Nikolai Nikolajevitš Ljaško (, oikea sukunimi Ljaštšenko, Ля́щенко; 19. marraskuuta (J: 7. marraskuuta) 1884 Harkovan läänin Lebedin – 26. elokuuta 1953 Moskova) oli venäläinen neuvostokirjailija.
Nikolai Ljaško syntyi sotilaan perheeseen. Hän työskenteli metallimiehenä Harkovan, Nikolajevin, Sevastopolin ja Donin Rostovin tehtailla ja osallistui työväenliikkeen toimintaan. Vuodesta 1903 lähtien hän kuului Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen menševikkiryhmään. Samana vuonna hänet karkotettiin Aunuksen ja vuonna 1908 Vologdan lääniin.
Ljaškon ensimmäiset kertomukset ilmestyivät vuosina 1904–1905. Vuonna 1920 hänestä tuli yksi proletaarikirjailijoiden Kuznitsa-ryhmän johtajista. Hänet tunnetaan parhaiten pienoisromaanista Domennaja petš (”Masuuni”, 1925), joka jo ennen Fjodor Gladkovin ”Sementtiä” käsitteli teollisuuden jälleenrakentamista kansalaissodan jälkeen. Omaelämäkerrallinen romaani Sladkaja katorga (”Makea pakkotyö”, 1934; toinen osa 1936) kuvaa Venäjän työväen vallankumousliikkettä 1900-luvun alussa.
Suomennettu teos Kertomus jalkaraudoista. Leningrad: Kirja, 1931.
Lähteet
Luokka:Neuvostoliittolaiset kirjailijat Luokka:Venäläiset kirjailijat Luokka:Vuonna 1884 syntyneet Luokka:Vuonna 1953 kuolleet