thumb|287px|Jungvolkin tai Hitlerjugendin jäseniä Leni Riefenstahlin ohjaamassa elokuvassa Tahdon riemuvoitto. Henkilöpalvonta eli henkilökulttiMOT Kielitoimiston sanakirja 1.0: "Practice by which a leader is elevated to a pre-eminent status through a propaganda campaign"cult of personality. (n.d.). Dictionary.com Unabridged (v 1.1). Retrieved April 20, 2008, from Dictionary.com website: ”a cult promoting adulation of a living national leader or public figure, as one encouraged by Stalin to extend his power.” on poliittisen johtajan ympärille liitettävää ylistystä ja hänen nostamistaan ainutkertaisen sankarin asemaan usein propagandan ja tiedotusvälineiden manipuloinnin avulla. Eräänä henkilökultin tunnuspiirteenä voidaan pitää sellaisen luottamuksen osoittamista johtajan persoonaan, että se estää kaiken kyseenalaistamisen ja toimii a priori perusteluna kaikille tämän toimille. Henkilökulttia on menestyksekkäästi rakennettu muun muassa Adolf Hitlerin ja Josif Stalinin ympärille. Vaikka alun perin henkilöpalvonnalla on tarkoitettu nimenomaan poliittisten johtajien palvontaa, sitä saatetaan käyttää myös muiden kuin politiikan piirissä toimivien ihmisten ihannoinnista.Katso esimerkiksi: tai Termi henkilökultti () tuli laajempaan tietoisuuteen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin Nikita Hruštšov vuonna 1956 tuomitessa Stalinin toimet XX puoluekokouksessa pitämässään puheessa.Nikita S. Khrushchev: The Secret Speech - On the Cult of Personality, 1956 Hruštšov viittasi puheessaan Karl Marxiin, joka oli kirjeessään W. Blosille tuominnut ”yksilökultin”.

Henkilökultteja luodaan yleisimmin totalitaarisissa yksipuoluejärjestelmissä. Tällaisissa poliittisissa järjestelmissä, joita hallitsee yksi puolue ja johtajan on välttämättä kukistettava poliittiset vastustajat varmistaakseen yksinvaltiutensa. Saavuttaakseen tällaisen kiistattoman aseman, johtajat kommunistisissa ja fasistisissa järjestelmissä ovat usein pyrkineet vakuuttamaan, että vain he kykenevät saavuttamaan valtion ideologiset tavoitteet. Tämän tarkoituksen saavuttamiseksi jonkinlaisen henkilökultin luominen on lähes välttämätöntä. Sitä käytetään arvostelun ohjaamiseksi pois johtajan toimista tai maan sisäisessä valtakamppailussa vahvistamaan palvonnan kohteena olevan henkilön asemaa. Johtajat pyrkivät mytologisoimaan persoonansa, joka yhdistetään valtion kansallisiin ja ideologisiin saavutuksiin. Henkilökultin tarkoituksena on tavallisesti korostaa ja osoittaa johtajan ja kansan välistä poikkeuksellista, symbioottista suhdetta.

Henkilökultin luomisessa keskeisessä asemassa ovat nykyaikaiset joukkotiedotusvälineet kuten radio, televisio, elokuvat ja lehdistö. Tunnuspiirteinä ovat tavallisesti johtajan muotokuvan ja hänen attribuuttiensa selkeä esittäminen näkyvästi julkisissa tiloissa valokuvina, veistoksina ja julisteina. Johtaja voidaan esittää mahtipontisena ja sankarillisena henkilönä sekä hänen ajatuksiaan saatetaan levittää laajasti esimerkiksi kirjoina, kuten Hitlerin Mein Kampf natsi-Saksassa tai Maon Punainen kirja Kiinassa. Hitlerin henkilökultin luomiseen vaikutti merkittävästi dokumentaristi Leni Riefenstahl, jonka vuoden 1934 Nürnbergin puoluepäivistä kertova propagandistinen dokumenttielokuva Tahdon riemuvoitto osaltaan loi ja levitti Hitler-kulttia Saksassa.: ”Systematically using editing techniques and structures such as the shot/reverse shot rarely found in previous documentaries, she constructs a cult of personality around Hitler. The editing patterns turn the Führer into an object of desire, one who is looked at adoringly by the crowds that surround him. They complement and realize the speeches of party officials who proclaim, 'Hitler is Germany, the party is Hitler, thus Germany is Hitler and the party is Germany.” Stalinin Neuvostoliitossa puolueen hallitsemat sanomalehdet Pravda ja Izvestija oli valjastettu Stalinin henkilökultin levittämiseen ja ylläpitämiseen.”Pravda.” James R. Millar (toim.), Encyclopedia of Russian History, New York: Thomson Gale, 2004, Arkistoitu: Answers.com 21 Apr. 2008

