Keisari Kangxi (, 4. toukokuuta 1654 – 20. joulukuuta 1722), alkuperäiseltä nimeltään Xuanye (), oli mantšulaisen Qing-dynastian neljäs keisari ja toinen tähän sukuun kuulunut Kiinan hallitsija vuosina 1661–1722.
Kangxi oli ensimmäinen Pekingissä ja samalla ensimmäinen Mantšurian ulkopuolella, vanhastaan varsinaiseksi Kiinaksi kutsutulla alueella syntynyt Qing-dynastian keisari. Hänen 61-vuotinen hallitsijakautensa on Kiinan historian pisin, joskin hänen pojanpoikansa, Qianlong, hallitsi de facto vielä kauemmin. Valtaistuimelle noustessaan hän oli kuitenkin vasta kuusivuotias, ja tosiasiallinen hallitsija hänestä tuli vasta myöhemmin. Hallitsijan tehtäviä toimittivat aluksi neljä sijaishallitsijaa sekä Kangxin isoäiti, leskikeisarinna Xiaozhuang.
Kangxia pidetään yhtenä Kiinan huomattavimmista keisareista. Hän vahvisti Qing-dynastiaa kukistamalla etelässä kapinan ja lyömällä viimeiset Ming-joukot, alisti Tiibetin ja Taiwanin valtaansa, torjui venäläisten yritykset vallata Amurin alue ja laajensi valtakuntaansa luoteessa. Hän myös tuki tieteitä ja taiteita ja hyväksyi kristityt lähetyssaarnaajat heidän tieteellisen tietämyksensä vuoksi.
Kangxin hallituskaudella Kiinassa alkoi pitkä rauhallinen ja vakaa kausi vuosia kestäneen sodan ja kaaoksen jälkeen. Hän aloitti aikakauden, joka tunnetaan "Kanxgin ja Qienlongin suotuisana aikana" ja joka kesti useita sukupolvia hänen elinaikansa jälkeen. Hänen valtakautensa lopulla Qing-dynastia hallitsi Kiinan nykyisten alueiden lisäksi myös Mongoliaa ja osaa nykyisestä Venäjän kaukoidästä.
Kangxi on kaikkien aikojen 67. pisimpään hallinnut monarkki.
Hallitsijakauden alkuvaiheet
pienoiskuva|vasen|Keisari Kangxin nuoruudenaikainen muotokuva hoviasussa Kangxi syntyi 4. toukokuuta 1654 keisari Shunzhin ja keisarinna Xiaokangzhangin pojaksi. Hänen alkuperäinen nimensä oli Xuanye ( ; mantšun kieli|mantšuksi Hiowan Yei. Hänet kruunattiin vajaan seitsemän vuoden ikäisenä 7. helmikuuta 1661. Hänen aikakausinimensä, Kangxi kuitenkin tarkoittaa aikaa, joka alkoi vasta 18. helmikuuta 1662, kiinalaisen kalenterin mukaan seuraavan vuoden alkaessa.
Joidenkin tietojen mukaan Shunzhi luopui kruunusta Kangxin hyväksi ja ryhtyi munkiksi. Tälle on esitetty useita vaihtoehtoisia selityksiä: aiheena saattoi olla hänen suosikkijalkavaimonsa kuolema tai erään buddhalaisen munkin vaikutusvalta. On myös väitetty, että vaikka Shunzhi todellisuudessa ryhtyi munkiksi, leskikeisarinna määräsi tämän tiedon poistettavaksi virallisista historiallista aikakirjoista, joissa sen sijaan oli sanottava, että hän olisi kuollut isorokkoon.
