pienoiskuva|Suurnopeusjuna, Tšekki pienoiskuva|1970- ja 1980-luvun nivelraitiovaunut liikennöivät edelleen Helsingissä. pienoiskuva|Kaukoliikenteen linja-auto, Ruotsi pienoiskuva|Kaupunkibussi, Utrecht, Alankomaat
Julkinen liikenne on henkilöliikennettä, joka hoidetaan kaikkien käytettävissä olevilla liikennevälineillä, kuten junilla, linja-autoilla, takseilla, raitiovaunuilla, metrojunilla, laivoilla ja ilma-aluksilla. Se voidaan jakaa kauko-, tilaus- ja paikallisliikenteeseen. Julkinen liikenne on liikkujalle yleensä vastikkeellista, mutta se voi olla myös vastikkeetonta. Julkisen liikenteen liikennevälinettä kuljettaa työkseen ammattikuljettaja, jonka kyydissä liikkuja tai liikkujat ovat. Vastaavasti yksityisen liikenteen liikennevälinettä kuljettaa liikkuja tai hänen matkaseurassaan oleva itse. Julkinen liikenne on suurimmalta osaltaan joukkoliikennettä eli henkilöiden kuljettamista suurille henkilömäärille tarkoitetuilla liikennevälineillä.
Julkisen liikenteen välineitä tieliikenteessä: linja-auto, taksi, reittitaksi raideliikenteessä: juna, raitiovaunu, metro, pikaraitiotie, monorail, raidetaksi vesiliikenteessä: laiva, lautta lentoliikenteessä: lentokone, helikopteri
Joukkoliikenteen verkostossa eri liikennevälineet soveltuvat erilaisiin tarkoituksiin. Junat, lentokoneet ja laivat, toisinaan myös helikopterit, kuljettavat matkustajia pidempiä matkoja suurten keskusten välillä. Kaukoliikenteen linja-autot ja taajamajunat pysähtelevät myös pienemmillä paikoilla. Kaupunkialueilla merkittävän osan joukkoliikenteestä muodostaa kaupunkiraideliikenne eli raitiotiet, pikaraitiotiet, paikallisjunat ja metrot. Toisinaan kaupungeissa liikennettä hoitavat myös lautat.
Julkisen liikenteen ja joukkoliikenteen ero Julkinen liikenne kattaa liikenteen muodot, joissa matkustaja ei itse omista tai hallitse kulkuneuvoaan. Julkinen liikenne on siis kenen tahansa vapaasti käytettävissä, joskin yleensä vain rahallista korvausta vastaan. Käsite on lähes muttei täysin yhteneväinen joukkoliikenteen kanssa, jossa samalla kulkuvälineellä voi kulkea useita toisilleen vieraita ihmisiä yhtä aikaa. Julkinen liikenne voi olla myös yksilöliikennettä, jossa samalla kulkuvälineellä voi kulkea yksi tai muutama toisilleen tuttu ihminen yhtä aikaa. Julkinen liikenne tarjoaa tavan liikkumiseen niin, että matkustajan ei tarvitse omistaa, pitkäaikaisesti vuokrata tai itse ajaa käyttämäänsä kulkuvälinettä.
Kulkiessaan ennalta ilmoitetun reitin ja aikataulun mukaan julkisen liikenteen palvelua sanotaan myös vuoroliikenteeksi ja yksittäisiä reittiajoja vuoroiksi. Kulkiessaan kuljetushetken reitti- ja aikataulutarpeen mukaan julkisen liikenteen palvelu voi olla kutsuohjattua liikennettä tai tilausliikennettä. Esimerkiksi kutsuohjatun kutsubussin tai kutsutaksin lopullinen reitti määräytyy tyypillisesti eri kohteisiin matkaavien asiakkaiden matkustustarpeiden yhdistelyn perusteella, kun taas tilausliikenteen bussin tai taksin ajoreitin määrää kuljetustilauksen tehnyt asiakas.
Asema ja kehitys
Joukkoliikennettä kehitettiin länsimaissa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. 1950-luvulta lähtien julkisen liikenteen matkustajat alkoivat vähentyä monissa maissa yksityisautoilun houkutellessa vaurastuvia kansoja ja joukkoliikennepalvelut alkoivat heikentyä. Esimerkiksi raitioliikenne lakkautettiin monissa kaupungeissa (esim. Turussa) yksityisautojen ja bussien ottaessa liikenteessä pääroolin. Suomessa liikkumisen rakennemuutos tapahtui muuta Eurooppaa myöhemmin, 1970-luvulla, jolloin kaupunkisuunnittelua alettiin perustaa yksityisautoiluun. Nopeasti kasvaneet ruuhkat sekä ympäristöongelmat ovat sittemmin johtaneet siihen, että joukkoliikennettä kehitetään nykyään osana kaupunkisuunnittelua.
