Ranskan yhteisö ( tai lyhemmin La Communauté) oli Ranskan ja sen entisten siirtomaiden vuonna 1958 muodostama yhteenliittymä, joka korvasi vuonna 1946 perustetun Ranskan unionin. Yhteisö hajosi, kun suurin osa Ranskan siirtomaista Afrikassa itsenäistyi vuoden 1960 aikana ja yhteisön elimet lakkasivat pian toimimasta. Virallisesti Ranskan yhteisö lakkasi kuitenkin olemasta vasta vuonna 1995, jolloin sitä koskevat maininnat poistettiin Ranskan perustuslaista.
Perustaminen Ranskan yhteisö perustettiin Ranskan viidennen tasavallan perustuslailla, joka säädettiin Algerian sodan vuoksi. Algeriassa asuneet noin miljoona ranskalaista yrittivät päättäväisesti vastustaa Algerian itsenäistymistä, ja ilmaistakseen kantansa he järjestivät Algerissa laajoja mielenosoituksia 13. toukokuuta 1958. Mellakka, joka uhkasi kehittyä sisällissodaksi, sai myös Ranskassa aikaan poliittisen kriisin, joka johti neljännen tasavallan luhistumiseen. Kenraali Charles de Gaulle kutsuttiin jälleen valtaan, ja Ranskalle säädettiin uusi perustuslaki. Aluksi vaikutti siltä kuin de Gaulle olisi tukenut algerianranskalaisia heidän vaatimuksissaan; erään puheensakin hän päätti huutoon ”ranskalaisesta Algeriasta (Algérie Française), mutta yksityisesti hän ilmaisi, ettei hänen tarkoituksenaan ollut ylläpitää yhden miljoonan siirtolaisen vuoksi hallintoa, jonka alaisina oli 9 miljoonaa algerialaista. Tämä kanta sai ilmaisunsa uudessa perustuslaissa, joka antoi merentakaisille territorioille oikeuden pyytää täydellistä itsenäisyyttä.
Syyskuun 28. päivänä 1958 kaikkialla Ranskan unionissa pidettiin yleiseen äänioikeuteen perustuva kansanäänestys uudesta perustuslaista. Se hyväksyttiin sekä Ranskassa että kaikissa territorioissa paitsi Ranskan Guineassa, joka sen sijaan valitsi täydellisen itsenäisyyden. Jäljellä olevien merentakaisten territorioiden edustuselimien oli perustuslain 76. ja 91. pykälien mukaan valittava helmikuun 4. päivään 1959 mennessä jokin seuraavista vaihtoehdoista: Alue pysyy entisessä asemassaan Ranskan merentakaisena territoriona, Alue muutetaan Ranskan yhteisön jäsenvaltioksi tai Alue muutetaan Ranskan merentakaiseksi departementiksi.
Yksikään merentakainen territorio ei valinnut alueensa muuttamista merentakaiseksi departementiksi. Komorit, Ranskan Polynesia, Ranskan Somalimaa, Uusi-Kaledonia ja St. Pierre ja Miquelon päättivät pysyä merentakaisina territoriona, kun taas Tšad, Dahomey, Ranskan Sudan (nykyinen Mali), Norsunluurannikko, Madagascar, Mauritania, Ranskan Kongo, Niger, Senegal, Ubangi-Shari (nykyinen Keski-Afrikan tasavalta) ja Ylä-Volta päättivät liittyä jäsenvaltiona Ranskan yhteisöön.
thumb|Ranskan yhteisö 1959.