Ennen kuin Kangxi nousi valtaistuimelle, leskikeisarinna Xiaozhuang oli Shunzhin nimessä nimittänyt sijaishallitsijoiksi neljä vaikutusvaltaista miestä, joiden nimet olivat Sonin, Suksaha, Ebilun ja Oboi. Sonin kuoli sen jälkeen, kun hänen pojantyttärestään tuli keisarinna Ziaochengren, minkä jälkeen Suksaha ja Oboi joutuivat keskenää valtataisteluun. Tämä johti lopulta siihen, että Oboi surmasi Suksahan ja hallitsi itsevaltaisesti ainoana sijaishallitsijana. Kangzi ja muu keisarihovi joutui suostumaan sopimukseen, jolla tämä asiantila vahvistettiin.
Vuonna 1669 Kangxi sai isoäitinsä, leskikeisarinna Xiaozhuang tuella Oboin vangituksi ja alkoi itse hallita valtakuntaa. Hän luetteli kolme huolenaihetta: Keltaisenjoen tulvien kontrollointi, Keisarinkanavan kunnostus ja kolmen lääninherran kapina Etelä-Kiinassa. Leskikeisarinnalla oli edelleen suuri vaikutusvalta, ja keisari itse huolehti hänestä viimeisinä kuukausina ennen hänen kuolemaansa vuonna 1688.
Sotilaalliset saavutukset Armeija pienoiskuva|vasen|Keisari hevosensa selässä henkivartijoidensa suojaamana. Qing-valtakunnan pääasiallinen armeija, Kahdeksan lippukuntaa, oli Kanxgin kaudella rappeutumassa. Se oli pienempi kuin se oli ollut suurimmilaan Hong Taijin kaudella ja Shunzhin valtakauden alkuvaiheessa, mutta edelleen suurempi kuin myöhemmin, Qyongzhengin ja Quanlongin hallitessa. Lisäksi Suuri Lippuarmeija oli yhä voimissaan, ja sitä johtivat kenraalit Tuhai, Fei Yanggu, Zhang Yong, Zhou Peigong, Shi Lang, Mu Zhan, Shun Shike ja Wang Jingbao.
Tärkein syy Kahdeksan lippukunnan myöhempään rappiotilaan oli järjestelmän muutos Kangxin ja Qianlongin hallitessa. Vielä Kangxi ylläpiti edeltäjiensä alkuunpanemaa sotilaallista järjestelmää, joka oli tehokkaampi ja tarkempi. Sen mukaan komentaja, joka palasi taistelusta yksin, kaikkien alaistensa kuoltua, oli surmattava, ja samoin oli jalkaväkisotilaan laita. Tämän tarkoituksena oli rohjaista sekä komentajia että rivimiehiä taistelemaan urhoollisesti sodasta, sillä jos joku jäi ainoana henkiin taistelussa, siitä ei ollut hänelle mitään hyötyä.
pienoiskuva|Kangxi seremoniallisessa varustuksessa henkivartijoiden ympäröimänä, aseinaan jousi ja nuolet. Qianlongin aikana sotilaskomentajista oli tullut huolimattomia, ja sotilaskoulutusta pidettiin vähemmän tärkeänä kuin edellisten keisarien aikana. Tämä johtui siitä, että komentajan viroista oli tullut perinnöllisiä: kenraali sai virkansa esi-isiensä ansioiden perusteella.
Eteläisen rannikoseudun tyhjentäminen Keväällä 1662 sijaishallitsijat määräsivät Etelä-Kiinassa toimeenpantavaksi laaja-alaisia väestön pakkosiirtoja. Näihin ryhdyttiin vastatoimena Ming-lojalistien siellä ylläpitämälle mantšuvaltaa vastustaneelle liikkeelle, jota johti Taiwaniin asettunut Ming-kenraali Zheng Chenggong, joka tunnetaan myös nimellä Koxinga. Rannikkoseudun koko väestö pakkosiirrettiin Etelä-Kiinan sisämaahan.
