thumb|Ilmakuva Tammisaaresta kesältä 1994. thumb|Kemin keskustaa joulukuussa 1996. Suomi oli 1990-luvulla jälkiteollinen noin viiden miljoonan asukkaan yhteiskunta. Politiikassa merkittävimpiä tapahtumia olivat Suomen ja Neuvostoliiton välisen YYA-sopimuksen raukeaminen Neuvostoliiton romahtaessa vuonna 1991 ja Suomen liittyminen vuoden 1995 alussa Euroopan unionin jäseneksi. Edellistä vuosikymmentä vahvasti leimannut nousukausi päättyi 1990-luvun alussa Suomen historian syvimpään lamaan.
1990-luvulla matkapuhelimet, tietokoneet ja internetyhteydet alkoivat yleistyä, mutta ne eivät olleet vielä joka kodin perustavaraa kuten pakastin alkoi jo olla. Matkapuhelinyhtiö Nokia tuli 1990-luvun alun laman jälkeen huomattavan tärkeäksi Suomen kansantaloudelle. Vuosikymmenen viihdeilmiöitä olivat monenlaiset sketsisarjat ja visailuohjelmat. Urheilussa merkittävintä on Suomen historian ensimmäinen jääkiekon maailmanmestaruuskulta vuodelta 1995.
Suomi toimi vuosikymmenen aikana kahteen otteeseen suurvaltojen päämiesten kohtaamispaikkana. Syyskuussa 1990 presidentti Mauno Koivisto isännöi Yhdysvaltain presidentin George H. W. Bushin ja Neuvostoliiton presidentin Mihail Gorbatšovin tapaamista Helsingissä, jolloin keskustelujen pääaiheena oli elokuussa 1990 puhjennut Kuwaitin kriisi.Mitä missä milloin 1991, s. 102. Maaliskuussa 1997 Helsingissä puolestaan tapasivat Venäjän presidentti Boris Jeltsin ja Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton.Mitä missä milloin 1998, s. 74.
Politiikka thumb|upright|Martti Ahtisaari oli Suomen tasavallan presidentti vuosina 1994–2000. Koivistosta Ahtisaareen Suomessa käytiin presidentinvaali vuonna 1994. Kaksi kautta istunut Mauno Koivisto ei ollut enää ehdokkaana, ja hänen seuraajakseen valittiin SDP:n ehdokas, vuosien ajan kansainvälisissä tehtävissä toiminut Martti Ahtisaari. Presidentinvaalissa oli mukana kaikkiaan ennätykselliset 11 ehdokasta, joista seitsemän oli puolueiden ja neljä eri valitsijayhdistysten asettamia. Yksi vaalin huomiota herättänyt piirre oli, ettei kukaan ehdokkaista ollut koskaan toiminut pääministerinä, eduskunnan puhemiehenä eikä Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä. Presidentinvaalissa ei enää valittu valitsijamiehiä, vaan se oli ensimmäinen suora kansanvaali.
Eduskunta ja puolueet Kaikki Suomen hallitukset istuivat 1990-luvulla koko nelivuotisen vaalikauden ajan. Pääministereinä toimivat Harri Holkeri (1987−1991), Esko Aho (1991−1995) ja Paavo Lipponen (1995−2003).