Jäsenet Vuoden 1959 alkupuolella Ranskan yhteisön jäseniä olivat: Ranskan tasavalta, joka oli ”yksi ja jakamaton”. Sen kaikki asukkaat olivat Ranskan kansalaisia, joilla oli äänioikeus tasavallan presidentin ja Ranskan parlamentin vaaleissa. Tasavaltaan kuuluivat: Ranskan emämaa (), mukaan luettuna Korsika Ranskan Algeria ja siihen liittyvä osa Saharaa. Nämä alueet, joita pidettiin Ranskan osina, jaettiin departementteihin, joista 13 oli Algeriassa ja 2 Saharassa. Kaikki asukkaat olivat Ranskan kansalaisia, mutta muslimeilla säilyi oikeudellinen erikoisasema. Myös Algeriasta valittiin edustajia Ranskan parlamenttiin, ja myös siellä toimivat yleisillä vaaleilla valitut kunnanvaltuustot. Merentakaiset departementit. Niiden hallinto ja lainsäädäntö oli periaatteessa sama kuin emämaassa, mutta niillä saattoi olla myös oma erityinen perustuslakinsa. Ranskan Guyana Guadeloupe siihen liittyvine alueineen Martinique Réunion Merentakaiset territoriot. Niillä oli oma hallintonsa ja oma yleisillä vaaleilla valittu edustuselimensä, joka valitsi hallitsevan neuvoston, jonka puheenjohtajana toimi keskusvallan nimittämä kuvernööri. Ranskan eteläisiä ja antarktisia territorioita, joissa ei ollut vakituista asutusta, hallittiin suoraan Ranskasta. Komorit Ranskan Polynesia Ranskan Somalimaa Ranskan eteläiset ja antarktiset alueet Uusi-Kaledonia ja siihen liittyvät alueet Saint Pierre ja Miquelon Jäsenvaltiot, joita olivat alun perin Keski-Afrikan tasavalta Tšad Kongon tasavalta Dahomey Gabon Norsunluurannikko Madagaskar Mauritania Niger Senegal Sudanin tasavalta Ylä-Volta
Vaikka oli vain yksi yhteisön kansalaisuus, territoriot, joista tuli yhteisön jäsenvaltiota, eivät olleet Ranskan tasavallan osia, ja niille myönnettiin laaja autonomia. Ne laativat omat perustuslakinsa, ja ne olisivat voineet muodostaa liittovaltioita myös keskenään. Yhteisön yhteinen lainsäädäntävalta rajoittui koskemaan vain ulkopolitiikkaa, maanpuolustusta, valuuttaa, yhteistä talous- ja finanssipolitiikkaa ja strategisia asioita sekä, ellei toisin erikseen sovittu, oikeuslaitosta, korkeampaa opetusta, ulkomaan- ja julkista liikennettä sekä tietoliikennettä. Yhteisö saattoi myös tehdä sopimuksia muiden valtioiden kanssa.
Yhteisön liitännäisjäseninä olivat Ranskan hallinnassa olleet YK:n huoltohallintoalueet Ranskan Kamerun ja Ranskan Togomaa sekä englantilais-ranskalainen yhteishallintoalue Uudet-Hebridit.
Yhteisön toimielimet Perustuslain 91. artiklan mukaan yhteisön toimielinten oli aloitettava toimintansa 4. huhtikuuta 1959 mennessä. Niitä olivat:
Yhteisön presidentti, jona toimi Ranskan tasavallan presidentti. Presidentin vaaliin osallistuivat myös jäsenvaltiot, ja kussakin valtiossa häntä edusti suurkomissaari. Vuonna 1958 Charles de Gaulle valittiin presidentiksi ehdottomalla enemmistöllä kaikissa jäsenvaltioissa.
Yhteisön toimeenpaneva neuvosto kokoontui erinäisiä kertoja vuodessa jonkin jäsenvaltion pääkaupungissa presidentin kutsumana. Siihen kuuluivat kunkin valtion hallituksen päämies sekä eräät ministerit.
Yhteisön senaatin muodostivat paikallisten edustuselinten jäsenet jäsenvaltioiden väkilukujen mukaisessa suhteessa. Tällä elimellä ei käytännössä ollut mitään valtaa,De Lusignan, French-Speaking Africa Since Independence (1969), p. 27. "The Senate of the Community lacked any effective power: its function was merely deliberative and consultative." ja kokoonnuttuaan kaksi kertaa se lakkautettiin maaliskuussa 1961.
Yhteisön välitystuomioistuin, johon kuului seitsemän presidentin nimittämää tuomaria. Se ratkaisi jäsenvaltioiden välisiä riitakysymyksiä.
Koska Ranska ei halunnut tulla ”siirtomaidensa siirtomaaksi”, afrikkalaisten ei annettu valita enemmistöä yhteisön elinten jäsenistä, ja sikäläisten oli käytännössä liityttävä johonkin ranskalaiseen puolueeseen voidakseen tulla valituiksi.De Lusignan, French-Speaking Africa Since Independence (1969), p. 60–61.
Toiminta Ranskan yhteisö yritti yhä ylläpitää läheistä yhteistyötä jäsenvaltioidensa ja Ranskan hallituksen välillä. Ranskan hallitus vastasi turvallisuudesta ja jossakin määrin kaikkien valtioiden politiikasta.De Lusignan, French-Speaking Africa Since Independence (1969), s. 27.