Kolmen lääninherran kapina
Vuonna 1673 puhkesi kolmen lääninkerran kapina, kun Wu Sanguin joukot ottivat hallintaansa suurimman osan lounais-Kiinaa. Hän yritti liittoutua paikallisten kenraalien kuten Wang Fuchenin kanssa. Kangxi käytti kenraaleja kuten Zhou Peigongia ja Tuhaita kukistamaan kapinan, mutta osoitti samalla alueen armeliaisuutta sodasta kärsineelle väestölle. Hän aikoi henkilökohtaisesti johtaa armeijoita kapinoiden kukistamiseksi, mutta alaistensa neuvosta hän ei kuitenkaan tehnyt niin. Kapina päättyi Qingin voittoon vuonna 1681.
Taiwan Vuonna 1683 amiraali Shi Langin johtamat Qingin merivoimat voittivat Taiwania tukikohtanaan pitäneet Ming-lojalistien merivoimat Penghun taistelussa. Tungningin hallitsija Zheng Keshuang antautui muutamaa päivää myöhemmin, ja Taiwanista tuli osa Qing-keisarikuntaa. Pian sen jälkeen Etelä-Kiinan rannikkoseudut määrättiin uudestaan asutettaviksi. Sinne asettuvien rohkaisemiseksi Qing-hallitus myönsi taloudellisia avustuksia sinne muuttaneille perheille.
Vietnam Vuonna 1673, Kangxin hallitus toimi välittäjänä, kun neuvoteltiin aselevosta Vietnamissa käydyn Trịnh–Nguyễn-sodan lopettamiseksi, joka oli alkanut vuonna 1627 ja kestänyt 45 vuotta. Toisiaan vastaan taistelleet osapuolet allekirjoittivat rauhansopimuksen, ja tämän jälkeen rauha kesti 101 vuotta, vuoteen 1774 saakka.D. R. SarDesai: Vietnam, Trials and Tribulations of a Nation, s. 38; 1988
Venäjä pienoiskuva|Eurooppalaisia esittäviä posliininukkeja Kangxin ajalta 1650-luvulla Kiina joutui rajakahakkoihin Venäjän kanssa Amurin alueella, ja ne päättyivät Kiinan voittoon. Albazinin piirityksen jälkeen Kangxi hallitsi aluetta.
Venäläiset ylittivät Kiinan pohjoisrajan uudestaan 1680-luvulla. Useiden taistelujen ja neuvottelujen jälkeen molemmat osapuolet allekirjoittivat vuonna 1689 Nertšinskin rauhansopimuksen, jolla raja vahvistettiin ja Amurin laakso tuli kuulumaan Kiinalle.
Mongolia Vuonna 1675 Tšahar-mongolit ryhtyivät Burnin johdolla kapinaan Qing-valtakuntaa vastaan. Kapina kukistettiin kahdessa kuukaudessa ja tšaharit liitettiin mantšujen Kahdeksaan lippukuntaan.
Khalkha-mongolit olivat muutoin säilyttäneet itsenäisyytensä, mutta joutuivat maksamaan veroa Qing-valtakunnalle. Kuitenkin Tümen Jasagtu-kaanin ja Tösheetü-kaanin välinen konflikti johti Tiibetin buddhalaisuuden vaikutuksesta siihen, että khalkhat riitaantuivat zungarin kaanikunnan kanssa. Vuonna 1688, kun khalkhat olivat joutuneet alueensa pohjoisosissa sotaan venäläisiä kasakkoja vastaan, Zungarien johtaja Galdan Boshugtu -kaani hyökkäsi khalkhoja vastaan lännestä ja tunkeutui heidän alueelleen. Khalkhojen kuninkaalliset perheet, ensimmäisenä Jebtsundamba Khutuktu, kulkivat Gobin autiomaan poikki ja etsivät apua Qing-valtakunnalta suostuen samalla alistumaan heidän valtansa alle. Vuonna 1690 zungarit ja Qingin sotajoukot kohtasivat toisensa Ulaan Butunin taistelussa Sisä-Mongoliassa, missä Qing lopulta voitti.
pienoiskuva|Keisari Kangzi 45-vuotiaana, maalattu 1699
Vuonna 1696 Kangxi itse johti kolmea armeijaa, vahvuudeltaan yhteensä 80 000 miestä, Zungaria vastaan. Qing-armeijan läntinen osasto voitti Galdanin voimat Jao Modon taistelussa, ja Galdan voitti seuraavana vuonna.