Historialliset esimuodot thumb|Aleksanteri Suuri taistelussa persialaisen kanssa. Vanhimmassa muodossaan henkilökultteja rakennettiin jo muinaisissa yhteiskunnissa jumalkuninkaiden ympärille. Muun muassa Kiinan, Japanin ja monien antiikin hallitsijoiden katsottiin olevan jumalia tai puolijumalia. Aleksanteri Suuri toi sotaretkillään kreikkalaiseen maailmaan itämaisen kuninkuuden mallin, jossa hallitsijaa pidettiin ihmistä korkeampana olentona. Se korvasi perinteisen kreikkalaisen ”toverikuninkuuden”, jossa hallitsijan asema riippui hänen näennäisen tasavertaisesta suhteestaan sotilaihinsa.

Hellenististen hallitsijoiden ympärille muodostui henkilökultteja, joissa kuninkaat yhdistettiin yleensä johonkin tiettyyn jumalaan. Hellenistisellä ajalla kultit muodostuivat tyypillisesti siksi, että kaupunkivaltiot hakivat kuninkaista suojelijoita. Jo ennen Aleksanteria Kreikassa oli palvottu ihmisiä jumalina. Muun muassa spartalaiselle sotapäällikölle Lysandrokselle pystytettiin alttareita. Makedonian kuninkaiden Amyntas III:n ja Filippos II:n ympärille muodostui myös henkilökultteja. Aleksanterin elinaikana useat Vähän-Aasian kreikkalaiset kaupungit perustivat kultteja hänen kunniakseen. Myös Kreikassa perustettiin Aleksanteri-kultteja, mutta nämä hävisivät tämän kuoleman jälkeen. Aleksanterin seuraajien aikana muodostui uusia kultteja. Ensimmäinen tällainen kultti perustettiin Skepsiksessä Antigonos Monofthalmoksen kunniaksi vuonna 311 eaa. Tämän kunnianosoituksen taustalla oli Antigonoksen ja muiden diadokkien sopimus, joka takasi kreikkalaisten kaupunkien itsenäisyyden. Myöhemmin Antigonosta ja Demetriosta palvottiin Ateenassa "vapahtajina" (soter). Kreikassa henkilökultti ei ollut vain kuninkaisiin kohdistuvaa imartelua ja kaikki eivät tätä kunniaa saaneetkaan. Myös muiden diadokkien ympärille muodostui hallitsijakultteja ja tämä perinne jatkui roomalaiskaudelle asti.

Hallitsijapalvonta levisi edelleen länteen. Antiikin Roomassa keisari Augustus sovelsi ensimmäisenä monia nykyajan henkilökulttien rakentamiseen käytettyjä menetelmiä. Hän palkkasi runoilijoita, historioitsijoita ja taiteilijoita muokkaamaan julkisuuskuvaansa. Esimerkiksi kuvanveisto siirtyi vähitellen realismista kohti ihannoivaa kuvaustyyliä. Roomassa keisarinpalvonta oli keskeinen valtakuntaa yhdistävä tekijä. Kulttuurisesti ja maantieteellisesti hajanainen maailmanvalta tarvitsi yhtenäisyyden ja uskollisuuden vertauskuvan, jollainen jumalaisen keisarin kunnioituksesta muodostui. Myöhemmin etenkin Diocletianuksesta alkaen keisarius muodollistui ja itämaistui lisää ja keisari siirtyi lopullisesti tavallisen ihmisen ulottumattomiin.Diocletian. Biographies. Answers.com 21 Apr. 2008 Kristinuskon myötä keisarin asema muuttui jumalasta jumalaisen oikeuden haltijaksi, mutta hallitsijan ylempi asema tavallisiin ihmisiin nähden säilyi. Muodollistumiskehitys huipentui Bysantin valtakunnassa, jonka monimutkaiset hoviseremoniat oli suunniteltu korostamaan keisarin poikkeavaa asemaa.