Entisissä sosialistimaissa kuten Baltian maissa ja DDR:ssä julkisen liikenteen rappeutuminen alkoi vasta Neuvostoliiton hajotessa 1990-luvun alussa, mutta niissä on edelleen neuvostoajan perintönä kattava julkisen liikenteen verkosto ja vankka käyttökulttuuri sille. 2000-luvun kuluessa on entisten sosialistimaiden joukkoliikennejärjestelmiä kehitetty vastaamaan nykypäivän vaatimuksia.
Matkustajamäärät vaikuttavat joukkoliikenteen suunnitteluun ja välineen valintaan. Suurimmat matkustajamäärät kuljetetaan laivoilla, junilla ja lentokoneilla. Kaupunkiliikenteessä yksikkökooltaan pienin ja halvimmalla käyttöön otettava joukkoliikennemuoto on bussi. Sen jälkeen yksikkökooltaan suurempia ja joustavampia, mutta rakennuskustannuksiltaan jonkin verran kalliimpia ratkaisuja ovat raitiotie ja pikaraitiotie. Matkustajamäärän kasvaessa huomattavan suureksi voidaan ottaa käyttöön juna- tai metrorata, joiden rakennuskustannukset ovat suurimmat mutta myös kuljetuskapasiteetti suurin.
Kaupunkiraideliikenteessä ero rautateiden, metron ja raitiovaunun välillä on joskus häilyvä. Termejä käytetään vaihtelevasti joten esim. metro voi tarkoittaa erilaisia ratkaisuja. Raitiovaunu on yleensä pienempi ja taipuisampi kuin juna tai metro, ja kulkee ainakin osittain kadulla. Metrot ja junat on yleensä eristetty kokonaan muusta liikenteestä. Metro- ja junaratoja sekä raitioteitä voidaan myös yhdistää esimerkiksi siten, että raitiovaunu kulkee osan matkasta juna- tai metroradalla (duoraitiovaunu). Esimerkiksi Amsterdamissa ja laajemmalla Randstadin alueella junat kulkevat usein 10 minuutin välein ja ottavat metron roolin, metro on vain osittain maan alla ja pikaraitiotie on perusrakenteeltaan raitiovaunu, joka kulkee suurinopeuksisella raideverkolla, muun muassa metrotunnelissa.
Suhde yksityiseen liikenteeseen pienoiskuva|Helsingin keskustan liikennettä pienoiskuva|Liikenneruuhka, São Paulo, Brasilia
Joukkoliikennettä ja yksityisautoilua kulkutapoina voidaan verrata toisiinsa monin eri tavoin. Molempien hyvät ja huonot puolet riippuvat siitä, tarkastellaanko etuja yksilön vai yhteiskunnan näkökulmasta. Yksilön kannalta yksityisautoilu on monissa tilanteissa hyödyllistä, mutta joukkoliikenteellä taas on lukuisia hyötyjä koko yhteiskunnan kannalta.
Joukkoliikenteen osuuden kasvaessa liikenteen tilankäyttö tehostuu, sillä paikka joukkoliikennevälineessä vie yleensä paljon vähemmän tilaa kulkuväylältä kuin paikka henkilöautossa. Toisaalta toimiva ja tehokas joukkoliikenne vaati soveltuvan, usein tiiviin yhdyskuntarakenteen. Toimiva joukkoliikenne ja sitä kautta pienempi ajoneuvojen määrä parantaa liikenneturvallisuutta ja vähentää paikallista saastumista sekä meluhaittoja. Ympäristövaikutusten pienenemisen edellytyksenä on luonnollisesti päästö- ja melunormit täyttävä kalusto.
Suurempi joukkoliikenteen osuus saattaa vähentää ruuhkautumista ja tarvetta suurille tieinvestoinneille. Jotkin joukkoliikennemuodot, esimerkiksi rautatiet ja metrot, vaativat kuitenkin aina suuria investointeja.
Ruuhka-aikoina joukkoliikenne on yksityisautoilun kanssa usein yhtä nopeaa tai nopeampaa, koska sille on etenkin suuremmissa kaupungeissa järjestetty monenlaisia etuuksia. Ruuhka-aikaan vuoroja liikennöidään tiheästi ja matkustajia palvelee myös tavallista nopeampia ja erityisesti tiettyjä reittejä kulkeville työmatkalaisille räätälöityjä ruuhkavuoroja. Matkustajan kannalta etuna on myös se, että matka-ajan voi käyttää haluamaansa tarkoitukseen, eikä tarvitse keskittyä ajamiseen.
Joukkoliikennettä nopeutetaan muun muassa rakentamalla sille omia väyliä tai antamalla etuoikeuksia liikenteessä jaetulla väylällä. Käytössä voi olla täysin muusta liikenteestä erotettu infrastruktuuri, esimerkiksi metrorata, osittain erotettu väylä, esimerkiksi joukkoliikennekaista kadulla, tai liikenteen ohjaus esimerkiksi liikennevaloilla joukkoliikenteen eduksi.
