelykokeessa tutkittiin neljää rottaryhmää. CC-ryhmä eristettiin 22 päivän ikäisenä laboratoriohäkkeihin, jossa ne asuivat kokeen loppuun saakka, 80 päivän ikäiseksi; PP-ryhmä eli saman ajan rottapuistossa; CP-ryhmä siirrettiin häkeistä rottapuistoon 65 päivän ikäisenä ja PC-ryhmä siirrettiin rottapuistosta häkkeihin 65 päivän iässä.