Hajoaminen ja lakkauttaminen Ranskan yhteisö toimi alun perin tarkoitetulla tavalla vain vuonna 1959, jonka aikana toimeenpaneva neuvosto kokoontui kuusi kertaa eri jäsenmaiden pääkaupungeissa. Välittömästi kuudennen, Dakarissa joulukuussa pidetyn kokouksen jälkeen presidentti de Gaulle myöntyi Malin vaatimukseen kansallisesta itsenäisyydestä, mikä aloitti tapahtumasarjan, joka johti yhteisön kaikkien jäsenmaiden itsenäistymiseen vuonna 1960. Kesäkuun 4. päivänä 1960 annetulla lailla nro 60-525 perustuslakiin lisättiin 85. ja 86. artiklat, jotka sallivat jäsenmaiden itsenäistyä, joko pysyen yhteisön jäseninä tai eroten siitä. Tämä lisäys salli myös jo itsenäistyneen valtion liittyä yhteisöön menettämättä itsenäisyyttään, mitä mahdollisuutta kuitenkaan yksikään maa ei koskaan käyttänyt.
pienoiskuva|Ranskan yhteisö vuonna 1961
Ranska yritti täten muodostaa entisistä siirtomaistaan Brittiläisen kansainyhteisön kaltaisen yhteenliittymän, mikä kuitenkin epäonnistui. Vuonna 1961 enää vain Keski-Afrikan tasavalta, Tšad, Kongo, Gabon, Madagaskar ja Senegal kuuluivat Ranskan yhteisöön. Sen perustuslailliset elimet eivät enää toimineet eikä termiä yhteisön presidentti enää käytetty virallisissa asiakirjoissa. Näytti siltä, että ainoa ero yhteisöön kuuluvien ja siitä eronneiden valtioiden välillä oli siinä, että jäsenvaltioiden diplomaattisilla edustajilla Pariisissa oli suurkomissaarin (), muilla taas suurlähettilään () arvonimi. Jälkimmäistä nimitystä kuitenkin käytettiin yhä yleisemmin myös edellisistä.
Vaikka Ranskan yhteisö käytännössä lakkasi olemasta järjestönä jo 1960-luvun alkupuolella, sen jäljelle jääneet jäsenmaat eivät koskaan virallisesti eronneet siitä, eikä sitä koskevia artikloja poistettu Ranskan perustuslaista ennen kuin ne lopulta kumottiin 4. elokuuta 1995 annetulla perustuslaillisella lailla 95-880.
Aikajana 28. syyskuuta 1958 – Kansanäänestys Ranskan viidennen tasavallan perustuslaista pidettiin koko Ranskan unionin alueella. Se hyväksyttiin kaikkialla paitsi Ranskan Guineassa, joka sen sijaan päätti suurella ääntenenemmistöllä itsenäistyä. 2. lokakuuta 1958 – Ranskan Guinea itsenäistyi ja erosi Ranskan yhteisöstä, ja sen nimi muutettiin Guinean tasavallaksi."Guinea." Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite. Chicago: Encyclopædia Britannica, 2010. 4. lokakuuta 1959 – Viidennen tasavallan perustuslaki astui voimaan."France." Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite. Chicago: Encyclopædia Britannica, 2010. 14. lokakuuta 1958 – Madagaskar tuli Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi valtioksi, ja sen nimi muutettiin Malagassin tasavallaksi.Encyclopædia Britannica World Atlas. William Benton. Chicago, London, Toronto, Geneva, Sydney. 1963 Plates 57-58 24. marraskuuta 1958 – Ranskan Sudan tuli Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi valtioksi, ja sen nimi muutettiin Sudanin tasavallaksi. 25. marraskuuta 1958 – Senegal tuli Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi valtioksi. 28. marraskuuta 1958 – Tšad tuli Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi valtioksi. 28. marraskuuta 1958 – Keski-Kongo tuli Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi valtioksi, ja sen nimi muutettiin Kongon tasavallaksi 28. marraskuuta 1958 – Gabon tuli Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi valtioksi. 28. marraskuuta 1958 – Mauritania tuli Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi valtioksi ja otti nimen Mauritanian islamilainen tasavalta. 1. joulukuuta 1958 – Ubangi-Shari tuli Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi valtioksi, ja sen nimi muutettiin Keski-Afrikan tasavallaksi. 4. joulukuuta 1958 – Dahomey tuli Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi valtioksi. 4. joulukuuta 1958 – Norsunluurannikko tuli Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi valtioksi. 11. joulukuuta 1958 – Ylä-Volta tuli Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi valtioksi 19. joulukuuta 1958 – Niger tuli Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi valtioksi. 4. huhtikuuta 1959 – Senegal ja Sudanin tasavalta yhdistyivät Malin liittovaltioksi."Mali Federation." Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite. Chicago: Encyclopædia Britannica, 2010. Yhteiseksi pääkaupungiksi tuli Dakar."Dakar." Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite. Chicago: Encyclopædia Britannica, 2010. 1. tammikuuta 1960 – Ranskan Kamerun saavutti täydellisen itsenäisyyden, ja sen nimi muutettiin Kamerunin tasavallaksi."Cameroon, history of." Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite. Chicago: Encyclopædia Britannica, 2010. Maa erosi Ranskan yhteisöstä. 27. toukokuuta 1960 – Togo saavutti täydellisen itsenäisyyden"Togo." Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite. Chicago: Encyclopædia Britannica, 2010. ja erosi Ranskan yhteisöstä.