Joukkoliikenteellä matkustaminen on monissa tapauksissa myös yksityisliikennettä hitaampaa, sillä joukkoliikenne ei yleensä kulje suorinta reittiä matkustajan lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, vaan pyrkii palvelemaan mahdollisimman monia matkustajia samalla kertaa. Matkaa hidastavat joukkoliikenteessä useat seikat: kulku varsinaisesta lähtöpaikasta lähimmälle pysäkille (ja viimeiseltä pysäkiltä varsinaiseen kohdepaikkaan), kulkuvälineen odottaminen, reitin kiertely, pysäkeillä tai asemilla pysähtely, ja mahdolliset vaihdot kulkuvälineestä toiseen.
Joukkoliikenteen nopeus matkustajalle riippuu linjanopeuden lisäksi kuitenkin myös siitä kuinka hyvin linjasto palvelee matkustustarpeita, sekä miten vaihdot toimivat ja kuinka paljon kävelyä matkat edellyttävät. Raskas raideliikenne eli juna ja metro, lentoliikenne sekä bussit (nopeat moottoritielinjat) ovat kulkuvälineitä, joilla on korkea keskinopeus. Korkean linjanopeuden hyödyt voivat jäädä esimerkiksi pitkän pysäkkivälin vuoksi saavuttamatta, koska halutussa paikassa ei ole pysähdystä ja sinne joudutaan matkustamaan vaihdon avulla. Toisaalta tiheillä pysäkkiväleillä keskinopeus jää alhaiseksi. Esimerkiksi Helsingin raitioliikenteen keskinopeus vuonna 2004 oli 14,9 km/h.
Yksityisautoilun suosion kasvu perustuu siihen, että se tarjoaa "ovelta ovelle" -tyyppisen matkan kohtuullisen korkealla mukavuustasolla. Liikkuminen yksityisautolla on usein nopeampaa ja reitistä riippuen myös edullisempaa kuin joukkoliikenteellä. Laaja autoistuminen toi ja tuo edelleen kuitenkin monia ongelmia. Liikennemäärien lisääntyessä kaupunkikeskustoissa ei katu- ja tieverkon kapasiteetti pysty vastaamaan alati kasvaviin automääriin, joka johtaa liikenteen ruuhkautumiseen. Ongelmia ovat myös autoliikenteen melu ja sen aiheuttamat ilmansaasteet. Tärkeimmillä kaupunkiseuduilla onkin yhä enenevässä määrin pyritty parantamaan joukkoliikenteen kulkutapaosuutta autottoman elämäntavan mahdollistamiseksi.
Joukkoliikenteen etuihin puolestaan sisältyvät ilmanlaadun paraneminen, melun väheneminen, jalankulun ja pyöräilyn edistäminen ja turvallisuuden paraneminen, verkostoitumisen lisääntyminen, hiilidioksidi- ja hiukkaspäästöjen väheneminen, ruuhkien vähentyminen, sujuvampi liikenne, maankäytön tehostuminen, liikennemaksujen vapautuminen muihin varallisuusinvestointeihin ja seudun keskustojen elävöityminen ja vapautuminen autoilta. Imagotekijänä joukkoliikenne antaa hyötyjä ja lisää tasa-arvoa ja asuinympäristön laatua. Myös elinkeinoelämä hyötyy, koska joukkoliikenne parantaa työvoiman saatavuutta. Myös vastakkaisia näkemyksiä on esitetty ja etenkin haja-asutusalueilla yksityisautoilun päästöt ja haitat voivat olla joukkoliikenteen vastaavia pienempiä.
Liikenteen järjestäminen pienoiskuva|Joukkoliikennekartta, München, Saksa
Suunnittelu Joukkoliikennettä järjestävät sekä yksityiset yritykset että julkiset tahot kuten kunnat ja valtio. Usein joukkoliikenteen järjestämistä ja etenkin rakennushankkeita tukee jokin julkinen taho kuten kaupunki tai valtio. Liikennöinnin hoitavat yksityiset yritykset tai julkiset organisaatiot.
Joukkoliikenteen järjestäminen on kannattavinta tiheästi rakennetuilla paikkakunnilla, joilla asukastiheys on korkea. Yhdyskuntarakenteen suunnittelu ja joukkoliikenne suunnitellaan nykyään yleensä samaan aikaan, jolloin joukkoliikenteen palvelut ovat jo käytössä asukkaiden muuttaessa uudelle alueelle. Asukastiheyden noustessa potentiaalisten matkustajien joukko kasvaa ja liikennöinnistä tulee kannattavampaa. Jotta joukkoliikenne olisi suosittua kauttaaltaan, olisi myös harvaan asutuilla alueilla tarjottava riittävä joukkoliikenteen taso, vaikka näiden reittien matkustajamäärät jäisivätkin vähäisiksi. Jos osa matkasta joudutaan tekemään henkilöautolla, tehdään useimmiten koko matka henkilöautolla.