Suomessa järjestettiin vuosikymmenen aikana kolmet eduskuntavaalit vuosina 1991, 1995 ja 1999. Vuoden 1991 vaalien selkein voittaja oli Suomen Keskusta, kun taas hallitusvastuussa olleet Kokoomus ja SDP kärsivät ankarat tappiot. Vuoden 1995 vaaleissa SDP saavutti suurimman paikkamääränsä toisen maailmansodan jälkeen (63 kansanedustajaa). Kannatustaan menettänyt ja sisäisistä riidoista kärsinyt Suomen Maaseudun Puolue puolestaan koki kohtalonsa samoissa vaaleissa, jolloin se menetti miltei kaikki eduskuntapaikkansa. SMP ajautui vaalien jälkeen konkurssiin ja sen raunioille perustettiin syksyllä 1995 uusi puolue Perussuomalaiset. Liberaalinen Kansanpuolue oli eduskuntapuolueena viimeisen kerran vaalikauden 1991−1995 yhden kansanedustajan voimin. Nuorsuomalaiset-puolueen ja niin sanottu ”Eko-Vihreiden” ainoaksi eduskuntakaudeksi jäi vaalikausi 1995−1999, jolloin edellisellä oli kaksi kansanedustajaa ja jälkimmäisellä yksi.Unto Hämäläinen: Eduskuntavaalit 1991. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1992, s. 198–199. Helsinki: Otava, 1991. .Unto Hämäläinen: Eduskuntavaalit 19.3.1995. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1996, s. 190–196. Helsinki: Otava, 1995. .Unto Hämäläinen: Eduskuntavaalit 21.3.1999. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2000, s. 207–214. Helsinki: Otava, 1999. .
Vuonna 1990 Suomeen perustettiin uusi puolue Vasemmistoliitto, jolle siirrettiin SKP:n poliittinen toiminta; samalla lakkautettiin SKDL. SKP päätettiin säilyttää puolueena, mutta se teki konkurssin syksyllä 1992 pääosin epäonnistuneiden kiinteistökauppojensa vuoksi. Vasemmistoliiton ulkopuolelle jättäytyneet kommunistit jatkoivat poliittista toimintaansa Kommunistisessa Työväenpuolueessa ja myöhemmin uudelleen perustetussa SKP:ssa, joiden keskinäiset välit ja suhteet Vasemmistoliittoon olivat huonot. Vasemmistoliitto oli hallituspuolueena eduskuntavaaleista 1995 alkaen, jolloin se oli mukana Lipposen ensimmäisessä ja toisessa hallituksessa.The Left-Wing Alliance, Vasemmistoliitto.fi 1998
Kansanedustaja Risto Kuisma erosi SDP:sta vuonna 1997 ja asettui aluksi yhteistyöhön Nuorsuomalaisten kanssa, mutta perusti seuraavana vuonna uuden Remonttiryhmä-puolueen.Remonttiryhmä, remmi.net 2001 Vuosikymmenen aikana Suomeen syntyi runsaasti muitakin puolueita, jotka eivät kuitenkaan missään vaaleissa nousseet eduskuntaan. Tällaisia olivat muun muassa Naisten puolue, Luonnonlain puolue ja Suomen EU-jäsenyyden vastustamisella kampanjoinut Vapaan Suomen Liitto. Suomen Eläkeläisten Puolue hajosi sisäisten kiistojensa vuoksi kahdeksi keskenään kilpailleeksi puolueeksi. Joukko SEP:sta eronneita ja erotettuja jäseniä perusti loppuvuonna 1990 Riippumattomat Sitoutumattomat Eläkeläiset Suomessa -nimisen puolueen, jonka nimeksi vaihdettiin vuoden 1991 eduskuntavaalien jälkeen Eläkeläiset Kansan Asialla.Mitä missä milloin 1992, s. 199.
Sotien jälkeisen ajan huomattavimpiin poliitikkoihin kuulunut Johannes Virolainen jätti politiikan vuoden 1991 eduskuntavaaleissa. Syksyllä 1990 Virolainen oli noussut Suomen kaikkien aikojen pitkäaikaisimmaksi kansanedustajaksi.Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1992, s. 15. Helsinki: Otava, 1991.
Puolustuspolitiikka Naisten on ollut mahdollista suorittaa asepalvelus vuodesta 1995 lähtien.|pienoiskuva|oikea|250px
Elisabeth Rehn toimi Suomen ja Euroopan ensimmäisenä naispuolisena puolustusministerinä vuosina 1990–1994. Hänen kaudellaan valmisteltiin suunnitelma naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta, selvitettiin kansalaisten suhtautumista siihen ja sen jälkeen siitä laadittiin lakiesitys. Laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta tuli voimaan 1. huhtikuuta 1995. Ensimmäiset naiset aloittivat palveluksensa saman vuoden lokakuussa.Mitä missä milloin 1997, s. 255.