Tiibet Vuonna 1701 Kangxi määräsi tiibetiläisten valtaaman Dartsedon ja muut läntisen Sichuanin kaupungit valloitettavaksi takaisin. Mantšujoukot hyökkäsivät Dartsedoon ja varmistivat Tiibetin rajan sekä tuottavan tee- ja hevoskaupan.
Zungarit uhkasivat yhä Qing-valtakuntaa ja tunkeutuivat Tiibetiin vuonna 1717. Vuonna 1706 Dalai-lama oli pantu viralta ja hänen tilalleen oli asetettu La-bzang-kaani. Vastatoimena tähän zungarit ottivat 6000 miehen armeijalla valtaansa Lhasan ja syöksivät La-bzangin vallasta. He pitivät kaupunkia hallinnassaan kaksi vuotta ja voittivat Salween-joen taistelussa Qing-armeijan, joka vuonna 1718 oli lähetetty alueelle. Qing sai Lhasan haltuunsa vasta vuonna 1720, jolloin Kangzi lähetti sinne suuremmat sotajoukot kukistamaan zungarit.
Taloudelliset saavutukset pienoiskuva|vasen|Keisari Kangxi palaa Pekingiin käytyään kiertomatkalla etelä-Kiinassa 1689. Valtion rahaston suuruus Kangxin hallituskauden eri vaiheissa oli:
1668 (Kangxin hallituskauden 7. vuosi): 14 930 000 taelia 1692: 27 385 631 taelia 1702–1709: noin 50 000 000 taelia; vaihteli tänä aikana vain vähän 1710: 45 880 000 taelia 1718: 44 319 033 taelia 1720: 39 317 103 taelia 1721 (Kangxin hallituskauden 60. ja toiseksi viimeinen vuosi): 32 622 421 taelia
Syitä siihen, että rahat Kangxin valtakauden lopulla vähenivät, olivat sotilaallisten toimenpiteiden suunnattomat kustannukset ja lisääntyvä korruptio. Asian korjaamiseksi Kangxi antoi prinssi Yongille eli myöhemmälle keisari Yongzhengille neuvoja siitä, miten talous saataisiin tehokkaammaksi.
Kulttuuriset saavutukset pienoiskuva|140px|Maljakko Kangxin valtakauden alusta Musée Guimet'ssä Valtakaudellaan Kangxi määräsi, että kiinalaisista kirjoitusmerkeistä oli koottava sanakirja, joka tuli tunnetuksi Kangxin sanakirjana. Tätä pidettiin Kangxin yrityksenä saada han-kiinalaiset oppineet virkamiehet puolelleen, sillä monet heistä kieltäytyivät palvelemasta häntä ja pysyivät uskollisina Ming-dynastialle. Kun Kangxi kuitenkin sai oppineet vakuuttuneeksi siitä, että heidän tarvitsi vain osallistua sanakirjan laatimiseen tarvitsematta muodollisesti palvella Qing-keisarihovia, hän saattoi vähitellen uskoa heille vastuunalaisempiakin tehtäviä, kunnes he lopulta omaksuivat valtion virkamiesten velvollisuudet.
Vuonna 1705 Tang-dynastian aikaisesta runoudesta koottiin Kangxin käskystä Quantangshi-kokoelma.
Kangxi oli myös kiinnostunut länsimaisesta teknologiasta ja halusi saada sen tuoduksi Kiinaan. Tähän vaikuttuivat Kiinassa toimineet jesuiittalähetyssaarnaajat kuten Ferdinand Verbiest, jonka Kangxi usein kutsui tavatakseen hänet, tai Karel Slavíček, joka Kangxin käskystä laati ensimmäisen tarkan Pekingin kartan.