Euroopan absoluuttisissa monarkioissa katsottiin yleensä hallitsijan hallitsevan kansaa jumalallisella oikeudella. Monarkkien ja keisarien palvonta kuitenkin erosi nykyajan henkilöpalvonnasta ratkaisevasti siinä, että niissä hallitsijan vallan ja yli-inhimillisten ominaisuuksien katsottiin juontuvan hallitsijan ulkopuolelta – yleensä jumalan tai jumalien kautta. Vasta 1800-luvulla syntyneet uudet filosofiset ja psykologiset näkemykset persoonasta mahdollistivat 1900-luvun suurien henkilökulttien syntymisen. Toisin kuin näissä moderneissa henkilökulteissa, eurooppalaisissa absoluuttisissa monarkioissa nimenomaan kuningasinstituutiota, pikemminkinkin kuin yksittäistä hallitsijaa, pidettiin pyhänä.

Aatehistoriallista taustaa

Reaktiona teollistumiseen ja kaupungistumiseen syntyi 1800-luvulla filosofiassa ja taiteessa aatesuuntia, joissa korostettiin yksilön merkitystä ja persoonallisuutta. Friedrich Nietzsche loi ajatuksen Übermenschistä eli yli-ihmisestä, joka nousee yhteiskunnan vallitsevien arvojen ja moraalikäsitysten eli niin sanotun orjamoraalin yläpuolelle. Nietzsche korosti individualismia ja myös alitajunnan, vaistojen ja luovan yksilöllisyyden tärkeyttä autenttisen elämän perusteina. Yli-ihmisyyttä ei Nietzschen näkemyksen mukaan kuitenkaan mitattu henkilön ulkoisesta vallasta (vaikka voitettuaan itsensä yli-ihminen tulee hallitsemaan niitä, jotka eivät sitä ole tehneet) vaan pikemminkin sisäisesti sen perusteella, miten yksilö on ”oman lakinsa tuomari, toimeenpanija ja uhri”. Vaikka se ei ollutkaan Nietzschen alkuperäinen tarkoitus, näitä ajatuksia ryhdyttiin pian soveltamaan politiikkaan ja yhteiskuntateoriaan. Useat eurooppalaiset intellektuellit katsoivat, että modernissa yhteiskunnassa tulisi hylätä vasemmiston karkea tasa-arvoisuus ja liberalismi siten, että poikkeuksellisia persoonallisuuksia saattaisi syntyä. Vuonna 1918 ilmestynyt Ernst Bertramin teos Nietzsche: Versuch einer Mythologie () esitti ajatuksen profeetasta, joka on lähetetty pelastamaan kansa itseltään. Toinen merkittävä saksalainen yhteiskuntateoreetikko Max Weber esitti, että aidoin poliittisen vallan muoto modernina aikana olisi johdettu karismaattisesta persoonallisuudesta eikä perimyksestä tai ansioista kuten aikaisemmin.Overy 2005, s. 103–104 Hänen mukaansa menestyvän johtajan tulee olla riippumaton ympäristöstään ja luottaa vain omaan tahdonvoimaansa. Weber katsoi, että voimakkaan persoonan tahto saattoi näyttäytyä poliittisena voimana vain niin kauan kuin ”hänen kannattajiensa usko vahvistaa hänet karismaattiseksi” ja hän pysyy kannattajiensa johtajana vain niin kauan kuin hän pystyi osoittamaan ainutlaatuisuutensa. Sveitsiläisen psykoanalyytikko Carl Jungin essee Persoonallisuuden kehityksestä ilmestyi vuonna 1934. Jungin mukaan maailmanhistorian suurten tekojen takana olivat aina ”johtavat persoonallisuudet” eikä ”hiljainen kansa”. Hän uskoi, että todelliset persoonallisuudet olivat harvinaisia ja että ”julma välttämättömyys” ajaa heidät luomaan oman lakinsa ja siten päätymään ”johtajiksi”.

Saksassa opit persoonallisuudesta otettiin innokkaasti vastaan ensimmäisen maailmansodan jälkeisenä aikana, jolloin ihmiset olivat pettyneet vanhaan liberaaliin porvariuteen. Hävityn sodan nöyryytyksien korjaajaksi kaivattiin myös ”saksalaista messiasta”. Hitler osasi käyttää näitä ajassa olevia ajatuksia hyväkseen ja ne muodostivat hänen tulevan henkilökulttinsa perustan.

pienois|pysty|Vladimir Leninin kuoleman viisivuotispäivänä julkaistu juliste.