Suomi osti vuonna 1991 Saksasta suuren määrän tarpeettomiksi jääneitä entisen Itä-Saksan kansanarmeijan panssari- ja tykistöaseita sekä ampumatarvikkeita, jotka olivat pääosin neuvostoliittolaisvalmisteisia.Jukka Tarkka: Venäjän vieressä: Suomen turvallisuusilmasto 1990–2012, s. 103. Helsinki: Otava, 2015.
Kun ilmavoimien Saab 35 Draken- ja MiG-torjuntahävittäjät olivat lähestymässä elinkaarensa loppua, Ahon hallitus valtuutti toukokuussa 1992 puolustusministeriön ostamaan Yhdysvalloista 57 yksipaikkaista F/A-18 Hornet -hävittäjää sekä seitsemän kaksipaikkaista harjoitus- ja koulutuskonetta. Koneiden toimitukset alkoivat vuonna 1995. Hävittäjähankinta merkitsi perusteellista muutosta Suomen turvallisuuspolitiikkaan, vaikka asian tämä ulottuvuus aluksi kiistettiin. Sen myötä Suomi loi suoran sotilaallisen yhteyden Yhdysvaltoihin sotilasliitto Naton ohi ja alkoi irtautua Paasikiven-Kekkosen linjasta. Julkisuudessa korostettiin Hornetin olevan nimenomaan torjuntahävittäjä ja vaiettiin tiukasti siitä, että kone oli lisävarustelulla helposti muunnettavissa hyökkäyshävittäjäksi. Noin 13 miljardin markan arvoisen kaupan ajoittaminen keskelle lama-aikaa herätti arvostelua varsinkin poliittisessa vasemmistossa.Mitä missä milloin 1993, s. 70.Tarkka 2015, s. 105–108.
Länsi-integraatio
Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus raukesi Neuvostoliiton romahtaessa vuonna 1991, jonka tilalle solmittiin Naapuruussopimus. Vuonna 1948 solmitun YYA-sopimuksen voimassaolon todettiin lakanneen Suomen ja Neuvostoliiton seuraajavaltion Venäjän keskinäisellä noottien vaihdolla 20. tammikuuta 1992.Mitä missä milloin 1993, s. 41.
Keskustelua Suomen jäsenyydestä silloisessa Euroopan yhteisössä virittivät vuoden 1991 eduskuntavaalien jälkeen SDP:n ja Kokoomuksen puheenjohtajat Pertti Paasio ja Pertti Salolainen. Presidentti Mauno Koivisto torjui ajatuksen vielä kesäkuussa 1991 hallitukselle pitämässään ulkopoliittisessa katsauksessa, mutta tilanne muuttui Neuvostoliiton luhistuttua ja varsinkin Ruotsin jätettyä jäsenhakemuksen EY:lle keväällä 1992. Lokakuun 16. päivänä vuonna 1994 pidettiin Suomen EU-kansanäänestys, jossa niukahko enemmistö (56,9 %) äänestäneistä kannatti liittymistä Euroopan unioniin.
Vuoden 1995 alussa Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi ja erosi Euroopan vapaakauppajärjestöstä. Merkittävä ulkopoliittinen taustavaikuttaja ministeri Max Jakobson nostatti vuosikymmenen puolivälissä keskustelua Suomen liittymisestä sotilasliitto Natoon.
Lainsäädäntöä 1991 TuotevastuulakiMitä missä milloin 1991, s. 212. 1991 Puolustustilalaki ja valmiuslaki korvasivat sotatilalain vuodelta 1930Mitä missä milloin 1992, s. 216. 1992 Uusi Ahvenanmaan itsehallintolaki korvasi vanhan lain vuodelta 1922 1993 Laki yksityishenkilöiden velkajärjestelystäMitä missä milloin 1994, s. 290. 1993 Uusi metsästyslaki korvasi vanhan lain vuodelta 1962 1994 Laki arvonlisäverosta korvasi liikevaihtoverolain vuodelta 1941Mitä missä milloin 1995, s. 224. 1994 Kotikuntalaki 1995 Laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksestaMitä missä milloin 1996, s. 236. 1995 Geenitekniikkalaki 1995 Laki ammattikorkeakouluistaMitä missä milloin 1996, s. 237. 1995 Kuntalaki 1996 Uusi eläinsuojelulaki korvasi vanhan lain vuodelta 1971Mitä missä milloin 1997, s. 229. 1999 Henkilötietolaki korvasi henkilörekisterilain vuodelta 1988Mitä missä milloin 2000, s. 227. 1999 Laki lähestymiskiellosta 1999 Pelastustoimilaki
Merkittäviä 1990-luvun poliitikkoja
Mauno Koivisto, tasavallan presidentti Martti Ahtisaari, tasavallan presidentti Harri Holkeri, pääministeri Esko Aho, pääministeri, Suomen Keskustan puheenjohtaja Paavo Lipponen, pääministeri, SDP:n puheenjohtaja Sulo Aittoniemi, Suomen maaseudun puolueen kansanedustaja ja presidenttiehdokas 1994 Arja Alho, valtiovarainministeri Claes Andersson, kulttuuriministeri, Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja presidenttiehdokas 1994 Jouni Backman, hallintoministeri Heikki Haavisto, ulkoministeri Ilkka Hakalehto, presidenttiehdokas Itsenäisen Suomen Puolesta, Vapaan Suomen liiton puheenjoht. Tarja Halonen, ulkoministeri Olli-Pekka Heinonen, opetusministeri Kari Häkämies, oikeusministeri Raimo Ilaskivi, Kokoomuksen presidenttiehdokas 1994 Kauko Juhantalo, kauppa- ja teollisuusministeri Bjarne Kallis, Suomen Kristillisen Liiton puheenjohtaja Toimi Kankaanniemi, kehitysyhteistyöministeri, Suomen Kristillisen Liiton puheenjohtaja ja presidenttiehdokas 1994
Keijo Korhonen, Suomen Kansan Itsenäisyysrintaman presidenttiehdokas 1994 Eeva Kuuskoski, sosiaali- ja terveysministeri, Muutos 94 -kansalaisliikkeen presidenttiehdokas 1994 Erkki Liikanen, valtiovarainministeri Sauli Niinistö, oikeus- ja valtiovarainministeri, Kokoomuksen puheenjohtaja Ole Norrback, liikenneministeri, RKP:n puheenjohtaja Pertti Paasio, ulkoministeri, SDP:n puheenjohtaja Mauri Pekkarinen, sisäministeri Hannele Pokka, oikeusministeri Ulla Puolanne, valtiovarainministeri Elisabeth Rehn, puolustusministeri, RKP:n presidenttiehdokas 1994 Pertti Salolainen, ulkomaankauppaministeri, Kokoomuksen puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes, kulttuuriministeri, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Ulf Sundqvist, SDP:n puheenjohtaja Ilkka Suominen, kauppa- ja teollisuusministeri, eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen, opetusministeri ja eduskunnan puhemies Iiro Viinanen, valtiovarainministeri Pertti ”Veltto” Virtanen, ”Eko-Vihreiden” kansanedustaja ja presidenttiehdokas 1994 Raimo Vistbacka, Suomen maaseudun puolueen viimeinen ja perussuomalaisten ensimmäinen kansanedustaja, liikenneministeri Paavo Väyrynen, ulkoministeri, Suomen Keskustan presidenttiehdokas 1994 Jarmo Wahlström, SKDL:n kansanedustaja ja viimeinen puheenjohtaja
Hallinnollinen jako
Läänit